keskiviikko 19. joulukuuta 2012

Mil-Tec Assault Pack - Kätevä reissureppu

Jotkut lentoyhtiöt ovat tarkentaneet käsimatkatavarapolitiikkaansa. Yksin ja edullisesti matkaava ei muutenkaan halua raahata mukanaan isoja matkapakaaseja vaan tarvitsee hyvän ja pienen repun. Edullinen Mil-Tecin Assault Pack vaikuttaisi olevan juuri sellainen.


Esimerkiksi Wizzair on rajoittanut ilmaisen käsimatkatavaran kooksi 42 x 32 x 25 cm joten jo lähes 20 vuotta palvellut Fjällräven Lillehammerini on auttamattomasti liian iso. Toisaalta se ei ole muutenkaan malliltaan kaikkein näppärin reissaamiseen. Muodoltaan se on melko säkkimäinen. Oli siis aika etsiä sille seuraaja.

Retkeilykaupat ovat toki pullollaan monenlaisia reppuja mutta usein ne on varustettu komealla hintalapulla. Varusteleka on yksi suosikkinettikaupoistani, sieltä löytyy monenlaista hyvää tai ainakin jännää tavaraa ja yleensä edulliseen hintaan. Siellä silmiini osuikin näppärä pikku reppu jonka kehuttiin mahtuvan käsimatkatavaroihin. Ulkonäollä se ei pröystile, mutta värejä oli useampia. Myös palaute oli pääsääntöisesti positiivista ja parilla kaverillanikin oli jo moinen joten 40 euron hinta ei tuntunut ollenkaan pahalta.

Tilasin reppuja samoin tein kaksi kappaletta, toinen meni isälleni. Kun purin repun paketista, se näytti tosi pieneltä. Avasin kiristysremmit sivuista ja pullistin sen täyteen kokoonsa, se vaikutti heti paljon tilavammalta. Mutta kiitos kiristysremmien, sen saa puolityhjänä kiristettyä todella pieneksi ja hölskymättömäksi.

Heti alkuun repun laatu oli vakuuttavaa, hyvät vetoketjut isoin vetimin, tukeva kangas ja saumatkin laadukkaan oloiset. Laitoin repun selkään ja kokeilin säätöjä. "Lantiovyö" jää kovin korkealle, allekirjoittaneella noin 10 cm navan yläpuolelle. Tosin nimestäkin voidaan päätellä että reppu on alunperin suunniteltu käytettäväksi taisteluvyön eli tetsarin kanssa. Ja jos sattuu olemaan vähän vatsakkaampi herrasmies, vyö ei välttämättä riitä pötsin ympäri laisinkaan.

Reissuun lähden vasta myöhemmin, mutta olen jo koepakannut repun. Se ottaa sisuksiinsa hyvin 13" MacBook Pro:n ja tilpehöörit, villapaidan, vaihtovaatteita useammaksi päiväksi (ainakin jos on mies), pari kirjaa ja muut reissussa tarvittavat pikku rojut. Lentoliput, kartat yms. voi ovelasti laittaa juomarakolle tarkoitettuun taskuun, sieltä ne saa helposti ulos aukomatta muuta, ehkä tiukkaan pakattua, osaa. Lentokentältä ostetun litran viinalekan kanssa voikin sitten olla jo sovittelemista mutta se on sitten sen ajan murhe.

Assault Pack vaikuttaa siis ainakin toistaiseksi kelpo ostokselta. Sen olisi toki saanut pari euroa halvemmalta muualta, mutta tykkään Varustelekan nettisivuista ja palvelusta. Ja toisaalta, sieltä tulee aina tilattua kaikkea muutakin häröä tai ainakin saksalaista kofeiinisuklaata. On muuten hyvää. Ja häröstä täydennyspakkauksesta sain kelvon wife beaterin, hyvät yöshortsit, paidan vaikka mökille ja pari hyvää käsi tms. pyyhettä. Käytetyssä tai muuten vain ylijäämäisessä armeijatavarassa on myös se hyvä puoli ettei tarvitse kokea tunnontuskia luonnonvarojen kuluttamisesta. Ja jos edullinen tavara ei sitten miellytäkään, se kelpaa kyllä vaikka Pelastusarmeijalle.

Minä tsekkihenkisenä

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Jätä toki kommentti tai kysymys.