maanantai 11. helmikuuta 2013

Kahvimylly

Pitkän suunnittelun jälkeen sain vihdoin aikaiseksi hommata kahvimyllyn. Pavuiksi hain luonnollisesti CafeArtista Turun kahvipaahtimon tuotoksia.

Mikäli aikoo jauhaa itse kahvinsa, kannattaa myllyn valintaan käyttää vähän aikaa. Hyvän kahvimyllyn tehtävä on jauhaa, ei silputa, kahvipavut haluttuun karkeuteen. Keraamisilla jauhimilla varustettu mylly on yleensä hyvä valinta. Lienee makuasia haluaako sähkö- vai käsikäyttöisen mutta käsikäyttöinen on ehdottomasti edullisempi. Eikä se myllääminen niin rankkaa ole kuin netistä lukiessa voisi ymmärtää.

Työkaverini suosituksesta suuntasin mielenkiintoni japanilaiseen Hario Skerton -käsimyllyyn. Muualtakin kuului hyvää palautetta joten alle 50 euroa maksava laitos lähti tilaukseen.

Pakkauksen sisältö (ja vähän muutakin).

Mylly on melko kevyt mutta kuitenkin laadukkaan tuntuinen. Kampi pitää irroittaa kun karkeutta säädetään ja mukana toimitetaan kansi jauhesäiliöön mikäli jauhettua kahvia jää käyttämättä. Luin jostakin englanninkieliseltä foorumilta että säätö kannattaa ruuvata yläasentoon ja alkaa siitä sitten säätelemään sitä sopivaksi. Taisin kuitenkin ymmärtää homman ensin vähän väärin ja sääsin jauhimet karkeimpaan mahdolliseen asentoon. Myllystä tuli läpi tavaraa tyyliin puolikkaat pavut. Mylläys seis, papusilppu takaisin yläosaan (tai ainakin se osa mikä ei mennyt pöydälle ja lattialle) ja uusi yritys. Ei siitä hyvää tullut vieläkään ja kippasin ekan kahvierän suoraan viemäriin. Toinen kierros alkoi muistuttaa jo kahvia, mutta jäi laihaksi sillä haudutusajalla mitä olen tehdasjauhatuksella käyttänyt. Myllätessä kannattaa myös muistaa että mylly on ylhäältä avoin, eli sen verran rauhallinen tahti pitää olla että pavut pysyvät siellä missä niiden pitääkin. Alkukohelluksen jälkeen voin kuitenkin todeta että Hario Skerton on hyvä kahvimylly.

Ekasta erästä tuli turhan skrodea.

Parin harjoituskerran jälkeen jauhatus alkaa olla jo kohdillaan ja kahvi maistuu. Itse olen käyttänyt nyt espressopapuja (jotka eivät joidenkin mukaan sovi pressopannuun), mutta ajattelin myöhemmin kokeilla muitakin. Lopputulokseen vaikuttaa kahvilaadun lisäksi myös jauhatuskarkeus ja haudutusaika, kokeilemalla pääsee parhaaseen lopputulokseen. Minulle on suositeltu myös mokkapannua (mutteripannua) mutta pidän pressopannun yksinkertaisuudesta ja helppoudesta. Toiset taas vannovat penispumpun näköisen AeroPressin nimeen mutta koitan pitää tämän touhun edes jotakuinkin yksinkertaisena.

Itse vaahdotan maidon yleensä suoraan mukissa.

Hyvän kahvin keitossa välineet ja raaka-aineet ovat tärkeitä, neuvojakin kannattaa kuunnella mutta sen viimeisen silauksen saa vain itse kokeilemalla. Kahvin tekoon ei ole yhtä oikeaa tapaa ja enimmäkseen me keitämmekin sitä itsellemme. Kahvipapuja ostaessa kannattaa myös olla tarkkana, varsinkin ruokakauppojen papupussit voivat olla hyvinkin vanhoja. Parhaan kahvin saa aikaiseksi tuoreista pavuista joten kannattaa katsoa päivämäärä tarkkaan tai hankkia pavut tuoreeltaan paahdettuna mikäli vain mahdollista (ja voi ne itsekin paahtaa...). Oma pussukkani oli päivätty 30.1. eli ostohetkellä olivat hyvinkin tuoreita, parasta ennen päivämäärä on laitettu huhtikuulle.

Hyvä kahvi toimii toki yksinäänkin, mutta aika usein tulee otettua pala tai pari tummaa suklaata kaveriksi. Itselläni 70% suklaa toimii parhaiten, sen yli kun mennään, alkaa suklaa olla jo omaan makuun liian jyrkkää. Toisaalta Fazerin sininen nykyään maistuu aika oudolta vaikka sitä tulikin popsittua parikymmentä vuotta. Mitään kahvileipiä ei ole sen enempää tullut harrastettua ja pullan syömisen olen lopettanut käytännössä kokonaan.

Hyvää kahvia juodessa tarvitaan myös hyvää musiikkia, Bob Dylanin One more cup of coffee on hieno valinta vastajauhetun kahvin keralle.

Vanha Ikean maitovispiläni oli näemmä saanut osumaa joten sekin meni uusintaan samaan syssyyn. 1,5e halpiksen jälkeen OBH Nordica tuntuu melkoiselta luksukselta, maksoihan se jopa 10 euroa ja on varustettu pöytätelineellä. Akutkin (minähän en pattereita käytä) saa sisään ilman taistelua.




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Jätä toki kommentti tai kysymys.