lauantai 30. maaliskuuta 2013

Parempia kuvia

Vuosien saatossa on tullut otettua yli 12 tuhatta digikuvaa. Viime aikoina kuvaaminen on kuitenkin muuttunut enemmän dokumentoinniksi kuin itseilmaisuksi. Järjestelmäkamerani möin aikaa sitten vähäisen käytön takia.

Aikoinaan hankkimani Sony A200 oli oikeastaan virhehankinta alusta alkaen. Kuvaamisessa minua kiinnostaa enemmän se mitä kuva kertoo, ei tekninen nysvääminen. Kamera oli iso ja kömpelö, sitä ei oikeastaan koskaan tehnyt mieli ottaa mukaan. Sen kanssa piti lähteä erikseen kuvaamaan ja se tuotti yleensä lopputulokseksi jokusen sataa kuvaa joita jaksoin harvakseltaan käydä kunnolla läpi. Yksikään parhaista otoksistani ei ole otettu tällä kameralla. En myöskään koskaan jaksanut perehtyä laitteen hienouksiin ja 9 tarkennuspistettä varmistivat että kamera tarkentui yleensä jonnekin muualle kuin halusin. Toki löysin valikoista siihen liittyviä asetuksia, mutta niitä ei ollut nimetty mitenkään kovin selkeästi ja kiinnostus lopahti.

Nykyään kuvaan pääasiassa vanhalla iPhone 4 -puhelimellani. Hyvissä olosuhteissa sillä saa ihan ok kuvia. Huonommissa sitten taas vähemmän hyviä. Tältä pohjalta on hyvä ymmärtää moninaisia retrokuvaisohjelmia kuten käyttämäni Hipstamatic (teetin kerran jopa paperikuvia) tai suosittu Instagram. Retroefekti piilottaa kuvan tekniset puutteet ja tuo itse aiheen paremmin esille.





Hc-kuvaajien ja kamerapuristien mielestä tämä on tietysti täysin väärä ja halveksuttava tapa kuvata. Hyviä kuviahan voi saada vain tuhansien eurojen laitteistolla. Toisaalta suurin osa nykyään kuvatuista otoksista päätyy vain nettiin, esimerkiksi Facebookkiin ja kömpelö pakkaualgoritmi sotkee laadun. Harva teettää kuvistaan suuria printtejä.

Uusi kamera olisi kuitenkin kiva, vanha Canonin S5 IS:ni ei oikein enää innosta ja se tekee vähääkään korkeammilla ISO-arvoilla törkeästi kohinaa. Isoa järkkäriä en kyllä enää halua, kameran pitää kulkea kätevästi mukana. Kiinnostavin vaihtoehto olisi Fujin X100, mutta se maksaa käytettynäkin sen verran että sijoitus on turhan kova jos innostus lopahtaakin heti alkuunsa. Laadukkaan isompikennoisen pokkarin saisi halvemmalla ja käytettyjä Olympuksen Pennejä on myös aika hyvin saatavilla.

Kamera- tai siis valokuvausharrastajilla on paha taipumus puhua enemmän kameroista kuin itse kuvista. Itse päädyin etsimään arkistoistani parhaita otoksia vuosien varrelta. Tässä muutama, kuvia, varsinkaan vanhempia ei ole juurikaan käsitelty. Kuvia hallinnoin iPhotolla, harvemmin availen niitä CS Photoshoppiini. Henkilökuvia en ole laittanut kun en viitsinyt alkaa lupia kyselemään (vaikka pääsääntöisesti niissä onkin vaatteet päällä).


Yksi vanhimmista suosikeistani on kuvattu vuonna 2006 Nikonin halpispokkarilla (CoolPix E5600). Kamera on minulla edelleenkin mutta se on nykymittapuulla raivostuttavan hidas. Biltemasta ostamani mikrometriruuvin se kuitenkin piirsi yllättävän hyvin Ylioppilaskylän soluasunnossani luonnonvalossa. Tuolloin en ymmärtänyt valokuvauksen teoriasta juuri mitään, painelin vain umpimähkään nappia. Mikrometrin välissä on Volvon venttiilinsäätölevy, tuolloin minulla oli menossa kansiremontti.


Patsaat ovat aina olleet suosikkikohteitani. Niillä ei ole koskaan typerää ilmettä, ne pysyvät paikallaan, ja mikä parasta, eivät pahastu jos niitä kuvaa. Tämän kuvan otin vuonna 2007 juuri hankkimallani Canon S5 IS:llä Ammatti-instituutin valokuvauskurssilla. Kuvassa on hieman puhkipalamista, mutta toisaalta kuvauspäivänä oli aika polttava auringonpaiste joten kai se kuuluu asiaan.


Tämä kuva on juuri sellainen vähän tylsä mitä tylsät kuvaajat ottavat hienoilla kameroillaan. Joskus piti teettää tästä kuvataulu, mutta onneksi en tehnyt niin. Olin Halikossa kuvausretkellä nettituttavani kanssa kesällä 2008.




Ja tässä pari kuvaa vuodelta 2010 Budapestin Memento Parkista. Näitä on pikkaisen käsitelty iPhotossa retrofiiliksen lisäämiseksi, kamerana edelleen S5 IS.


Ja kuten aikaisemmasta kuvasta saattoi ehkä arvatakin, "edellisessä elämässä" omistin auton (puolikkaan Ladan lisäksi). Laitetaan siitäkin vielä kuva, kyseinen malmikasa eli ruotsalainen polttoainekrematorio tunnettiin lempinimellä Arabi. Ajokki oli varusteltu Saudi-Arabian olosuhteisiin ja senaikainen työkaverini keksi nimityksen rekisteritunnuksen perusteella.

Ehkä sitä pitää katsella ensi kesäksi joku kuvaussessio, uudella kameralla taikka ilman. Talvella en kuvaa koska talvi masentaa. Kuvausasioissakin tuppaa pätemään se että uudet lelut innostavat touhuamaan, mutta toisaalta on melkoinen paradoksi yrittää hankkia hyvä kamera menemättä liikaa välineurheilun puolelle. Joka tapauksessa, jatkamme harjoituksia.



perjantai 29. maaliskuuta 2013

Pääsiäinen

Pääsiäinen ei alkanut lupaavasti. Joku ryökäle oli katkonut pään Ympäristötalon pupulta ja Mignon-munat olivat kaupasta loppu. Jälkimmäinen oli toki odotettavissa lehtiuutisten perusteella. Pääsiäisenä pitää myös kuulemma hiljentyä pohdiskelemaan sen tarkoitusta.

Ympäristötalon pupu

Kerran kuulemani hauskan sanonnan mukaan Jeesus on hommannut meille enemmän palkallisia vapaapäiviä kuin ammattiliitot. Yhtään ammattiliittoja väheksymättä tämä pitänee paikkansa (riippuu toki myös siitä että lasketaanko kesäloma mukaan). Pääsiäinen, kuten joulukin, on ajautunut aika kauas alkuperäisestä tarkoituksestaan.

Pääsiäisenä syödään suklaamunia ja lapset pukeutuvat noidiksi ja käyvät ruoskimassa ihmisiä pajunoksilla kärttäen palkkioksi karkkia (viime viikolla). Ennen palkkion sai kuulemma vasta viikon päästä varsinaisena pääsiäisenä (eli ensi sunnuntaina?), mutta nykyajan lapset ovat siihen liian kärsimättömiä. Nykyajalla tarkoitan sitä aikaa kun maailma oli jo värillinen.

Pääsiäinen on myös se aika vuodesta kun suomalainen syö lammasta ehkä sen ainoan kerran. Kysynkin että miksi emme voisi syödä lammasta useammin? Lampaanlihaa syötiin vuonna 2011 Suomessa asukasta kohti 600 grammaa (Wikipedia).  Eli 1,5 jauhelihapaketin (400 g) verran. Miten olisi vaikka juhannuslammas? Hyvin laitettuna lampaanliha on maukasta, mutta me suomalaiset vierastamme sitä.

Pääsiäinen on kaikenkaikkiaan ihan mukava pikku lisäloma kevääseen. Useimmiten (ei tänä vuonna) sää on jo ihan miellyttävä ja parina vuonna olen ollut reissussa pääsiäisenä. Pääsiäinen on hyvää aikaa matkustaa vaikka keskieurooppaan jossa kevät on pidemmällä, toki ajankohdan suosio on huomioitu myös lentolippujen hinnoissa. Joillakin lomailua voi häiritä myös se että suurin osa kaupoista saattaa olla kiinni. Itselleni riittää yleensä että muutama hyvä kahvila ja ravintola on auki. Toki itse kohtasin aikoinaan sellaisen käytännön ongelman viinimaana tunnetussa Unkarissa että viiniä oli kyllä saatavilla joka paikasta mutta ei korkkiruuvia. Kierrekorkki viinipullossa oli ainakin 2010 siellä melko tuntematon asia.

Internet näyttää vielä ulkolämpötilaksi pikkupakkasta, mutta auringonvalo kajastaa jo tänne kellariinkin. Iltäpäivällä täytynee siis vierailla ulkoilmassakin. Ties vaikka kävisin nauttimassa yhden pääsiäisoluen.

Ja se pääsiäisen tarkoitus, meinasi ihan kokonaan unohtua. Katsokaa Wikipediasta, minä siivoan nyt vähän.

maanantai 25. maaliskuuta 2013

Enää ei tule kunnon talvia

Kuka vielä muistaa sanonnan että enää ei tule kunnon talvia? Miesmuisti on tutkimusten mukaan vain ehkä 2–5 vuotta eli ei siitä välttämättä ole kovin pitkää aikaa.

Naapurin pupu talviasussaan.

Silloin kun olin pieni puhuttiin kasvihuoneilmiostä. Se kuulosti oikeastaan aika jännältä, tropiikki kiehtoi nuorta miehenalkua. Sitten tuli ilmaston lämpeneminen, kunnon talvia ei ollut enää miesmuistiin. Mutta olikohan se sitten talvi 2009–2010 kun tuli taas kylmä (miesmuistini pätkii). Tuohon aikaan hoitelin kituvaa yritystoimintaani ja elätin itseni enimmäkseen rakennushommilla. Ja koska ulkona oli kylmä, päätin että yksi talvi riittää ja hoitelin itselleni opiskelupaikan seuraavaksi talveksi, mutta se on taas toinen tarina se.

25 asteen pakkasella ei oikein kannata puhua ilmaston lämpenemisestä joten se uudelleenbrändättiin nopeasti ilmastonmuutokseksi. Ilmastonmuutoshan ei ota kantaa mihin suuntaan se muuttuu. Yliopistoaikoinani kuulin eräältä professorilta että ilmaston lämpeneminen voi myös aiheuttaa ilmaston kylmenemisen (negatiiviset takaisinkytkennät, tiedättehän). Eräs yleisönosastokirjoittaja taas totesi että ei nykyisillä tietokoneilla pysty ennustamaan säätä edes 7 päiväksi oikein.

Ilmastonmuutos on myös paljastanut mielenkiintoisia yksityiskohtia yhteiskunnastamme ja ympäristöstämme. Esimerkiksi sen että katoille kerääntyy lunta. En ollut koskaan ennen talvea 2009-2010 kuullut lumenpudottajien ammattikunnasta. Ammattitaidottomammat pudottivat katolta myös itsensä. Epäilen kuitenkin että asuttamani talon katolle on ennenkin kerääntynyt lunta, onhan tämä valmistunut jo 1928. Lapsuuteni asuin rintamamiestalossa, sen katolta lumi putosi kevään tullen ihan itsestään.

Toinen kiinnostava tieto on se että helsinkiläisillä on varaa seisottaa autojaan koko talven lumikinoksen alla. Autoahan tarvitaan vain siihen kun sillä käydään pari kertaa kesässä mökillä. Ilmeisesti auton pitäminen ei siis ole suomessa vielä tarpeeksi kallista. Toisaalta, bensaa kuluu vähänlaisesti kinoksen alla.

Ja nyt olemme saamassa kylmimmän maaliskuun, ei miesmuistiin vaan tilastollisesti 50 vuoteen. Miesmuistini sanoo että nykyään talvet eivät tunnu loppuvan sitten millään. EU-jäsenyys ei tuonut keskieurooppalaisia talvia jäädäkseen. Viime vuonna kesäkin tuntui jääneen vähän välistä, jossain vaiheessa kevät muuttui vain syksyksi.

Talviurheilun ystäville nämä talvet ovat toki herkkua. Tosin joskus tuntuu että talvea fanittavat eniten ne jotka lämmitetyllä autolla ajaa hurauttavat hiihtoladulle sivakoimaan. Jäisellä rakennustyömaalla ei hehkutettu talven eleganttia hienoutta. Ja hiihtohan se on muuten vakava laji, kirosanat kaikaavat ja nyrkit heiluvat laduilla. Itse olen sitä mieltä että urheilun ja nenäänlyömisen saa yhdistää vain molempien osapuolien suostumuksella. Toinen agressiivinen ja kanssaihmisiä suunnattomasti ärsyttävä talvilaji kuuluu olevan pilkkiminen. Toivottavasti kevät tulee pian ja kansakunta siirtyy leppoisampiin lajeihin.

Omaan talviohjelmaani kuuluu taas jokavuotinen ulkomaille muuton suunnittelu. Jouluna tosin totesin että Puolaa etelämmäs pitää päästä. Mielessä siintää edelleen se työpaikkailmoitus jonka vuosia sitten bongasin. Saudi-Arabiaan haettiin graafista suunnittelijaa, etuisuuksiin olisi kuulunut asunto kuin hotelli, siivoukset ja liinavaatteet talon puolesta. Ehkä joku hieman vapaamielisempi yhteiskunta olisi kuitenkin mukavampi. Aikoinaan harkitsin jopa vapaaehtoistöihin lähtemistä mutta se tuntui olevan rahamiesten hommaa. Pitäisi varmaan hankkia joku oikea ammatti.

Yritän kuitenkin ajatella positiivisesti ja uskoa että kevät koittaa tänäkin vuonna ja saan heräteltyä ranskanpullaskootterini talviuniltaan. Tilastollisesti kesä tulee joka vuosi. Ei minulla muuta talvesta.

tiistai 19. maaliskuuta 2013

Koko talvi tennareilla

En ole koskaan ollut mikään talvikenkien suurin fani mutta tämän talven olen hiippaillut kokonaisuudessaan tennareilla. Kertaakaan kaatumatta.

Moni on kauhistellut asiaa mutta itse olen sitä mieltä että ohutpohjainen jalkine on liukkailla talvikeleillä parempi kuin kankea ja tunnoton talvimono. Ainakin jos yhtään tunnustelee mihin kavionsa lykkää. Ja siinähän se jutun juju onkin. Tennari tarjoaa hyvän tuntuman alustaan ja herkkäjalkainen tietää heti mitä pohjan alla on, soraa, liukasta jäätä vaiko kenties pehmeää lunta. Toki se vaatii jaloilta tietynlaista herkkyyttä, mutta sitä olen oppinut Tai Chi:ssä. Tai Chissä oppii tuntemaan paremmin oman kehonsa liikkeet sekä siirtämään painoaan halutulla tavalla.

Ohut pohja pitää pystyssä.

Tennarit eivät kuitenkaan sovi kaikille talvikäytössä, itse omaan hyvän ääreisverenkierron enkä olekaan varsinaisesti kärsinyt tänä talvena jalkojen palelusta laisinkaan. Jonkun varpaat sinertyvät taas jo pelkästä ajatuksesta. Matala jalkine ei ole myöskään kovin hyvä paksussa lumessa tai loskassa, mutta kyllä niistäkin on selvitty. Pitää vain hieman katsella reittiään paremmin.

Jos kuulut siihen siihen ihmisryhmään joka pyllähtelee persauksilleen talvikelillä tämän tästäkin, suosittelen pientä pohdintaa. Voisiko asiaa auttaa notkeapohjaisemmilla jalkineilla, mikäli pohja on ohut, sitä voi kompensoida eristävillä lämpöpohjallisilla. Kannattaa myös keskittyä omaan askeltamiseen eikä tasapainoharjoitusten tekeminen ole pahitteeksi kellekään. Nuorempana keho kyllä kestää kolhuja, mutta kun ikää alkaa kertyä niin hyväksi harjoiteltu tasapaino saattaa osoittautua kullanarvoiseksi.

Useimmat kuitenkin valitsevat talvikenkänsä lähinnä sen perusteella että ne myydään talvikengän nimellä. Hiostavan teddyvuoren voisi usein korvata paksummilla ja lämpimillä sukilla. Hyvä sukka on muutenkin kaiken a ja o jos kävelee paljon. Karkea talvikengän pohja on myöskin siitä ärsyttävä että se kerää itseensä kiviä ja lunta. Amerikkalaiseen viidakkomaihariin kehitetty pohja voisi toimia Suomen talvessa paremmin, sen kantavana ideana on ollut että pohjan kuviot ovat niin isot että muta lähtee helposti pois.

Viidakkomaiharin pohja voisi sopia suomen talveen.
Siinä olisikin jollekin tuotekehityksen (ja taitavan markkinoinnin) paikka että kehittäisi notkean ja kevyen varsikengän meille ketteräjalkaisille jotka emme halua hautoa jalkojamme karvavuoren sisällä. Pohjassa voisi ottaa vähän mallia viidakkomaiharista, toisaalta jo hyvin valittu materiaali tuo lisää pitoa, halpa muovipohja on talvella liukas, kunnon kumi taas pitää paremmin.

Ja mitä tähän talveen tulee ni voisi jo pikkuhiljaa loppua.