lauantai 29. joulukuuta 2012

Alekorin helmi: Forza Motosport 3

Sitten Stuntsin en vuosiin jaksanut innostua autopeleistä. Need for Speed: Shift löytyy kyllä hyllystä mutat siihen kyllästyi nopeasti. Nyt kun tilasin itselleni Speed Wheelin ja Forza: Horizonin, päätin hakea esimaistiaisiksi Gamestoppista jonkun autopelin jossa olisi myös kaksinpeli. Kympillä mukaan lähti Forza Motorsport 3.


Ilokseni edellinen omistaja ei ollut huomannut rapsuttaa itselleen 10 auton Legend Motorsport Packia (tai ei vaan ole kytkenyt konsoliaan nettiin). Peli taas ei antanut itsestään ensin kovin hyvää. Valikot ovat ehkä maailman tympeimmät ja navigointi tuntuu kököltä. Shift taas sai viihtymään ensi kosketuksella, puutteet tulivat esiin vasta myöhemmin.

Forza kolmosessa aloitetaan ensin halvalla perhekiululla, mutta uusia autoja alkaa tipahdella vähän turhankin tiuhaan tahtiin. Shiftissä taas tuunailin itselleni vanhaa Nissan Skylineä. Pelissä edetään uralla ajamalla erilaisia pikkukisoja sekä isompia kokonaisuuksia. Näistä kertyää xp:tä ja muuta sen sellaista ei niin olennaista. Kisailu on ihan mukavaa puuhaa ja autonsa voi värittää ja teipata oman mielensä mukaan. Autojen virittäminen on tehty helpoksi, sopivat virit saa nappia painamalla. Toki autoa voi myös säätää käsipelillä hyvinkin monipuolisesti, mutta itseäni kiinnostaa lähinnä ajaminen.

Peli näyttää ihan ok:lta, painii samassa sarjassa Shiftin kanssa. Autot on mallinnettu hienosti ja uusintoja on mukava katsella. Äänet voisivat olla muhkeammatkin, mutta kyllä nytkin V8:n erottaa suorasta kutosesta. Musiikki soi taustalla ajamista piristämässä, saa sen toki poiskin mutta biisiin ei pääse itse vaikuttamaan.


Mutta se missä peli loistaa, on itse ajaminen. Eri autojen eron huomaa varsinkin kun kytkee apuja pois päältä. Takaverot tuntuvat takavedoilta, nelivedot nelivedoilta ja etuvedot eivät miltään. Vuoden 1991 BMW M30 pyörähtää herkästi kun taas -83 Audi Quatro lähtee komeaan luisuun mutta oikenee kun sitä oikein rankasti veivaa. Totesinkin pian että pelin parasta hupia on piiskata erilaisia siistejä autoja siisteillä mutkaisilla radoilla. Suosikiksini on muodostunut juuri edellä mainittu Quatro, se on sopiva yhdistelmä leikkisyyttä ja suorituskykyä. Samalla on helppo harjoitella ajamista kun ei tarvitse stressata kisoista. Pelaaminen sujuu ohjaimellakin vallan mukavasti, mutta ensi viikolla saapuva ratti tekee siitä varmasti vieläkin nautinnollisempaa.

Pelissä on myös mielenkiintoinen rewind-toiminto jolla ajoa voi kelata haluamansa määrän takaisinpäin, myös kampanjassa. Näin kisa ei mene pilalle yhden mokan takia mutta toisaalta se on hyvä harjoitellessakin, jos mutka ei mene nappiin, vetää sen niin monta kertaa uusiksi että menee. Monipuolisten säätöjen ja rewindin avulla pelistä voi tehdä juuri niin helpon tai vaikean kuin itse haluaa. Autofriikeille se tarjoaa upean fysiikkamallinnuksen ja mahdollisuuden hieroa auton säätöjä. Casual-pelaajat taas saavat kaksinpelin joka turhan monesta autopelistä puuttuu ja riittävät helpotukset jotta hermot eivät mene heti alkuunsa.

Toki Forza 4 tekee varmasti tämän kaiken paremmin, mutta siitä saa pulittaa käytettynä 30 euroa. Jos tarvitsee hyllyynsä yhden hyvän autopelin jota silloin tällöin hakata yksin tai kaverin kanssa, on Forza Motorsport 3 siihen erinomainen vaihtoehto.

keskiviikko 26. joulukuuta 2012

Television käyttölogiikka

Hierojaa odotellessa ja puolalaista tanssiohjelmaa katsellessa on hyvä pohtia ehkä maailman tärkeintä asiaa eli television käyttöliittymää.


Itse käytän television kapulassa pääsääntöisesti neljää nipukkaa. Niitä on kyllä enemmänkin. Tietysti laitos pitää saada päälle ja pois, siihen tarvitaan yksi nappula. Vähintään yksi nappula tarvitaan yleensä myös siihen että haluttu lähden saadaan näkymään ruutuun. Monella on nauhoittavia digibokseja, pelikonsoleita ja muita härpättimiä kytkettynä televisioon. Jostakin syystä nykyiset älykkäät televisiot eivät ole niin fiksuja että tajuaisivat että mistä tuutista sitä ohjelmaa nyt tulee. Vanha 50 markalla ostamani Finlux kyllä tiesi heti koska lykkäsin vhs-kasetin eli tuttavallisesti videonauhan nauhurin aukkoon, kunhan se heiluvainen scart-liitin oli vain riittävän hyvin kiinni. Mutta alle 2 vuotta vanha Sony Braviani ei tiedä liittimissään tapahtuvasta toiminnasta tuon taivaallisa ellei sille sitä itse kerro.

Kuva: Wikipedia

Seuraavat pari nappia tarvitaan äänenvoimakkuuden säätämiseen ja kanavien selaamiseen ylös ja alas. Joidenkin pikkutarkkojen ihmisten mielestä ne voidaan toki laskea neljäksikin napiksi. Omassa systeemissäni ne ovat vailla käyttöä kun en katso televisiota ja toisaalta ääni tulee optisen lähdön kautta joten sekään ei ole telkkarin kapulalla säädettävissä.

Näiden lisäksi numeronäppäimet ovat toki hyödylliset jos katseltavia kanavia on paljon. Jos ja kun television valikoissa pitää seikkailla, tarvitaan myös nuolinäppäimet sekä valinta ja paluunappi. Toki kanavavalinta ja äänenvoimakkuus voidaan valjastaa valikkoseikkailujenkin tarpeisiin. Ja vaikka valikot tursuavat kaikenlaisia jänniä toimintoja joita peruskäyttäjä ei tarvitse, on kaukosäätimessä vielä kasa muitakin nappuloita. Esimerkiksi neljä värikästä nappia joita ei pitäisi tarvita jos valikot on tehty järkevästi. Ja jos on käyttänyt moderneja käyttöliittymiä, tietää että ne valikot voi myös tehdä järkevästi.

Tv:n kaukosäätimen design periytyy kuitenkin jostain 70/80-luvulta eikä sitä ole vaivauduttu pahemmin kehittämään. Ominaisuuksia on kyllä tullut lisää mutta niitä varten on lisätty valikoita valikoiden perään. Näin on saatu yhdistettyä monimutkaiset valikot ja monimutkainen kapula.

Joskus luin että tv-valmistajat pelkäisivät Applen tulevan tv:n tekevän tv-markkinoille saman kuin iPhone teki älypuhelinmarkkinnoille. Reagointitapa ilmeisesti on vain sama kuin suomalaisella Matkahuollolla. Ei vaan lähdetä kehittämään tuotetta kilpailukykyisemmäksi vaikka aikaa on. Ja kotimainen ylpeytemme Nokia päätti vitkastella vielä pari vuotta vaikka muutos oli jo selvästi nähtävillä. Lopputuloksen me tiedämme, kotimainen media kutsuu haamurajaksi sekä Nokian osakkeen  arvon nousua yli kolmen euron että iPhonen yli 50% markkinaosuutta yhdysvaltojen älypuhelinmarkkinoista.

Älytelevisioille on jo olemassa mobiilisovelluksia, mutta kuka suunnittelisi television käyttöliittymän alusta asti uusiksi? Television rooli on muuttunut. Se on enemmän näyttöpääte jonne ohjataan sisältöjä eri kanavista. Eri laitteista ja palveluista. Se ei ole televisiolähetyksiä vastaanottava laite johon on liimattu päälle pari extrafeaturea, tai ei ainakaan saisi olla. Useimmilla kalliin television ostavilla luultavasti on jo älypuhelin, tabletti tai parikin, joten miksi ei tehdä siitä oletusohjainta? Lisähintaan voisi ostaa kosketusnäytöllisen lisäkapulan tai jopa perinteisen mallin jos sellaista tuntee tarvitsevansa.

Televisiovalmistajilla ei ole halua lähteä perusteellisiin uudistuksiin eikä välttämättä osaamistakaan kunnolliseen käyttöliittymäsuunnitteluun. Isojen konsernien televisiodivisioonat lienevät sen verran erillään muista osista että yhteistyötä ei ole luvassa. Uudistuksen kehittäminen maksaa ja se on aina taloudellinen riski. On paljon helpompaa keskittyä hienoilta kuulostaviin ominaisuuksiin joilla on isompi vaikutus hintalappuun kuin kuvanlaatuun tai erilaisiin televisioon kytkettäviin pötkylöihin joilla on myöskin isompi vaikutus hintalappuun kuin saman ominaisuuden ollessa valmiiksi pakattuna saman laitteen kuoriin.

Muuton on kuitenkin alkanut eikä sitä voida pysäyttää. Elokuvat ja tv-sarjat tulivat jo pois televisiosta. Jos televisio haluaa tulevaisuudessa olla muutakin kuin näyttö minne tuodaan mediaa muista lähteistä, sen on kehityttävä käytettävyydessä samalle tasolle muiden kodin laitteiden kanssa. Nyt se häpeää jo 100 euron kännykänkin rinnalla. Yksinkertaisia laitteita, kuten vaikka mikroaaltouunia, voi toki ohjata samalla logiikalla kuin 30 vuotta sitten (ja joskus se olisi jopa suotavaakin), mutta monimutkaisempien laitteiden kanssa se ei oikein enää käy.


Ja eihän se mikään tanssiohjelma ollut, nyt joku lapsi laulaa. Vaihdan kanavaa. Tohtori Parnassoksen imaginääriö puolaksi on muuten todella absurdi kokemus. Myyrä toimii onneksi kielellä kuin kielellä.

iTunesin uudistukset

iTunesin uudistuksia on märehditty siellä sun täällä. Bugit ovat aina bugeja, mutta kellekään ei ole juolahtanut mieleen että ominaisuuksien poistamisellekin saattaisi olla joku syy. Ehkä niitä ei vain käytä kukaan.

Aloin käyttämään iTunesia vuonna 2005 ja pidin siitä heti. Käyttöliittymä oli selkeä, se pakkasi levyni mp3:ksi ja haki niille tiedot kun vain laitoin levyn sisään koneeseen. Ja mikä parasta, musiikkikirjastoa oli helppo selata. Ero ennen käyttämääni Winampiin oli valtava.

En kuitenkaan koskaan pitänyt Coverflow:sta, minusta se oli enemmän sellaista turhaa silmäkarkkia. En koskaan tuntenut tarpeelliseksi avata iTunesia useampaan ikkunaan vaikka joskus niin vahingossa teinkin. Kaikkia toimintoja joita ihmiset nyt jäivät kaipaamaan en muista edes kokeilleeni. Toki en enää Spotifyyn siirryttyäni ole iTunesia paljoa käyttänytkään.

Ehkä on vain yksinkertaisesti niin että näitä "kaivattuja" ominaisuuksia ei vaan käyttänyt juuri kukaan. Applehan tunnetusti tykkää kerätä tietoa käyttäytymisestämme joten tilastoja varmasti on. Mutta miksi sitten meistä tuntuu että niitä kaivattaisiin? Ehkä siksi että niitä ominaisuuksia kaipaavat ne ihmiset jotka kirjoittavat teknologiasivustoille (jos ei muuta niin kommentteja), peruskäyttäjän tarpeet tulevat tyydytetyksi vähemmälläkin.

Loppujenlopuksi iTunes on musiikin hallinnassa perusohjelma jonka voi halutessaan vaihtaa joksikin muuksi (kyllä, iLaitteet voi synkata muillakin softilla). Toki jos ostaa sisältönsä Applelta, lienee elämä helpompaa pysyteltaessä iTunesissa. Toisaalta jos iTunes pyrkisi täyttämään teknologiafriikkien jokaisen märän unen, se karkottaisi peruskäyttäjät.

Itse pidän siitä ideologiasta että tehdään se mahdollisimman yksinkertaisesti mutta hyvin. Tilanne on erinomisen hyvä silloin kun sovellus voidaan tarvittaessa vaihtaa monipuolisempaan. Itse siirryin juuri Adiumista Applen omaan Viestit-ohjelmaan koska pidän sen käyttöliittymästä ja yksinkertaisuudesta. Tämän toki mahdollisti se että vähensin käyttämieni palveluiden määrää. Adiumia oli myös hyvin hankala saada toimimaan järkevästi Ilmoituskeskuksen (ehkä paras uudistus Mountain Lionissa) kanssa. Aikansa kutakin.

Mutta vielä palatakseni itse iTunesiin. Minusta uusi versio tuntuu modernilta ja toimii rivakasti. Bugeihin en ole itse törmännyt, olettaen että ikkunan pienentäminen yläpalkkia tuplaklikkaamalla on jätetty pois tarkoituksella. Jos tarkkoja ollaan, niin uudessa iTunesissa ei ole yläpalkkia siinä mielessä kuin ennen. Perinteisestihän yläpalkin virkaa on toimittanut tyhjä alue jossa lukee ohjelman nimi. iTunes 11:ssa on korkea yläpalkki joka on täytetty käyttöliittymäkomponentein. Yksittäistapaus vai uusi linjaus, aika näyttää.

Miksi Apple ei aina ole niin kallis

1. Design

Hyvä design ei ole ilmaista. Jonathan Iven kaltaiset palkitut huippumuotoilijat eivät työskentele ilmaiseksi. Myöskin laadukkaat materiaalit maksavat, 600 euron puhelin saisi tuntuakin hintaiseltaan eikä natisevalta muovirasialta kuten 100 euron malli. Ikeassa sohvapöytä maksaa 10 euroa ja Vepsäläisellä 500 euroa, hinta ei selity pelkästään sillä että Ikean pöytä on tehty paperista ja päällystetty muovilla. BMW maksaa enemmän kuin Fiat mutta hinta ei selity pelkästää osien hinnannalla. Tietotekniikassa muotoilua ei edelleenkään arvosteta kovin paljoa koska sille ei ole perinteitä (poislukien Apple). On helpompi ja halvempi kopioida (mitä Ikea tekee myöskin).

2. Laatu

Halpaa ja hyvää jos haluaa, joutuu usein ostamaan molemmat. Oli sitten kyseessä läppäri tai älypuhelin, kannattaa halvimmat laitteet jättää suosiolla kauppaan oli merkki mikä tahansa. Halvat älypuhelimet jumittavat ja läppärit eivät kestä edes kuljetusta. Apple ei tee halpiksia joten esimerkiksi läppäreissä on yleensä aina hyvä näyttö ja erinomaiset näppäimistö ja kosketuslevy (Engadget totesi eräässä testissään että pc-valmistajat saavat harvoin molemmat mahtumaan samaan laitteeseen). Olen myös törmännyt yli tonnin pc-läppäreihin joissa on aivan ala-arvoinen näyttöpaneeli.

3. Apple TV

Yllätyksellisesti Apple TV on halvempi kuin Android-tv:t. Esimerkiksi Boxee Box maksaa verkkokaupassa 170 euroa ja se on aivan jäätävä ruma kapistus joka vielä ilostuttaa omistajaansa räikeällä vihreällä valolla. Toki se on ominaisuuksiltaan monipuolisempi mutta viimeistelynsä puolesta se sopii paremmin Lack-hyllylle ja ilmeisesti säästösyistä (rakenteessa on siis pitänyt vielä säästää!) siinä on päädytty myös ulkoiseen virtalähteeseen joka ei olohuoneen johtosekamelskassa ole kiva juttu. Toisaalta taas 10 euron hintaisella AirParrotilla pc tai mac muuttuu lähettimeksi joka siirtää minkä tahansa kuvamateriaalin AppleTV:n ruudulle.

4. MagSafe-laturi

MagSafe-liitin on hieno keksintö niille jotka joutuvat välillä käyttämään konetta sen ollessa latauspiuhan päässä (näin käy välillä vaikka akku kestäisi miten kauan). Varsinkin halvoissa pc-koneissa murtunut latausliitin on yleinen riesa. Jostais syystä pc-valmistajat eivät ole vaivautuneet edes yrittämään tehdä vastaavaa systeemiä. Luultavasti siksi että silloin ei voitaisi enää käyttää halpoja bulkkilatureita. Pc-läppäreiden laturit ovat muutenkin melko masentavia. Esimerkiksi tätini HP Envyn laturi on jäätävä tiiliskivi. Kätevämmän matkalaturin saa toki ostaa lisähintaan, Applen laitteissa sellainen on vakiovaruste. HP:llä on ollut myös ikävä tapa tehdä latausliittimestä pahimmillaan lähes prinssinakin kokoinen ja laittaa se sojottamaan mahdollisimman ikävään suuntaan.

5. Uudistukset

Tiesitkö että oli Applen keksintö siirtää läppärin näppäimistö koneen etureunasta näppäimistön eteen (jota pidettiin huonona ratkaisuna). Entä kuka keksi laittaa erillisen hiiren tilalle ensin ohjauspallon joka vaihtui myöhemmin kosketuslevyksi. Entä minkä valmistajan läppärissä siirrettiin liittimet ensi kertaa koneen takaata sivuille? Vaikka kuinka vihaisit Applea, joudut silti elämään sen ideoiden kanssa joka päivä. Pc-valmistajilla on pienet katteet joten ei ole varaa tehdä innovaatioita vaan tuotetaan tavaraa tuttuun muottiin, se voi ehkä tuntua hätäisesti ajateltuna ihan hyvältä tavalta mutta haluaisitko luopua noista "uudistuksista"? Tulee halvemmaksi antaa toisten tehdä innovaatiot ja hissukseen omaksua ne kun tie on valmiiksi siloteltu. 

6. Näppäimistö

Applen laattanäppäimistöä ensin kummasteltiin ja arvosteltiin, mutta pian vastaava löytyi jo suuresta osaa pc-läppäreitäkin. Vaan se mikä tekee siitä erinomaisen on uudistunut layout. Perus-pc-näppiksestä löytyvät vieläkin muinaiset Scroll Lockit sun muut joille ei ole ollut niiden nimenmukaista käyttää parinkymmeneen vuoteen. Läppäreissä valmistaja on taas arponut näppäimet omalla tavallaan ja käyttäjä joutuu opiskelemaan uuden näppiksen konetta vaihtaessa. Applen näppäimistöstä on karsittu turhat pois mutta toisaalta siinä on ollut jo pitkään oikeasti toimivat multimedianäppäimet (pc-koneissa ne eivät alkuaikoina yleensä toimineet, ainakaan ongelmitta). Näppäimistön layout on myös sama pöytäkoneessa ja läppärissä poislukien tietysti pitkä näppis johon on lisätty erillinen numeronäppäimistö.

tiistai 25. joulukuuta 2012

Se Marsin sankari jota et koskaan halunnut nähdä

Edgar Rice Burroughsin eeppinen Mars-sarja sai tänä vuonna kelvollisen elokuvaversion. Yritetty on viimeksi 2009, ei mitenkään ansioituneesti.


Odotukset eivät voi ollakaan kovin korkealla jos John Carteriksi on valittu Kauniista ja Rohkeistakin tuttu Antonio Sabato Jr. ja naispääosaan taas 16 vuotiaana ensimmäisen aikuisviihdeleffansa tehnyt Traci Lords. Sabato Jr. kelpaa kyllä ulkoisten avujensa puolesta toimintasankariksi mutta 1968 syntyneen Lordsin kasvoista näkyy jo ikä ja kova elämä. Kroppa on sentään vielä kunnossa mutta olemattomien näyttelijänlahjojen takia se jääkin hänen ainoaksi avukseen tässä elokuvassa. Hirviömaskin taakse piilotettu Noelle Perriskin olisi ollut paljon edustavampi valinta, onhan kyseessä sentään Marsin prinsessa.

Sabato Jr. ei ilmeisesti ole koskaan edes katsonut miekkailuelokuvia, sen verran kömpelösti hän miekkaa heiluttaa. Vaan eipä kovin kummoista vastusta tarjoa myöskään pääpahiksen roolia näyttelevä Chacko Vadaketh. Muutenkin leffan taistelukohtaukset ovat melko laiskanpulskeita ja Tharkien kiväärit näyttävät lähinnä kotitekoisilta ilmakoilta.

Elokuva noudattelee kirjan juonta löyhähkösti, toki omasta lukukokemuksestani alkaa olla jo reippaasti aikaa joten se ei aiheuta suuria tuskia. Enemmän haittaa se että Tharkeilta puuttuu yksi pari käsivarsia ja muutenkin ne on saatu näyttämään b-luokan scifisarjan olmeilta. Puvustus ja lavastus ovat muuten kohtuullista mutta loppukohtauksen ilmapumppuasema näyttää liian selvästi joltakin vanhalta teollisuuslaitokselta venttiileineen ja B&W-logoineen. Selvästi kyllä huomaa että leffa on kyhätty pienellä budjetilla.


Tältä Tharkin kuuluu näyttää

Kehystarinaa on muutettu sen verran että John Carter on armeijan erikoismies joka yksinäisellä tehtävällään haavoittuu vakavasti ja hallitus päättää kloonata hänet kaukaiselle planeetalle. Jokainen voi miettiä keskenään kumpi on uskottavampi tarina, tämä vai se alkuperäinen missä Carter vain mystisesti siirtyy Marsiin. Itse pidän ehdottomasti alkuperäisestä, se ei sorru turhiin selityksiin.

Seuraava elokuva voisi näyttää tältä

Mars-sarja on yksi hienoimpia seikkailukertomuksia (paria viimeistä kirjaa lukuunottamatta) mitä olen koskaan lukenut. Se tarjosi nuorelle miehelle kaukaisia maailmoja, seikkailuja, kauniita naisia ja taisteluita, paljon taisteluita. Sekä tietysti prinsessan pelastettavaksi. Perinteisenä seikkailukertomuksena Mars-sarjan maailma on vielä kovin mustavalkoinen, nykymaailmassa se olisi taas jo raikasta. Carterilla ei myöskään ole juurikaan nykysankareille tyypillisiä henkilökohtaisia ongelmia mutta partiopoikamainen "olen vielä elossa"-asenne toki löytyy. John Carteriin on siis lähes yhtä helppo samaistua kuin Teräsmieheen. Tai ehkä se on vain mielikuvituksesta kiinni...

Princess of Marsia (2009) ei valittettavasti voi suositella kenellekään sen takia että se tekisi kunniaa kirjasarjalle. B-luokan scifin ja fantasian ystäville se tarjoaa toki hetkeksi hupia. Tänä vuonna julkaistu John Carter pääsee jo askeleen verran pidemmälle. Sekin olisi ollut aika paljon parempi jo muutamalla korjauksella. Disneymäiset ällösöpöilyt eivät oikein sovi kirjasarjan henkeen eivätkä tuo aikuisille ihmisille suunnattuun elokuvaan minkäänlaista lisäarvoa. Ottaen huomioon että kirjoissa taisteluiden kuvaamiseen käytettiin paljon rivejä, ovat ne tässäkin leffassa aika vaisuja. Tosin ei niiden siltikään tarvitsisi olla samanlaista verimässäilyä kuin vaikkapa Troijassa. Ja tietysti leffasta olisi pitänyt samalla kertaa tehdä ainakin 3 osaa. Hobitin pilkkominen kolmeen osaan oli typerää ja siihenkin piti sitten ympätä oma "Jar Jar Binksinsä", mutta Mars-sarjassa riittäisi aineistoa useampaakin leffaan jokaisen kirjan muodostaessa ehjän kokonaisuuden. Jatko-osaa tuskin kuitenkaan nähdään, sen verran iso taloudellinen tappio leffa oli. Ilmeisesti Disney yritti miellyttää kaikkia eikä sitten miellyttänytkään ketään. Olisi kannattanut ehkä miettiä että suurin osa Mars-kirjoja lukeneista kasvoi jo isoksi, nykylapset pelaavat vain pleikkarilla.

Häpeäkseni toki myönnän että ihan pikkuisen nautin tästäkin "taidepläjäyksestä".

lauantai 22. joulukuuta 2012

Poland cannot into space

Joulu on epämiellyttävä, kiireinen ja ahdistava kulutusjuhla. Siksi sen voikin viettää Puolassa.

Good morning Poland

Kone oli myöhässä ja menin eilen väärään bussiin. Tai bussi oli oikea (210) mutta suunta väärä. Siinä meni tunti, pari. Bussilla matkustaminen on kyllä edullista ja homma toimii, voisivat suomessakin ottaa mallia. Junamatka Sopottiin sujuikin sitten jo huomattavasti kivuttomammin.

Keli on aika sama kuin suomessa mutta rakentamisen taso ei. Suosittelen talviselle Puolan matkaajalle lämmintä yöasua ja villasukkia. Toisaalta ei välttämättä kannata ottaa halvinta hotellia kuten minä tein. Ovessani lukee We apologize for squeezes, mitäköhän sekin tarkoittaa? Wc on tosi kylmä, huone on kyllä muuten ok ja hotelli sijaitsee Sopotin keskustassa, 5 min kävelyn päässä juna-asemalta.

Ja koska eilen tulin hotellille aika myöhään, en enää viitsinyt käydä missään syömässä. Aamupalaksi oli vain vodkaa ja Smartiesseja. Vodka on onneksi De Luxe.

Poikkeuksellisesti otin läppärin reissuun koska ajattelin että jos täällä on pyhinä helkutin tylsää, voin pelata Baldur's Gatea. Mutta sekin on myöhässä. Matkalukemisena on onneksi muun muassa Chuck Klostermanin Seksiä, huumeita ja kaakaomuroja. Se sai minut kuuntelemaan Billy Joelia. Ei se paskempaa ole. Billy Joel on paljon enemmän kuin We didn't start the fire tai edes Piano man. Kirjan kannessa lukee Matalakulttuurin manifesti, mutta sanoisin ennemminkin että se kirjoittaa auki modernin, urbaanin nuoren (miehen?) elämän.

Nyt aion mennä tuonne kylmään suihkuun ja sen jälkeen etsiä jostain aamupalaa. Muutakin kuin vodkaa.

torstai 20. joulukuuta 2012

Netflix, iTunes ja Apple TV

Apple TV on osoittaunut parhaaksi laitteekseni elokuvien katseluun. Netflixistä löytyy aina jotain katsottavaa ja uudemmat leffat saa hd:nä iTunesista. Xboxia en enää leffojen takia juurikaan käynnistele hurisemaan, Apple TV on nopeasti käyttövalmis sekä täysin äänetön.




Netflixin tarjonta on ollut monille pettymys, mutta itse olen löytänyt sieltä paljon katsottavaa. Tykkään katsoa hyviä elokuvia myös uudemmankin kerran. Oikeastaan suurin ongelma on viime aikoina ollut että kiinnostavimmat leffat ovat olleet 2,5–3 tuntisia ja en ole jaksanut katsella niin pitkää. Suurimmassa osassa elokuvista on ollut kuvanlaatu kohdillaan ja yhtään tekstittämätöntä ei ole vielä tullut vastaan. Sarjojakin olen katsellut, enimmäkseen mainiota "lämminhenkistä scifisarjaa" Fireflytä joka tosin loppui ikävästi kesken.

Ja kun Netflixin tarjonta ei riitä, sen paikkaa yleensä iTunes josta löytyy myös uudempaa matskua. Uusissa leffoissa on myös useimmiten tekstitykset. Vaikka pystynkin katsomaan leffan ilmankin, on  elokuvaan helpompi keskittyä tekstitysten kera vaikka siinä samalla kuuntelenkin ääniraitaa. iTunesin hd-leffojen kuvanlaatu on ehkä aavistuksen verran parempi kuin Netflixissä mutta ero ei ole merkittävä. Netflixissä elokuva lähtee myös nopeammin pyörimään mutta toisaalta iTunesissa voi pelata varman päälle ja antaa elokuvan latautua kokonaan. Netflix osaa kuitenkin säätää kuvanlaatua sen verran tehokkaasti että toisto ei ole koskaan päässyt pätkimään. iTunesissa näin on tapahtunut pari kertaa, mutta useimmin on leffan saanut katsoa häiriöttä loppuun.

Nykyään dvd-levyjen käyttö tuntuu hankalalta ja vanhanaikaiselta. Kuvanlaatukaan ei pärjää netin hd-laadulle, Blu-ray-soitintakaan ei enää viitsi hankkia. Xboxin käyttö mediakoneena ei sekään ole kovin jouhevaa ja laite on turhan meluisa. Vielä kun olisi sen verran uudempi läppäri (2011 tai uudempi) tai iPhone (4S tai 5) niin kaikki mahdollinen siirtyisi Airplay-peilauksen avulla tv:n ruudulle. Kuvan siirron saisi toteutettua kyllä Airparrotilla, mutta koska läppäristäni puuttuu asiaan pyhitetty piiri, se kuumenee käytössä melkoisesti. Ajoittaista musiikin pätkimistä lukuunottamatta Apple TV:n käyttökokemukset ovat muuten hyvin positiivisia.

Tuota musiikin pätkimistä olen koittanut tutkiskella. Yleensä siihen liittyy piikki muussa nettiliikenteessä. Löysin myös villiintyneen ikivanhan Canonin verkkoskannerisoftan joka aiheutti yllättävän paljon liikennettä etsiessään epätoivoisesti skannereita mutta sen poistaminen ei ainakaan kokonaan lopettanut ongelmaa. Nettiliikennettä voi tutkailla hyvinkin tarkasti Little Snichillä, mutta sillä on myös paha tapa aiheuttaa joillakin Kernel panicceja. Asuntoni läheisyydestä löytyy toistakymmentä langatonta verkkoa, joten yksi mahdollinen ratkaisu voisi olla 5 gigaherzin tukiaseman, esimerkiksi Airport Expressin, hankkiminen. Olen myös kokeillut priorisoida liikennettä, mutta reititinmodeemini Quality of Service -asetukset ovat sangen sekavat.

Pääsääntöisesti olen systeemeihini tyytyväinen, mutta toki elokuvatarjonta voisi toki olla vieläkin parempi ja toivottavasti Apple TV saa joskus lähitulevaisuudessa lisää sovelluksia. Huhutulle bluetooth-näppistuelle en näe kovin suurta käyttöä vaikka sellainen löytyykin, peruskapulalla tai Remote-sovelluksella pärjää mainiosti. Näillä siis mennään toistaiseksi, mukavaa kun ei ole tarpeita päivittää laitteistoa.

keskiviikko 19. joulukuuta 2012

HBO Nordic nöyrtyi

Sain jo aikaisemmin HBO Nordicin koodin jolla päästä kokeilemaan palvelua, mutta 12 kk maksullinen kokeilukausi ei napannut vaikka ekan kuukauden olisikin saanut ilmaiseksi. Nyt HBO on nöyrtynyt eikä tarvitse sitoutua kokeillakseen. Palvelu ei silti houkuttele.

Mikäli palvelua innostuu käyttämään, sitoutuu edelleenkin 12 kuukaudeksi palvelun asiakkaaksi. Sen jälkeen sopimus voidaan päättää mutta kolmen kuukauden irtisanomisajalla! Tämä ei houkuttele ainakaan allekirjoittanutta palvelun asiakkaaksi.

Jostain syystä HBO:lla on kova tarve pakkositouttaa asiakkaansa. Epäilisin että se ennemminkin karkoittaa asiakkaita. Kaiken lisäksi lupauksista huolimatta palvelu lykkää eteeni sivun jossa lukee 12 kk tilaus.



Minä sanon tähän: HV HBO!

Mil-Tec Assault Pack - Kätevä reissureppu

Jotkut lentoyhtiöt ovat tarkentaneet käsimatkatavarapolitiikkaansa. Yksin ja edullisesti matkaava ei muutenkaan halua raahata mukanaan isoja matkapakaaseja vaan tarvitsee hyvän ja pienen repun. Edullinen Mil-Tecin Assault Pack vaikuttaisi olevan juuri sellainen.


Esimerkiksi Wizzair on rajoittanut ilmaisen käsimatkatavaran kooksi 42 x 32 x 25 cm joten jo lähes 20 vuotta palvellut Fjällräven Lillehammerini on auttamattomasti liian iso. Toisaalta se ei ole muutenkaan malliltaan kaikkein näppärin reissaamiseen. Muodoltaan se on melko säkkimäinen. Oli siis aika etsiä sille seuraaja.

Retkeilykaupat ovat toki pullollaan monenlaisia reppuja mutta usein ne on varustettu komealla hintalapulla. Varusteleka on yksi suosikkinettikaupoistani, sieltä löytyy monenlaista hyvää tai ainakin jännää tavaraa ja yleensä edulliseen hintaan. Siellä silmiini osuikin näppärä pikku reppu jonka kehuttiin mahtuvan käsimatkatavaroihin. Ulkonäollä se ei pröystile, mutta värejä oli useampia. Myös palaute oli pääsääntöisesti positiivista ja parilla kaverillanikin oli jo moinen joten 40 euron hinta ei tuntunut ollenkaan pahalta.

Tilasin reppuja samoin tein kaksi kappaletta, toinen meni isälleni. Kun purin repun paketista, se näytti tosi pieneltä. Avasin kiristysremmit sivuista ja pullistin sen täyteen kokoonsa, se vaikutti heti paljon tilavammalta. Mutta kiitos kiristysremmien, sen saa puolityhjänä kiristettyä todella pieneksi ja hölskymättömäksi.

Heti alkuun repun laatu oli vakuuttavaa, hyvät vetoketjut isoin vetimin, tukeva kangas ja saumatkin laadukkaan oloiset. Laitoin repun selkään ja kokeilin säätöjä. "Lantiovyö" jää kovin korkealle, allekirjoittaneella noin 10 cm navan yläpuolelle. Tosin nimestäkin voidaan päätellä että reppu on alunperin suunniteltu käytettäväksi taisteluvyön eli tetsarin kanssa. Ja jos sattuu olemaan vähän vatsakkaampi herrasmies, vyö ei välttämättä riitä pötsin ympäri laisinkaan.

Reissuun lähden vasta myöhemmin, mutta olen jo koepakannut repun. Se ottaa sisuksiinsa hyvin 13" MacBook Pro:n ja tilpehöörit, villapaidan, vaihtovaatteita useammaksi päiväksi (ainakin jos on mies), pari kirjaa ja muut reissussa tarvittavat pikku rojut. Lentoliput, kartat yms. voi ovelasti laittaa juomarakolle tarkoitettuun taskuun, sieltä ne saa helposti ulos aukomatta muuta, ehkä tiukkaan pakattua, osaa. Lentokentältä ostetun litran viinalekan kanssa voikin sitten olla jo sovittelemista mutta se on sitten sen ajan murhe.

Assault Pack vaikuttaa siis ainakin toistaiseksi kelpo ostokselta. Sen olisi toki saanut pari euroa halvemmalta muualta, mutta tykkään Varustelekan nettisivuista ja palvelusta. Ja toisaalta, sieltä tulee aina tilattua kaikkea muutakin häröä tai ainakin saksalaista kofeiinisuklaata. On muuten hyvää. Ja häröstä täydennyspakkauksesta sain kelvon wife beaterin, hyvät yöshortsit, paidan vaikka mökille ja pari hyvää käsi tms. pyyhettä. Käytetyssä tai muuten vain ylijäämäisessä armeijatavarassa on myös se hyvä puoli ettei tarvitse kokea tunnontuskia luonnonvarojen kuluttamisesta. Ja jos edullinen tavara ei sitten miellytäkään, se kelpaa kyllä vaikka Pelastusarmeijalle.

Minä tsekkihenkisenä

iPhonen kotinäppäin ei toimi? (iPhone 4)

iPhonen kotinäppäintä painellaan lukuisia kertoja päivässä ja joskus se ei enää toimi kunnolla. Mutta ei hätää, se on helppo puhdistaa.

edit 7.4.2016: Ilmeisesti on tapahtunut jotain kehitystä, sillä nykyinen puhelimeni, iPhone 5S, on ollut käytössä jo 2,5 vuotta ja nappi toimii edelleen erinomaisesti.

Yleensä ensimmäiseksi korjaukseksi tarjotaan joko huoltoreissua tai resetointia. Joillakin resetointi toimii, joillakin ei (ja kukaan ei tiedä miksi se ylipäätään toimii). Matkapuhelinoperaattoreiden asiakkaat saavat taas kärsiä pitkistä huoltoajoista ja nuivasta palvelusta. Muualta (EU:n alueelta) iPhonensa ostaneet saavat onnekkaasti asioida virallisissa Apple-huoltopisteissä ja esimerkiksi mcare lupaa homman hoituvan noin kahdessa päivässä. Syy kyseiseen menettelyyn ei ole minulle ihan selvä, mutta toisaalta muiden merkkien omistajilla on yleensä vaihtoehtona vain se hidas ja nuiva.

Resetointia toki kannattaa kokeilla ensimmäiseksi, se ei maksa kuin vaivan. Resetointi tapahtuu avaamalla joku puhelimen vakiosovelluksista, esimerkiksi Mail tai Safari. Sen jälkeen painetaan virtanappi pohjaan kunnes tarjotaan puhelimen sammutusliukua. Sitten painetaan kotinäppäin pohjaan vapauttaen samalla virtanappi. Toistetaan tarvittaessa useita kertoja. Kyseinen toimenpide pakkolopettaa käynnissä olevan sovelluksen joten kannattaa painaa homma mieleen. Epäselvää on mitä kotinappulaan liittyvää operaation aikana tapahtuu. Oma hypoteesini on että pitkä painallus varsinkin useasti toistettuna irrottaa likaa nappulan mikrokytkimestä.

Jos resetointi ei tuota haluttua tulosta, ei kannata vielä vaipua epätoivoon. Nappi tuskin on siltikään rikki. Kannattaa kipaista hakemaan vaikka Motonetista elektroniikan puhdistukseen tarkoitettua spraytä. Itse käytin Duell Officen Elektrospraytä kun sitä oli sattuneesta syystä helposti saatavilla. Mutta mikä tahansa nopeasti haihtuva vastaava tuote käy. Aikaisemmin olen käyttänyt ainakin CRC:n vastaavaa.

Puhelin kannattaa sammuttaa puhdistuksen ajaksi ja varata avuksi vanupuikko tai joku nukkaamaton liina. Ainetta suihkutellaan nappulaan ja samalla sitä painellaan hellästi ja pyyhitään ylimääräiset pois liinalla tai vanupuikolla. Samalla voi puhdistaa myös iPhonen reunat, kaiutinaukot yms. sillä puhdistusaine liuottaa tehokkaasti möhnät irti mutta ei vahingoita itse laitetta. Lopuksi annetaan tavaran haihtua ja lyödään virta päälle.

Mikäli kotinäppäin ei toimi puhdistuksen jälkeenkään eikä takuu tai virhevastuu (virhevastuu on voimassa vaikka takuu ei olisikaan ja vastuu on myyjällä, ei maahantuojalla tai valmistajalla) enää korjaa, on olemassa vielä yksi edullinen keino. Esimerkiksi eBaystä löytyy edullisesti korvaavia nappuloita. Tämä toki vaatii vähän sorminäppäryyttä ja uudemmissa laitteiissa pentalobe-ruuvimeisselin jollaisen saa myös, yllätys yllätys, vaikkapa eBaystä. Jos ei uskalla itse ryhtyä touhuun kannattaa pyytää avuksi joku näppärämpi kaveri.


Kotinäppäimen takeltelusta ei kannata siis heti huolestua. Ongelma voi poistua helposti tai ainakin edullisesti.

edit: Tämä postaus näyttää saavan kohtalaisesti kävijöitä, laittakaas kommenttia että oliko neuvoista apua. Itsekin taas putsailin nappulaa ja puhelinta yleensäkin, juhannuksen jäljiltä nappi oli sen verran möhmössä että takelteli painettaessa.

sunnuntai 16. joulukuuta 2012

Matkahuollon verkkosivut

Kävin vaihteeksi sukuloimassa Salossa ja paluumatkan tulin bussilla. Matkahuollon verkkosivu on kyllä melko masentava kokemus.

Matkahuolto mainostaa että liput saa edullisemmin heidän uudesta verkkokaupastaan (vanha oli kuulemma todella huono, en koskaan käyttänyt). Valitettavasti itse sivu todella onneton. Matkahuolto kehuu kehittäneensä lipunmyyntiään vuosikymmeniä, vaiko vuosikymmeniä sitten?

Mobiilisivusto taikka responsiivinen design eivät ole Matkahuollolle tuttuja käsitteitä. Sivustoa ei ole ilo selailla iPhonen Chromella tai Safarilla, nappulat hyppäävät pois paikaltaan. Sivusto ei myöskään osaa näyttää seuraavaa bussia vaan se näyttää aina koko päivän vuorot joista saa sitten tihrustella ja zoomailla haluamansa vuoron.

Matkahuollon palvelusta huomaa hyvin että kilpailua ei ole ollut joten mitään ei ole tarvinnut kehittää. Ja nyt kun kilpailu on vapautumassa, mitä tekee Matkahuolto? Yrittää kaikin keinoin kiusata Onnibussia tajuamatta että se kilpailu vapautuu 2014 ihan kokonaan. Sitten ei enää pullistella vanhoilla oikeuksilla. Onnibussi olisi hyvä sparraaja, vielä olisi vuosi aikaa viilata toiminta valmiiksi ennen kuin kansainväliset halpabussiyhtiöt saapuvat. Jotain sentään on tehty, uudesta verkkokaupasta saa ennakkoon varattua matkan edullisemmin, ennen tuli aina ostettua lippu vasta bussista kun sillä ei ollut mitään väliä. Silti panostus on jopa VR:ää vähäisempää. VR:llä on myös erilaisia alennuksia ja kampanjoita, mutta vastapainoksi lippujen ostamista on hankaloitettu onnettomasti toteutetulla järjestelmällä ja nyt pistetään porukkaa ulos asiakaspalvelustakin. VR on myös kaikkien vuosien jälkeen keksinut että Pendolinojen talviominaisuuksia voisi parantaa.

Itse odottelen kyllä kovasti julkisen liikenteen vapautumista, nykyisellään kotimaan matkailu on kallista ja palvelu kehnoa. Omasta autosta luovuin pari vuotta sitten eikä enää tee mieli palata siihenkään. Auto imee rahaa vaikka sillä ei ajaisi, talvisin skrabaaminen ei innosta, väsyneenä on mukavampi istua vain kyydissä ja viikonloppuaamuisinkaan ei tarvitse pohtia ajokuntoa.

torstai 13. joulukuuta 2012

Koska emme halunneet maksaa

Facebookin uusista uudistuksista on taas vaihteeksi kitisty. Tällä kertaa olisi ollut kuitenkin mahdollista äänestää uudistuksia vastaan mutta into oli vähäistä. Samalla facebookkaajat menettivät äänioikeutensa. Toisaalta, onhan se hieman outo käytäntö että kauppatavara saisi äänestää. Facebook ei ole demokraattinen valtio missä voisi vaatia oikeuksiaan perustuslakiin vedoten.

Toki äänestystä ei oltu edes yritetty tehdä kovin käyttäjäystävälliseksi, mutta omaan Googlen sähköpostilaatikkooni kolahti kyllä suomenkielinen maili äänestyksestä. Kävin kyllä tutkailemassa äänestyssivua, mutta en itsekään äänestänyt. En aio valittaakaan uudistuksista, eikä minulla ole tarvetta piileskellä (kirjoitanhan tätäkin omalla nimelläni). Ihmisillä on eri tarpeet, mutta jos itse haluaisin piileskellä ja peittää jälkeni, pysyisin kyllä erossa sosiaalisesta mediasta sekä Googlesta. Mutta minä olenkin myyty mies.

Nurinasta huolimatta en usko että ennenkin povailtu käyttäjäpako iskee tälläkään kertaa Facebookkiin. Aikajanavihan aikana omasta kaverilistasta hävisi pari ihmistä mutta suurin osa (ellei kaikki, en ole pitänyt tarkkaa kirjaa) on ryöminyt vaihvihkaa takaisin. Ei se aikajana sitten niin paha ollutkaan.

Ongelma juontaa jälleen kerran juurensa siihen että Facebookissa me käyttäjät emme ole asiakkaita. Me olemme kauppatavaraa. Emme maksa Facebookin käytöstä latiakaan, lystin kustantavat mainostajat. Ja voin kertoa että ei ole halpaa kehittää jatkuvasti kehittyvää dynaamista yli miljardin kuukausittaisen käyttäjän verkkopalvelua (lähde Wikipedia joka jatkuvasti pyytelee lahjoituksia). Samaten Google elää mainostajista, palvelinfarmit ympäri maailmaa ja valtava kehityskoneisto eivät ole ilmaisia. Toki Google saa jonkun verran tuloja myydessään yrityksille muita palveluja, mutta enimmäkseen se tienaa mainoksista. Google ja Facebook haluavat tietää kaiken voidakseen kohdistaa mainokset paremmin Kohdistettu mainonta on sitä parasta mainontaa. Eräs ystäväni myös kerran totesi että onhan se mukavampi nähdä kiinnostavia mainoksia jos niitä kerran on pakko olla.

Internetin ilmaisuus juontaa juurensa jo sen alkuajoilta. Silloin ei edes ollut toimivia maksumalleja. Ja kukaan tuskin osaisi edes kuvitella maksullista hakukonetta. Kuitenkin tuo samainen hakukone on kultaakin kalliimpi. Kun kirjoitan sanoja Chromen kenttään, ilmestyy hakuosumia ruudulleni salamannopeasti. Unohtuneet ovat ne ajat kun kirjoitti sanan hakukoneen etusivulle, painoi enteriä ja pienen hetken päästä ruutuun ilmestyi kourallinen osumia. Nykyään ehdin harvoin edes kirjoittaa sanaa loppuun kun sopiva sivusto on jo löytynyt. Samaten sähköpostilaatikkoni on niin iso ettei viestejä ole tarvinnut juurikaan poistella ja silti se ei ole edes puolillaan. Modernien postipalveluiden käyttäjä ei enää muista sitä että joskus se laatikko oli ihan piukassa muutamista kuvallisista viesteistä. Samaten voimme käyttää toimisto-ohjelmia nettiselaimessa, säilöä dokumentit pilveen, katsella kaukaisia kaupunkeja katunäkymästä tai koko palloa sateliittikuvista. Karttapalvelu neuvoo perille kun ennen piti turata puhelinluettelon kanssa. Tämän kaiken saamme ilman luottokortin numeroa ja pidämme sitä itsestäänselvyytenä.

Siksi lasku jää mainostajien, niiden pahojen suuryritysten ja megakorporaatioiden joista emme pidä, maksettavaksi. Loppujenlopuksi me käyttäjät pääsemme kuitenkin maksajan paikalle koska suuryritykset eivät ole hyväntekeväisyysjärjestöjä. Valitettavasti samalla luovuimme oikeudestamme äänestää lompakoillamme. Nyt voimme äänestää vain jaloillamme. Kehotankin nurinan sijasta lopettamaan niiden palveluiden käytön joista ei pidä. Jos olet jo riippuvainen, niin peli on menetetty tai vaatii ainakin kunnon "kylmä kalkkuna -vieroituksen". Valinta on sinun.

Clipper-kaakaojuomajauhe

Alunperin törmäsin Clipperiin merkkinä ihan vaan sen takia että sillä on niin törkeän hienot pakkaukset. Ja ilmeisesti samasta syystä Clipperin pakkauksia vilahteleekin monissa yhteyksissä. Viime pähkinänhakureissulla Kuudenteen makuun mukaan tarttui myös purkillinen kaakaojauhetta.


Jauhe on orgaanista, ekoa ja ties mitä mutta sen hienoin ominaisuus on se että siinä on maito mukana itsessään eli sen voi sekoittaa suoraan kuumaan veteen. Ja kun olen laiska käymään kaupassa niin aika usein maito on kaapista loppu. Ennen käytin vastaavissa tilanteissa Lidlin Fairtrade suklaacappuccinojauhetta, mutta Clipperin kaakao hakkaa sen mennen tullen.

Vaikka lopputulos onkin makoisa, ei tämä silti oikeaan (punaiseen) maitoon tehtyä kaakaota voita mutta noin 7 euron hintainen purkki ei ole paha sijoitus ja aine säilyy pitkään. Purkki on iso, 400 grammaa, ja kaakaota annostellaan 2–3 teelusikallista per muki joten se myös kestää kauan. Pitkään aikaan ei olekaan tullut juotua kaakaota, mutta kyllä sillekin on kyllä oma paikkansa kahvin ja vihreän teen rinnalla.

Suosittelen lämpimästi kylmien talvi-iltojen hätävaraksi.

keskiviikko 12. joulukuuta 2012

Bottle -pippuri ja suolamyllyt

Nykyään tulee panostettua ruokaan vähän enemmän kuin villeinä opiskeluvuosina, joten eteen tuli pippuri- ja suolamyllyjen hankinta. Perinteinen Peugeot on toki klassikko mutta vähän tylsä. Normin muotoilema Bottle taas edustaa pohjoismaista designiä yksinkertaisimmillaan.


Vastajauhettu pippuri tai suola on pieni mutta tärkeä yksityiskohta ruoanlaitossa. Ikean muutaman euron myllyihin kannattaa tuskin langeta, mutta kahtena eri kokona saatavilla oleva Bottle ei onneksi maksa mansikoita vaan 30 euroa kappale. Toisaalta sijoitus on (toivottavasti) pitkäikäinen, tuleehan sitä pistettyä 600 euroa älypuhelimeen mitä käyttää maksimissaan 3 vuotta. Ja kun tuote miellyttää silmää niin sitä käyttää mielellään eikä se hautaudu kaapin perälle. Bottlen muotoilu kestää myös varmasti hyvin aikaa, ne tuskin näyttävät vanhanaikaisilta 20 vuoden päästäkään. Muodoissa on jotain samanlaista pehmeyttä ja yksinkertaisuutta kuin Harri Koskisen muotoilemissa Genelecin kaiuttimissakin. Kummassakaan ei ole myöskään tarvinnut karsia käytettävyydestä ja ne on helppo laittaa muiden yksinkertaisesti muotoiltujen esineiden seuraan.

Bottlen rakenne on vieläpä sangen näppärä esimerkiksi Peugeotiin verrattuna, jauhinosa on sijoitettu myllyn yläosaan ja kun tavaraa halutaan ulos, käännetään laitos ylösalaisin. Monet myllythän varistavat tavaraa ulos pöydälle asetettunakin. Jotkut ovat myös valitelleet Peugeotin löystyvästä säätöruuvista. Itse vasta tilasin omani ja todellinen käytettävyys paljastuu vasta pidemmän ajan kuluttua. Palaan asiaan todennäköisesti myöhemmin.

torstai 6. joulukuuta 2012

Miksi en aio maksaa nettihesarista

Hesari tuuppasi nettisivulleen hetki sitten maksumuurin. Muuri on lapsellisen helppo kiertää mutta toisaalta uutisia on tarjolla muuallakin ja kaiken lisäksi Yleisradion rahoituspohja varmistettiin kaikille pakollisella Yle-verolla.

Kympin kuussa olisin ehkä vielä voinut hesarisa maksaa, mutta olishan sitä sitten kiva lukea iPadilla. Ja sitten kun pistän paksun nipun euroja palamaan, niin oho, hinta pompsahti viiteentoista euroon. Siinä vaiheessa alkoi harmittaa enkä ryhtynyt tilaajaksi tai edes ostanut sitä iPadia.

Loppujenlopuksi hesarin sisällöstä minua kiinnostaakin vain murto-osa. Esimerkiksi Helsingin paikallisasiat eivät juurikaan kiinnosta ja urheilu ei laisinkaan. Jotain NYT-liitettä voisi ehkä lukeakin, mutta ei se niin paljoa kiinnosta että höyläisi Visaa. Facebookkiin lähetetyt uutiset aukeavat mukavasti ilman maksumuurin kiertoakin, joten hätäkös tässä.

En ole ollut kykeneväinen vastaanottamaan televisiolähetyksiä mutta nyt Yleisradio saa minutkin maksajien listalle joten ajattelin siirtyä kuluttamaan Ylen uutisia. Ja mikä parasta, Ylen sivuilla ei ole ärsyttäviä mainoksia. Ylen nettisivu ei toki ole muuten ehkä kaikista paras eikä mobiilisovellusta ole vielä laisinkaan. Palvelua onneksi kehitetään ja sivusto on mukavasti responsiivinen sopeutuen eri kokoisiin näyttöihin. Ajattelinkin laatia kirjelmän haluamistani parannuksista.

Ensimmäisenä toivomuslistalla on tietysti kunnollinen mobiilisovellus tai edes web app. Nykyiselläkin mobiilisivustolla toki pärjää mutta toivoisin rahoilleni muutakin vastinetta kuin ulkomailta ostettuja tanssiohjelmaformaatteja (miksi ihmeessä Yle edes haaskaa rahaa moiseen, tanssiohjelmaa tulee kyllä kaupallisiltakin kanavilta). Toinen hyvin tärkeä ominaisuus olisi mahdollisuus kirjautua sisään ja järjestellä sisältö näkyville haluamallaan tavalla (sovelluksessa tämä onnistuisi ilman kirjautumistakin). Esimerkiksi siten että Turun alueen uutiset olisivat hyvin näkyvillä ja urheilu-uutiset loistaisivat poissaolollaan. Onnistuukohan tämä edes maksullisen hesarin kanssa? Hesari kyllä tarjoaa näköislehden, mutta kuka sellaista nyt haluaisi ruudulta lukea?

Oikeasti haluaisin kyllä maksaa uutisistani, mutta silloin hinnan ja palvelun on oltava kohdallaan, en aio maksaa pelkästä maksamisen ilosta. Hesarissa on toki usein hyviä kirjoituksia, mutta niihinkin päädyn yleensä Facebookin kautta.

Näköislehdet ovat tarpeetonta roskaa ja sisällöt pitäisi sovittaa ja tuottaa erityisesti digitaaliseen jakeluun. Ihminen tapa kuluttaa sisältöjä netissä on aika erilainen. Toki hesarilla on kotimaisista ehdottomasti paras yritys mutta heidän uusin iPhone-sovelluksensa kaatui jatkuvasti joten poistin sen. Uudelleenasentaminen kuulemma auttaisi, mutta en ole vielä nähnyt tarvetta siihen. Nyt vain seuraan että miten tilanne kehittyy.

Paikallismedia Turpaan Saatana myy myös nettilehteään mutta on hinnoitellut itsensä hesarin kalliimman version kanssa samoille linjoille tarjoten kuitenkin rutkasti vähemmän sisältöä. TS on myös ovelasti hinnoitellut lehtensä 1, 2, 3, 6 ja 12 kuukauden paketteihin mutta minkäänlaista paljousalennusta ei saa. Fiksumpaa olisi ollut kertoa vain reilusti yhden kuukauden hinta mutta ehkä joku laskutaidoton menee tässäkin vipuun. Tällä menolla TS onnistuu olemaan se epäkiinnostavin vaihtoehto.

Itselleni huonoin vaihtoehto olisi kuitenkin paperilehti. Tabloidikokoista hesaria pystyisi vielä lukemaankin mutta vanhanaikainen spreadsheet-kokoinen TS vaatisi jo ison pöydän mihin levittää se. Sitten lukisin jutuista ehkä kolmasosan ja kaupantekijöinä saisin selkä vääränä raahata paperisaastetta keräyslaatikkoon. Nykyisenä nettiaikana paperilehden uutiset ovat myös usein eilisiä. Ja vaikka olisi netistä lukenutkin vain lyhyennetyn version, asia saa olla erinomaisen mielenkiintoinen että jaksaisi seuraavana päivänä lukea pidemmän version. Informaatiota pukkaa nykyään joka tuutista sen verran että eilisen uutiset eivät vaan ole kiinnostavia.

perjantai 30. marraskuuta 2012

Baldur's Gaten toinen tuleminen

90-luvulla tietokonepelejä hakanneille nimi Baldur's Gate on varmasti tuttu. Se nauttii jopa legendaarista mainetta tietokoneroolipeleistä pitävien keskuudessa. Ja nyt se on tullut takaisin.


Itse olin jo lopetellut pelaamisen vuonna -98 kun alkuperäinen Baldur's Gate ilmestyi. Mutta kun olin palailemassa peliharrastuksen paliin jotakuinkin 10 vuotta tuon jälkeen ensimmäinen peli joka iski kuin miljoona volttia oli Basilisk Gamesin Eschalon Book I joka on paljosta velkaa esimerkiksi juuri Baldur's Gatelle. Kokeilin aikoinaan pelin demoa ja sen pelattuani olin välittömästi koukussa ja sitten jo lainattiin isoveljen luottokorttia että sain pelin ostettua netistä. Kokemus oli juuri sopivasti samanlainen kuin nuorempana, mutta toisaalta pelattavuus oli kehittynyt hyvälle tasolle. Kaikkein parasta oli kuitenkin että olin huomattavasti parempi pelaamaan kuin nuorena jolloin päädyin aina kuolemaan alhaisilla tasoilla. Toki pelitkin ovat nykyään usein helpompia mutta toisaalta ainakin englannin kielen taitoni on kehittynyt noilta vuosilta kuten myös kyky oppia ja omaksua asioita.


Mutta takaisin itse Baldur's Gateen. BG on yläviistosta kuvattu Dungeons & Dragonsin sääntöihin ja Forgotten Realms -maailmaan perustuva peli jossa pelaaja luo ensin itselleen hahmon ja lähtee seikkailemaan, suorittamaan tehtäviä, keräämään kokemusta ja varusteita sekä liittolaisia (ja varmasti myös vihamiehiä). Pelissä on sekä yksi pääjuoni että lukuisia sivujuonia. Mitään varsinaisen ihmeellistä ja ainutkertaista pelissä ei kaiketi ole, mutta toisaalta hyvä tarina vetää aina mukaansa ja kuluneistakin aineksista voi huipputuotteen hyvällä toteutuksella. Itsehän en peliä ole siis vielä pelannut, kunhan tässä fiilistelen.


Yleisesti ottaen suhtaudun pelien remakeihin erittäin positiivisesti. Miksi keksiä pyörää uudestaan kun tuoreet pelisukupolvet eivät tunne vanhoja helmiä. Toisaalta nykytekniikalla saadaan pelattavuus, grafiikka ja äänet saadaan viilattua viimeisen päälle hyviksi. Mieluummin pelaisinkin juuri hyvin tehtyä remakea kuin jonkun emulaattorin kautta pyörivää vanhaa peliä. Antaa ajan kullata muistot ja pelintekijöiden pelit.

Nykyään yleistyvään tyyliin peliä ei julkaista pelkästään Windowsille vaan myös macille, iPadille sekä Androidille. Windows-versio on jo ulkona mutta iOS-versiosta löytyi viime metreillä paha bugi ja mac-versio on parhaillaan Applen hyväksyttävänä. Muutenkin peli on myöhässä alkuperäisestä aikataulusta. Ilmeisesti macin App Store on osoittautunut hyväksi kauppapaikaksi, sillä peli ei tule ainakaan aluksi muualle myyntiin. Myös Eschalon-sarja löytyy App Storesta kuten myös pari hyvin samanhenkistä Spiderweb Softwaren peliä. Itseasiassa Spiderweb taisi julkaista Black Fortressin mac-version ennen Windows-versiota! Itse en pitänyt Black Fortressista, mutta Avadon I on ihan mukiinmenevä.

Mutta nyt vain odottelen että Baldur's Gate ilmaantuisi App Storeen. Toisaalta ei kiirettä, olen suunnitellut pyhittäväni ison osan joululomasta sille, tuleepahan niillekin päiville jotain käyttöä. Joulustressiin ja ähkyyn kyllästyneenä päätin tänä vuonna lähteä reissuun ja katolisessa maassa voi olla vähän hiljaista pyhinä joten ajattelin poikkeuksellisesti ottaa läppärin mukaan reissuun.

torstai 29. marraskuuta 2012

Diskomusiikkia

Nykyään perusyökerhoissa soitettava musiikki on yleensä melkoista kuraa. Soundeissa ja tyylikkyydessä se kalpenee aidon vanhan diskomusiikin rinnalla.

Oma kiinnostukseni diskomusiikkiin virisi lukioaikoina. Meillä oli tulossa Oldies-bileet ja kaverini oli valinnut meille teemaksi 70-luvun ja diskon. Kaivelimme sukulaisten vaatekomeroista leveälahkeisia housuja ja isokauluksisia paitoja ja tietysti katsoimme Saturday Night Feveriä. Pidin leffaa aluksi jonain ärsyttävänä nuorisomusikaalina (taisin sotkea Greaseen jossa on myös John Travolta pääosassa) mutta se paljastuikin ihan hyväksi rainaksi (jatko-osaa en taas voi suositella kellekään) ja mikä parasta, siinä laulettu yhtään. Leffassa touhutaan myös muutakin kuin tanssitaan, hässitään autossa ja tapellaan latinoiden kanssa, muutamia mainitakseni.


Isäni levyhyllystä sattui löytymään myös joitakin diskokokoelmia, ei sillä että hän olisi sellaista välttämättä kuunnellut, mutta fiksuna miehenä hän osti 90-luvulla laatikottain vinyylilevyjä puoli-ilmaiseksi. Joukkoon mahtui myös helmiä joista saisi nykyään pulittaa kymmeniä euroja. Isälläni oli myös ihan hyvät stereot joten diskobasson jytkettä oli mukava kuunnella. Vanhassa diskomusassa on muuten todella hyvät analogiset soundit, komperossoitu nykymusiikki saa hävetä sen rinnalla. Tosin aikanaan diskomusiikkia pidettiin "hirveänä muovina" runsaista syntetisaattorisoundeista johtuen.

Joskus viime vuosikymmenen puolivälissä virisi joissakin piireissä kiinnostus 80-luvun italodiskoon (kuten myös takatukkiin ja kalapuikkoviiksiin). Italodisko ei ole yhtä sliipattua kuin "aito tavara" mutta jollakin perverssillä tavalla sen halpa fiilis on kestänyt aikaa. Hirveästi en ole italoon perehtynyt, mutta elokuvasta Nuija ninja bongasin Baltimoran kappaleen Tarzan Boy. Nykyään omistan sekä albumin jolta kappale on, että 45 kierroksen maksisinglen. Yksi suurimmista suosikeitani on kuitenkin Michael Zager Bandin Let's all chant joka saa varmasti monen ysärifaninkin höristämään korviaan sillä Look Twice lainasi sitä aikoinaan hittibiisissään. Tuoreimman suosikkini, Skatt Brothersin Walk the nightin, bongasin Helsingin Kalliossa sijaitsevassa Bar Siltasessa (Ding ding ding, hipsterivaroitus!). On muuten ihan hyvä paikka, tulee varmaan tulevaisuudessa poikettua useamminkin kun buukkasin itselleni 7-8 Helsingin reissua ensi vuodeksi. Muuta hyvää diskomusiikkia löytyy Spotify-soittolistaltani, sinne on tosin lipsahtanut pari tuoreempaakin biisiä mutta puritanismi on tunnetusti pahasta.

Vinyylihyllistäkin diskomusaa löytyy, mutta pitäisi ensin ratkaista sijoitusongelma, nykyisellään joudun käyttämään levysoittimen kanssa jatkojohtoa ja se tuntuu vaimentavan yläpäätä, sorvi on aika herkkä laite. Voisi vaikka sitten joskus pitää diskoaiheiset teemabileet.

   

keskiviikko 28. marraskuuta 2012

Kun koulu putos puusta

Viime päivinä on taas puhuttu koulujärjestelmästämme ja videopelien pelaajat pärjäävät kirurgisissa simulaatioissa lääkäriopiskelijoita paremmin (en jaksa etsiä linkkiä) niin pitäähän sitä vähän taas muistella menneitä.

Ensiksi avaudun kaunokirjoituksesta. Minulla on aina ollut huono tai todella huono käsiala ja kaunokirjoitus oli koulussa yhtä tuskaa. Lukion jälkeen lopetin kaunokirjoituksen käytön kokonaan eikä sitä ole sen jälkeen tarvittukaan eli opiskelu ei ollut kovin hyödyllistä käytettyyn aikaan nähden. Vanhan koulukunnan ihmiset kuitenkin perustelevat sen tärkeyttä käden ja silmän yhteistyön kehittymisessä. Olen kuitenkin aina ollut suhteellisen hyvä piirtämään, olen tehnyt autoremontteja, harrastanut kamppailulajeja ja puuhastellut ties mitä huomaamatta motoriikassani puutteita vaikka käsialani kilpaileekin estetiikassa koiran oksennuksen kanssa.

On olemassa selviä viitteitä että myös videopelien pelaaminen kehittäisi motoriikkaa. Toisin kuin kaunokirjoitus, pelaaminen voi olla kivaa. Ja ihmisiä on helpompi kannustaa tekemään jotain kivaa. Räiskintäpelien pelaamisen on myös todettu parantavan kykyä tehdä nopeita päätöksiä (joka olisi hyvä taito monelle tuttavalleni). Itseasiassa pieni googletus paljasti että pelaamisen on todettu kehittävän sitä sun tätä.

Jäykkä koulujärjestelmämme kuitenkin suosii kaunokirjoitusta vai tyyppikirjaimiako ne nykyään ovat. Miksei tehtäisi mieluummin opetuspelejä? Sellaisia oli jo silloin kun minä olin ala-asteella. Suosikkini oli Sukellus, siinä muistaakseni tehtiin jakolaskuja. Mutta kun meidän kouluissamme on kuulemma vain onnettomat tietokoneenrutkut eikä niitäkään läheskään tarpeeksi vaikka tietokonetaidot ovat nykyään paljon tärkeämmät kuin söpöjen kirjaimien rustaaminen. Rahaahan se vaatisi, mutta sitä ennen asennemuutoksen.

Voihan sitä ajatella että olen katkera kun en ollut hyvä kaunokirjoituksessa. Ja ehkä vähän olenkin. Mutta jos mietin omaa kouluaikaani, niin aika turhaa touhua siellä oli moni muukin asia, ulkoa opettelua. Kuka muistaa enää punatulkun levinneisyysaluetta vaikka me kaikki olemme niitä helkutin karttoja väritelleet. Lukiossa joskus joutui vähän jo ajattelemaankin mutta kyseenalaistamaan ei pitänyt menemän. Nykyäänhän voi katsoa kaiken netistä, Googlesta ja Wikipediasta (kouluaikanani Altavista ja Kolumbuksen Kompassi olivat uusia juttuja). Jos Suomen rajajoet kiinnostavat niin sieltähän ne löytyvät. Kukaan ei vaan niitä ole minulta enää kysellyt. Kaikenlaista muuta sitten kyselläänkin. Usein en osaisi muuten vastata mutta osaan käyttää Googlea. Kumpi voittaa, karhu vai leijona, kysyi minulta töissä johtaja.

Nykynuoriso on mukamas nettinatiivia mutta sitten luin juttuja että eivät olekaan. Eivät osaa käyttää Googleakaan. En nyt löytänyt kuin yhden 2 vuotta vanhan Petteri Järvisen kirjoituksen aiheesta joten en minäkään niin etevä taida olla. Toisaalta uutiset tuntuvat nousevan hakutuloksissa melko kehnosti esiin. Pitääpä tutkia asiaa.

Mutta miten nuori voi olla olematta nettinatiivi vaikka se röhnöttää kaikki illat koneen edessä, feisbuukkaa, mesettää ja imuroi kaikkea muuta paitsi lattiaa. Ehkä siksi että siellä koulussa taidetaan edelleen värittää niitä levinneisyyskarttoja niillä paskoilla puuväreillä. Kukaan ei opeta miten toimia. Googlen käyttö on periaatteessa helppoa mutta toisaalta ensimmäinen hakuosuma ei ole aina oikea ja pitäisi osata löytää sopivat hakutermit.

Olen myös tavannut nuoria ihmisiä jotka eivät hahmota käyttöjärjestelmän, nettiselaimen ja hakukoneen eroa. Kukaan ei ole kertonut, kukaan ei ole opettanut eikä asiaa sitten ole sen enempää mietittykään. Toisaalta, tulevaisuudessa nuo kolme asiaa sulautunevat toisiinsa mutta se on sitten taas toinen juttu se. Kukaan ei myöskään ole opettanut että miten sosiaalisessa mediassa käyttäydytään. Eikä ihme, nuoret olivat siellä jo ennen kuin koko sanaa varsinaisesti edes tunnettiin. Mutta miten voi olla mahdollista suomen kaltaisessa "sivistysmaassa" että istutamme lapset 6 tunniksi joka päivä koulun penkille 9 vuoden ajan emmekä opeta heille taitoja joita tarvitaan jokapäiväisessä elämässä. Pistetään vain värittämään karttoja ja laskemaan yhteen rajajokien pituuksia.

Olen joutunut olemaan aika paljon tekemisissä ihmisten kanssa joille jo pelkkä sähköpostin käyttö on hankalaa. Se vie arvokasta työaikaa kaikilta ja repii hermoja. Ei tehdä lapsistamme samanlaisia. Ja aika usein tulee vastaan käsinkirjoitettuja lippulappuja. Arvatkaas onko niissä kaunista kaunokirjoitusta? No ei helkutissa, armottomia harakanvarpaita. Mieluummin lukisin selkeät kommentit tekstitiedostosta tai pdf:n kommenteista.

Ps. märehdin koulumuistoja joskus lisää, tässä taitaa olla tämän kerran tarpeiksi.

Myydäänkö kalenteria vai mainoksia?

Moni lienee joskus törmännyt urheiluseuran kalenteriin joka suorastaan pursuaa mainoksia. Kovin esteettinen sellainen ei ole, kysymys kuuluukin että kannattaako niitä mainoksia edes laittaa niin paljoa.

Urheiluseurojen ja yhdistysten kalenterilla on hyvin selkeä tarkoitus. Niiden avulla on tarkoitus kerätä rahaa. Mutta miten se onnistuu parhaiten?

Jos seuralla/yhdistyksellä on muutama kova lobbari, saadaan kalenteri myytyä täyteen mainoksia. Tällöin kalenterista tulee kovin helposti masentavan ruma. Itse en moista laittaisi edes vessan seinälle. Ja sääliksi käy niitä joille mokoma ostetaan joululahjaksi ja sitten se pitäisi laittaa esiin näkyvälle paikalle. Usein mainosaineisto on vielä varsin kamalasti taitettua.

Jos taas mainokset jätetään sivuosaan, saadaan jokaisen kuukauden kohdalle komea kuva (mikäli sellaisia joku on osannut ottaa). Näin kalenterista tulee esteettinen, jopa sisustuselementti. Hyvännäköistä kalenteria on myös helppo myydä, sen voi ostaa muussakin kuin kannatusmielessä. Nuorena olin partiossa ja lippukuntamme teki Halikko-kalenterin johon oli kerätty vanhoja ja muistaakseni vähän uudempiakin valokuvia kotikunnastamme. Mainoksia siinä ei ollut lainkaan mutta kauppa kävi koska se oli toisaalta hieno ja toisaalta vastaavaa ei ollut saatavilla. Sitä kyseltiin seuraavanakin vuonna.

Seuran tai yhdistyksen kalenteria suunnittelevien kannattaisikin miettiä että kumpaa sitä oikein myydään, kalenteria vai mainoksia. Hyvännäköisen kalenterin voi ostaa kuka vain, mainoslehdykän vain kovat kannattajat (tai heidän sukulaisensa puolipakolla). Tietenkin asiaan vaikuttaa myös se että onko kyseessä naislentopallojoukkue vai shakkikerho. Toisaalta lippukuntamme valitsi aikoinaan yleismaallisemman aiheen ja se osoittautui toimivaksi ratkaisuksi.

Oma vinkkini on että myykää kalenteria, älkää pakottako meitä tuijottamaan rumia mainoksia. Mainoksia on muutenkin liikaa joka paikassa (sanoo hän joka on mainostoimistossa töissä). Jos kuulalaakeripetankki ei vaan näytä kovin raflaavalta, keksikää jotain muuta.

maanantai 26. marraskuuta 2012

Bards Tale - App Storen aarteita

Aina ei välttämättä tarvitse ostaa uusimpia hittipelejä vaan mukavaa pelattavaa voi löytää edullisestikin. Alle 10 euron hintainen Bards Tale  on ehdottomasti hintansa arvoinen.

Alkuperäinen Bards Tale vuodelta 1985 oli lupsakka klassikko-rpg mutta vajaa 10 vuotta sitten konsoleille julkaistu uusi Bards Tale jakaa sen kanssa lähinnä nimen. Viime vuosina Bards Tale on julkaistu uudelleen eri alustoille, kuten myös macille ja iOS:lle. Nykyinen versio sisältää sekä vanhan että uuden Bards Talen. Erikoisuutena Bards Tale tukee iCloudia ja macilla aloitettua peliä voidaan jatkaa iPhonessa tai iPadissa.



Tuoreemmasta Bard Talesta huomaa että se on suunniteltu konsoleille. Kontrollit ovat yksinkertaiset mutta se ei aina oikein ole kotonaan tietokoneella. Toisaalta pelaaminen on helppoa ja se onnistuu hyvin myös läppärillä sohvalla röhnöttäen. Pelin parasta antia ei myöskään ole vähän köpöiset taistelut, hahmon melko alkeellinen kehittäminen tai tavaroiden kerääminen (inventaariota ei ole) vaan nimenomaan dialogi. Ja se on loistavaa se.

Pelin puherooleista vastaavat alan ammattilaiset ja tarinaa kuljettaa kertoja joka ei tyydy pelkästään kuvaamaan tapahtumia vaan avoimesti vittuilee pelaajalle. Muutenkin käy nopeasti ilmi että päähekilön virkaa toimittava bardi ei ole fantasiaseikkailujen perussankari vaan kolikon ja tissivaon perässä juokseva rääväsuu. Tapahtumat eivät muutenkaan mene putkeen vaan jo heti ensimmäisessä kohtauksessa päähenkilö joutuu naurunalaiseksi. Ja aina tilaisuuden tullen jotkut pelimaailman hahmoista laulaa lurauttavat veisun johon voi osallistua halutessaan karaoketyyppisesti.




Aseinaan bardi käyttää sekä lähitaisteluaseita että jousta. Molemmille löytyy käyttöä ja tarvittaessa avuksi loihditaan luutulla erilaisia olentoja. Aluksi bardi tosin osaa loihtia vain rotan joka kelpaa lähinnä naisten säikyttelyyn. Peli opettaa toiminnot kädestä pitäen ja oppimiskynnys on muutenkin alhaalla joten peli sopii hyvin myös ei niin vakavamieliseen ajan haaskaukseen varsinkin kun hinta on kohdillaan. Peli on myös sen verran kevyt että ei saa juurikaan 2010 13" MacBook Pro:tani kuumenenaan häiritsevästi.

Suosittelenkin peliä kaikille ronskista fantasiaviihteestä kiinnostuneille, jos ei muuta niin sohva- ja matkapeliksi. Vakavampaa rpg-kokemusta etsiville suosittelen Eschalon-sarjaa joka saa ensi kesänä kolmannen osansa. Itse käytin Bards Talea lämmittelynä ennen pian julkaistavaa Baldurs Gatea.

Hyvää

  • Halpa
  • Kevyt
  • Mahtava dialogi ja äänimaailma
  • Laulut
  • Kiinnostavat hahmot
  • Yksinkertainen ja helppo (helppo oppia ja läpäistä)

Huonoa

  • Nykymittapuulla vaatimattomat grafiikat
  • Taistelu ei ole näppiksen kanssa kovin nautittavaa
  • Ei "oikea rpg"
  • Yksinkertainen ja helppo (ei inventaariota, taistelu ei vaadi kovin kummoista strategiaa)





Fonttien vallankumous

Nettisivujen typografia on kehittynyt huomattavasti viimevuosina, ei pelkästään tekniikan takia mutta myös uusia tuoreita fontteja on ilmestynyt näköpiiriin.

Pitkään on moni suunnittelija saanut mennä samoilla vanhoilla tutuilla, Helveticoilla, Garamondeilla ja muilla perusfonteilla jotka Adobe toimittaa pakettinsa kylkiäisenä. Isoilla firmoilla ollut käytössään Font Folio, mutta se oli ja on vieläkin kovan hintainen paketti. Netin myötä oli helpompi etsiä ilmaisia tai edullisia fontteja, mutta ne olivat usein kehnosti tehtyjä tai kelpasivat vain yhteen pieneen hommaan.

Pienten yritysten onneksi nykyään löytää kuitenkin laadukkaita fontteja edullisesti tai jopa ilmaiseksi kun vain osaa vähän googletella. Hyvässä fontissa on laaja merkistö, toimiva merkkivälistys eikä se saa konetta ja ohjelmia jumittumaan. Suurin ja nopein resurssi on kuitenkin Googlen Web Fonts joka sisältää satoja Open Source -fontteja. Vaikka fontit on suunniteltu ensisijaisesti nettiin, hyvin tehty fontti toimii myös printissä.

Eniten tulee käytettyä Open Sanssia jolle olen antanun lempinimen "Uusi Helvetica tai ainakin Arial". Open Sanssista löytyy riittävästi eri leikkauksia ja sen muotokieli on simppeli mutta toimiva. Toinen suosikkini on Signika.

Googlen Web Fontteja
Kuvan teksteissä ei ole säädettu erikseen merkkivälistystä tai käytetty optista välistystä.

keskiviikko 21. marraskuuta 2012

Uusi portfolio

Nyt kun ei ole tarvinnut kaupata itseään työmarkkinoilla, on jäänyt portfolion tekeminen ja ylläpito vähemmälle kiinnostukselle.

Piti kuitenkin laittaa muutama suosikkityöni esille vuosien varrelta. Töissä aika paljon tylsiä juttuja ja peliprojektikin on ollut jäissä. Pitäisi vielä joku päivä väännellä sivuston headeriin joku komea grafiikka.

Portfolio

3D-tulostus on jo täällä

Käsitteenä 3D-tulostus oli jo tuttu ennestään, mutta vasta Tinkedcadin esittely viime lauantaina avasi silmäni. Erilaisia materiaaleja on tarjolla runsaasti, tulosteita saa järkevään hintaan ja haluamansa esineen voi suunnitella jopa nettiselaimella tai iPad-sovelluksella.

edit: Tinkercad ehti jo vaihtaa nimeä ja toimialaa, joten mallinnuspuuhia pitää jatkaa jollakin muulla sovelluksella tai palvelulla.


Tinkercadilla suunniteltuja hahmoja

Olin jo aikaisemmin kokeillut Tinkercadia sen ollessa betavaiheessa. Varsinaisista tulosteista ei ollut silloin mitään hajua ja suomalaisten firmojen nettisivuilla oli vain ilmoitettu sähköpostiosoite tarjouspyyntöä varten. Tinkercadista pystyy tilamaamaan suoraan tuotteita neljästä eri firmasta. Ulkomaisista koska suomessahan tullaan nykyään tällaisissa asioissa jälkijunassa.

Suurimman vaikutuksen minuun teki kuitenkin lähes rajattomilta tuntuvat mahdollisuudet. Esittelijä oli tehnyt itselleen silmälasit 3D-tulosteista. Halutessaan voi suunnitella itselleen vaikka yksilöllisen keraamisen kahvikupin tai sinettisormuksen ja tilata sen kotiinsa. Hajonneen pienen teknisen nippelin voi korvata tulosteella jos osaa vain mallintaa sen. Parhailla laitteilla voi jopa tulostaa irtonaisen kappaleen toisen sisään tai toimivan jakoavaimen. Perinteiset 3D-mallinnusohjelmat ovat perinteisesti sekä kalliita että vaikeasti omaksuttavia mutta Tinkercadin oppii lapsikin. Ilmaisia softia löytyy myös Autodeskiltä ja Trimbleltä (aikaisemmin Googlen softa).

3D-tulostusta voisi hyödyntää mainostoimistossakin, mutta ajattelin ensin opetella hommaa vähän omin päin, ensimmäiseksi on tarkoitus suunnitella iPhonelle kuoret, tosin varmaan huijaan sen verran että etsin pohjaksi valmiin mallin jotta pääsee nopeasti kokeilemaan tulostuspalveluita. Materiaaliksi ajattelin ehkä alumidia joka on muovin ja alumiinin sekoitus (titaanisille tulisi hintaa n. 600e). Innostuin kuitenkin jo sen verran että aloin suunnitella itselleni astioita. Kehitin jo pienen konseptinkin ja pyysin apuun muotoilun opiskelijan. Tästä lisää myöhemmin. 3D-tulostus mahdollistaa yllättävän helposti yksilöllisten käyttöesineiden valmistamisen, lopputulos riippuu toki tekijän taidoista ja silmästä. Ja saa niitä kahvikuppeja Ikeastakin, mutta Ikean vika on se että vaikka tuote olisi kuinka hieno tahansa, kaikki tietävät sen olevan Ikeaa.

Kiinnostavia tulostuspalveluita löytyi heti useita ja niiden sivuilla pääsee hyvin tutustumaan materiaaleihin ja osassa voi myös pitää omaa kauppaa jonka kautta saa myytyä suunnittelemiaan tuotteita. Tässä pari:

i.materialise
Sculpteo
Shapeways

maanantai 5. marraskuuta 2012

Dredd 3D

Olin kovin innoissani kun kuulin että Judge Dredd -sarjakuvasta tehdään uusi elokuva. Vähemmän innostunut olin kun kuulin että suomessa sitä ei aiota esittää teattereissa laisinkaan.

Edellinen, Sylvester Stallonen "tähdittämä" elokuva oli melkoinen epäkunnioituksen osoitus esikuvalleen mutta uusi leffa on niittänyt hyviä arvosteluja fanien ja kriitikoiden keskuudessa. Onneksi Facebookissa aktiivisesti toiminut ryhmä sai lobattua edes pari näytöstä suurimpiin kaupunkeihin, Turussakin saimme nauttia kahdesta yönäytöksestä pikkuisessa salissa ilman tekstityksiä. Kiitos Finnkinolle tästäkin vähästä. Isompi kiitos Facebookin faneille.

Itse leffa oli onneksi katsomisen väärti ja tekee kunniaa alkuperäisteokselle, vanhassahan sai heti alkuun kokea häväistyksen kun Dredd palloili avoimesti ympäriinsä ilman kypärää. Onneksi muhkeita leukoja löytyy muiltakin, Karl Urban on Dreddinä sopivan jäyhä ja synkkämielinen.

Asteen verran kovemmilla henkisillä kyvyillä varustetun Judge Andersonin lisäksi ei leffassa nähdä juurikaan sarjakuvasta tuttuja hahmoja. Tarinaksi ei ole myöskään valittu Dreddin eeppisimpiä seikkailuja vaan keskitytään kurmoottamaan Persikkapuu-nimisen talokompleksin sisällä lymyävää huumejengiä. Ja hyvä niin, monet tarinat ja hahmot olisivat olleet valkokankaalla ehkä turhan koomisia, olihan sarjakuva alunperin tarkoitettu parodiaksi.

Elokuva maalaa Megacity yhden rumankauniiksi (ei kuitenkaan soinilaisittain) dystopiaksi ja muutenkin visuaalisuus on huikeaa. Yhdessä kohtauksessa vilahtaa myös sarjakuvista tuttu mahapyörä jos sellaisen osaa kaaoksen keskeltä bongata. Mahtava tunnelma peittää alleen itsessään melko vaatimattoman tarinan, mutta Dreddiähän tänne tultiin katsomaankin. Tuomari ei hyppele Matrix-tyyliin eikä harrasta turhia hojohojoliikkeitä vaan jakaa vakain ottein oikeutta vasemmalle ja oikealle, jokaiselle ansionsa mukaan. Ja Dreddin maailmassahan tuomio on usein kuolema ja se toimeenpannaan heti paikanpäällä.

Sivuhahmoista jää mieleen lähinnä huumejengin hermostunut atk-tukihenkilö ja hyvällä asenteella varustettu lääkintämies, mutta muutkin hoitavat roolinsa kunnolla. Paketti on sen verran toimiva että voisi odotella myös jatko-osaa, mutta mikäli kassakone ei kilise riittävästi, voi kuitenkin olla tyytyväinen että vuoden 1995 virheet on nyt hyvitetty. Oikeus on tapahtunut.

Faneille tätä ei tarvitse suositella, he katsovat joka tapauksessa, mutta reippaan scifitoiminnan tai lähesmusiikkivideomaisen toteutuksen ystävillekin Dredd 3D tarjoaa mainion puolitoistatuntisen.

torstai 18. lokakuuta 2012

Netissä maksamisen vaikeus

Usein kuulee ihmisten sanovan ettei voi tehdä sitä tai tätä kun ei ole luottokorttia. Asia pullahti taas pintaan kun Netflixiä ei mukamas voi käyttää ilman luottokorttia. Asiahan ei ole näin.

Itse olen ostellut tavaroita netistä, tilaillut lentolippuja ja käyttänyt muun muassa Spotify Premiumia vuosikaudet ilman luottokorttia. Oikeastaan luottokortin tarvitsee nykyään vain jos haluaa ostaa jotain mutta ei ole rahaa, tarvitsee toisin sanoen siis luottoa. Nettiostaminen onnistuu mainiosti Visa Debitillä joka on kansainvälinen pankkikortti, ei siis luottokortti ja se toimii hyvin myös ulkomailla. Visa Debitin saat omasta pankistasi (ellei se ole sitten joku perähikiän pikkupankki jossa ei sirukortteja vielä tunneta, kuulemma sellaisiakin on...). Jos omistaa S-Etukortin, saa sen vaihdettua ilmaiseen S-Pankin Visa Debittiin niin halutessaan. Joillakin pankeilla voi Debitissä olla kuukausimaksu (ja kaiketi Electronissakin, ainakin meillä yli 27-vuotiailla). Tämä selviää pankin nettisivuilta tai käymällä konttorilla jos sellainen sattuu jossakin olemaan avoinna vielä järkeävään aikaan.

Ennen Debittiä minulla oli Visa Electron ja se oli kyllä vähän surkuhupaisa kortti. Electron vaatii aina yhteyden pankkiin, eli jos ei ole yhteyttä, ei ole ostotapahtumaakaan. Kyseisestä syystä se kävi ainakin ennen huonosti monissa paikoissa, esimerkiksi VR:n junissa ja Matkahuollon linja-autoissa sillä ei pystynyt maksamaan ollenkaan (en osaa sanoa mikä on tilanne).

Vaikka sitä ei kovin moni tunnu tietävän, Visa Electronilla voi maksaa myös netissä, ainakin Verified by Visa -merkityillä sivustoilla. Joillakin pankeilla verkkomaksaminen pitää kuulemma aktivoida erikseen verkkopankissa. Itsekin aikoinaan sillä jotain joskus ostelin mutta Debit on ollut paljon kätevämpi. Electronin ainoa etu on se että sillä ei voi missään olosuhteissa ylittää tiliään (ja säästyyhän sitä rahaa muutenkin kun ostot jäävät tekemättä). Electronia on myös pilkallisesti kutsuttu lasten Visaksi.

Eniten minua kummastuttaakin että miksi ihmiset eivät ota asioista selvää vaan valittelevat sopivan maksutavan puuttumista (kuka nyt oikeasti haluaisi maksella vaikkapa Spotifyä joka kuukausi verkkopankissa?). Oravannahatkaan eivät kelpaa nettipalveluissa. On olemassa ystävällinen hakukone Google jolla löytää helposti tietoa tästäkin asiasta tai jos sen käyttö tuntuu vieraalta ja vaikealta niin ainahan voi poiketa siellä pankkikonttorissa kyselemässä asioita.

Ja koska juttu on kuulemma luotettavampi kun siinä on kuva, niin laitetaan ny sellanenkin:



keskiviikko 10. lokakuuta 2012

Detox-viikko

Työkaveri houkutteli minut mukaan detox-viikkoon vertaiskärsijäksi. Yleensä en moisiin lähde, mutta nyt päätin mielenkiinnon vuoksi kokeilla.

Ensin ei ollut edes ihan selvää että mitä sai syödä ja mitä ei. Päädyimme siihen tulokseen että kiellettyjen listalla ovat alkoholi, liha (tähän palaan myöhemmin), kahvi ja sokeriset herkut, eli ei paha rasti. Makeita herkkuja en syö juuri muutenkaan, lähinnä sukulaisten luona vieraillessa. Aloitimme sunnuntaina ja touhu päättyy perjantaina työpäivän jälkeen. Homma on siis sovitettu hyvin kiireisen länsimaisen kaupunkilaisen elämänrytmiin. Touhu on nyt puolivälissä ja päällimmäisenä havaintona on jatkuva nälkä vaikka koko ajan syökin. Tämä on sinänsä erikoista koska en yleensäkään syö niin kovin paljoa lihaa.

Lihan syömättä jättäminen on muutenkin vähän erikoista touhua monilla. Minulla on tuttavia jotka sanovat olevansa kasvissyöjiä tai etteivät syö lihaa mutta syövät kuitenkin kanaa ja kalaa. Itse en näe tässä juurikaan eroa, linnut ja kalatkin ovat eläviä olentoja jotka kuuluvat eläinkuntaan siinä missä sika ja lehmäkin. Eettisin perusteluin valintaansa selittävä voi myös hyvällä mielellä syödä munia ja maitotuotteita. Eläintä saa siis pitää vangittuna kunhan sitä ei tapeta syötäväksi. Joka tapauksessa ne tapetaan kun ne eivät enää tuota tarpeeksi. Häkkikanaloiden aikaan kanojen olot olivat myös paljon huonommat kuin isommilla tuotantoeläimillä. Isoa eläintä pitää kohdella paremmin koska se on arvokkaampi, kuollut lehmä on taloudellisesti suurempi tappio kuin kuollut broileri. Täyttä vegaania tulee harvemmin vastaan ja sellainen elämäntapa vaatiikin jo vähän enemmän kuin että valitsee lounasruokalassa kasvisvaihtoehdon.

Ei ole myöskään ollenkaan itsestäänselvyys että kasvisruoka olisi halvempaa. Kävimme yhtenä päivänä GreenZissä syömässä salaatit ja hintaa kertyi melkoisesti. Olihan annos toki iso, mutta minusta Citymarketin salaattitiskin annos oli parempi ja ehdottomasti hintansa väärti. GreenZiin en taida vaivautua toiste. Moni muukin on valitellut paikan keskinkertaisuutta hintaansa nähden mutta jotkut pitävät sitä huippumestana, kannattaa käydä itse tutkimassa ja tehdä omat päätelmänsä.

Jos syö kalaa, voi poiketa sushille, sekin on kevyttä ja trendikästä sapuskaa. Annokset ovat yleensä hintaansa nähden pieniä, itse en tykkää syödä itseäni ähkyksi joten silloin tällöin tulee käytyäkin. Kiinanbuffetissa tai normaalissa lounasruokalassa saa kuitenkin edullisemmin vatsansa täyteen, molemmista löytyy vaihtelevasti kalaa, kanaa (kiinalaisessa usein friteerattua) ja kasvisruokaa mutta kaikkiruokainen pääsee helpommalla.

Kotona tuli tehtyä nuudeleita valkoisilla pavuilla ja maissilla, edullinen ja tuttu setti opiskeluajoilta. Kämppikseni on entinen kasvissyöjä ja hän kokkasi jotain tofuhässäkkää. Tunnen muuten aika monta entistä kasvissyöjää... Tofusta en kuitenkaan ole koskaan pitänyt, väittävät että oikein valmistettuna se olisi tosi hyvää mutta eipä ole tullut vielä sellaista vastaan. Minusta se tuntuu suussa ikävältä eikä maistu juuri millekään (jos laittaa riittävästi mausteita, niin ne kyllä maistuvat, tofu ei). Tofu on myös aivan härskin hintaista, pikku kikkare maksaa tuplasti isomman jauhelipaketin verran tai jopa enemmän. Soija kuitenkin kelpaa esimerkiksi einesteollisuuden täyteaineeksi joten se ei voi olla kovin kallis raaka-aine. Soijarouhekaan ei maksa paljoa. Mutta kun soijasta valmistetaan tofua ja se kääritään pakkaukseen johon on painettu erilaisia eko- ja bio-logoja ja brändätty mielellään vielä vihreällä, niin oho, hinta pompsahti! Sanovat tofunsyöjät mitä sanovat, kapitalismin kätyrinä olen sitä mieltä että siinä vain joku repii hillittömät katteet. Olen kyllä suunnitellut lisääväni kasvien syöntiä mutta tofuun en tule koskemaan koska se on kallista ja mautonta. Proteiinia saa kyllä muualtakin.

Ruokavalioiden kanssa touhutessa pitää myös muistaa että kaikki ei sovi kaikille. Esimerkiksi karppauksesta on ollut liikkeellä monta kauhutarinaa, tosin omaan lähipiiriin ei ole sellaisia osunut. Hyvä periaate onkin syödä siten että siitä tulee hyvä olo. Kaverini juuri sanoi tulevansa hiilihyrdaateista energiseksi, itse taas jos syön hyvän pekoniaamiaisen, olo on kevyt ja aktiivinen. Salaatin syömisestä taas en tunnu saavan energiaa laisinkaan. Ruoan kanssa joutuu pyörittelemään monenlaisia kysymyksiä,  eettisiä, taloudellisia ja terveydellisiä ja aina se ei ole helppoa. Parasta olisi jos olisi runsaasti rahaa ja määrättömästi oikeaa ja puolueetonta tietotaitoa sekä tietysti riittävästi aikaa. Kaikista ei myöskään tule mestarikokkeja tai edes välttäviä vaikka kuinka yrittäisi. Elämä voi myös muuttua ahdistavaksi jos joutuu miettimään jokaista suupalaansa.

Ja mikäköhän on sitten tämän viikon lopullinen tarkoitus ja tulos? Tulos selviää myöhemmin, nyt ei ainakaan mitään mullistavaa ole tapahtunut. Uuden tutkimuksen mukaan ihminen on syönyt lihaa säännöllisesti jopa 15 miljoonaa vuotta joten ei ihme jos siitä luopuminen ei onnistu monilta. Itse lähdin tähän touhuun kokeiluna ja voihan tästä jotain vaikutteita jäädä ruokavalioonkin. Se on omalla kohdallani ollut viime vuosina ollut muutenkin muutoksen alla. Nykyään tulee jo vähän mietittyäkin mitä suuhunsa laittaa ja hesepullat ja kebapit ovat jääneet lähes kokonaan pois. Toisaalta vihreä tee ja chili ovat nousseet lähes jokapäiväisiksi tuotteiksi ja kalaakin tulee syötyä enemmän. Mutta oli muuten kohtalon julmaa ivaa kun sunnuntaina avasin Facebookin. Kortteliravintola Kerttu mainosti että jallupullat ja olut 10 euroa, kyllä muuten söi miestä. Arvaattekin varmaan mitä aion syödä viikonloppuna...

lauantai 6. lokakuuta 2012

Mac ja ftp-ohjelmat

Mac OS X:ssä on sisäänrakennettu ftp-tuki, mutta moni käyttää erillistä softaa kuten Cyberduckia. Ja kun pitkästä aikaa avasin kyseisen ohjelman oli vastassa sarja yllätyksiä.

Kuten tiedämme, Java on vaarallinen, Java on ärsyttävä ja niin edelleen, varsinkin webbisivuilla. Joku aika sitten poistin Javan kokonaan käytöstä eikä siitä nyt tällä kertaa sen enempää. Mutta kun palveluntarjoajan (Suncomet) sohlailujen jälkeen piti käydä kurkkaamassa palvelimella, ei Cyberduck enää käynnistynytkään vaan huusi Javaa. Myöskään InDesign ei suostunut käynnistymään ilman Javaa, joten olin sen kyllä hetki sitten asentanut sen takaisin mutta se oli pois käytöstä.

Aloin sitten ihan mielenkiinnosta tutkiskella vaihtoehtoja. Cyberduck on ollut kyllä toimiva ja helppokäyttöinen, sellainen sopivasti macmainen eikä insinöörien makuun suunniteltu. Ja edelleenkin se patsastelee parhaiden ftp-ohjelmien listoilla. Se on jopa niin hyvä että siitä on tehty versio windowsillekin. Yllätyksekseni se oli kuitenkin muuttunut maksulliseksi. No eipä siinä mitään, App Storen tultua moni muukin pikkuohjelma maksaa nykyään parisen euroa ja hyvä niin, pitäähän kehittäjien saada työstään palkkaakin. Mutta Cyberduck maksaa Storessa 18,99 euroa joten jäisi kyllä ostamatta ilman Java-ongelmaakin. Jos vielä touhuaisin enemmän nettsivujen kanssa, sijoittaisin rahani mieluummin vähän kalliimpaan Coda kakkoseen joka tekee paljon muutakin. Vanha kunnon Transmit maksaa lähes 30 euroa ja Fetchin yli 20. Osa näistä oli toki ennestäänkin jo maksullisia, mutta usein hinta laskee App Storen myötä, ei kuitenkaan tällä kertaa. Alle kympilläkin toki löytyy mutta tiukin kärki on hyvissä hinnoissa.



Oma käyttöni on kuitenkin sen verran vähäistä että pärjään varmasti Finderilläkin, ohjeet löytyvät täältä lontoon kielellä. Tärkeät palvelimet voi myös vetää Dockiin (siihen roskiksen viereen) tai tehdä aliakset. Joskus aikoinaan käyttelinkin ftp:tä näin mutta Cyberduck tuntui silloin luontevammalta.

Ilmaisellakin siis pärjää mutta kovaan käyttöön on paremmat (ja maksulliset) työkalut, mutta niinhän se aina tuppaa olemaan.