keskiviikko 27. helmikuuta 2013

Läppärin hankintaa, osa 3: näppäimistö

Paljon kirjoittavalle hyvä näppäimistö on elinehto, mutta läppärin ominaisuuksista se on myös ehkä eniten makuasia.

Joku pitää litteästä laattanäppäimistöstä ja toinen taas vannoo ikivanhan ja äänekkään KeyTronicin nimeen. Jälkimmäistä vastaavaa tuntumaa ei läppäreistä löydy mutta eroja sitäkin enemmän. Itse arvostan myös suuresti näppäimistön taustavaloa joka ei jostain syystä ole vieläkään vakiovaruste kaikissa malleissa.

Näppäimistön tärkeimmät ominaisuudet lienevät tuntuma ja näppäinten asettelu. Joku tykkää jämäkämmästä ja toinen löysemmästä tuntumasta, mutta jonkunlainen tuntuma näppäimiin olisi hyvä saada. Joissakin halvoissa läppäreissä näppäimistö on kiinnitetty vain sivuilta ja se aiheuttaa sen että näppäintuntuma on huonompi näppäimistön keskiosassa. Heikkolaatuisesta näppäimistöstä näppäinhatut myös irtoavat helposti. Tätä on hankala testata ennen ostoa, mutta voisi kuvitella että yleisesti laadukkaan oloisessa näppäimistössä näppäimetkin pysyvät matkassa. Mikäli vain mahdollista, näppäimistöä kannattaa testata mahdollisimman perusteellisesti.

Pc:n näppäimistön perusasettelu on vuosikymmeniä vanha ja se sisältää sellaisia erihyödyllisiä nappuloita kuten Scroll Lock ja Pause/Break. Näiden nappuloiden hyödyllisyys jäi ajalle ennen graafisia käyttöliittymiä, niille on toki kehitetty uusia käyttötarkoituksia, mutta nimet ovat säilyneet. Ainoat suuremmat muutokset näppäimistöstandardiin ovat vuosien saatossa olleet muutamat windowsin  erikoisnappulat. Vuosien saatossa valmistajat ovat myös lisäilleet erilaisia multimedianäppäimiä mutta peruslayoutista niitä ei löydy. Onkin erikoista että Microsoft, maailman yleisimmän käyttöjärjestelmän tekijä ja myös iso näppisvalmistaja, ei ole päivittänyt standardia ajanmukaiseksi.

Kuva: Wikipedia

Tästä johtuen eri valmistajien läppäreissä on erilainen näppäimistön asettelu. Toki oman koneensa näppäimistön oppii nopeasti mutta vierailevalle käyttäjälle käyttäminen voi olla tuskaa. Esimerkiksi enter-nappulan koko ja muoto vaihtelevat. Näppäimistön asettelussa kannattaa kiinnittää huomiota ainakin siihen että löytyvätkö tarvittavat erikoisnäppäimet. Esimerkiksi paljon musiikkia kuunteleva arvostaa hyvin sijoitettuja Play/Pause, eteenpäin ja taaksepäin -näppäimiä. Videoprojektoreita käyttävä esitelmöijä taas voi hyötyä erillisestä nappulasta kuvan siirtämiseen projektorille.

Tälläkin kertaa pitää siis ihan itse kokeilla että mikä sopii omille nakkisormille kaikkein parhaiten. Päätäkin saa hieman vaivata sillä että mitä erikoisnäppäimiä tarvitsee ja onko taustavalolle käyttöä.

Sarjan edelliset jutut:

Läppärin hankintaa, osa 1: kosketuslevy

Läppärin hankintaa, osa 2: näyttö

Valoa telkkarin taakse

Ajatuksena oli lisätä vähän valaistusta telkkarin taakse tuomaan valoa ympäristoon ja parantamaan kuvan kontrastia. Kaverin kanssa olimme jo menossa merta edemmäs kalaan, mutta ratkaisu löytyi yllättävän läheltä, Ikeasta.

Valonlähde television takana ei muuta television paneelin ominaisuuksia mihinkään mutta se saa mustan näyttämään mustemmalta. Sopivasti sijoitettu valaisin tuo myös sen verran valoa ympäristöön että näkee syödä, käydä jääkaapilla jne.

Nettikaupat ovat pullollaan erilaisia edullisia led-nauhoja, mutta niihin pitää hommata erikseen virtalähde ja hinta nousee. Joissakin malleissa vaaditaan lisäksi hieman askartelua. Pohdimme myös usb-vaihtoehtoa, se olisi säästänyt yhden pistokepaikan (telkkarin usb-paikalle ei ole löytynyt käyttöä). Puolivahingossa osuin kuitenkin nettikeskusteluun jossa mainittiin Ikean led-nauhat. Pikainen vierailu Ikean sivulle kertoikin että 10 eurolla saa siististi viimeistellyn, lämpimän valkoisen Ledberg-valosarjan joka koostuu kolmesta 25 cm pitkästä yhdistettävästä led-listasta.

Ledberg-valosarja

Ledbergissä on siisti, valkoinen virtajohto katkaisijalla. Mukana tulee ruuveilla kiinnitettävät kiinnikkeet ,mutta koska en halunnut porailla massiivipuista tv-tasoani, hankin kaksipuolista teippiä. Hieman ironista että teippirulla maksoi lähes yhtä paljon kuin valosarja.

Pakkauksessa on kaikki tarvittava. Paitsi teippi.

Alunperin olin ajatellut kiinnittää koko listan tv-tason takareunaan. Kolme pätkää yhdessä tuottivat kuitenkin aivan liikaa valoa joten vähensin listojen määrän lopulta yhteen. Myös sijoitus tuotti aluksi päänvaivaa. Tv-tason kannen takaosassa valoa tuli häiritsevästi esivahvistimen ja Xboxin koloihin. Kokeilin myös välitason takaosaa mutta sekään ei tuottanut haluttua lopputulosta. Seuraavaksi siirsin listan telkkarin takaosan alareunaan. Valoa heijastui kuitenkin liiaksi tv-tasosta ja tv:n jalasta. Lopulta paras sijoituspaikka löytyi telkkarin takapaneelin keskiosasta, valoa heijastuu mukavasti seinän kautta ympäri huonetta, mutta se ei häikäise mistään kohtaa. Toki valo voisi olla ehkä vähän himmeämpi, mutta hyvä se on näinkin.

Lopullinen sijoituspaikka
Ja pitihän valoa sitten testatakin käytännössä. Koemateriaaliksi otin Netflixistä Super HD -laatuisen Terminator: Sarah Connorin aikakirjat -pilottijakson. Taustavalon ansiosta musta todellakin näyttää mustemmalta ja katsominen on muutenkin miellyttävämpää eikä tarvitse pitää ylimääräisiä valoja päällä. Ikean Ledberg -valosarja on ehdottomasti hintansa arvoinen ja sille keksii varmasti muitakin käyttötarkoituksia. Hinta tosin lähes tuplaantuu jos joutuu ostamaan asennusta varten kaksipuolista teippiä (ainakin jos ostaa Prismasta jossa kävimme samalla reissulla kuin Ikeassa). Tämän kyllä kestää kun samaisella tv-tasolla on esimerkiksi 500 euron kaiutinpari. Ikeasta löytyy myös hyvä valikoima muitakin led-valoja.

Testikäyttöä Netflixin kera.

Asennusoluen virkaa toimitti Postrižinské Pivo Svetlý Ležák. Ei mitään ihmeellistä mutta kyllä se aina suomalaiset peruslagerit hakkaa (mikä nyt ei vaadi paljoa). Pullo oli kyllä aika ruma. Tämäkin Prismasta.




maanantai 25. helmikuuta 2013

Järkevää resoluutiota Googlelta

Hieman yllättäen Applen jälkeen järkevää resoluutiota tarjoileekin Google uudessa Chromebook Pixelissään.

Pixel on varustettu 12.85 tuuman näytöllä jossa on 2560 x 1700 resoluutio. Kuva-ala on hieman pienempi kuin 13" Retina MacBook Pro:ssa mutta resoluutio parempi, eli kuvapisteitä saadaan enemmän per tuuma. Pixelissä on 239 pikseliä per tuuma kun Apple tarjoaa "vain" 227 tai 220. Ero lienee sen verran pieni että sillä ei ole käytännön merkitystä. Pitää myös muistaa että Applen Retina-brändätyissä näytöissä on kannettavissa huippuluokan väritoisto ja muu kuvanlaatu. Se kuka on kingi selviää siis kun Pixel pääsee kauppoihin ja testattavaksi. Pixelissä on toki kosketusnäyttö, mutta sen hyöty on jäänyt kyseenalaiseksi laitteessa jossa on käytössä myös perinteiset syöttölaitteet.

13" Retina MacBook Pro:ta on arvosteltu graafisen suorituskyvyn puutteesta, tässä asiassa Pixel ei ainakaan vedä pidempää kortta, molemmista laitteista löytyy sama Intelin HD4000-näytönohjain. Tosin ChromeOS:lle ei kaiketi ole saatavillakanaan jykevämpää ohjainta kaipaavia sovelluksia. Ja tästä päästäänkin koneen suurimpaan ongelmaan.

Pixelin hinnaksi luvataan 1449 dollaria. Se on aika paljon koneesta joka kelpaa parhaiten nettilaudaksi. Samalla rahalla saa vaikkapa 13" MacBook Airin, Pro:n tai laadukkaan Windows-ultrabookin. Toki kehnommalla resoluutiolla. Googlen on helppo virittää oma käyttöjärjestelmänsä ja nettipalvelunsa korkearesoluutioiseen aikaan mutta muu maailma tulee hitaasti perässä. Kiinnostusta on kyllä ilmassa sillä macin tärkeimmät sovellukset siirtyvät kovaa vauhtia kohti uutta uljasta aikaa. Useat näistä sovelluksista ovat ihan rahalla ostettavia, joten uusi retinakäyttöliittymä on myös hyvä tapa saada asiakkaat hankkimaan uusimman version.

Jos en tarvitsisi Photoshoppia ja Illustratoria tai en harrastaisi ajoittaista pelailua, voisin kuitenkin olla kiinnostunut Chromebook Pixelistä. Yleisestä linjasta poiketen se pyrkii kulmikkaalla muotoilullaan tekemään selkeän pesäeron Applen tuotteisiin vaikka laattatyyppinen näppäimistö ja iso, lasinen ja nappulaton kosketuslevy vähän sinne suuntaan viittaavatkin. Pixel on kompaktin kokoinen ja pelkistetyn tyylikäs joten voisin kyllä kuvitella että ostajakuntaa löytyy siitä ihmisryhmästä joille MacBook Air on liian tavanomainen valinta trendikahvilassa bloggaamiseen.

Chromebook Pixel
On kuitenkin mukavaa että Googlen kaltainen iso tekijä lähtee jo tässä vaiheessa mukaan kehittämään järkevää resoluutiota. Windows-leiriä saanemme vielä odotella, Tech Reportin jutussa Windowsin tuoreimmilla versioilla oli ongelmia jo Asus Zenbook Primen 13 tuuman 1920 x 1080 näytöllä. Mielenkiinnolla odotan että mikä pc-valmistaja on rohkea ja tekee pelinavauksen järkevään resoluutioon. Voisin pistää panokseni Samsungille, perinteisemmillä merkeillä irtiotot ovat harvinaisia ja Samsung janoaa hanakasti lisää markkinaosuuksia joka rintamalla jääkaapeista alkaen.

keskiviikko 20. helmikuuta 2013

Järkevää resoluutiota, kiitos

Näyttöjen resoluution kehitys on hidastunut pahasti tai jopa kääntynyt väärään suuntaan. Mutta tarvitsemmeko me oikeasti korkearesoluutioisia näyttöjä?

Linuxin kehittäjä, Linus Torvalds, on sitä mieltä että pitäisi lopettaa "retina-roska". Linuksen mielestä retina-tarkkuuksinen näyttö olisi vain järkevällä tarkkuudella oleva näyttö ilman turhia markkinapuheita ja siinä hän on myös aivan oikeassa.

Kun Apple julkaisi kesällä 2010 iPhone nelosen, pidettiin retina-näyttöä täytenä humpuukina. Vedottiin siihen että ihmisen silmän erottelukyky ei riitä. Mutta se juuri onkin retina-näytön tarkoitus, pikselien pitää olla niin pieniä että ne eivät erotu. Pian kilpailijatkin lähtivät mukaan leikkiin mutta siinä mentiin metsään kun alettiin kilpailla kenellä on suurin "pikseliä per tuuma" -tarkkuus (ppi). Numeroarvolla ei ole enää tietyn pisteen merkitystä. Toki isompi numero näyttää paremmalta markkinointimateriaaleissa.

Painotuotteiden resoluutio on usein 300 dpi (dots per inch eli pistettä per tuuma). Nykyisten tietokonenäyttöjen resoluutio pyörii yleensä sadan ppi:n molemmin puolin. Tästä seuraa esimerkiksi se että teksti ei ole ruudulla koskaan yhtä terävää kuin paperille painettuna. Terävää tekstiä on aina mukavampi lukea. Printtisuunnittelijalle näyttöjen kehno resoluutio aiheuttaa myös muunlaisia ongelmia. Ohuet hiusviivat saattavat näyttää eri paksuisilta tai eri värisiltä vaikka ne olisivatkin saman paksuisia.

Kaikki kuvan viivat ovat paksuudeltaan 0,25 pt ja mustia

Oheinen kuva on ruudunkaappaus yhdestä työstäni. Toki yleensä tiedän milloin viivat ovat saman paksuisia, mutta jos käsittelee jonkun muun tekemää, mahdollisesti moneen kertaan skaalattua materiaalia, joutuu tekemään tarkistuksia. Ja onhan se toki ärsyttävää kun kuva ruudulla ei vastaa lopullista.

Työkoneeni 27" tuumaisen näytön resoluutio on 2560 x 1440 ja se tekee ppi:nä 109. Samankokoisia näyttöjä myydään kuitenkin Full HD -resoluutiolla eli 1920 x 1080 (1080p), sellainen näyttö kelpaa varmasti hyvin leffoihin ja pelaamiseen, mutta töitä en sellaisella haluaisi tehdä.

Full HD -resoluution yleistyminen onkin vienyt resoluutiokehitystä taaksepäin. Full HD on hyvä markkinointitermi, se kuulostaa hienolta ja on tunnettu. Se sopii kuitenkin huomattavasti paremmin televisioihin joiden kuvaa katsotaan huomattavasti suuremmalta etäisyydeltä. Tällöin tuumaa per pikseliä resoluution ei tarvitse olla niin hyvä. Tosin oma 40" televisioni on niin lähellä, että ainakin peleissä pikselit erottuvat selvästi. Tähän on toki tulossa helpotusta uuden Ultra HD -formaatin myötä, mutta sitä tukevia laitteita saamme vielä odotella hetken aikaa eikä sisältöäkään ole vielä juurikaan tarjolla.

Vastaus kysymykseen on siis kyllä, me tarvitsemme, tai ainakin haluamme korkeampiresoluutioisia näyttöjä. Markkinatermit ja ylisuuret ppi-lukemat voi toki heittää romukoppaan, toivottavasti Retina MacBook Prot näyttävät tietä myös läppäririntamalla kuten iPhone 4 aikoinaan älypuhelimissa ja parin vuoden päästä maalma on muuttunut terävämmäksi katsella.

Itseasiassa 13" Retina MacBook Pro on alkanut näyttää entistä kiinnostavammalta hinnanpudotuksen jälkeen. Tosin arviot laitteesta ovat hieman ristiriitaisia, pelkkä integroitu Intelin HD4000 -näytönohjain on kovilla korkearesoluutioisen näytön kanssa. Luultavasti uusi Hashwell-piirisarja tuo pikkumalliinkin lisää potkua, mutta tuoko myös hintaa.

Retina-, tai siis järkevän resoluution näyttö tuo myös mukanaan sen ongelman että muu maailma vaeltaa vielä ei niin järkevässä resoluutiossa. Ohjelmien käyttöliittymää ja kuvia pitää skaalata suuremmaksi ja järkevään resoluutioon tottunut silmä mieltää ne karkeiksi ja suttuisiksi vaikka vielä eilen ne olisivat olleet riittävän teräviä. Moni on kuitenkin sanonut että järkevän resoluution jälkeen ei ole enää paluuta takaisin.

Lisää näytöistä: Läppärin hankintaa, osa 2: näyttö

edit: Kiinnostava juttu LG:n uudesta 5" näyttöpaneelista 440 ppi resoluutiolla. Jutussa sanotaan että täydellisen ihmissilmän erottelukyky olisi 477 ppi. Se on toki äärimmäisen harvinaista, suurin osa ei erota pikseleitä yli 300 ppi:n näytöstä 30 cm etäisyydellä.

Viikon verran futonia

Viikko sitten Turku Futon Shop toimitti 7-kerroksisen puuvillafutonini. Olen nukkunut yöni hyvin, joten kyllä se ainakin Ikean patjan voittaa.

Ensifiilis oli hieman outo, vanhan patjani tuttu ja turvallinen kuoppa oli poissa. Futon tuntui myös ensialkuun muhkuraiselta, mutta se asettui nopeasti. Futon tuntuu nukkuma-alustana jotenkin luonnollisemmalta kuin muut. Toisaalta, ei evoluutio kaiketi ole kehittänytkään ihmisvartaloa nukkumaan teräsjousien päällä. Futonista tuntee että se on luonnonmateriaalia. Pinnasta mukavan pehmeä, mutta syvempää oikein jämäkkä. Pienen hyppytestin perusteella futon syö iskuenergiaa tehokkaammin kuin muut patjat.

Joltakin nettipalstalta luin että futon olisi niin kova että siinä ei ole kiva köllötellä aamulla. Se ei kyllä mitenkään pidä paikkaansa tai sitten nukkujan täytyy olla melkoinen vanupeppu. Olisin kyllä toivonut kyseistä efektiä että pääsisi aamulla reippaammin ylös. Toinen havainto on ollut että menen aikaisemmin nukkumaan, se vaan tuntuu niin kivalta. Tämän lisäksi olen nähnyt myös tavallista enemmän unia, mutta sitä tuskin voidaan laittaa futonin piikkiin.

Mitään lopullista arviota ei vielä näin lyhyen ajan jälkeen voi sanoa, mutta toistaiseksi olen ollut erinomaisen tyytyväinen hankintaani.

Nykyinen sänkyni ei vaan taida olla paras mahdollinen futonille ja Ikean laatu rapistuu, joten se on kyllä pistettävä uusittavien listalle pikapuoliin. Ikeasta ostamani lakana on myös osoittautunut kehnoksi joten halvalla ei saanut silläkään kertaa hyvää.

torstai 14. helmikuuta 2013

AutoCAD ja pdf

Autodeskin AutoCad on hyvin yleinen suunnitteluohjelma jolla tehtyjä teknisiä piirroksia ja kaavioita päätyy mitä moninaisimpiin painotuotteisiin. Lähes jokainen taittaja tietää kuitenkin että muokatessa AutoCADilla tuotettu pdf hajoaa pikku silpuksi.

Tämähän ei tietenkään haittaisi jos AutoCADilla tehtyjä pdf-tiedostoja ei tarvitsisi muokata. Mutta kun niissä on virheitä, tulee muutoksia tai pitää tehdä eri kieliversioita. Joskus niitä pitää vain siistiä että ne kehtaa laittaa esille. Silloin insinööri ei lähetä uutta versiota vaan taittaja nyppii silppua ja repii tukkaansa.

Ongelmaan on esitetty monenlaisia selityksiä. Yhteistä niillä on selityksen maku. Ensimmäinen on se että ohjelmaa ei ole alunperin suunniteltu siihen että sillä tuotetaan materiaalia mainoksiin. Käsittääkseni AutoCADilla on alusta alkaen tehty teknisiä kaavioita ja piirroksia. Ne päätyvät hyvin usein ei pelkästään esitteisiin mutta myös niin käyttöohjeisiin kuin huolto-oppaisiinkin. Näitä kaikkia tehdään mainostoimistoissa. Korjatkaa toki jos olen väärässä. Pitää myös muistaa että AutoCAD on tullut markkinoille alunalkaen 1982, eli on tässä ollut aikaa kehittääkin sitä.

Toinen "hyvä" selitys on se että materiaali on lähtökohdiltaan niin erilaista että sitä ei voida muuntaa järkevästi toiseen muotoon. Kyse on kuitenkin vektorigrafiikasta jossa Objektien muodot ja ominaisuudet esitetään koordinaatein sekä matemaattisin funktioin (lähde: Wikipedia). Lähtökohdilla ei ole vektoriviivan kannalta merkitystä, on aivan sama ohjataanko sillä leikkurin terää vai piirretäänkö kuvaajaa tietokoneen ruudulle. Esimerkiksi paljon käyttämäni Adobe Illustrator vie ja tuo sujuvasti AutoCADin dwg-muotoa ilman että objektit pilkkoontuvat. Tein eilen kokeilun, avasin dwg-tiedoston, ympyrät olivat ympyröitä ja teksti muokattavaa tekstiä. Tallensin pdf:ksi ja hyvä tuli. Lisäksi netti on pullollaan ilmaisia tai halpoja dwg viewereitä ja converttereita joilla katsella ja muuntaa AutoCadin tiedostot vaikka pdf:ksi.

Miksi sitten asia on niin kuin on? Teorioita on kiva kehitellä joten kehitin varmuuden vuoksi pari.

Teoria 1

Luulisi että pitäisi erikseen kehitellä koodi joka silppuaa ehjät objektit pikku palasiksi ja olisi helpompi exportata ne sellaisessa muodossa kuin ovat. En ole ohjelmistokehittäjä, joten en voi varmaksi sanoa. Mutta kun tietää Autodeskin aseman markkinoilla, mielessä käväisi että jospa pdf-silppuri on tehty aikoinaan tahallaan haitatakseen kilpailijoita siten että niiden ohjelmiin ei pystyisi siirtämään käyttökelpoista vektorimateriaalia pdf:n kautta. Nykyäänhän tästä ei olisi mitään iloa koska AuoCADin dwg ja dxf -tiedostomuodot ovat muodostuneet alalla de facto -standardeiksi. Ehkä ominaisuus on vain unohtunut poistaa.

Teoria 2

Teoria 2 perustuu taas siihen että ominaisuus on tehty alunperin todella pahasti päin pyllyä eikä sitä ole jaksettu korjata. AutoCAD on tuhansien eurojen ammattilaisohjelma jolta voisi jo vaatiakin jotain, mutta toisaalta sen markkina-asemassa ei tarvitse keskittyä pikkuseikkoihin vaan riittää että tehdään sen verran muutoksia että saadaan uusia versioita kaupaksi. Määräävä markkina-asema ei ole perinteisesti ollut hyväksi ohjelmistojen kehitykselle. Kuka muistaa Windows Vistan? Maailman suurin ohjelmistoalan yritys piti historiansa pisimmän kehittelypaussin versioiden välillä ja silti lopputuloksena oli kaikkein epäonnistunein ja vähiten pidetty Windowsin versio kautta aikain. Mille tahansa muulle kuin monopoliasemassa olevalle yritykselle se olisi ollut kohtalokasta.

Asia ei tunnu kuitenkaan vaivaavan insinöörejä. Huomattavan parannuksen saisi kuulemma jo aikaiseksi käyttämällä erillistä pdf-tulostinta kuten PDFCreatoria mutta ilmeisesti moni ei vaivaudu koska kaikki vastaani tulleet AutoCADilla tehdyt pdf-tiedostot ovat silppua. Hyvään lopputulokseen pääsisi epäilemättä myös jollakin dwg -> pdf -muuntimella jos Illustratorkin hanskaa muunnoksen. Näissä matskuissa kun ei ole edes mitään hienouksia, vain viivoja, ympyröitä ja tekstiä. Tai siis silppua. 

Ajasta tai rahasta tämä ei ole kiinni, minuutin homma säästäisi paljon aikaa muilta. Esimerkiksi 7 sivuinen silppu-pdf saa työkoneessani Illustratorin pykimään pahasti vaikka se pyörittää 130-sivuista katalogia kuvineen ja taulukoineen höyhenenkevyesti. Ja kuulitte aivan oikein, 7 sivuinen pdf joka on tehty täysin AutoCADilla, niin kytkentäkaaviot kuin varaosalistatkin. Tästäpä ei kivasti copypasteta sitä varaosanumeroa sähköpostiin. Ja kun pitää tehdä muutoksia tai korjauksia, niin minne se lähetetään, mainostoimistoompa tietenkin.

Hauskimpia tapauksia ovat kuitenkin ne kun pienyrittäjä keksii olla nuuka ja suunnittelee vaikkapa jonkun laitteen tarrat AutoCADilla. Ne ovat yleensä melko kamalan näköisiä mutta myös hankalia käsitellä ja muokata. Suomalainen pienyrittäjä on muuten siitä erikoinen tapaus että se ei suosi suomalaista työtä kun se on niin kallista. 100 euroa nettisivusta on liikaa ja kotimaiset käyntikortit aivan liian kalliita. Huomasin tämän silloin kun minulla oli vähän aikaa toiminimi. Toisaalta oma toimintani meni persnetolle kun käytin kirjanpitäjää. Kirjanpitäjä toki hoisi hommansa hyvin mutta miinusta kirjattiin jotakuinkin saman verran kuin mitä hän palvelusta laskutti.

Toki silppu-pdf:llä on työllistävä vaikutus, mutta tuskimpa tuottamattomalla työllä saadaan kansantaloutta nousuun. Yleensä silppu-pdf:n toimittanut taho ei halua myöskään maksaa sen muokkaamisesta kuin ehkä juuri sen verran mitä siihen menisi jos se olisi tehty kunnolla.

En ole AutoCAD-asiantuntija, joten en osaa sanoa olisiko ongelma korjattu uusimmissa versioissa, toisaalta kukaan tuntemani insinööri ei ole moista tietoa esittänyt. Yliopistoaikoinani yhdellä kurssilla piti käyttää Autodeskin karttaohjelmaa, se oli melko epämiellyttävä käyttää sekä epävakaa. Ei se silti kamalin geologiaan liittyvä softa ollut mistä minulla on kokemusta. Eräs, minkä nimen olen jo autuaasti unohtanut, oli niin buginen että se kaatui joka ainut kerta jos joku työkalu oli aktiivisena kun avasi File-valikon. Esimerkiksi vaikka tallentaakseen työnsä. Adoben ohjelmat ovat oikeastaan aika kivoja...



maanantai 11. helmikuuta 2013

Kahvimylly

Pitkän suunnittelun jälkeen sain vihdoin aikaiseksi hommata kahvimyllyn. Pavuiksi hain luonnollisesti CafeArtista Turun kahvipaahtimon tuotoksia.

Mikäli aikoo jauhaa itse kahvinsa, kannattaa myllyn valintaan käyttää vähän aikaa. Hyvän kahvimyllyn tehtävä on jauhaa, ei silputa, kahvipavut haluttuun karkeuteen. Keraamisilla jauhimilla varustettu mylly on yleensä hyvä valinta. Lienee makuasia haluaako sähkö- vai käsikäyttöisen mutta käsikäyttöinen on ehdottomasti edullisempi. Eikä se myllääminen niin rankkaa ole kuin netistä lukiessa voisi ymmärtää.

Työkaverini suosituksesta suuntasin mielenkiintoni japanilaiseen Hario Skerton -käsimyllyyn. Muualtakin kuului hyvää palautetta joten alle 50 euroa maksava laitos lähti tilaukseen.

Pakkauksen sisältö (ja vähän muutakin).

Mylly on melko kevyt mutta kuitenkin laadukkaan tuntuinen. Kampi pitää irroittaa kun karkeutta säädetään ja mukana toimitetaan kansi jauhesäiliöön mikäli jauhettua kahvia jää käyttämättä. Luin jostakin englanninkieliseltä foorumilta että säätö kannattaa ruuvata yläasentoon ja alkaa siitä sitten säätelemään sitä sopivaksi. Taisin kuitenkin ymmärtää homman ensin vähän väärin ja sääsin jauhimet karkeimpaan mahdolliseen asentoon. Myllystä tuli läpi tavaraa tyyliin puolikkaat pavut. Mylläys seis, papusilppu takaisin yläosaan (tai ainakin se osa mikä ei mennyt pöydälle ja lattialle) ja uusi yritys. Ei siitä hyvää tullut vieläkään ja kippasin ekan kahvierän suoraan viemäriin. Toinen kierros alkoi muistuttaa jo kahvia, mutta jäi laihaksi sillä haudutusajalla mitä olen tehdasjauhatuksella käyttänyt. Myllätessä kannattaa myös muistaa että mylly on ylhäältä avoin, eli sen verran rauhallinen tahti pitää olla että pavut pysyvät siellä missä niiden pitääkin. Alkukohelluksen jälkeen voin kuitenkin todeta että Hario Skerton on hyvä kahvimylly.

Ekasta erästä tuli turhan skrodea.

Parin harjoituskerran jälkeen jauhatus alkaa olla jo kohdillaan ja kahvi maistuu. Itse olen käyttänyt nyt espressopapuja (jotka eivät joidenkin mukaan sovi pressopannuun), mutta ajattelin myöhemmin kokeilla muitakin. Lopputulokseen vaikuttaa kahvilaadun lisäksi myös jauhatuskarkeus ja haudutusaika, kokeilemalla pääsee parhaaseen lopputulokseen. Minulle on suositeltu myös mokkapannua (mutteripannua) mutta pidän pressopannun yksinkertaisuudesta ja helppoudesta. Toiset taas vannovat penispumpun näköisen AeroPressin nimeen mutta koitan pitää tämän touhun edes jotakuinkin yksinkertaisena.

Itse vaahdotan maidon yleensä suoraan mukissa.

Hyvän kahvin keitossa välineet ja raaka-aineet ovat tärkeitä, neuvojakin kannattaa kuunnella mutta sen viimeisen silauksen saa vain itse kokeilemalla. Kahvin tekoon ei ole yhtä oikeaa tapaa ja enimmäkseen me keitämmekin sitä itsellemme. Kahvipapuja ostaessa kannattaa myös olla tarkkana, varsinkin ruokakauppojen papupussit voivat olla hyvinkin vanhoja. Parhaan kahvin saa aikaiseksi tuoreista pavuista joten kannattaa katsoa päivämäärä tarkkaan tai hankkia pavut tuoreeltaan paahdettuna mikäli vain mahdollista (ja voi ne itsekin paahtaa...). Oma pussukkani oli päivätty 30.1. eli ostohetkellä olivat hyvinkin tuoreita, parasta ennen päivämäärä on laitettu huhtikuulle.

Hyvä kahvi toimii toki yksinäänkin, mutta aika usein tulee otettua pala tai pari tummaa suklaata kaveriksi. Itselläni 70% suklaa toimii parhaiten, sen yli kun mennään, alkaa suklaa olla jo omaan makuun liian jyrkkää. Toisaalta Fazerin sininen nykyään maistuu aika oudolta vaikka sitä tulikin popsittua parikymmentä vuotta. Mitään kahvileipiä ei ole sen enempää tullut harrastettua ja pullan syömisen olen lopettanut käytännössä kokonaan.

Hyvää kahvia juodessa tarvitaan myös hyvää musiikkia, Bob Dylanin One more cup of coffee on hieno valinta vastajauhetun kahvin keralle.

Vanha Ikean maitovispiläni oli näemmä saanut osumaa joten sekin meni uusintaan samaan syssyyn. 1,5e halpiksen jälkeen OBH Nordica tuntuu melkoiselta luksukselta, maksoihan se jopa 10 euroa ja on varustettu pöytätelineellä. Akutkin (minähän en pattereita käytä) saa sisään ilman taistelua.




torstai 7. helmikuuta 2013

Futonia kehiin

Reilu 3 vuotta vanha, Ikeasta ostamani 50 euron vaahtomuovipatja alkaa pikkuhiljaa antautua. Päätin antaa alunperin humpuukina pitämäni futonille mahdollisuuden.

En ole mikään joustinpatjojen suuri fani, olin alunperin hyvin tyytyväinen halpaan vaahtomuovipatjaani mutta se ei näytä olevan kovin pitkäikäinen. Moni on kehunut futonia ja päätin ottaa asiasta hieman selvää. Tietysti internetin ihmeellisestä maailmasta.

Odotin futonien olevan kalliimpia, Puolassa valmistettuja saa alle kahdella sadalla eurolla. Se ei minusta vaikuta pahalta hinnalta hyvästä patjasta. Vaihtoehtoja näkyi olevan monia, kerrosmäärät vaihtelivat ja joissakin futoneissa on mukana kookosta tai vaahtomuovia.

Käyttökokemuksia on myös monenlaisia. Erään ystäväni avovaimo oli käskenyt hankkiutua eroon koko futonista eikä suostunut nukkumaan sellaisella. Monien mielestä futon on liian kova, mutta paljon useampi kehui selkävaivojensa kadonneen. Yleisesti ottaen futon sai enemmän kannatusta keskustelupalstoilla kuin vaikka huomattavasti kalliimmat Tempurin patjat. Joidenkin mielestä futon on myös järjettömän raskas ja se vaatii ihan liikaa "huoltoa". Futon pitää rullata välillä kasaan jotta se pysyy "kuohkeana". Tämän voi hyvin tehdä samalla kuin vaihtaa lakanat.

Koska netissä puhutaan sanalla sanoen hyvin paljon paskaa, päätin lähteä kotimatkani varrella sijaitsevaan Futon Shop Turkuun tutkimaan millaisia ne oikeasti ovat. Kengät riisuttuani pääsinkin heti pötköttelemään puolalaiselle futonille. Kotimaisiakin olisi saatavilla mutta hinta on yli kaksinkertainen.

Futon ei tuntunut missään nimessä liian kovalta, se on pinnasta pehmeä mutta heti syvemmällä se muuttuu mukavan jämäkäksi olematta kuitenkaan kivikova. 7-kerroksinen puuvillafuton painaa reilu 20 kiloa eli ei ainakaan minusta erityisen paljon. Tosin aikoinaan tuli tehtyä aika paljon ruumiillista työtä, futon ei tunnu mitenkään ihmeelliseltä jos on kanniskellut joskus koko päivän 25 kilon tasoitesäkkejä. Rullaaminenkaan ei tuntunut mitenkään erityisen raskaalta vaikka olen kuitenkin aika vaatimaton varreltani (174 cm ja reilu 70 kg).

Futon Shop Turun palvelu vaikutti asialliselta ja lähialueella patjan saa kotiinkuljetuksena samaan hintaan. Tulinkin sellaiseen tulokseen että futon on saatava. Pitää vain pohtia että haluanko omani kookoskuidulla vai ilman. Kookoskuituinen on jonkun verran jämäkämpi. Oma ongelmansa on myös pikkuhiljaa luhistuva Ikean sänkykehikko joka on kyllä tavallaan näppärä säilytyslaatikkoineen mutta sen laatu ja kestävyys jättävät melkoisesti toivomisen varaa. Ajattelin kuitenkin vaihtaa patjan ensin ja miettiä sänkyä myöhemmin. Ristomartti Ratian Jemma-sänky mustana vähän kiinnostaisi, mutta hinta on aika kova.

Ristomatti Ratian Jemma-sänky

Ladallekin on kuulemma löytynyt ostaja, joten pääsen ehkä kohta hyvillä mielin patjakaupoille.

tiistai 5. helmikuuta 2013

Läppärin hankintaa, osa 2: näyttö

Kannettavan tietokoneen näytöstä mainitaan yleisimmin sen koko tuumina ja resoluutio. Näillä on yhtä vähän tekemistä näytön laadun  kanssa kuin mitä farkkujen tuumakoko vaikuttaa mallin istuvuuteen tai kameran megapikselit kuvanlaatuun.

Loppu onkin sitten valmistajan omia, usein ei kovinkaan vertailukelpoisia mittauslukemia ja myyntipuhetta kuten Crystal Clear -kuvapaneeli. Valitettavasti koneen korkea hintakaan ei tarkoita läppärissä suoraan hyvää näyttöä. Kannattaa siis ottaa omat silmät avuksi tai ainakin lukea arvioita. Näytön laatu ei selviä teknisiä tietoja tutkiskelemalla ja ilmeisesti juuri sen takia valmistajilla on suuri kiusaus lipsauttaa koneeseen surkea näyttöpaneeli. Näyttöjä arvioidessa on myös hyvä tuntea muutamat perusasiat.

Katselukulmat

Hyvät katselukulmat ovat näytön ehkä tärkein ominaisuus, huonot katselukulmat vesittävät nopeasti muiden hyvien ominaisuuksien edut. Käytännössä se tarkoittaa sitä miten katselukelpoisena kuva säilyy kun sitä ei katsota ihan suoraan edestä. Huonoimmissa paneeleissa kuva kärsii jo melko vähäisillä pään liikkeillä. Kun kannettavaa konetta käytetään usein sylissä, optimimikulman pitäminen on hankalaa. Yleensä kuva tummuu siirryttäessä huonompaan kulmaan, mutta kehnoimmissa paneeleissa värit myös invertoituvat eli sävyt muuttuvat kulman myötä aivan erilaisiksi. Tällaisella näytöllä ei kannata tehdä kuvankäsittelyä ja nettivideoidenkin katselu on ikävää kun pitää jäpittää oikeassa asennossa nähdäkseen kunnolla.

Parhaimmat katselukulmat saavutetaan käyttämällä IPS-tyyppistä paneelia, mutta niitä löytyy lähinnä arvokkaimmista koneista. Katselukulmat selviävät parhaiten kokeilemalla, valmistajan lupauksiin ei tässäkään asiassa kannata aina luottaa, ZDnetin juttu aiheesta. Alaoikealla esimerkki invertoituneista väreistä.

Vincent Alzieu of BeHardware.com

Väritoisto

Mikäli näytön väritoisto on huono, jäävät kylläisimmät värisävyt toistumatta ja kuvat näyttävät valjuilta. Toisaalta kehnoa paneelia on voitu yrittää saada näyttämään paremmalta säätämällä se ylikylläiseksi, tällöin värit toistuvat imelän karkkimaisina eivätkä luonnollisina. Hyvälaatuinen näyttö saavuttaa koko sRGB-väriavaruuden eli pystyy toistamaan kaikki nettikuvien värisävyt ja näyttää ne luonnollisina. 

Kuvassa MacBook Pro:ni ja entisen erillisen näyttöni NEC Multisync EA231 WMi:n väritoisto Spyder3Elite-värimittarilla mitattuna. MacBook Pro jää sinivihreällä alueella hieman vajaaksi mutta ips-paneelilla varustettu NEC pärjää paremmin. Tätini 17" HP Envy on MacBook Pro:ni kanssa samaa ikä- ja hintaluokkaa mutta melko erilaisella konseptilla (lähinnä siirrettävä pöytäkone, painaa kuin synti ja akku ei kestä kauaa). Tässä seurassa Envy jää peränpitäjäksi ja sen huomaa myös paljaalla silmällä.


MacBook Pro 13" ja NEC

17" HP Envy

Kontrasti

Kontrasti tarkoittaa tummimman ja vaaleimman eroa. Jos näytössä on huono kontrasti, musta ei ole mustaa vaan tumman harmaata ja valkoinen ei toistu kirkkaana. Huonokontrastisissa näytöissä tummat ja vaaleat päät menevät myös yleensä tukkoon jolloin niiden sävyt eivät erotu toisistaan.

Kuvankäsittelyyn kannattaa ehdottomasti valita hyväkontrastinen näyttö, mutta pelit ja elokuvatkin näyttävät paljon paremmilta kun näytössä on riittävästi kontrastia. Hyvään kontrastiin tarvitaan myös kirkkautta, onneksi nykynäytöt ovat yleensä riittävän kirkkaita käytettäväksi valoisammissakin oloissa.

Resoluutio ja koko

Näytön kokoa tarvitsee tuskin kellekään selittää, toinen haluaa isomman ja toinen pienemmän. Itse pidän 13" kokoa hyvänä koska silloin kone on vielä helposti liikuteltavan kokoinen.  Resoluutio taas kertoo kuvapisteiden määrän ruudulla. Se ilmoitetaan pikseleinä, ensin vaakapikselien määrä ja sen jälkeen pystypikselien. FullHD-tarkkuudella resoluutio on 1920 x 1080 pikseliä.

Jos kahdessa samankokoisessa näytössä on eri resoluutio, on niissä silloin eri määrä kuvapisteitä per tuuma (ppi = pixels per inch tai joskus myös dpi = dots per inch). Isomman resoluution omaavassa näytössä yksittäinen kuvapiste on pienempi joten kuva on terävämpi. Ero ei välttämättä ole huomattava poislukien Applen Retina -näytöllä varustetut MacBook Pro:t. Näiden koneiden kuvanlaatu on muutenkin parasta mitä tällä hetkellä saa jättäen kilpailijat kauas taakse. Se on toki huomioitu myös hintalapussa.

Linuxin kehittäjän, Linus Torvaldsin mielestä Retina on pelkkä Applen markkinointermi ja kaikissa koneissa pitäisi olla jo Retina-tason näyttö. Näyttöjen resoluution kehitys on mennyt jopa takapakkia kun FullHD-standardi vakiintui myös tietokonenäyttöihin.

Normikäyttäjälle suurempi resoluutio näkyy lähinnä siinä että ruudulle mahtuu enemmän tavaraa. Jos on huonosilmäinen, kannattaa valita samankokoisista näytöistä se missä on pienempi resoluutio, tällöin teksti ja käyttöliittymän komponentit ovat suuremmat ilman erillisiä säätöjä.

Kiiltävä vai matta?

Monet läppärien näytöt ovat nykyään kiiltäviä. Kiiltävä pinta saa värit näyttämään paremmilta mutta valaistusolosuhteista riippuen näytölle voi muodostua heijastumia. Toisia ne tuntuvat häiritsevän enemmän kuin toisia. Kannattaa kokeilla itse.

Loppulauselma

Hyvällä näytöllä varustetun läppärin valinta ei siis ole ihan helppoa. Graafisen alan ammattilaisena suhtaudun toki asiaan asteen verran vakavammin, mutta kaikki hyötyvät hyvälaatuisesta näytöstä ja varsinkin kuvankäsittelyä tai valokuvausta harrastavien kannattaa käyttää aikaa näyttöihin perehtymiseen.

Hyvä varoittava esimerkki on entiselle työpaikalleni parisen vuotta sitten hankittu 15" Lenovo ThinkPad Edge. Kone vaikutti spekseiltään hyvältä mutta käytössä sen näyttöpaneeli osoittautui ala-arvoiseksi, varsinkin kun otetaan huomioon yli 1000 euron hintalappu. Nyt Edgelle pitäisi löytää seuraaja, Dellin Vostro 3360 vaikuttaisi hyvältä vaihtoehdolta, mutta arvostelun perusteella se kärsii samoista ongelmista kuin Edge, surkea näyttö, keskinkertainen akunkesto ja ei niin hyvä näppis.

Juttusarjan edellinen osa kosketuslevystä.

maanantai 4. helmikuuta 2013

Hyvää kannattaa odottaa

Baldur's Gaten mac-versio on "pahasti" myöhässä. Tämä on herättänyt fanien keskuudessa närää ja runsasta keskustelua foorumilla. Itse olen tullut siihen tulokseen että myöhästyminen on  pelkästään hyvä asia.


Apple on saanut vihat päällensä koska peli ei päässyt ensi yrittämällä App Storeen eli Applen omaan ohjelmistokauppaan. Mac-versiota ei ole myöskään ainakaan aluksi aikomus julkaista muualla kuin App Storessa (joka on omasta mielestäni parempi ostospaikka kuin vaikkapa raskas Steam). Pelin hylkäyksen syy ei ole kuitenkaan ollut Applen pikkumaisuus (vaikka sitäkin joskus sattuu) vaan pelin bugisuus. Pelillä on ollut taipumusta kaatuilla ja kosketuslevyn kanssa on ollut ongelmia. Ongelmat ovat siis todellisia.

Samaiselta foorumilta olen kuitenkin lukenut että myös pc-versio on buginen ja kannettavissa koneissa suositut Intelin näytönohjaimet eivät ole tuettuja. Heppoisemmissakin Intelin integroiduissa näytönohjaimissa olisi varmasti potkua pyörittää Baldur's Gatea, laitteistovaatimukset ovat vaatimattomat, yhden gigahertsin suoritin sekä 512 megaa keskusmuistia. Ilmeisesti syyttävän sormen voi suunnata kohti kehnoa OpenGL-tukea. Pc-peleissä on perinteisesti suosittu DirectX:ää.

Toisin sanoen pc-versio julkaistiin bugisena koska se oli mahdollista. Apple ei päästä keskeneräistä tekelettä kauppaansa ja se taitaa olla pelkästään hyvä asia. Bugisten pelien ja ohjelmien käyttäminen on raivostuttavaa. Ohjelmien myyminen erilaisten ohjelmistokauppojen kautta yleistyy kovaa vauhtia ja toivonkin että rimaa pidettäisiin sen verran korkealla että ostaja saa aina rahalleen vastinetta eikä revi heti pelihousujaan. Softafirmat voivat jakaa betaversioita omilla nettisivuillaan mikäli siihen on tarvetta, tavallinen kuluttaja tarvitsee kuitenkin valmiin ja toimivan tuotteen.

Kuva: Wikipedia
Knoppitietona voidaan vielä mainita että myös alkuperäinen Baldur's Gate julkaistiin 90-luvulla macille.

Läppärin hankintaa, osa 1: kosketuslevy

Oma koneeni on menossa tänä vuonna vaihtoon mutta myös entinen pomoni pyysi apua läppärin hankinnassa joten on hyvä aika hieman perehtyä taas asioihin. Aloitetaan näppäimistön ohella tärkeimmästä syöttölaitteesta eli kosketuslevystä.

Itse käytän kotona lähes pelkästään kosketuslevyä, sillä sujuvat pelaamani pelit (viimeaikoina Avernum: Escape from the Pit, Baldur's Gatea odotellessa) kuin pienet kuvankäsittely- ja suunnitteluhommat. Juuri äsken photoshoppasin kaverin autoon eriväriset vanteet, en viitsinyt hakea hiirtä mutta hyvin se sujui kosketuslevylläkin. Toki hiiri sopii paremmin pieneen pipertämiseen ja nopeisiin räiskintäpeleihin (joita varten olen hankkinut Xbox 360:n), mutta kosketuslevy on erityisen hyvä ihan perussurffailussa. Varsinkin jos se tukee useamman sormen eleitä joilla voi kätevästi liikkua selaimessa edestakaisin tai työtilasta toiseen.

Toisaalta tunnen ihmisiä jotka eivät koskaan käytä kosketuslevyä (useimmille heistä läppäri onkin vain siirrettävä pöytäkone). Siihen on useimmiten kaksi eri syytä. Joko vanha tottumus tai sitten läppärin kosketuslevy on luokattoman huono. Olen törmännyt yli tonninkin koneissa surkeisiin kosketuslevyihin ja toisaalta halvemmassa koneessa voi olla ihan ok levy. Esimerkiksi tätini hankki pari vuotta sitten HP Envy -kannettavan mutta edellisessä, nyt jo ikivanhassa (mutta edelleen toimivassa) Toshibassa oli parempi kosketuslevy. Envyssä ja parissa muussakin kokeilemassani koneessa ei esimerkiksi kahden sormen vieritys toimi nykimättä. Ilmeisesti vika ei kuitenkaan ole itse levyssä vaan ajureissa.

Mikäli konetta kuskaa paljon mukanaan tai käyttää sitä esimerkiksi sohvalla mitä minä nytkin teen, kannattaa kosketuslevyyn kiinnittää erityistä huomiota. Hyvää kosketuslevyä on ilo käyttää mutta kehnompi huutaa hiirtä koneeseen. Hiiri on kuitenkin epäkäytännöllinen vaikkapa junassa. Oma Anywhere Mouseni toimii vaikka lasilevyn päällä, mutta silti se useimmiten jää koloonsa.

Teknisistä tiedoista ei ole apua kosketuslevyn arvioinnissa, mistä siis tietää missä koneessa on hyvä kosketuslevy ja missä ei. Vastaus on yksinkertainen, tietysti kokeilemalla. Kosketuslevy ei saa olla liian karhea eikä liian kiiltävä. Kursorin pitää totella herkästi sormen liikkeitä ja kahden sormen kosketuksen pitää toimia nykimättä. Jos useampien sormien eleitä tuetaan, niiden pitää toimia luotettavasti.

Valitettavasti (tai onneksi) läppäreiden merkkien ja mallien kirjo on valtava eikä varsinkaan kalliimpia koneita ole kovin paljoa nähtävillä. Tällöin pitää luottaa netin arvoihin, yleisimpien merkkien koneista löytyy yleensä ainakin joku arvio. Kannettava tietokone on kokonaisuus ja hankinnassa kannattaa ottaa huomioon muutkin seikat kuin tyypilliset suorittimen nopeus, keskusmuistin määrä ja muut "speksit".