keskiviikko 28. marraskuuta 2012

Kun koulu putos puusta

Viime päivinä on taas puhuttu koulujärjestelmästämme ja videopelien pelaajat pärjäävät kirurgisissa simulaatioissa lääkäriopiskelijoita paremmin (en jaksa etsiä linkkiä) niin pitäähän sitä vähän taas muistella menneitä.

Ensiksi avaudun kaunokirjoituksesta. Minulla on aina ollut huono tai todella huono käsiala ja kaunokirjoitus oli koulussa yhtä tuskaa. Lukion jälkeen lopetin kaunokirjoituksen käytön kokonaan eikä sitä ole sen jälkeen tarvittukaan eli opiskelu ei ollut kovin hyödyllistä käytettyyn aikaan nähden. Vanhan koulukunnan ihmiset kuitenkin perustelevat sen tärkeyttä käden ja silmän yhteistyön kehittymisessä. Olen kuitenkin aina ollut suhteellisen hyvä piirtämään, olen tehnyt autoremontteja, harrastanut kamppailulajeja ja puuhastellut ties mitä huomaamatta motoriikassani puutteita vaikka käsialani kilpaileekin estetiikassa koiran oksennuksen kanssa.

On olemassa selviä viitteitä että myös videopelien pelaaminen kehittäisi motoriikkaa. Toisin kuin kaunokirjoitus, pelaaminen voi olla kivaa. Ja ihmisiä on helpompi kannustaa tekemään jotain kivaa. Räiskintäpelien pelaamisen on myös todettu parantavan kykyä tehdä nopeita päätöksiä (joka olisi hyvä taito monelle tuttavalleni). Itseasiassa pieni googletus paljasti että pelaamisen on todettu kehittävän sitä sun tätä.

Jäykkä koulujärjestelmämme kuitenkin suosii kaunokirjoitusta vai tyyppikirjaimiako ne nykyään ovat. Miksei tehtäisi mieluummin opetuspelejä? Sellaisia oli jo silloin kun minä olin ala-asteella. Suosikkini oli Sukellus, siinä muistaakseni tehtiin jakolaskuja. Mutta kun meidän kouluissamme on kuulemma vain onnettomat tietokoneenrutkut eikä niitäkään läheskään tarpeeksi vaikka tietokonetaidot ovat nykyään paljon tärkeämmät kuin söpöjen kirjaimien rustaaminen. Rahaahan se vaatisi, mutta sitä ennen asennemuutoksen.

Voihan sitä ajatella että olen katkera kun en ollut hyvä kaunokirjoituksessa. Ja ehkä vähän olenkin. Mutta jos mietin omaa kouluaikaani, niin aika turhaa touhua siellä oli moni muukin asia, ulkoa opettelua. Kuka muistaa enää punatulkun levinneisyysaluetta vaikka me kaikki olemme niitä helkutin karttoja väritelleet. Lukiossa joskus joutui vähän jo ajattelemaankin mutta kyseenalaistamaan ei pitänyt menemän. Nykyäänhän voi katsoa kaiken netistä, Googlesta ja Wikipediasta (kouluaikanani Altavista ja Kolumbuksen Kompassi olivat uusia juttuja). Jos Suomen rajajoet kiinnostavat niin sieltähän ne löytyvät. Kukaan ei vaan niitä ole minulta enää kysellyt. Kaikenlaista muuta sitten kyselläänkin. Usein en osaisi muuten vastata mutta osaan käyttää Googlea. Kumpi voittaa, karhu vai leijona, kysyi minulta töissä johtaja.

Nykynuoriso on mukamas nettinatiivia mutta sitten luin juttuja että eivät olekaan. Eivät osaa käyttää Googleakaan. En nyt löytänyt kuin yhden 2 vuotta vanhan Petteri Järvisen kirjoituksen aiheesta joten en minäkään niin etevä taida olla. Toisaalta uutiset tuntuvat nousevan hakutuloksissa melko kehnosti esiin. Pitääpä tutkia asiaa.

Mutta miten nuori voi olla olematta nettinatiivi vaikka se röhnöttää kaikki illat koneen edessä, feisbuukkaa, mesettää ja imuroi kaikkea muuta paitsi lattiaa. Ehkä siksi että siellä koulussa taidetaan edelleen värittää niitä levinneisyyskarttoja niillä paskoilla puuväreillä. Kukaan ei opeta miten toimia. Googlen käyttö on periaatteessa helppoa mutta toisaalta ensimmäinen hakuosuma ei ole aina oikea ja pitäisi osata löytää sopivat hakutermit.

Olen myös tavannut nuoria ihmisiä jotka eivät hahmota käyttöjärjestelmän, nettiselaimen ja hakukoneen eroa. Kukaan ei ole kertonut, kukaan ei ole opettanut eikä asiaa sitten ole sen enempää mietittykään. Toisaalta, tulevaisuudessa nuo kolme asiaa sulautunevat toisiinsa mutta se on sitten taas toinen juttu se. Kukaan ei myöskään ole opettanut että miten sosiaalisessa mediassa käyttäydytään. Eikä ihme, nuoret olivat siellä jo ennen kuin koko sanaa varsinaisesti edes tunnettiin. Mutta miten voi olla mahdollista suomen kaltaisessa "sivistysmaassa" että istutamme lapset 6 tunniksi joka päivä koulun penkille 9 vuoden ajan emmekä opeta heille taitoja joita tarvitaan jokapäiväisessä elämässä. Pistetään vain värittämään karttoja ja laskemaan yhteen rajajokien pituuksia.

Olen joutunut olemaan aika paljon tekemisissä ihmisten kanssa joille jo pelkkä sähköpostin käyttö on hankalaa. Se vie arvokasta työaikaa kaikilta ja repii hermoja. Ei tehdä lapsistamme samanlaisia. Ja aika usein tulee vastaan käsinkirjoitettuja lippulappuja. Arvatkaas onko niissä kaunista kaunokirjoitusta? No ei helkutissa, armottomia harakanvarpaita. Mieluummin lukisin selkeät kommentit tekstitiedostosta tai pdf:n kommenteista.

Ps. märehdin koulumuistoja joskus lisää, tässä taitaa olla tämän kerran tarpeiksi.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Jätä toki kommentti tai kysymys.