keskiviikko 26. syyskuuta 2012

Syksy on taas

Päivät alkavat olla jo aika kylmiä ja joku aamu sitten oli jo nurmikkokin pienessä huurteessa. On siis taas aika kaivaa kauhahuivit ja d-vitamiinit esille. Se on syksy nyt.

Yhtenä päivänä kuuntelimme töissä koko päivän Miljoonasadetta vaikka se biisi nyt olikin Marraskuu. On muuten aika masentavaa kamaa niin isona annoksena nautittuna. Viime talvena aloin syömään d-vitamiinia, se oikeasti tuntui vaikuttavan unen tarpeeseen ja jopa vähän vähensi pahinta talvimasennusta. Normaalistihan ihomme valmistaa sitä auringon valon vaikutuksesta, mutta talvella ei aurinkoa juurikaan nähdä ja vaikka nähtäisiinkin niin se ei pääse vaikuttamaan paksujen toppavaatteiden läpi. Sanotaan että jos syö terveellisesti ja monipuolisesti, ei tarvitse lisäravinteita mutta ei se ihan taida kaikin osin pitää paikkaansa, ihmistä ei ole suunniteltu tänne pohjoisen perukoille. Toki omassa ruokavaliossakin olisi ehkä vielä korjaamisen varaa.



Viime vuonna lopettelin juoksukautta tähän aikaan, mutta tänä vuonna se katkesi ennen aikojaan tulehtuneen akillesjänteen takia. Mutta tulipahan tästäkin opittua että jos siirtyy (vieläkin) matalapohjaisempiin kenkiin, kannattaa venytellä pohkeita ja akillesjänteitä. Vähän tuo kyllä harmittaa koska en oikeen jaksanut tänä kesänä uida, se on kuitenkin melkoisen tylsää puuhaa. Jokirannassa juokseminen on paljon mukavampaa. Mutta pitääpä käydä koittamassa että jos uiminen sujuisi paremmin Suomen suurimmassa uihamallissa.

Enää ei tule istuttua puistossa, mutta lupasin taittaa parit vaalijulisteet, olen hommannut kasan uutta luettavaa ja Borderlands kakkonenkin julkaistiin viime perjantaina joten ajan saa kyllä kulumaan. Ja jos vaan laiskottaa niin olen katsellut iTunes Festivalin keikkoja. Hyviä ovat olleet ainakin Deadmau5, Plan B ja Mumford & Sons. Lana Del Rey pitää myös ainakin tsekata. Festivaalin keikat ovat sekä kuvaltaan että ääneltään hyvälaatuisia. Syksyn ohjelmassa olisi vielä laittaa tämän blogin ulkoasuun vähän lisää potkua.

Varasin jo joulun tienoille ulkomaanmatkankin, mutta ei niin etelään kuin olisi tehnyt mieli. Mutta on pääasia että pääsee välillä pois kotinurkista. Ja kun asuu kahden kämppiksen kanssa ja työskentelee avokonttorissa niin on ihan kiva matkustaa yksikseenkin.

lauantai 22. syyskuuta 2012

Borderlands 2 ensipuraisu

Suositin Borderlandsin jatko-osa saapui vihdoin kauppoihin. Itse otin sen hieman sekavin tuntein vastaan, toisaalta onhan tässä viime aikoina ollut trendinä tarjoilla pettymyksiä.

Ennakkotilasin oman pelini ja päätin sitten vielä ottaa Deluxe Vault Hunters Collectors Editionin koska siinä tuli muun rojun lisäksi Marcus Kinkaid -bobble head. Ja tietysti kaikenlaista ladattavaa sisältöä eli DLC:tä (downloadable content), taas sai syöttää kolme pitkää koodia, ehkä se näppis olisi sittenkin ollut hyvä hankinta...



Boksi oli hieno ja samaten alkudemo, tällä kertaa musiikista vastaa The Heavy asiallisella raidallaan. Itse pelin alku ei ollut ollenkaan niin vaikuttava kuin ykkösessä. Jotenkin kaikki tapahtuu liian nopeasti. Aseita ja panoksia löytyy riittämiin. Toisaalta vihollisiakin pukkaa melkoisesti ja ne perhanat ovat entistä notkealiikkeisempiä. Jos ykkösen henkilöt olivat ohuita, niin ainakin alussa kakkosessa ei tule vastaan oikeastaan yhtään kiinnostavaa tapausta. Kaikki huiskitaan nopeasti läpi, ehkä nykyinen adhd-sukupolvi ei kestä liian hidastempoista toimintaa, ei Twin Peaksistakaan varmaan enää tulisi hittisarjaa. Katsoin aikoinaan Paon ekan jakson ja se oli minusta kamalaa kakkendaalia, liikaa kaikkea liian nopeasti.

Ykkösosan jouheva ohjaus on kuitenkin tallella ja kontrollit paikallaan. Vaan vaikeustaso on jotenkin pielessä, kuolemia tulee ihan liian paljon verrattuna ykköseen vaikka esim. hahmojen erikoiskyvyt latautuvat paljon nopeammin. Toki taisteleminen on edelleenkin nautinnollista kun pääsee vauhtiin.

Ykkösen parhaita puolia oli mainio äänipuoli. Aseet jytisivät kunnolla ja hahmot heittivät hyvää läppää. Kakkosen konetuliaseiden soundi on jotenkin vaisu ja pelaajahahmoilta ei irtoa enää kunnon läppää. Ja pelaamani kommandon äänikin on jotenkin mitäänsanomaton. Sivuhahmoilta tulee taas juttua liiankin paljon, ei ehdi eikä jaksa kuunnella. Musiikki on edelleenkin hyvää mutta ykkösosan eeppisyydestä jää jotain uupumaan.

Borderlands oli aikoinaan tavallaan tuore tekele vaikka se lainasikin häpeilemättä sieltä sun täältä, Fallouttia ja Mad Maxia muun muassa, kuitenkin luoden oman uniikin ilmapiirinsä joka yhdistyi loistavaan pelattavuuteen. Odontinko ehkä liikoja, ehkä Borderlands ykkönen oli jo sitä itseään parhaimmillaan. Kaipaan kyllä sitä että pikkuhiljaa kehitellään ja päästään jyvälle. Grafiikat eivät ole myöskään kehittyneet, tosin rautakin on Xbox 360:ssäni samaa edelleenkin. Vanhaa mutta toimivaa. Toisaalta jos vertaa Mass Effect -trilogian osia keskenään niin kehitystä on tapahtunut osien välissä. Mutta kuitenkin ensimmäinen Borderlands näytti ihan riittävän hyvältä, pelihän se vain on.

En silti vielä lähde tuomitsemaan, pitää vähän pelailla lisää. Mutta samaa intoa ei ole kuin esimerkiksi Mass Effect kolmosta pelatessa, toki jäin odottelemaan uutta loppua ja nytkin olen pelaillut säästellen ja nautiskellen. Se on kuin hyvä konjakki jota nautitaan lasillinen vain harvoin ja hyvästä syystä. Itse en ole sitä sorttia että pelaisin saman pelin moneen kertaan. Borderlands ykkösen tahkosimme kyllä pari kierrosta läpi senaikaisen kämppikseni kanssa mutta ihan vaan rymistelyn nautinnosta. Ei se juoni koskaan niin häävi ollut, mutta kakkonen ei tunnu saavaansa mukaansa senkään vertaa. Varsinkaan kun rynkky ei rytise entiseen malliin. Peli on kuitenkin saanut hyviä arvosteluja joten toivottavasti se lunastaa lupauksensa minunkin kohdallani.

perjantai 21. syyskuuta 2012

Näin saat Google Mapsin takaisin iPhoneen

iOS 6:n myötä vaihtuivat  Googlen kartat TomTomin karttoihin iPhonessa ja iPadissa. Tämä on aiheuttanut närää ja ongelmia, mutta ei hätää, ratkaisu on helpompi kuin uskoisikaan.

Googlen kartat eivät suinkaan ole iLaitteiden ulottumattomissa ikiajoiksi tai kunnes Google julkaisee karttasovelluksen.

Mene puhelimen selaimella osoitteeseen maps.google.com. Paina jakonappia ja valitse "Lisää kotivalikkoon". Nyt työpöydälle on ilmestynyt kuvake jolla pääset suoraan Google Mapsiin. Helppoa.

Näin teet kuvakkeen Google Mapsille

Edit: Sama onnistuu tietysti myös Nokia Mapsilla osoitteessa http://m.maps.nokia.com/.

maanantai 10. syyskuuta 2012

Crunchyroll - Animea kuukausimaksulla

Vaikka viime päivinä Netflix ja HBO ovat varastaneet huomion, löytyy jo nyt suomessa toimivia kuukausimaksullisia on-demand -palveluita. Yksi näistä on Crunchyroll eli rapea rulla.

Crunchyrollissa on 8,99 euron kuukausimaksu ja tarjolla oleva sisältö koostuu pääasiassa animesta. Jos joku ei sitä vielä tiennyt, japanilaiset ovat melko sekavaaa porukkaa ja niin on heidän tuotantonsakin. Pääosan varastavat nuoret tytöt, suuret silmät, muhkeat maitorauhaset ja valtavat robotit. Toisaalta anime on juurikin visuaalisuudessaan kiehtovaa (enkä nyt tarkoita tissejä, ainakaan pelkästään).

Toisaalta ainakin meille länsimaisille syötettävässä teollisuusjöötissä on yleensä vallalla selkeästi tunnistettava tyyli ja esimerkiksi eurooppalaiselle sarjakuvalle tyypillinen monimuotoisuus loistaa poissaolollaan. Parhaimmillaan anime on kuitenkin ihan mukiinmenevää viihdettä kunhan vähän ensin perehtyy siihen että mitä katsoo.

Crunchyrollista saa kahden viikon ilmaisen koeajan jolloin voi tutustua tarjontaan ja se kannattaakin jos anime ei ole ennestään tuttua. Itse tuijottelin lähinnä Gundamia jossa isoihin taistelupukuihin sonnustautuneet ihmiset ottavat komeasti yhteen ja Cobra the Animationia joka on jatkoa 80-luvun alun Space Cobralle. Space Cobraa löytyi aikoinaan myös suomalaisista videovuokraamoista ja se muistuttaakin ajan hengen mukaisesti tyylillisesti enemmän kanadalaista Heavy Metalia kuin nykyistä keskiverto-animea. Toki nisää tarjoillaan tässäkin katseltavaksi (ja tarjoiltiin kyllä Heavy Metalissakin).


Kokeilujeni perusteella kuvanlaatu vaihtelee jonkun verran mutta oli kuitenkin pääsääntöisesti ihan katsottavaa 40" televisiosta. Crunchyroll toimii nettiselaimessa, mobiililaitteissa ja uutuutena myös Playstation kolmosessa, ehkäpä tulevaisuudessa myös Xboxissa?

Palvelua kehdannee suositella japanilaisen animaation ystäville, muiden kannattaa käyttää kahden viikon koeaika tehokkaasti hyväkseen. Näitä yleensä joko rakastaa tai vihaa. Harmillisesti Avaruusagentti Valerianin seikkailuja ei suomessa nähdä, toisaalta, ehkä se on vain hyvä että moinen pyhäinhäväistys on pannassa, japanilainen näkemys ranskalaisesta mestariteoksesta ei välttämättä miellytä kaikkia.

sunnuntai 9. syyskuuta 2012

Mark of the Ninja (Xbox 360)

Mark of the Ninja on tiukkaa ninjailua vanhan hyvän ajan meiningillä eikä edes maksa paljoa Xbox Live Arcadessa.

Viime viikolla hehkutin Dust: An Elysian Tailia, mutta ennen kuin ehdin perehtyä siihen, huomioni nappasi juuri julkaistu Klei Entertainmentin Mark of the Ninja joka on saanut erinomaisia arvosteluja.



Mark of the Ninja selvästi pokkaa ja kumastaa vanhojen tasohyppely/kiipelyjen suuntaan jatkaen kunniakasta perinnetä. Ja kun kyseessä on ninjailua, se painottuu enemmän hiiviskelyyn ja varjoissa lymyilyyn kuin varsinaiseen toimintaan. Vihollista ei saa edes otettua hengiltä muuten kuin salaa hyökkäämällä. Onneksi niitä onnettomia voi hämätä vanhalla äänikikalla tai rikkoa lamput jolloin on helpompi iskeä pimeyden turvin.

Vihollissotilaiden dialogia on hauska kuunnella, huomaa että poikia välillä vähän jännittää. Ja jos huoneessa on kaksi sotilasta joista hoitelet toisen, saattaa toinen panikoida ja sen jälkeen hermostuneesti ympäriinsä kunnen kohtaa hänkin kohtalonsa. Grafiikka on tunnelmallista, viholliset eivät myöskään näy ennen kuin heihin on suora näköyhteys, mutta heidän sijainnistaan saa vinkkejä esimerkiksi äänten aiheuttamien visuaalisten efektien perusteella. Piirrossarjamaisen grafiikan tärkeimpiä elementtejä ovat valon ja varjon vaihtelut mutta taustat on muutenkin tehty taidolla ja hyvällä maulla.


Olen nyt iltapäivän pelaillut Mark of the Ninjaa ja se kyllä koukuttaa. Pelimekaniikka ja kontrollit ovat toimivia ja pelaaminen sujuu jouhevasti. Pelin saloihin myös opastetaan perusteellisesti, joten kokemattomampikin pelaaja pääsee helposti mukaan. Ja mikä parasta, Mark of the Ninja maksaa Xbox Live Arcadessa vain 1200 pistettä eli se on hyvä hankinta vaikka ei ninjaviihteen suurkuluttaja olisikaan.

Ja jos peligenre kiinnostaa, kannattaa tsekata myös Outland (Xbox 360 ja Playstation 3).

OIS on, OIS off

Nokian julkaisun suuri hienous päätyikin hauskaksi meemiksi, ainakin hetkeksi aikaa.

Nokia päätti esitellä tekniikkaa joka on löytynyt halvoista pokkareistakin jo vuosia. Eipä siinä mitään on Applekin useaan kertaan esitellyt vanhoja temppuja uusina, mutta ilmeisesti Nokia oli palkannut joukon amatöörejä puuhaan. Esittelykuvilla ja videoilla on ennenkin jekutettu, mutta siitä ei pidä mennä jäämään kiinni.

Ei olisi ollut kovin iso vaiva leikata videosta pois kohtaa jossa näkyy että sitä ei kuvattu uudella Lumialla tai esittelykuvien kuvauspaikan olisi voinut valita huolellisemmin. Kellekään ei ilmeisesti myöskään tullut mieleen että kohdetta ei kannata valaista liian ammattimaisesti, joku voi vaikka huomata sen. Toki jälkeenpäin on selitelty että oli tarkoitus esitellä vain tekniikkaa, mutta iso moka sekin jos sitä ei tehty riittävän selväksi, puhelimiahan siellä piti kuitenkin esitellä. Toisaalta, eipä se vanha tekniikka välttämättä näin suurta esittelyä olisi edes kaivannut.

Nyt OISsista on revitty muutama päivä huumoria, mitta valokeilat on jo kohdistettu kohti Cupertinoa. Ja toisin kuin Nokian tilanteessa, Applelle riittää että se tekee riittävän hyvän puhelimen pitääkseen vanhat asiakkaansa ja hankkiakseen muutaman uuden. Nokian pitää vakuuttaa iPhone ja Android-käyttäjät tuotteensa paremmuudesta, OIS-sekoilulla se ei tainnut onnistua. Ja ainakin oman perstuntuman mukaan Androidin ja iOS:n välillä on helpompi vaihdella kun siirtyä selvästi erilaiseen Windows Phone -ympäristöön.


Satuin vielä nappaamaan eilen kuvan kaverin vanhasta Panasonic Lumixista, siinä ei ole vain OISsia vaan jopa Mega O.I.S. Omasta 5 vuotta vanhasta Canonin superzoomista (S5 IS) löytyy myöskin optinen kuvanvakaus, mutta ei sillä kyllä siltikään saa ammattilaistasoista kuvaa :(


Olen tässä myös pohdiskellut että mitä muita vaikutuksia optisella kuvanvakautuksella on puhelimeen. Ainakin yksi liikkuva osa enemmän, en sitten osaa sanoa kuinka helposti se rikkoutuu, puhelin kun silloin tällöin putoilee. Eittämättä se nostaa myös hintaa, Nokia on yrittänyt kilpailla myös hinnalla mutta enää se tuskin onnistuu, pitäisi pikkuhiljaa alkaa tuottaa voittoakin. Uudet puhelimet ovat saaneet hyviä arvioita, mutta niin saivat vanhat Lumiatkin mutta se ei siivittänyt niitä menestykseen. Toivottavasti Nokia ei enää töppäile, varaa siihen ei enää ole.

torstai 6. syyskuuta 2012

Mitä älypuhelimesi kertoo sinusta?

Nyt kun Nokia julkaisi wow-ilmiön ja joskus myöhemmin tuo kuulemma puhelimia myyntiinkin, on mukava taas pohtia että mitä se älypuhelin kertoo kantajastaan.


Tämä kirjoitus perustuu täysin omaan tuttavapiiriini, satoihin tai tuhansiin lukemiini nettikirjoituksiin, sosiaaliseen mediaan, freudilaisiin seksipainajaisiin joita en koskaan näe (vaikka toivoisinkin) ja ennenkaikkea mututuntumaan. Ja mielipidehän  on kuin se juttu joka on kaikilla muilla paitsi muumeilla mutta ei silti kiinnosta ketään.

Samsung

Samsung on tällä hetkellä älypuhelinmarkkinoiden kruunaamaton kuningas mutta myös toyota ja tuulipuku. Halvan Samsungin ostajaa ei kiinnosta näytön koko tai kameran mekapikselit, pääasia että pääsee feispuukkiin. Samsungin huippumallien ostaja on taas perehtynyt tekniikkaan ainakin sen verran että tietää isomman olevan parempi, myös hinnassa. Samsungin kohdalla jälkimmäinen pitää erinomaisesti paikkaansa, jos vihaat lapsiasi, osta heille halppis-samppa. Muotoilultaan Samsung on yhtä persoonallinen kuin korealaiset autot ja öljytankkerit. Naapurikateutta ei oikeen saa aikaiseksi, mutta eipä se ketään ärsytäkään. 

Apple

Tärkein syy ostaa iPhone on se että se on iPhone. Ja usein ei sitten muuta syytä tarvitakaan. Yksilöllisyyttä korostavalle hipsterille on tärkeää olla samalla lailla yksilöllinen kuin muutkin. Toisaalta iPhonen on uskaltanut ostaa jo alkuajoista asti myös jos ei ymmärrä tekniikasta mitään. Designissä ja laadun tunteessa ainoastaan kalliimmat Lumiat kilpailevat samalla viivalla iPhonen kanssa. Samsungin ohessa Apple on se toinen älypuhelinvalmistaja joka tekee voittoa, muut myyvät puhelimiaan ihan pelkästään hyvää hyvyyttään. Ostamalla iPhonen myös ärsyttää isoa ryhmää ihmisiä, jopa ihan tietämättään.

Nokia

Omassa tuttavapiirissäni keskimääräinen Lumian omistaja on yli 40-vuotias eikä ole koskaan omistanut muuta puhelinta kuin Nokialaisen. Jostain syystä kumisaapasvalmistaja nauttii suomessa edelleenkin jonkinlaisesta merkkiuskollisuudesta vaikka Nokian entisiin toimitiloihin suunnitellaankin suomen pisintä sisäkarting-rataa. Loput tuntemani Lumian omistajat ovat joko saaneet sen töistä tai voittaneet arpajaisissa. Toisaalta jos haluaa erottua älypuhelinten harmaasta massasta, erottuu Lumia edukseen palkitulla designillään jonka idea syntyi Marko Ahtisaaren syötyä liikaa sieniä. Lumiassa on myös niitä siistejä laattoja.

HTC

Älypuhelinten esiinmarssin aikoina HTC oli kovassa huudossa teknologiaorientoituneiden nuorten miesten keskuudessa. Ne olivat ominaisuuksiltaan hyviä, mukavan teknisen näköisiä ja jämäkämmän tuntuisia kuin monet muut kilpailijat. En käytä sanaa nörtti, koska suomen kieli ei erottele käsitteitä geek ja nerd. Nykyään ei tarvitse olla kumpikaan kehdatakseen ostaa Android-puhelimen, joten HTC on enää linux-käyttäjien suosikki, naispuolista HTC:n omistajaa en ole koskaan tavannut. HTC:n paras puoli on se että keskivertokuluttaja ei ole siitä kuullutkaan ja se on tavallaan siistiä.

Huawei

Huawein omistajan erottaa useimmiten siitä että se eksyi Giganttiin silloin kun tarjoussampat olivat loppu.

Ne muut

Ai mitkä muut? En tunne enkä pidä juuri minään.

Ja jos meni herne nenukkiin, ota se pois sieltä. Ensimmäinen oma älyluurini oli Samsungin Android-puhelin ja nykyinen on iPhone 4. Seuraavasta en sitten tiedä vielä, ei ole tarkoitus vaihtaa ainakaan ennen kevättä.



maanantai 3. syyskuuta 2012

Vaihtoehtoja Creative Suitelle

Adoben Creative Suite on ammattilaiselle lähes ehdoton hankinta mutta harrastelijalle se on kovin arvokas. Vanheneva CS4-pakettini sai katselemaan muitakin vaihtoehtoja.

Töissä en tulisi toimeen ilman Suitea, mutta olen jo poistanut InDesignin omalta läppäriltäni tilaa viemästä (hankin kesällä SSD-levyn). Muutenkaan en kotona tee nykyään kovin ihmeellisiä asioita, pientä näpräilyä nettisivuille, kevyttä kuvien korjailua ja joskus simppeliä peligrafiikkaa. Suiten ominaisuusreservi ei siis ole ollut kovin kovassa käytössä ja cmyk-puolta en tarvitse laisinkaan, töissäkin vien kuvat rgb:nä taittoon.

CS4:n päivittäminen tuoreimpaan versioon maksaa maltaita ja satuttuani lukemaan Daring Fireballista Sketch-nimisestä vektorigrafiikkaohjelmasta, päätin tutusta halvempiin vaihtoehtoihin. Kuvankäsittelyyn ajattelin ensin Adoben Photoshop Elementsiä, mutta Pixelmatoria saa App Storesta hintaan 12 euroa ja se osaa myös hyödyntää grafiikkakorttia (Creative Suite osaa myös CS4:stä eteenpäin) toisin kuin Elements. Pixelmatorissakin näytti olevan hyvä valikoima toimintoja ja se on saanut hyviä arvosteluja eri tahoilta.

Tässä vaiheessa voin myös todeta että pärjään CS4:lläkin mainiosti mutta se on iso ja raskas paketti pikku näpertelyyn. CS4 on myös vielä universaali sovellus joka toimii PowerPC-koneissakin ja se on tehty Carbonilla kun CS6 koodattiin täysin uudeksi 64-bittiseksi Cocoa-sovellukseksi. Latasin siis Pixelmatorin ja Sketchin koekäyttöön, ne osaavat myös hyödyntää uusien OS X:ien ominaisuuksia paremmin kuin kankea Creative Suite.

Pixelmator

Pixelmator mainosti aikoinaan olevansa ensimmäinen näytönohjainta hyödyntävä kuvankäsittelyohjelma ja jo alkuajoista se on ollut selkeä ja helppokäyttöinen. Nyt ollaan versiossa 2.1 joka myös Kirsikkana (Cherry) tunnetaan, lastentaudit on siis jo karsittu pois. Nettisivulta löytyy nippu tutoriaaleja ja niitä on myös YouTube pullollaan, tosin monet ovat ykkösversioon joka on käyttöliittymältään hieman erilainen.



Käyttöliittymä on luvatusti fiksu ja selkeä, käytettävyyden kannalta yksinkertaisuus on valttia. Ja heti perään sen jälkeen huomio kiinnittyy nopeuteen, iPhone nelosen 5 megapikselin kuvat (ei kuvassa) tuntuvat olevan kevyttä kauraa Mid 2010 13" MacBook Pro:ssani. Eikä fotari toimi näin notkeasti i5-prosessorilla varustetussa työ-iMacissanikaan. Ilmeisesti Core Image saa näytönohjaimesta enemmän irti kuin Suiten käyttämä OpenGL.

Pienen harjoittelun jälkeen perussäädöt sujuivat mukavasti ja pari näyttävää tehostettakin tuli testattua. Ainoastaan jäin kaipaamaan kohinanpoistoa, ykkösessä se löytyi Blur-tehosteiden alta, mutta eipä näköjään enää, koitin kyllä Googlenkin avulla etsiskellä. Vaan siitä huolimatta ohjelma on ehdottomasti hintansa väärti. Perussäädöt tulen tekemään varmaan tulevaisuudessakin iPhotolla, mutta kyllä tällä sitten jo loput muokkailee. Pixelmatorista löytyy myös muutamia hyviä oivalluksia joita kaipaisi fotariinkin, esimerkiksi älykkäät apuviivat (vai onko CS6:ssa jo?).

Sketch

Sketchiin suhtauduin huomattavasti skeptisempi, sillä kilpailijat eivät ole paljoa päässeet haastamaan Illustratoria. Mutta illu raahaa mukanaan printtipuolen painolastia ja siitä on harvalle kotikäyttäjälle iloa vaikka uusimmat versiot jo tehokkaasti kosiskelevatkin webbipuolen ihmisiä. Sketch on taas tehty pelkästään pikselien maailmaan ja sitä kehutaankin tehokkaaksi työkaluksi webbi- ja käyttöliittymäsuunnitteluun, fotarihan on taas alunalkaen suunniteltu, yllätys yllätys, valokuvan käsittelyn tarpeisiin.



Illuun verrattuna Sketch on ennenkaikkea yksinkertainen ja sen oppii nopeasti. Toki monia hienouksia jää kaipaamaan mutta perusasiat hoituvat kyllä. Ja pienen harjoittelun jälkeen varmaan sitäkin paremmin. Omaan simppeliin ja hieman kömpelöön tyylini Sketch voisi hyvinkin sopia. Sketchin erikoisuutena on päättymätön työtila jolle onneksi nykyversiossa voi tehdä myös artboardeja. Kuvia vietäessä voi kuitenkin edelleen valita haluamansa alueen.

Sketchissä voi myös kytkeä pikselit päälle eli kuvaa suurentaessa se rakeutuu kuin fotarissa ikään. Joissakin tilanteissa se voi olla hyödyllistä. Toki perinteiset viivaimet (Rulers), älykkään apuviivat sun muut löytyvät. Ihan niin sinuiksi en vielä ensi puraisuilla päässyt että toisin kuin Pixelmatorin tapauksessa, en siis ihan vielä vinguta visaa.

Sketch on kuitenkin epäilemättä kelpo työkalu webbileiskan, simppelien kuvakkeiden ja käyttöliittymien tekoon. Viivatyökalu (Pen Tool) toimii mainiosti, jopa paremmin kuin illussa. Objekteista saa exportattua ominaisuudet CSS:nä joka varmasti auttaa webbisivujen teossa.
Sketch on hieman hintavampi kuin Pixelmator, mutta edullista ja toimivaa vektoripiirto-ohjelmaa etsivälle se on hyvä valinta. Sketchin tekijät ovat tehneet myös sutjakan fonttienhallintaohjelman, FontCasen mitä kannattaa kokeilla jos ei selviä fonttiensa kanssa pelkällä Kirjasinkirjalla.


Sketch ja Pixelmator sopivat siis mainiosti edullista vaihtoa etsivälle harrastajalle. Windows-käyttäjien pahaksi onneksi ne eivät toimi kuin macissa ja vanhimpien koneiden omistajatkin saavat nuolla näppejään, toisaalta ohjelmat ovat kevyitä, joten ei tarvitse omistaa iMacin huippumallia tai MacPro:ta. Halvallakin voi siis saada hyvää ja kaikki eivät tarvitse ammattilaisten ohjelmia. Itse ostan ainakin Pixelmatorin ja jatkan Sketchin koekäyttöä, josko sitä taas innostuisi peliprojekteistakin taas.

sunnuntai 2. syyskuuta 2012

Lisää kaapeliasiaa

Olin pitkään mennyt Genelecien mukana tulleilla vakiokaapeleilla ja tietysti tapellut optisten kanssa. Varastossa oli kuitenkin myös parempia linjakaapeleita.

Analogisten kaapeleiden vaikutuksesta kotistereoiden äänen voi olla montaa mielä mutta tuskin kukaan kiistää että tukevat ja kullatut liittimet varmistavat hyvän kontaktin. Pari vuotta sitten jouduin vaihtamaan Dualin levariini uudet liitinrungot vanhojen murruttua. Elektroniikkalliikkeessä kysyivät että otanko halvat vai kalliimmat, laadukkaat Neutrikin liittimet. Kysyin että mikä on hinnanero ja sen ollessa mitäton oli valinta selvä.



Kaapeleiden suojauksissa on myös eroa. Kun laitehyllyn takana on melkoinen käärmeenpesä, ei hyvästä suojauksestakaan ole haittaa. Kaapelit voivat kuitenkin herkästi napata sähköisiä häiriöitä. Toisia ne häiritsevät, toisia ei.

Summa summarum, tukeva liitin ei murru käytössä ja on helppo kytkeä ja irroittaa, kullattu pinnoite ei taas hapetu. Hyvä suojaus ehkäisee sähköisiä häiriöitä. Jos ei näistä piittaa ja on tyytyväinen hyppylankoihinsa, vaihto tuskin haittaa. Mutta jos on uhrannut äänentoistoon useita satoja tai tuhansia euroja, on laadukkaampi kaapeli pikkuinvestointi. Tosihifisti saa niihinkin uppoamaan toki tuhansia euroja, mutta aika kultakorva saa olla jos eron kuulee. Ja ovathan toki laadukkaat kaapelit komeamman näköisiä, mutta harvemmin niitä tulee tuijoteltua laitteiston ollessa käyttökunnossa.

Itse laittelin vanhasta varastosta Tara Labsit esivahvistimen ja kaiuttimien väliin ja dacista etuseen Gold Questin melko lyhyen piuhan. Kyllästyin optisten kanssa kikkailuun joten Xbox sai yhdistyä laitteistoon nimettömällä tuplasuojatulla hiukan tukevammalla piuhalla. Pitää testailla että sietääkö sitä kuunnella, Sonyn telkkarin äänilähtö oli todella onneton ja vei äänitehosteistakin parhaan potkun.

Mitään sokkokuuntelua en alkanut tehdä, mutta kyllä musiikki tuntuisi soivan aavistuksen miellyttävämmin (tarkemmin ja lämpimämmin jos se jotakuta kiinnostaa). Toki pitää muistaa että kuulo on subjektiivinen aisti, eron kuulee paremmin jos sen haluaa kuulla. Ja mihin sitten hifivehkeiden kanssa touhuamisella pyritään, miellyttävämpään kuuntelukokemukseen. Nyt se tuli ainakin halvalla ja helpolla.

Kaapelinhakureissulla toin myös levysoittimeni takaisin mutta johdot eivät riitä vahvistimelle asti. Palaan asiaan kun saan kaapeloinnit sen osilta kuntoon.