lauantai 30. maaliskuuta 2013

Parempia kuvia

Vuosien saatossa on tullut otettua yli 12 tuhatta digikuvaa. Viime aikoina kuvaaminen on kuitenkin muuttunut enemmän dokumentoinniksi kuin itseilmaisuksi. Järjestelmäkamerani möin aikaa sitten vähäisen käytön takia.

Aikoinaan hankkimani Sony A200 oli oikeastaan virhehankinta alusta alkaen. Kuvaamisessa minua kiinnostaa enemmän se mitä kuva kertoo, ei tekninen nysvääminen. Kamera oli iso ja kömpelö, sitä ei oikeastaan koskaan tehnyt mieli ottaa mukaan. Sen kanssa piti lähteä erikseen kuvaamaan ja se tuotti yleensä lopputulokseksi jokusen sataa kuvaa joita jaksoin harvakseltaan käydä kunnolla läpi. Yksikään parhaista otoksistani ei ole otettu tällä kameralla. En myöskään koskaan jaksanut perehtyä laitteen hienouksiin ja 9 tarkennuspistettä varmistivat että kamera tarkentui yleensä jonnekin muualle kuin halusin. Toki löysin valikoista siihen liittyviä asetuksia, mutta niitä ei ollut nimetty mitenkään kovin selkeästi ja kiinnostus lopahti.

Nykyään kuvaan pääasiassa vanhalla iPhone 4 -puhelimellani. Hyvissä olosuhteissa sillä saa ihan ok kuvia. Huonommissa sitten taas vähemmän hyviä. Tältä pohjalta on hyvä ymmärtää moninaisia retrokuvaisohjelmia kuten käyttämäni Hipstamatic (teetin kerran jopa paperikuvia) tai suosittu Instagram. Retroefekti piilottaa kuvan tekniset puutteet ja tuo itse aiheen paremmin esille.





Hc-kuvaajien ja kamerapuristien mielestä tämä on tietysti täysin väärä ja halveksuttava tapa kuvata. Hyviä kuviahan voi saada vain tuhansien eurojen laitteistolla. Toisaalta suurin osa nykyään kuvatuista otoksista päätyy vain nettiin, esimerkiksi Facebookkiin ja kömpelö pakkaualgoritmi sotkee laadun. Harva teettää kuvistaan suuria printtejä.

Uusi kamera olisi kuitenkin kiva, vanha Canonin S5 IS:ni ei oikein enää innosta ja se tekee vähääkään korkeammilla ISO-arvoilla törkeästi kohinaa. Isoa järkkäriä en kyllä enää halua, kameran pitää kulkea kätevästi mukana. Kiinnostavin vaihtoehto olisi Fujin X100, mutta se maksaa käytettynäkin sen verran että sijoitus on turhan kova jos innostus lopahtaakin heti alkuunsa. Laadukkaan isompikennoisen pokkarin saisi halvemmalla ja käytettyjä Olympuksen Pennejä on myös aika hyvin saatavilla.

Kamera- tai siis valokuvausharrastajilla on paha taipumus puhua enemmän kameroista kuin itse kuvista. Itse päädyin etsimään arkistoistani parhaita otoksia vuosien varrelta. Tässä muutama, kuvia, varsinkaan vanhempia ei ole juurikaan käsitelty. Kuvia hallinnoin iPhotolla, harvemmin availen niitä CS Photoshoppiini. Henkilökuvia en ole laittanut kun en viitsinyt alkaa lupia kyselemään (vaikka pääsääntöisesti niissä onkin vaatteet päällä).


Yksi vanhimmista suosikeistani on kuvattu vuonna 2006 Nikonin halpispokkarilla (CoolPix E5600). Kamera on minulla edelleenkin mutta se on nykymittapuulla raivostuttavan hidas. Biltemasta ostamani mikrometriruuvin se kuitenkin piirsi yllättävän hyvin Ylioppilaskylän soluasunnossani luonnonvalossa. Tuolloin en ymmärtänyt valokuvauksen teoriasta juuri mitään, painelin vain umpimähkään nappia. Mikrometrin välissä on Volvon venttiilinsäätölevy, tuolloin minulla oli menossa kansiremontti.


Patsaat ovat aina olleet suosikkikohteitani. Niillä ei ole koskaan typerää ilmettä, ne pysyvät paikallaan, ja mikä parasta, eivät pahastu jos niitä kuvaa. Tämän kuvan otin vuonna 2007 juuri hankkimallani Canon S5 IS:llä Ammatti-instituutin valokuvauskurssilla. Kuvassa on hieman puhkipalamista, mutta toisaalta kuvauspäivänä oli aika polttava auringonpaiste joten kai se kuuluu asiaan.


Tämä kuva on juuri sellainen vähän tylsä mitä tylsät kuvaajat ottavat hienoilla kameroillaan. Joskus piti teettää tästä kuvataulu, mutta onneksi en tehnyt niin. Olin Halikossa kuvausretkellä nettituttavani kanssa kesällä 2008.




Ja tässä pari kuvaa vuodelta 2010 Budapestin Memento Parkista. Näitä on pikkaisen käsitelty iPhotossa retrofiiliksen lisäämiseksi, kamerana edelleen S5 IS.


Ja kuten aikaisemmasta kuvasta saattoi ehkä arvatakin, "edellisessä elämässä" omistin auton (puolikkaan Ladan lisäksi). Laitetaan siitäkin vielä kuva, kyseinen malmikasa eli ruotsalainen polttoainekrematorio tunnettiin lempinimellä Arabi. Ajokki oli varusteltu Saudi-Arabian olosuhteisiin ja senaikainen työkaverini keksi nimityksen rekisteritunnuksen perusteella.

Ehkä sitä pitää katsella ensi kesäksi joku kuvaussessio, uudella kameralla taikka ilman. Talvella en kuvaa koska talvi masentaa. Kuvausasioissakin tuppaa pätemään se että uudet lelut innostavat touhuamaan, mutta toisaalta on melkoinen paradoksi yrittää hankkia hyvä kamera menemättä liikaa välineurheilun puolelle. Joka tapauksessa, jatkamme harjoituksia.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Jätä toki kommentti tai kysymys.