torstai 20. joulukuuta 2012

Netflix, iTunes ja Apple TV

Apple TV on osoittaunut parhaaksi laitteekseni elokuvien katseluun. Netflixistä löytyy aina jotain katsottavaa ja uudemmat leffat saa hd:nä iTunesista. Xboxia en enää leffojen takia juurikaan käynnistele hurisemaan, Apple TV on nopeasti käyttövalmis sekä täysin äänetön.




Netflixin tarjonta on ollut monille pettymys, mutta itse olen löytänyt sieltä paljon katsottavaa. Tykkään katsoa hyviä elokuvia myös uudemmankin kerran. Oikeastaan suurin ongelma on viime aikoina ollut että kiinnostavimmat leffat ovat olleet 2,5–3 tuntisia ja en ole jaksanut katsella niin pitkää. Suurimmassa osassa elokuvista on ollut kuvanlaatu kohdillaan ja yhtään tekstittämätöntä ei ole vielä tullut vastaan. Sarjojakin olen katsellut, enimmäkseen mainiota "lämminhenkistä scifisarjaa" Fireflytä joka tosin loppui ikävästi kesken.

Ja kun Netflixin tarjonta ei riitä, sen paikkaa yleensä iTunes josta löytyy myös uudempaa matskua. Uusissa leffoissa on myös useimmiten tekstitykset. Vaikka pystynkin katsomaan leffan ilmankin, on  elokuvaan helpompi keskittyä tekstitysten kera vaikka siinä samalla kuuntelenkin ääniraitaa. iTunesin hd-leffojen kuvanlaatu on ehkä aavistuksen verran parempi kuin Netflixissä mutta ero ei ole merkittävä. Netflixissä elokuva lähtee myös nopeammin pyörimään mutta toisaalta iTunesissa voi pelata varman päälle ja antaa elokuvan latautua kokonaan. Netflix osaa kuitenkin säätää kuvanlaatua sen verran tehokkaasti että toisto ei ole koskaan päässyt pätkimään. iTunesissa näin on tapahtunut pari kertaa, mutta useimmin on leffan saanut katsoa häiriöttä loppuun.

Nykyään dvd-levyjen käyttö tuntuu hankalalta ja vanhanaikaiselta. Kuvanlaatukaan ei pärjää netin hd-laadulle, Blu-ray-soitintakaan ei enää viitsi hankkia. Xboxin käyttö mediakoneena ei sekään ole kovin jouhevaa ja laite on turhan meluisa. Vielä kun olisi sen verran uudempi läppäri (2011 tai uudempi) tai iPhone (4S tai 5) niin kaikki mahdollinen siirtyisi Airplay-peilauksen avulla tv:n ruudulle. Kuvan siirron saisi toteutettua kyllä Airparrotilla, mutta koska läppäristäni puuttuu asiaan pyhitetty piiri, se kuumenee käytössä melkoisesti. Ajoittaista musiikin pätkimistä lukuunottamatta Apple TV:n käyttökokemukset ovat muuten hyvin positiivisia.

Tuota musiikin pätkimistä olen koittanut tutkiskella. Yleensä siihen liittyy piikki muussa nettiliikenteessä. Löysin myös villiintyneen ikivanhan Canonin verkkoskannerisoftan joka aiheutti yllättävän paljon liikennettä etsiessään epätoivoisesti skannereita mutta sen poistaminen ei ainakaan kokonaan lopettanut ongelmaa. Nettiliikennettä voi tutkailla hyvinkin tarkasti Little Snichillä, mutta sillä on myös paha tapa aiheuttaa joillakin Kernel panicceja. Asuntoni läheisyydestä löytyy toistakymmentä langatonta verkkoa, joten yksi mahdollinen ratkaisu voisi olla 5 gigaherzin tukiaseman, esimerkiksi Airport Expressin, hankkiminen. Olen myös kokeillut priorisoida liikennettä, mutta reititinmodeemini Quality of Service -asetukset ovat sangen sekavat.

Pääsääntöisesti olen systeemeihini tyytyväinen, mutta toki elokuvatarjonta voisi toki olla vieläkin parempi ja toivottavasti Apple TV saa joskus lähitulevaisuudessa lisää sovelluksia. Huhutulle bluetooth-näppistuelle en näe kovin suurta käyttöä vaikka sellainen löytyykin, peruskapulalla tai Remote-sovelluksella pärjää mainiosti. Näillä siis mennään toistaiseksi, mukavaa kun ei ole tarpeita päivittää laitteistoa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Jätä toki kommentti tai kysymys.