tiistai 25. joulukuuta 2012

Se Marsin sankari jota et koskaan halunnut nähdä

Edgar Rice Burroughsin eeppinen Mars-sarja sai tänä vuonna kelvollisen elokuvaversion. Yritetty on viimeksi 2009, ei mitenkään ansioituneesti.


Odotukset eivät voi ollakaan kovin korkealla jos John Carteriksi on valittu Kauniista ja Rohkeistakin tuttu Antonio Sabato Jr. ja naispääosaan taas 16 vuotiaana ensimmäisen aikuisviihdeleffansa tehnyt Traci Lords. Sabato Jr. kelpaa kyllä ulkoisten avujensa puolesta toimintasankariksi mutta 1968 syntyneen Lordsin kasvoista näkyy jo ikä ja kova elämä. Kroppa on sentään vielä kunnossa mutta olemattomien näyttelijänlahjojen takia se jääkin hänen ainoaksi avukseen tässä elokuvassa. Hirviömaskin taakse piilotettu Noelle Perriskin olisi ollut paljon edustavampi valinta, onhan kyseessä sentään Marsin prinsessa.

Sabato Jr. ei ilmeisesti ole koskaan edes katsonut miekkailuelokuvia, sen verran kömpelösti hän miekkaa heiluttaa. Vaan eipä kovin kummoista vastusta tarjoa myöskään pääpahiksen roolia näyttelevä Chacko Vadaketh. Muutenkin leffan taistelukohtaukset ovat melko laiskanpulskeita ja Tharkien kiväärit näyttävät lähinnä kotitekoisilta ilmakoilta.

Elokuva noudattelee kirjan juonta löyhähkösti, toki omasta lukukokemuksestani alkaa olla jo reippaasti aikaa joten se ei aiheuta suuria tuskia. Enemmän haittaa se että Tharkeilta puuttuu yksi pari käsivarsia ja muutenkin ne on saatu näyttämään b-luokan scifisarjan olmeilta. Puvustus ja lavastus ovat muuten kohtuullista mutta loppukohtauksen ilmapumppuasema näyttää liian selvästi joltakin vanhalta teollisuuslaitokselta venttiileineen ja B&W-logoineen. Selvästi kyllä huomaa että leffa on kyhätty pienellä budjetilla.


Tältä Tharkin kuuluu näyttää

Kehystarinaa on muutettu sen verran että John Carter on armeijan erikoismies joka yksinäisellä tehtävällään haavoittuu vakavasti ja hallitus päättää kloonata hänet kaukaiselle planeetalle. Jokainen voi miettiä keskenään kumpi on uskottavampi tarina, tämä vai se alkuperäinen missä Carter vain mystisesti siirtyy Marsiin. Itse pidän ehdottomasti alkuperäisestä, se ei sorru turhiin selityksiin.

Seuraava elokuva voisi näyttää tältä

Mars-sarja on yksi hienoimpia seikkailukertomuksia (paria viimeistä kirjaa lukuunottamatta) mitä olen koskaan lukenut. Se tarjosi nuorelle miehelle kaukaisia maailmoja, seikkailuja, kauniita naisia ja taisteluita, paljon taisteluita. Sekä tietysti prinsessan pelastettavaksi. Perinteisenä seikkailukertomuksena Mars-sarjan maailma on vielä kovin mustavalkoinen, nykymaailmassa se olisi taas jo raikasta. Carterilla ei myöskään ole juurikaan nykysankareille tyypillisiä henkilökohtaisia ongelmia mutta partiopoikamainen "olen vielä elossa"-asenne toki löytyy. John Carteriin on siis lähes yhtä helppo samaistua kuin Teräsmieheen. Tai ehkä se on vain mielikuvituksesta kiinni...

Princess of Marsia (2009) ei valittettavasti voi suositella kenellekään sen takia että se tekisi kunniaa kirjasarjalle. B-luokan scifin ja fantasian ystäville se tarjoaa toki hetkeksi hupia. Tänä vuonna julkaistu John Carter pääsee jo askeleen verran pidemmälle. Sekin olisi ollut aika paljon parempi jo muutamalla korjauksella. Disneymäiset ällösöpöilyt eivät oikein sovi kirjasarjan henkeen eivätkä tuo aikuisille ihmisille suunnattuun elokuvaan minkäänlaista lisäarvoa. Ottaen huomioon että kirjoissa taisteluiden kuvaamiseen käytettiin paljon rivejä, ovat ne tässäkin leffassa aika vaisuja. Tosin ei niiden siltikään tarvitsisi olla samanlaista verimässäilyä kuin vaikkapa Troijassa. Ja tietysti leffasta olisi pitänyt samalla kertaa tehdä ainakin 3 osaa. Hobitin pilkkominen kolmeen osaan oli typerää ja siihenkin piti sitten ympätä oma "Jar Jar Binksinsä", mutta Mars-sarjassa riittäisi aineistoa useampaakin leffaan jokaisen kirjan muodostaessa ehjän kokonaisuuden. Jatko-osaa tuskin kuitenkaan nähdään, sen verran iso taloudellinen tappio leffa oli. Ilmeisesti Disney yritti miellyttää kaikkia eikä sitten miellyttänytkään ketään. Olisi kannattanut ehkä miettiä että suurin osa Mars-kirjoja lukeneista kasvoi jo isoksi, nykylapset pelaavat vain pleikkarilla.

Häpeäkseni toki myönnän että ihan pikkuisen nautin tästäkin "taidepläjäyksestä".

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Jätä toki kommentti tai kysymys.