lauantai 27. huhtikuuta 2013

Tilasin pastakoneen

Kaverini suosituksesta innostuin tilaamaan eBaystä edullisen pastakoneen. Hintaa laitteelle tuli postikuluineen reilu pari kymppiä. Hinta on edullinen koska laite on hieman pintavikainen, käyttöä se ei kuitenkaan haittaa.

Tilaamani vekotin ei ole ihan perinteinen "mankeli"

Opiskeluaikana tuli popsittua urakalla makaronia mutta viime vuosina pasta on jäänyt vähemmälle. Silloin tällöin tulee ostettua tuorepastaa ja loppukuusta se makaroninkin välillä tosin maistuu. Kaverini mukaan pastan teko on kuitenkin helppoa ja nopeaa joten pitäähän sitä kokeilla. Muutenkin itse tekeminen on alkanut kiinnostaa ihan eri lailla nykyään. Salaliittosammakkokin sanoo että "einesruoka pitää sun kolmannen silmän suljettuna".

Myllyä odotellessa pitää tutkia mitkä ovat parhaat jauhot ja öljy. Muutenkin on ollut tarkoitus perehtyä enemmän juuri öljyihin, niitä on monenlaisia ja kaikki eivät sovi joka paikkaan. Paras valinta tuskin lienee ainakaan Rainbow rypsiöljy...

Googlailin asioita jo vähän eilen illalla heti myllyn tilattuani. Hyviä juttuja (ja kivoja kuvia) löytyy ainakin Pastan jauhantaa -blogista.

perjantai 26. huhtikuuta 2013

Wlan-ongelmia

Langaton netti eli wlan on mukava silloin kun se toimii. Ongelmien ilmetessä niiden paikantaminen voi kuitenkin olla hankalaa. Ympäristössä voi olla häiriötekijöitä. Usein ongelman aiheuttaja on itse laitteistossa vaikka mitään selkeää vikaa ei löytyisikään.

Minulla oli aikoinaan paljon ongelmia netin kanssa, mutta kun vaihdoin Soneran Saunalahteen ja Telewellin TP-Linkkiin ne katosivat kuin taikaiskusta. Telewell oli vieläpä Soneran toimittama laite ja liittymäkauppiaan mukaan juuri oikeanlainen ADSL2+ -modeemi. Sen kanssa oli kuitenkin täysin mahdotonta päästä luvattuun 24 megan nopeuteen (muistaakseni Sonera muuttikin myöhemmin nopeuden markkinoinnissaan 20 megaiseksi, viranomaisten kehotuksesta todennäköisesti). Hyvänä päivänä se antoi 8 megaa, joskus harvoin lähemmäs 10 vaikka laitoin sen jatkeeksi nopeamman N-sarjan wlan-reitittimen. Saunalahti ja TP-Link yhdistelmällä pääsin taas lähes aina hyvin lähelle liittymän maksiminopeutta (10 megaa). Mittauksissa käytin Speedtest.nettiä. Telewellillä ei herunut parempia nopeuksia vaikka kokeeksi kytkinkin koneen piuhalla siihen.

Vaihdoin TP-Linkkiin ollessani vielä Soneran asiakas ja se antoi nopeudeksi keskimäärin 15 megaa eli selvästi enemmän kuin "juuri oikeanlainen laite". Ja kuten kaikki tiedämme, palvelun pitää vastata markkinoinnissa annettua kuvaa. Mikäli palvelu markkinoidaan 24 megaisena, niin sen pitäisi suurimman osan aikaa toimia ainakin lähes nimellisnopeudella. Nettiliittymä on tuote siinä missä muutkin, lainsäädännössä ei ole niille mitään erillisvapauksia markkinoinnin suhteen. Saunalahden yhteys sitten taas vastasikin jo hyvin markkinoinnissa annettuja lupauksia. Siitä ei sitten olekaan ollut mitään pahaa sanottavaa.

TP-Link toimi pari vuotta mainiosti mutta viime aikoina alkoi ensin Airplay-toisto pätkiä turhan usein ja huomasin että netin käyttö pykii samaan aikaan. Aloin mittailla Verkkotyökalulla latenssia eli pingiä. Käytännössä se tarkoittaa sitä että lähetetään haluttuun osoitteeseen pieni datapaketti joka palautetaan lähettäjälle. Tähän kulunut aika mitataan. Normaalisti toimiessaan latenssi läppäristä reitittimeen on ollut reilusti alle 10 millisekuntia. Netin pätkiessä se kuitenkin venyi useisiin kymmeniin tai jopa satoihin. Tätä alkoi tapahtua aina vain useammin.

Saattoi siis olettaa että langattomassa verkossani olisi jotain vialla. Kerrostaloasumisessa on se huono puoli että naapurustossa voi olla lukuisia langattomia verkkoja. Ja niin on täälläkin. Jos samalla kanavalla on useita verkkoja, voi tulla ongelmia. Kanavan vaihtelu ei kuitenkaan tuonut parannusta yhteyksiin.

Netti on pullollaan erilaisia ohjeita miten optimoida langatonta toistoa. Toimivassa ympäristössä verkon asetuksiin ei kuitenkaan tarvitse koskea. Nyt vaan ei enää oltu toimivassa ympäristössä. Yhteistä näille ohjeille oli se että kaikissa annettiin vähän erilaisia suosituksia ja ohjeita käytetyistä arvoista. Oikeat ratkaisut tuntuvat myös olevan laitekohtaisia. Joissakin laitteissa auttaa kun ottaa jonkun tietyn ominaisuuden pois päältä, toisessa sama ominaisuus parantaa verkon luotettavuutta.

Oli merkki sitten mikä tahansa, yleensä jollakin on siitä aina jotain pahaa sanottavaa. Moni tuntui kuitenkin olevan sitä mieltä että edulliset kuluttajalaitteet eivät ole yleisesti kovin pitkäikäisiä. Omat havaintoni tukevat tätä. Monille modeemi tai reititin on pakollinen hankinta ja sitä ei mietitä sen enempää kuin on pakko. Jos laite hajoaa niin ostetaan uusi. Ikävämpi tilanne on jos laite alkaa pikkuhiljaa kenkkuilla, silloin voi olla vaikea havaita vian alkulähdettä. Resetointi auttaa mutta vain hetkeksi.

Jossakin lehtijutussa syyteltiin aikoinaan operaattoreita siitä että ne syyttävät käyttäjien laitteita omista ongelmistaan. Itselleni ei taas Soneran asiakaspalvelusta edes vihjattu että ongelma voisi olla laitteessa, varsinkaan heidän toimittamassaan. Olin myös käynyt testaamassa laitteen Sonera-pisteessä (silloin kun täällä vielä sellainen ihme täällä oli, ei mitään rupista Sonera-kauppaa josta ei saa palvelua). Laite todettiin toimivaksi. Ja toimihan se, tosin melko kehnosti.

Nyt kun ongelmia alkoi taas ilmetä, olisin varmaan hankkinut heti uuden laitteen ellei läppärin hankinta olisi syönyt rahojani. Ruuhkaisessa ympäristössä paremmin toimiva Dual Band -reitittimen (toimii sekä perinteisellä 2,4 GHz taajuudella että vähemmän ruuhkaisella 5 GHz -taajuudella).

On toki silti järkevää aina kartoittaa ympäristössä olevat verkot ja mahdolliset häirön aiheuttajat. Apuna käytin Applen omaa Verkkotyökalua joka on jokaisessa koneessa valmiina, 89 sentin hintaista Wifi Scanneria ja iPhonen iNet -sovellusta. Mountain Lionin oma diagnostiikkatyökalu on myöskin hyvä. Windows-käyttäjille löytyy esimerkiksi inSSIDer.

Yleisen tutkailun ja reitittimen resetoinnin tehdastilaan jälkeen kävi nopeasti selväksi että on taas aika kaivaa kuvetta jos ei halua hakata päätään seinään. Työpaikallani langaton verkko on toteutettu Applen laittein ja se on toiminut erinomaisen luotettavasti vaikka osa pöytäkoneistakin on kytketty siihen kaapelihelvetin vähentämiseksi. Tosin yksi tukiasema antautui vähän aikaa sitten mutta sitä mallia ei ole edes valmistettu yli 5 vuoteen. En myöskään ollut enää kiinnostunut haaskaamaan asiaan enempää aikaa asian tutkiskeluun. Verkkooni kytkeytyvistä laitteista on myös suurin osa Applea joten voisi olettaa niiden toimivan hyvin saman merkkisen reitittimen kanssa. Tosin kaverillani oli aikoinaan ongelma että Buffalon wlan-reititin toimi huonoiten samassa paketissa tulleen usb-wlan-sovittimen kanssa.

Kävin siis kotimatkalla hakemassa Gigantista Airport Expressin eli Applen pienemmän wlan-reitittimen. Hintaa sillä oli 90 euroa mutta josko odotettu elinikä olisi pidempi kuin TP-Linkissä tai Telehellissä. TP-Link tosin hoitelee edelleenkin modeemin virkaa, mutta laitan varmaan sen tilalle Elisan Kotiboksin jota en ole koskaan edes ottanut muoveista pois. Jos vain löydän sen jostakin jemma-nimisestä paikasta.

Airport Express eroaa perinteisistä reitittimistä ja tukiasemista kahdella tavalla. Sen hallintaan käytetään Applen omaa sovellusta (myöskin koneissa vakiona, Windowsille joutuu lataamaan erikseen) ja siinä on ulostulo äänelle. Samassa reiässä voi käyttää aktiivikaiuttimia tai jos haluaa hifistellä niin sieltä saa ulos äänen ulos myös optisena. Airplay-toisto toimii myös Windowsin iTunesista tai mistä tahansa ohjelmasta erillisellä Airfoil-sovelluksella.

Erillisen sovelluksen ansiosta laitteen käyttöönotto on erinomaisen helppoa. Pitää vain kytkeä laite kiinni, liittyä sen luomaan verkkoon ja avata sovellus. Ostin perjantain kunniaksi vähän enemmän asennusolutta, mutta sitä ei ollut kulunut kuin reilu puoli tölkkiä kun olin jo päivittänyt kapistuksen, luonut langattoman vierasverkon ja omat verkkonsa 2.4 ja 5 gigaherzin taajuuksille sekä suojannut laitteen salasanalla. Samaan puhtiin lisäsin vielä laitteelle kiinteän ip-osoitteen modeemin päästä.

TP-Linkillä laitteen päivitys ei ollut ollenkaan yhtä helppoa. Ensin piti etsiä valmistajan kotisivulta oikea päivityspaketti, ladata se omalle koneelle, purkaa zip-paketti ja sitten kokeilemaan että millä selaimella päivitys ehkä sattuisi onnistumaan (Safarilla se onnistui, Chromella ei).

Tyhmempikin tajuaa että ollaanko sinne internettiin yhteydessä vai ei.

Pikaisen kokeilun perusteella laitteiston päivitys auttoi. 5 gigaherzin verkossa latenssi putosi vielä pari millisekuntia alemmas kuin mitä vanhalla laitteistolla parhaina hetkinään. Airplay-toiston luotettavuus jää nähtäväksi, toistaiseksi se on toiminut hyvin. TP-Linkin alkaessa kiukutella laitteiden löytyminenkin teki jo tiukkaa. Latausnopeus tuskin nousee yli nimellisnopeuden mutta katkokset vaikuttaisivat hävinneen, vanhalla laitteella niitä tuli viime aikoina todella tiuhaan.

Ja mitä tästä opimme? Mikään ei ole ikuista, varsinkaan kuluttajatason verkkotuotteet. Jos ja kun ongelmia tulee niin kannattaa pyrkiä saamaan lainaksi joku eri laite kokeilua varten. Signaalin voimakkuus on huono mittari, TP-Linkillä sain läppärille täydet kentät vaikka pudotin lähetystehon 60 prosenttiin. Ja kun kalustoa menee vaihtoon niin se halvin ei ehkä olekaan hyvä vaihtoehto. Netti on pullollaan erilaisia testejä joista on apua valinnassa. Laitteistojen ominaisuuksissa on myös eroja, kannattaa käyttää hetki aikaa valintaan.

edit:
Verkkoasetuksissa kannattaa käydä raahaamassa 5 GHz verkko ylimmäiseksi ja vaikka poistaa 2.4 GHz verkko listalta kokonaan, mac tykkää mennä muuten siihen verkkoon missä on parempi signaali.

Ja lisähuomiona sen verran että Airplay-toiston viive on kadonnut lähes olemattomiin, enää ei tule havaittavaa katkosta biisiä vaihtaessa.

Laita 5 GHz verkko ylimmäiseksi

keskiviikko 24. huhtikuuta 2013

Voiko SmartPostiin luottaa?

Postin Pakettiautomaatti eli Smartpost on periaatteessa hieno keksintö Se ei vaan ole viime aikoina antanut kovin luotettavaa kuvaa itsestään.

Vastaanottaminen on sujunut yleensä hyvin poislukien se kerta kun laite oli täysin jumissa ja sain pakettini vasta seuraavana päivänä vaikka paikalla oli myös Postin kuski asiaa selvittelemässä.

Tällä viikolla lähetin itse ensi kertaa paketin pakettiautomaatilla. Ensimmäisellä kerralla maanantaina en saanut kuittia, arvelin että paperi on lopussa vaikka fiksummat vehkeet sellaisen osaavatkin ilmoittaa. Toisella kerralla tänään keskiviikkona oli taas sama juttu, kone vain jätti kuitin tulostamatta vaikka painoin kuittivalintaa. Jos kuittipaperi olisi loppu, hyvin suunniteltu laite lähettäisi automaattisesti tiedon ylläpidolle. Ilmeisesti pakettiautomaatissa ei kuitenkaan moista tai muunkaanlaista diagnostiikkaa ole.

Laite kysyy vastaanottajan puhelinnumeron ja postinumeron tai halutun pakettiautomaatin. Muuta tietoa se ei halua, loput kirjoitetaan pakettiin. Erikseen on kielletty käyttämästä pakettikorttia vaikka ainakin minusta olisi fiksua että postista tai vaikka ihan automaatistakin saisi sopivan osoitetarran. Itse kierrätin pakkausmateriaaleja ja jouduin teippaamaan erillisen paperin kiinni pakettiin koska värikkääseen laatikkoon ei voinut kirjoittaa.

Mutta kun luukku sulkeutuu ja kuittia ei näy, jää vähän orpo olo. Mitä jos paketti hukkuu tai sen osoitetiedot vahingoittuvat kuljetuksessa (mikä ei olisi yllätys). Silloin lähettäjälle jää niinsanotusti luu käteen. Mitään arvokasta ei tee enää mieli lähetellä pakettiautomaatilla, tosin eipä ole mieltäylentävää jonotellakaan keskustan ruuhkaisessa postissakaan. En ole pitkään aikaan lähetellyt mitään joten ei ole tullut ajateltua näitä asioita, seuraava paketti lähtee sitten ehkä Matkahuollolla.

Pakettiautomaatti on kyllä edullisempi kuin tavallinen posti ja siihen pääsee käsiksi illallakin, silti ei sen edustalla näy koskaan ketään kun asioin S-Marketissa. Ehkä siihen on syynsä.

maanantai 22. huhtikuuta 2013

Päivän keitto

Vapaapäivän kunniaksi kävin torilla ostamassa vähän vihanneksia ja kauppahallista lihaa. Niistä syntyikin sitten soppa mitä voi syödä pari päivää. Ainakin melkein.

Perusaineksissa, kuten porkkanoissa ja perunoissa voi olla yllättävän paljon eroa. Wiklundin(kin) S-Marketista saa joskus huonoja perunoita ja silloin on koko soppa piloilla. Voihan sen toki syödä, muttei tee mieli. Perusporkkanat ovat usein tympeän makuisia, siksi olen ostanut luomuporkkanoita, ne ovat yleensä makeampia. Kauppatorin perunat ovat aina olleet hyviä ja porkkanat erinomaisen makoisia.

Jauhelihakaan ei yleensä ole lihojen aatelia vaan mitä sattuu. Varsinkin jos ostaa jotain Rainbow-jauhelihaa, pitää varautua maustamaan sitä ankaralla kädellä. Kun ostin ensimmäisen kerran Kauppahallin jauhelihaa, sen tuoksu ja maku aiheuttivat erikoisen flashbackin. Se maistui ja tuoksui samalta kuin lapsuusvuosinani. "Teollisuuden pakkaamista" jauhelihoista ei ole tullut vastaavaa fiilistä. Pitää alkaa käymään enemmän Kauppahallissa. Tällä kertaa mukaan tarttui myös heräteostos, Ullan Pakarin ruisleipä jossa oli 100% ruista, ei siis lainkaan vehnää. Jos leipäpaketissa lukee että 100% täysjyväruista, se ei välttämättä tarkoita että siinä olisi 100% ruista vaan käytetystä rukiista on 100% täysjyvää (mikä ei kai ole mitenkään erikoista), jauhoista voi silti olla 30% vehnää. Hinta ei ollut paha, 1,75e. Näissä leivissä on vaan se vika että ne eivät säily pitkään. Tämäkin leipä loppui jo ennen iltaa. Ensi kerralla Ullan Pakarin leipä ei ole enää heräteostos.

Hyvät aineet ovat kaiken A ja O mutta ei keitto ole keitto ilman lientä. Itse en suosi perisuomalaista tapaa maustaa keittoa lihaliemikuutiolla ja kahdella kokonaisella maustepippurilla jotka siellä sitten uiskentelevat toisiaan etsien. Useimmiten maustan sopan reilulla annoksella paksua, makeahkoa ja vähempisuolaista soijakastiketta (tai teriyakia) jota olen ostanut Eerikinkadun "etnisestä kaupasta". Merkiltään soosi on hauskasti Healthy Boy.


Edellisessä työpaikassa työkaverit (terveisiä vaan sinnekin!) opettivat käyttämään chiliä ja mikäpä se toimisi paremmin makean soijakastikkeen kanssa kuin chili? Itse laitan sitä sen verran että tulee pieni mukava polttelu mutta muidenkin ainesten maku erottuu vielä. Porkkanoiden kanssa yhdistelmä toimii, mutta lanttua en kyllä laittaisi sekaan. Muistuu mieleen kokemus partioleiriltä vuonna 2004 kun wokkivihannekset olivat ruokahuollossa vaihtuneet keittojuureksiksi. Niihin sitten sweet chili -kastike (vai olikohan hapanimelä) niin vatsat kiittivät!

Aikoinaan oli tapana tehdä kerran viikossa iso kattilallinen soppaa ja nyt olisi tarkoitus elvyttää perinne. Tällä kertaa rahaa paloi 8e (plus leipä) eli yhden lounaan verran mutta hyvää oli. Välillä käytän jauhelihan tilalla esimerkiksi bratwurstia, perinteiset suomalaiset jauholenkit eivät enää oikein innosta ja muutenkin olen saksalaisten makkaroiden iso fani. Ilmeisesti ovat kaverinikin, eräissä illanistujaisissa meni 4,5 pakettia Lidlin bratwurstia (Viinilehden testivoittaja kuulemma). Pannulla rapsakaksi paistettuna ne ovat hyvää naposteltavaa oluen kera. Kaveriksi vaikka coctail-kurkkuja.

Kovin pitkäksi aikaa soppa ei tällä kertaa riittänyt kun oli vieraitakin. Jäi siitä sentään huomiselle lounaaksi.



torstai 18. huhtikuuta 2013

Yhdistykselle kotisivut

Työn puolesta tuli selailtua vähän enemmän erilaisia yhdistysten kotisivuja. Jotkut niistä olivat hyviä, monet ei niin hyviä ja iso kasa ala-arvoisia. Onneksi asian voi korjata.

Yhdistyksillä ei ole yleensä varaa maksaa nettisivuista, joten kovin hyviä tuloksiakaan ei välttämättä kannata odottaa. Hyvän verkkopalvelun voi saada satasella tai jopa lähes ilmaiseksi jos tekee itse. Usein kuitenkin nettisivun tekee joku innokas tuttu. Nettisivun voi kyllä tehdä jos osaa html:ää ja tehdä waretetulla Photoshopilla Bewel embossin mutta on eri asia tehdä hyvä nettisivu. Monissa sivuissa oli pahoja puutteita jo perusnavigoinnissa ja halutun tiedon löytäminen oli hankalaa.

Yleinen virhe on myöskin käyttää sellaisia ilmaisia palveluita jotka kiusaavat kävijää erilaisilla mainoksilla. Näiden palvelujen tekninen tasokaan ei yleensä ole päätä huimaava. Tai ehkä se oli joskus parempi mutta aika on ajanut niistä ohi. Sen lisäksi iso osa netin käytöstä tapahtuu nykyään älypuhelimilla ja tableteilla joka sekin asettaa sivuille uudenlaisia vaatimuksia.

Jonkun verran näin myös Joomlaa, WordPressiä ja jopa Drupalia. Näissä on se ongelma että ne vaativat teknistä ylläpitoa. Vanhat versiot ovat haavoittuvaisia ja aukkoja käytetään myös hyväksi. Ja esimerkiksi vanhan Joomlan käyttöliittymä ei ole kovin käyttäjäystävällinen joten sisällön päivittäminen jää helposti vain sivun tekijän harteille. Tai sitten kokonaan tekemättä.

Valitettavan monet sivut olivat myös kesken, olleet sitä jo vuosikausia.


Sitten koittaa taas tilanne että pitäisi tehdä nettisivut uudestaan tai sellaisia ei ole vielä lainkaan. Moni ehkä vieläkin ajattelee että opettelenpa tässä iltapuhteena (tai kansalaisopistossa) html:ää ja koodailen komean sivuston. Nykyään se ei ole kovin hyvä idea, sivuston tekeminen alusta alkaen on ammattilaisten hommaa. Ainakin jos siitä haluaa hyvän. Mutta ei hätää, vaihtoehtoja on.

Facebook-sivu

Jos Facebook on tuttu, helpointa lienee tehdä sinne sivu. Ei siis ryhmää, eikä varsinkaan käyttäjää vaan sivu. Se on kuin nettisivu Facebookin sisällä, mutta se näkyy myös niille jotka eivät käytä Facebookkia, sekä löytyy hakukoneilla.

Facebook-sivulla voi olla useampi ylläpitäjä, sinne on helppo lisätä yhdistyksen tiedot ja kuvia. Jos taidot riittävät niin paljon muutakin. Sivulla on myös hyvä julkaista uutisia ja luoda tapahtumia jonne voi kutsua ihmisiä.

Mikäli haluaa oman verkkotunnuksen, voi hankkia sellaisen ja ohjata sen Facebook-sivulle.

Facebook-sivu on aina teknisesti ajan tasalla ja se on suunniteltu toimimaan erilaisissa laitteissa, siitä pitää huolen iso joukko kovapalkkaisia ammattilaisia.

Blogger

Aikaisemmassa linkissäni suositeltiin käyttämään WordPress.comia, mutta oma suositukseni on Googlen Blogger. Bloggerissakin on kyllä teemat sivun ulkoasua varten, mutta niitä pystyy itse helposti muokkaamaan jolloin sivusta saa paremmin yhdistystä kuvaavat. Bloggerin käyttöliittymä on myös selkeä ja helppokäyttöinen. Tämäkin sivusto on tehty Bloggerilla.

Bloggeriin saa valmiina sosiaalisen median jakonappulat ja paljon muita toimintoja. Ja mikäli ne eivät riitä, voi sivustoon upottaa haluamaansa koodia. Itse esimerkiksi vaihdoin jakonappulat mieluisampiin. Osaavissa käsissä Blogger venyy yllättävän pitkälle mutta vakio-ominaisuuksillakin pärjää jo mukavasti.

Alunperin pidin Bloggerin suurimpana puutteena sitä että blogisyöte on aina etusivuna. Tämänkin saa muutettua Bloggerin sisäisillä sisällönohjauksilla ja se ei edes vaikuta negatiivisesti hakukonenäkyvyyteen. Toisaalta aktiivinen yhdistys voi käyttää blogiosiota uutisvirtanaan jolloin se saakin olla etusivulla. Mikäli uutisvirtaa tarvitsee ohjata sosiaaliseen mediaan (Facebook, Twitter jne.) voi käyttää esimerkiksi HootSuitea.

Bloggerkaan ei vaadi minkäänlaista teknistä ylläpitoa, se on aina uusimmassa versiossa ja sitä kehitetään jatkuvasti. Voit myös hankkia oman verkkotunnuksen ja käyttää sitä Bloggerin kanssa. Ylläpitovastuu on helppo jakaa useammalle ihmiselle.

Toki Bloggerkin vaatii oman perehtymisensä, varsinkin jos tarvitsee enemmän ominaisuuksia, mutta kyllä se aina koodaamisen voittaa. Voit myös nopeammin keskittyä itse sisältöön eikä ihmettelemiseen että miksi sivu näyttää erilaiselta eri selaimilla.

Muista sisältö!

Olipa toteutustapa tai alusta mikä tahansa, sisältöä ei pidä unohtaa. Sisältö kannattaa tehdä mahdollisimman valmiiksi ennen kuin ryhtyy itse sivun toteutukseen. Silloin se ei jää ensi viikkoon tai ensi vuosikymmenelle.

Mieti sivun rakenne huolellisesti. Mitä mahdollinen kävijä haluaa ensimmäiseksi tietää? Yhdistyksen kuvaus ja yhteystiedot ovat syytä olla helposti esillä. Nämä voi myös laittaa sivupalkkiin jolloin ne näkyvät aina.

Kirjoita selkeästi ja napakasti, kilometrien juttuja harva jaksaa lukea. Käytä pidemmissä teksteissä otsikkotasoja, niistä pitävät sekä lukijat että hakukoneet. Käytä korostuksia säästäen, liikakäyttö vie niiden tehon ja tekee lukemisesta rasittavaa.

Joskus silti vaikka lainaus on paikallaan. -Minä

Älä keskitä leipätekstiä! Silmän on helpompi löytää seuraavan rivin alku kun se alkaa samasta kohtaa kuin edellinen. Muista myös riittävä kontrasti, tummanharmaa teksti vaaleanharmaalla taustalla saattaa näyttää hyvältä (omasta mielestäsi) mutta lukeminen on hankalaa. Käytä tekstin alla mieluiten valkoista väriä. Teksti saa olla mustaa vaikka se tuntuisikin tylsältä, väreillä voi leikkiä muualla. Valitse selkeä fontti, mielellään päätteetön (usein Sans, Sans Serif), eli sellainen missä ei ole kirjaimien päissä niitä pikku väkäsiä. Ne näyttävät useimmiten paremmilta näytöllä.

Laita paljon kuvia mutta ei liikaa samanlaisia tai kovin huonolaatuisia. Pyydä lupa kuvan ottajalta jos ne  eivät ole omiasi. Pyydä myös lupa kuvissa esiintyviltä henkilöiltä.

Näillä eväillä pitäisi jo saada ihan kelpo sivusto aikaiseksi. Tarvittaessa apua voi kysellä keskustelualueilta tai etsiä netistä sopivia artikeleita. Ja jos lontoon kieli taipuu niin opastusta löytyy vielä paremmin. Loppuun vielä pari esimerkkiä huonosti muotoillusta tekstistä jotta voit kokeilla mikä on mukavinta lukea.

---

Älä keskitä leipätekstiä! Silmän on helpompi löytää seuraavan rivin alku kun se alkaa samasta kohtaa kuin edellinen. Muista myös riittävä kontrasti, tummanharmaa teksti vaaleanharmaalla taustalla saattaa näyttää hyvältä (omasta mielestäsi) mutta lukeminen on hankalaa. Käytä tekstin alla mieluiten valkoista väriä. Teksti saa olla mustaa vaikka se tuntuisikin tylsältä, väreillä voi leikkiä muualla. Valitse selkeä fontti, mielellään päätteetön (usein Sans, Sans Serif), eli sellainen missä ei ole kirjaimien päissä niitä pikku väkäsiä. Ne näyttävät useimmiten paremmilta näytöissä.

---

Älä keskitä leipätekstiä! Silmän on helpompi löytää seuraavan rivin alku kun se alkaa samasta kohtaa kuin edellinen. Muista myös riittävä kontrasti, tummanharmaa teksti vaaleanharmaalla taustalla saattaa näyttää hyvältä (omasta mielestäsi) mutta lukeminen on hankalaa. Käytä tekstin alla mieluiten valkoista väriä. Teksti saa olla mustaa vaikka se tuntuisikin tylsältä, väreillä voi leikkiä muualla. Valitse selkeä fontti, mielellään päätteetön (usein Sans, Sans Serif), eli sellainen missä ei ole kirjaimien päissä niitä pikku väkäsiä. Ne näyttävät useimmiten paremmilta näytöissä.

---

Älä keskitä leipätekstiä! Silmän on helpompi löytää seuraavan rivin alku kun se alkaa samasta kohtaa kuin edellinen. Muista myös riittävä kontrasti, tummanharmaa teksti vaaleanharmaalla taustalla saattaa näyttää hyvältä (omasta mielestäsi) mutta lukeminen on hankalaa. Käytä tekstin alla mieluiten valkoista väriä. Teksti saa olla mustaa vaikka se tuntuisikin tylsältä, väreillä voi leikkiä muualla. Valitse selkeä fontti, mielellään päätteetön (usein Sans, Sans Serif), eli sellainen missä ei ole kirjaimien päissä niitä pikku väkäsiä. Ne näyttävät useimmiten paremmilta näytöissä.



CleanMyMac 2 - Helppoa siivousta

Ssd-levyt ovat tuoneet takaisin sen ongelman että tilaa ei olekaan enää yllinkyllin. Ja muutenkin vuosien saatossa kovalevylle kertyy kaikenlaista ylimääräistä ryönää. Yksi apu vaivaan macin omistajille on CleanMyMac 2. Ja sen saa nyt halvalla.

Itse olen siirtänyt käyttäjätunnuksen tiedostoineen aina uudelle koneelle jo vuodesta 2005. Kaikenlaista pääsee siis helposti kertymään vaikka koitankin välillä siivoilla. Siivoukseen saa apua esimerkiksi edullisella Broomilla, mutta CleanMyMac 2 auttaa vapauttamaan vielä lisää tilaa.

CleanMy Mac 2 hoitaa toki perinteiset ohjelmien ja laajennusten poistot, etsii isot ja käyttämättömät tiedostot ja tyhjentää välimuistit mutta itselleni sen arvokkain ominaisuus on iPhoto-kirjaston siivoaminen.  Kirjastossani on yli 10 vuoden kuvat ja niitä on useita kymmeniä tuhansia. iPhoto säästää aina alkuperäisen, jotta laatu ei heikkene vaikka niitä muokkaisi useita kertoja. Se on usein kuitenkin turhaa ja vie levytilaa. Järkkärikokeilujen ajalta kirjastossa makoili myös runsaasti raw-tiedostoja kuvista joita en varmasti enää muokkaa. Kokeiluversiolla olin jo aikaisemmin vapauttanut 500 megaa, mutta silti siivottavaa löytyi vielä 3,5 gigaa ja siihen vielä raw-tiedostot päälle, ne piti erikseen ruksata poistettaviksi. Aikoinaan moni sotki kirjastonsa poistelemalla tiedostoja käsipelillä. Nyt se onnistuu turvallisesti ja helposti.



CleanMyMac kakkosen käyttöliittymä on selkeä ja se käy iPhoton tietokannan läpi yhdessä hujauksessa, kuvien poistokaan ei vie paljoa enempää aikaa. Muutkin siivoustoiminnot ovat ripeitä. Toki alla on uudenkarhea MacBook Pro Retina. Macpaw on onnistunut tekemään ohjelmasta helppokäyttöisen, ei tarvitse olla mitään atk-guru käyttääkseen sitä. Oletusvalinnoilla pääsee jo pitkälle mutta edistyneemmälle käyttäjälle tarjotaan lisäoptioita.

Oikeastaan eniten CleanMyMac kakkosessa närästikin juuri hinta kun en tarvitse sitä kuin iPhoton siivoamiseen. Toki jos aikoo pärjätä yhdellä siivousohjelmalla, niin CleanMyMac 2 on ehdottomasti paras kokonaisuus mitä on tullut vastaan. Ja nyt se kannattaa hankkia kun sen saa edullisesti MacHeistin Nanobundlessa.

Pitää kuitenkin muistaa että CleanMyMac 2 vain lähinnä poistaa ylimääräisiä tiedostoja, macissa ei ole siivousta kaipaavaa rekisteriä kuten Windows-koneissa, joten koneen nopeutumista ei kannata odottaa. Kovalevy ei myöskään normaalikäytössä kaipaa eheytystä vaan käyttöjärjestelmä eheyttää pienet tiedostot lennossa. Ja mikäli koneessasi on ssd-levy, se ei kaipaa eheyttämistä laisinkaan.

Mikäli iPhoto alkaa siivouksen jälkeen tökkiä tai on muuten hidastellut niin se voi kaivata tietokannan uudelleenrakentamista, varsinkin jos kuvakirjasto on nähnyt useita koneita ja iPhoton versioita (omani on nähnyt nyt 4 konetta, alkuperäinen iPhoton versio taisi olla 4 tai 5). Tällöin iPhoto käynnistetään Optio (alt) ja Komento (cmd) pohjassa, nappeja painetaan niin kauan että korjausta tarjoava ikkuna aukeaa.




tiistai 16. huhtikuuta 2013

Lapsuuden sankarille

Kosmonautti Juri Gagarin oli Miljoonasateen lapsuuden sankari. Minulla oli monta lapsuuden sankaria. Yksi heistä oli James T. Kirk, tähtilaivan kapteeni.


Kun olin pieni, meillä ei näkynyt kolmoskanava (nykyinen MTV3), vain ykkönen ja kakkonen. Olimme käymässä kummitätini luona ja heillä näkyi enemmän kanavia. Katselimme veljeni kanssa televisiosta Star Trekkiä. Jaksossa kapteeni Kirk taisteli aavikkoplaneetalla vihreän hirviön kanssa. Meistä se oli huikaisevan jännittävää.

Valitettavasti James T. Kirkin sädekehä on hieman himmentynyt ja nyt samainen, mieleeni vahvasti painunut, kohtaus on saanut kunnian olla maailman huonoin taistelukohtaus ikinä. Worst fight scene ever.


Star Trek eroaa nykyviihteestä siinä että se oli melko mustavalkoinen (vaikka värifilmi olikin, eh eh). Kapteeni Kirk itse on melkoinen Sir Galahad valkealla ratsullaan. Vaikka hän kohtasikin myös moraalisia ongelmia niin aina niihin löytyi ratkaisu. Kirk olikin sellainen hahmo mitä jokaisen sopisi digata lapsena.

Ja nyt vanhempana kun katsoo Star Trekin jaksoja uudelleen, huomaa että niissä on enemmän syvyyttä kuin ehkä muistikaan. Vaikka tähtilaiva Enterprise matkaakin korpimaista vihoviimeisellä, käsiteltävät teemat ovat maanläheisempiä. Välillä itse tarina voi olla kökkö, mutta henkilöhahmojen toimintaa ja dialogia on mielenkiintoista seurata. Sarjassa on jotakin sellaista alkuvoimaa mitä ei uudemmista hevillä löydy. Edes David Lynchin Twin Peaksista, vaikka se ehkä maailman paras tv-sarja onkin. Molemmat löytyvät muuten HD-laatuisina Netflixistä.

Lapsi tarvitsee sankareita, mutta oli pitkästä aikaa mukava huomata että niiden pariin voi palata vanhempanakin. Jos aurinko ei paista ja elämä ei muutenkaan hymyile niin pieni todellisuuspako on aina paikallaan.

maanantai 15. huhtikuuta 2013

Läppärin osto: finaali

Koneenvaihtoprosessini nopeutui hieman suunnitellusta, mutta loppujenlopuksi valinta oli helppo: 13" MacBook Pro Retina.


Usein kuulee sanottanan että vastaavan pc:n saa puolet halvemmalla. Tässä tapauksessa voin olla aivan varma että ei saa. Ei saa vaikka maksaisi 2 kertaa enemmän. Ainoa näytöltään kilpaulukykyinen laite on ChromeBook Pixel ja se maksaa Saksan Amazonissa saman verran kuin 13" MBPR. Ominaisuuksiltaan se jää pahasti jälkeen eikä siinä voi ajaa ammattilaistason suunnitteluohjelmistoja.

Ja näyttö olikin suurin syy päätyä Retina-malliin. Se on vain yksinkertaisesti sanottuna upea. Katselukulmat, kontrasti ja väritoisto ovat läppäreissä ennennäkemättömät. Vaikka muu maailma ei olekaan vielä retina-tasolla (tai järkevässä resoluutiossa Linus Torvaldsin sanoin), tärkeimmät ohjelmani  (esim. Adoben Creative Suite CS6) ovat jo päivitetty terävimmiksi ja teksti nettisivuilla on veitsen terävää. 

Alunperin ajattelin MacBook Airia koska se tuntui edelliseen koneeseeni (2 kiloinen "järkäle")verrattuna mukavan kevyltä. Sen näyttöpaneeli ei kuitenkaan miellyttänyt vaativaa silmääni. Retina Pro asettuu 1,62 kiloisena näiden väliin ja on jopa pohjapinta-alaltaan hieman Airia pienempi. Liitännöissä on jonkin verran eroa mutta harvemmin pidän koneessa mitään piuhoja kiinni. Retinan hdmi-liitin saattaa miellyttää joitakuita. Firewireä taitavat kaivata lähinnä muusikot.

Pc-puolella ei ollut kiinnostavia vaihtoehtoja. Hyvälaatuiset näytöt ovat harvassa ja yleensä jompikumpi, näppäimistö tai kosketuslevy on keskinkertainen. MacBook Pro:ssa kosketuslevy on parasta mitä rahalla saa ja taustavalaistu näppäimistökään ei ole ollenkaan hullumpi. Ja nämä kaikki ominaisuudet pitäisi vielä saada pakattuna kauniisiin kuoriin. Pc-puolella on nykyään turhan yleistä apinoida Applea mikäli yritetään tehdä näyttävämpää konetta. Toki huippumuotoilijat ovat kalliita, mutta vähän tylsäähän se on. Google on onneksi yrittänyt tehdä selvää eroa Applen tuotteisiin. Mutta valitettavasti Pixel ei oikein riitä muuhun kuin hienoksi surffilaudaksi.

13" Retina MacBook Pro:n suorituskyvystä on oltu montaa eri mieltä. Luinkin mahdollisimman paljon erilaisia arvoita ja kyselin neuvoa koneen jo omistavilta. Näillä tiedoilla voisin siis sanoa että puheet kehnosta suorituskyvystä eivät pidä paikkaansa. Itse olen käyttänyt konetta alle vuorokauden, mutta ainakin perussurffailussa se on salamannopea. Peruskäytössä kone on myöskin äänetön ja käy viileänä, ilmeisesti kiitos asymmetrisien tuulettimien. Fotaria ja illua en ole viel sen enempää testaillut, käynnistyvät kyllä nopeammin kuin vanhassa koneessani (SSD-levyllä) tai työkoneessani (vuoden vanha 27" iMac). Toki vertailukohtana on yleensä ollut se isompi Retina-kone jossa muskelia piisaa.

Akunkesto on myöskin tärkeä, vaikka käytänkin konetta tällä hetkellä enimmäkseen kotona, en halua roikottaa sitä koko aikaa johdon päässä sillä vaihdan tiuhaan paikkaa ja asentoa koneineni. EveryMac.com on tehnyt hyvän koosteen 13" Retinan akunkestosta. Muuta en osaa omasta kokemuksesta vielä sanoa kuin että hyvin tuntuu kestävän.

Kokonaisuudessaan uusi kone tuntuu joka suhteessa ainakin vähän paremmalta kuin vanha. Eiköhän tällä taas 2,5 vuotta pärjää joka on näköjään vakiintumassa vaihtosykliksi. Se on hyvä aika myydä vanha pois koska jälleenmyyntiarvoa vielä piisaa.

En kyllä taidakaan suositella konetta enää valokuvaajille, kuvien virheet näkee nyt entistä paremmin ja se taitaa tietää asiaan vakavasti suhtautuville kalliita lasihankintoja...

Jutun vanhemmat osat:







Läppärin osto, osa 4: kannettavuus

Läppäriä eli kannettavaa tietokonetta valitessa pitää miettiä että onko ostamassa siirrettävää pöytäkonetta vai luotettavaa matkakumppania.

Mikäli asettelet koneen työpöydälle ja kytket "roikan" kiinni etkä liikuta sitä kuin korkeintaan pölyjä pyyhkiäksesi, ei kannettavuudella ole kovin paljoa väliä. Muuten siihen kannattaa hieman perehtyä.

Akku

Jos kuskaan konetta paljon mukanasi niin akunkesto on yksi sen tärkeimpiä ominaisuuksia, aina ei ole sähkö saatavilla. Mikäli kone simahtaa tunnissa, sitä ei paljoa tee mieli raahata mukana. Itse pidän minimikestona 3–4 tuntia kevyessä peruskäytössä, eli nettisurffailua (tai vaikka blogin kirjoittamista), tekstinkäsittelyä ja musiikin kuuntelua. YouTube-videot ja pelaaminen luonnollisesti syövät akkua vauhdikkaammin.

Akun kestossa ei kannata yleensä luottaa valmistajan ilmoituksiin vaan etsiä netistä puolueettomia testejä. Akun kesto saadaan teoreettisesti näyttämään hyvältä jos näyttö himmennetään minimiin ja langattomat yhteydet kytketään pois.

Koko ja paino

Isoa ja painavaa konetta on ikävä kanniskella. Iso osa 15" läppäreistä on jo liian painavia reissukoneeksi. Toki asiaan vaikuttaa myös se että onko liikkeellä julkisilla vai omalla autolla. Autoilevan kone voi olla ronskimman kokoinen.  

Itse suosin 13" kokoluokkaa. Näyttö riittää hyvin perustarpeisiin ja Photoshoppiin ja Illustratoriin, jopa pelaamiseen. Kone pysyy kuitenkin järkevän kokoisena ja jos karsii pois dvd-aseman, painokin putoaa. Edellinen koneeni painoi 2 kiloa ja nykyään se tuntuu jo järkäleeltä (hankin siis jo uuden koneen, siitä myöhemmin lisää).

Runko

Koon ja painon näkee spekseistä, rungon kestävyyttä ei välttämättä. Se on kuitenkin ensisijaisen tärkeää reissussa ollessa. Halvat muovirunkoiset koneet eivät yleensä pidä matkustamisesta. Konetta kannattaa nostaa toisesta etukulmasta ja jos runko taipuu, se ei ole reissaajan valinta. Metallirunkoiset koneet ovat luonnollisesti yleensä vahvempia. Entiselle pomolleni valitsimme Dell Vostro 3360:n koska se vaikutti kestävältä ja siinä on 3 vuoden on-site takuu. Painoakaan ei ole kuin 1.6 kiloa. Itse en sitä kelpuuttaisi koska näyttö on vaatimaton.

Ja mikäli käyttötarve on vaativa, löytyy myös erikoisvahvoja koneita mutta ne ovat yleensä suorituskykyynsä nähden todella hintavia.

Yleisesti ottaen ammattikäyttöön suunnatut mallit ovat kestävämpia ja joissakin on esim. suojaus nesteitä varten eli jos kahvit kaatuvat näppikselle, säästytään täystuholta. Valitettavasti yrityssarjan koneissa (kuten edellämainittu Dell) on usein todella vaatimaton näyttö joten ne eivät sovellu graafiseen työskentelyyn tai valokuvaajille.

Laturi

Yksi asia mihin ei koskaan kiinnitetä huomiota on laturi. Sitä ei myöskään näy tuotekuvissa. Joissakin malleissa laturi on kuitenkin aivan hävyttömän iso. Esim. HP Envyssä laturi on lähes tiiliskiven kokoinen, pienemmän matkalaturin saa kyllä mutta se pitää ostaa erikseen.

Laturissa olisi myös hyvä olla joku johdonkeräysominasuus, tosin sellaisen toteuttaa näppärästi itsekin esim. tarranippusiteellä.

HP Envyn ja MacBook Pro:n laturit

Applen MagSafe-liitin on siitä mainio että se irtoaa herkästi eikä vie konetta mukanaan lattialle tai särje virtaliitintä. Liitin itse on tosin hieman herkempi hajoamaan mutta tarvikelatureita saa parilla kympillä ja onhan se aina halvempaa kuin korjauttaa konetta. MagSafen jälkeen esim. HP:n prinssinakin kokoinen liitin tuntuu kivikautiselta. MagSafea vastaava liitin löytyy nykyään myös esim. Microsoftin Surfacesta.

Näyttö

Reissukäytössä näytön tietyt ominaisuudet korostuvat. Kirkas ja hyvän kontrastin omaava näyttö selviytyy paremmin vaihtelevissa valaistusolosuhteussa. Sylissä käytettäessä katselukulmienkin olisi syytä olla kunnossa.

Kiiltävistä näytöistä kiistellään jatkuvasti, toisia heijastukset häiritsevät ja toisia ei. Reissussa ei kuitenkaan voi aina asettua valaistuksen kannalta sopivaan paikkaan.

Loppulauselma

Konetta valitessa pitää siis miettiä ensimmäiseksi omat tarpeet. Sen jälkeen on taas kerran hyvä mennä katselemaan koneita kauppaan, valmistajan antamien tietojen perusteella voi olla hankala valita omaan käyttöön sopivaa mallia. Rimpulat kannattaa jättää hyllylle ja valita tukeva yksilö.

Jutun vanhemmat osat:

Läppärin hankintaa, osa 1: kosketyslevy

Läppärin hankintaa, osa 2: näyttö

sunnuntai 14. huhtikuuta 2013

Kannattaako ottaa läppäriin lisävakuutus?

Esimerkiksi Gigantti tarjoaa tuotteisiinsa ylimääräistä lisävakuutusta. Kannattaako sellaista ottaa? Ehkä kannattaa jos ostit kalliin läppärin ja vakuutuksesi ovat Iffissä.

Jos ostit joulukuussa 2010 1500 euron kannettavan ja se hajoaa nyt, Iffissä ikävähennys on 90% ja omavastuu on 150 euroa, eli sama kuin koneen "jäännösarvo". Mac2Sell-sivuston mukaan taas oman 2010 ostamani läppärin jälleenmyyntiarvo on 840 euroa. Todellinen myyntiarvo lienee vähän vähemmän, kuitenkin reilusti enemmän kuin mitä vakuutusyhtiö arvioi. Toki jostain alelaarin Acerista saattaakin sulaa 90% arvosta 3 vuodessa.

Vakuutusehtoja ruuvataan uusiksi aika tiuhaan tahtiin ja niitä ei tietysti tule luettua muulloin kun on tarve. Vakuutusehtoihin tutustuminen on asiakkaan velvollisuus, mutta yleensä mikään vakuutusyhtiö ei ole joka suhteessa paras vaan yhdessä asiassa on paremmat ehdot ja toisessa huonommat. Vertailu on hankalaa ja aikaa vievää puuhaa. Palvelun tasossa on myöskin eroa. Joka tapauksessa pitää muistaa että vakuutusyhtiöiden liikeidea on ottaa asiakkaiden rahat ja pitää ne itsellä (tämä totuus on lainattu Tekniikan Maailman pakinasta vuosien takaa).

Mikäli kallis läppäri on arvokkain omaisuutesi, If ei luultavasti ole sinun vakuutusyhtiösi (eikä kohta enää minunkaan). Esimerkiksi LähiTapiolalla vastaavassa tilanteessa ikävähennys on vain 50% eli omavastuun jälkeen voi vielä saadakin jotain. Molemmille yhtiöille 2,5 vuotias kone on nelivuotias mutta Iffillä ikävähennys lasketaan kolmesta vuodesta ja Lähitapiolassa kahdesta. Iffin vuosittainen vähennys on myös isompi. Skootterini vakuutus on jo LähiTapiolassa koska se oli yllättävän paljon halvempi. Itselläni on pieni asunto eikä autoa, joten vakuutuksia ei ole niin paljoa että keskittämisestä olisi mainittavaa hyötyä.

Sain myös aikoinaan neuvon että vakuutukset kannattaa kilpailuttaa parin vuoden välein koska uusi asiakas saa paremmat alennukset eikä pitkästä asiakkuussuhteesta juurikaan palkita. Olen kuitenkin sen verran huono asiakas että en ole omalla kohdalla huomannut etua, tosin innokkaat vakuutusmyyjät jaksavat silti soitella perään.

Lähetin myös johonkin vakuutusyhtiöön (en nyt muista minne) tiedustelun läppärin erillisestä vakuuttamisesta mutta en saanut koskaan vastausta.

Lisäturva saattaa siis joissakin tapauksissa olla ihan paikallaan, tosin esimerkiksi Gigantin 3 vuoden lisäturva maksaa 1500 euron koneeseen 300 euroa joten ihan halpa se ei ole. Nettikeskusteluissa lisävakuutukset on perinteisesti lytätty, koska Suomessa on hyvä kuluttajasuoja ja kotivakuutus korvaa. Vakuutusehtoja on kuitenkin kiristetty, joten tilanne pitää arvioida uudelleen. Lisävakuutusten ehdot kannattaa myös tutkia tarkkaan.

keskiviikko 10. huhtikuuta 2013

Lenkkeilykauden avaus

Koska kevät ei näytä tulevan sitten laisinkaan, jouduin hankkimaan täysmittaiset lenkkeilyhousut saadakseni kauden käyntiin.

Kuten ehkä jo tiedättekin, en ole mikään talven suurin fani ja koitan pysyä silloin mahdollisimman paljon sisällä. Nykyään siis noin puolen vuoden ajan ellei pidempäänkin. Lenkkeilykausi tosin katkesi viime vuonna muutenkin aikaiseen kun akillesjänne tulehtui.

Urheiluvälineiden suhteen (paitsi ehkä kenkien) en ole mikään välineurheilija joten 15 euron Pepperoni-merkkiset housut lähtivät mukaan Anttilan ale-rekistä. Kenkinä olivat tutut ja turvalliset Adidaksen ClimaCoolit joilla on takana kolmisen sataa kilometriä ja ne ovat edelleen erinomaisessa iskussa. Tosin en tiedä kauanko niiden pitäisi kestää. Edelliset tossut (melko kalliit Asicsit) olivat minulla 10 vuotta, toisaalta Anttilan tennarit olen kävellyt loppuun kuukaudessa.

Adidas ClimaCool 2010

Päätin lähteä tuttuun tapaan kohti jokirantaa, förikin liikennöi taas. Lähdin liikkeelle varovaisesti koska luonnollisen juoksutyylin tossut ovat tottumattomalle jalalle rankemmat kuin perinteiset rullaavat. Rullaavia en kyllä enää jalkaani laita, tuntuma alustaan on paljon parempi ja nykyisten tossujeni myötä sain myös heittää hyvästit 10 vuotta jatkuneille polvivaivoille (kalliista tukipohjallisista ei ollut apua).

Jalkaterä alkoikin nopeasti väsyä ja siirryin kilometrin jälkeen kävelyyn. Kävelin förille asti ja ylitin joen, paluumatkan vuorotellen hölkkäsin ja kävelin. Jalat alkoivat tottua yllättävän nopeasti vaikka viime juoksukerrasta olikin aikaa. Hapenottokykykin tuntui pelaavan vaikka viime aikoina olen käynyt lähinnä Tai Chi:ssa ja ajoittain uimassa. Mitään nopeusennätyksiä ei luonnollisesti tullut rikottua, mutta kokonaisuutena olin tyytyväinen. Yleisestikin ottaen en tavoittele maksiminopeuksia tai matkoja vaan ihan perushyvinvointia. Ja yleistä hyvinvointia on parantanut huomattavasti myös nykyinen, parempi ruokavalioni. Luultavasti juoksu ei olisi kulkenut tämänkään vertaa jos olisi syönyt koko talven pussipastaa ja kebappia kuten joskus opiskeluaikoina...

Kokonaismatkaksi tuli 5 kilometriä ja aikaa meni vajaa 40 minuuttia. Ajanoton pysäytin förillä ylityksen ajaksi. Viime kesänä samaan lenkkiin meni yleensä noin 30 minuuttia riippuen liikenteestä ja millainen fiilis sattui olemaan. Lenkkien seuraamiseen käytän Nike+ Running -sovellusta, se on osoittautunut omaan käyttööni vallan mainioksi. Oheisessa kartassa näkyvät punaisella ne kohdat missä olen kävellyt ja vihreällä sitten ripeämpi eteneminen. Sovellus antaa tossuille vain 35 kilometriä, koska vanhemmissa versioissa ei muistaakseni ollut kyseistä ominaisuutta.

Nike+ Running

Lenkkeilykausi lähti siis vallan mukavasti käyntiin, pitää katsoa josko viikonloppuna pääsisi seuraavan kerran liikkeelle. Lenkkeily on siitä mukava liikuntamuoto että voi lähteä liikkeelle suoraan kotoaan, ei tarvitse mennä erikseen esim. salille tai uimahalliin ja aikaa ei mene siirtymisiin. Rullaavilla tossuilla en pystynyt juoksemaan asfaltilla koska iskun voima välittyi kantapäästä suoraan polveen mutta nykyisillä kova alusta ei ole mikään ongelma. Jos asuisi maaseudulla, voisi kokeilla ihan paljasjalkajuoksuakin tai harkita FiveFingersejä mutta nykyiseen ympäristöön ClimaCoolit sopivat kuin nenä päähän.

sunnuntai 7. huhtikuuta 2013

On kaikki niinkuin ennenkin

Tukholman hipsterit pukeutuvat pilottitakkeihin. Omasta vaatekaapista löytyy taas flanellipaita. Onko 90-luku tullut (taas?) takaisin?

Ysärimusaa on soitettu baareissa jo pidemmän aikaa. Omassa kaveripiirissä ysärimusa teki pienen comebackin aikoinaan jo yli 10 vuotta sitten. Kotibileissä soitettiin DJ Boboa, meno yltyi siihen pisteeseen että piti vaihtaa levyä. Nyt katukuvassa vilisee ruutupaitoja, farkkupaitoja ja Fljällravenin Kånken -reppuja (itselläni oli kyllä vain halpa kopio, Partiovarusteen Tunturisusi-reppu). Ja nyt tulevat pilottitakit. "Ennen mua pelotti, mut nyt mulla on pilotti." Onko Suzuki PV uusi Jopo?

Ja mitäköhän muuta sitten vielä? Napapaidat kuulemma tekevät myös paluuta, tänä keväänä olen keleistä huolimatta bongannut jo muutamat. Monia naispuolisia ihmisiä ajatus kauhistuttaa (vaikka eihän niitä kenenkään ole pakko pitää?), mutta toisaalta fitness-urheilu ja muu ruumiinkulttuuri on on myöskin suosittua nykyään niin kai niitä joku kehtaa pitää. Tulevatkohan myös pvc-housut takaisin muotiin?

Ihan kaikki ysäri ei kuitenkaan ole palannut, flanellipaidoista huolimatta grunge ei ole tehnyt paluuta. Vaikka taloudelliset ajat eivät nytkään ole häävit, 90-luvun itsetuhoisuus ja synkkyys loistaa poissaolollaan. Itse kuuntelen kyllä vielä aina silloin tällöin mm. Nirvanaa, Pearl Jamia, Stiltskiniä, Therapy?ä ja jopa tuoreempaa postgrungea (josta kukaan ei ainakaan kehtaa pitävänsä).

Ja nyt olen tosiaan hankkinut edellä mainitun flanellipaidankin. Farkkupaitaa en taida, enkä enää tule kampaamaan tukkaani keskijakaukselle (olikohan se edes koskaan muotia, se oli vain tapana meillä päin). Omalla kohdalla kierros on nyt kuitenkin tavallaan täysi, Karjalaise Jiikin on lopettanut Lännen Jukka -hölmöilyt ja on kaikki niinkuin ennenkin. Mennään Turkkuseen ja kaadetaan viinaa kurkkuseen. Cd-levytkin tuntuvat jo nostalgisilta.







maanantai 1. huhtikuuta 2013

David Lynchin Dyyni

Loppupääsiäiseksi piti keksiä jotakin mielekästä kun lähes kaikki paikat ovat kiinni ja tilipäiväkin siintää vasta lähitulevaisuudessa. Netflix pelasti illan, olen pitkään suunnitellut katsovani uudelleen David Lynchin näkemyksen Frank Herbertin kirjoista eli vuonna 1984 valmistuneen Dyynin.


Dyyni-kirjat ovat kunnon vanhan ajan scifiä ja vaikka elokuvan tehosteet eivät ole enää ihan viimeistä huutoa tai tekniikka kovin uskottavan näköistä, löytyy elokuvasta silti omanlaistaan tyyliä. Elokuvassa kamppaillaan aavikkoplaneetta Dyynin herruudesta ja tarina alkaa pian saada jo messiaanisia piirteitä. Dyyni on kuiva ja karu, mutta vain sieltä löytyy avaruusmatkailulle tarpeellista maustetta.

Näyttelijäkaartista löytyy kovia nimiä (ainakin scifidiggarille) kuten Patrick Steward ja Max Von Sydow. Pikkupahiksen rooliin on päässyt myös muusikko Sting. Twin Peaksia viime aikoina katselleena vastaan tulee myös nippu tuttuja naamoja alkaen päähekilöstä jota esittää myös Dale Cooperina tunnettu Kyle MacLachlan. Elokuvan alussa saammekin nähdä Cooperille tyypillistä poikamaista virnuilua mutta kyllä se hymy sitten jossakin vaiheessa tyytyy.

Ajan henkeen leffan musiikeista vastaa pari kovaa nimeä pop/rock-piireistä, Brian Eno ja Toto. Tosin ei mitään niin ikimuistoista kuin Queenin musiikki vaikkapa elokuvissa Highlander tai Flash Gordon. Queenin It's a kind of magikin kappaleista 6 päätyi Highlanderiin ja yksi Iron Eagleen. Hieno levy muuten.

Olin nähnyt elokuvan joskus todella kauan sitten, tällä kertaa se upposi paremmin. Teini-ikäisenä olisi kaivannut nopeatempoisempaa toimintaa. Ehdottomasti katsomisen arvoinen klassikko. Netflix lupailee Super HD -laatua, mutta kuvanlaatu ei silti aina päätä huimaa. Joitakin se häiritsee, toisia ei. Ja mikäli diggaa Dyynistä yleisesti ottaen, kannattaa etsiä käsiinsä Children of Dune -minisarja, siinä messiaaninen pönöttely nousee ihan omalle tasolleen. Itse lainasin sen aikoinaan kirjastosta.



Kuvia Halikosta

Nyt kun noita valokuva-arkistoja tuli kaiveltua, päätin laittaa taas esille vähän vanhojen kotiseutukierrosteni satoa.

10.04.2013 Isäni laittoi vähän korjauksia ja tarkennuksia. Veteraanipatsas on sankarivainajien muistopatsas, veistäjänä Yrjö Liipola. Kalmisto taas on Sara Klinckowströmin hautakappeli.

Uusimmatkin kuvat ovat jo pari vuotta vanhoja, ne olivat esillä vanhalla kotisivullani. Jos Halikko (nyk. osa Saloa) kiinnostaa niin kannattaa tutustua myös Pauli Lahtisen Halikko.comiin. Siellä on Paulin kuvien lisäksi myös muun muassa isäni ja setäni ottamia kuvia. Halikosta löytyy monenlaista kuvattavaa ja nähtävää myös Wikipedian mukaan.



Matonpesupaikka Halikon kirkonkylässä.



Halikonjoen ranta tuli tutuksi lapsena. Vaikka ei sinne olisi aina saanutkaan mennä.



Halikon Kirkonkylää vaskion suunnalta. Tältä kohdin näyttää ihan maalaispitäjältä. "Suomen Piilaakso" on kuitenkin vain parin kilometrin päässä. Minulla oli tapana kävellä tai pyöräillä Saloon kirjastoon kun paikallinen valikoima ei enää riittänyt.



Kokkilan lossi.



Pirunpeltoa Vartsalassa. Samalta alueelta löytyy myös hiidenkirnu.



Tämän patsaan ohi kuljin kouluun 12 vuotta.



Pieni venesatama Angelniemellä heti lossin jälkeen.



Halikon kirkko sijaitsi ihan lapsuudenkotini vieressä, kuvassa Sara Klinckowströmin hautakappeli.



Sankarivainajien muistopatsas (sankaripatsas) Halikossa, tekijä Yrjö Liipola



Näkymä Kärävuorelta Halikon kirkonkylässä.



Halikon vesitorni muistuttaa linnan tornia. Linnan muuria muistuttava kuvio toistui myös Halikon vaakunassa (vaakunaa käyttää nykyään Salon kaupunki).



Halikon Yläasteen piha oli virikkeellinen taukoympäristö. Kuulemma ainoa koulu missä oppilaat kiertävät "stressilenkkiä" kuin hamsterit häkissään.



Oikeassa päädyssä oli teknisen luokka. Toisessa päädyssä taas siihen aikaan konekirjoitusta, maa- ja metsätaloutta ym. hyödyllistä. Teknistä työtä en opiskellut kuin pakollisen yhden vuoden, siitäkin käytin puolet yhden uistimen tekoon. Ihan hyvä uistin siitä kuulemma tuli.



Myös Halikon Ala-asteen (nyk. Marian koulu) piha oli iloisen hilpeä. Olin muistaakseni tokaluokalla kun se asfaltoitiin ja hyrrä hitsattiin kiinni. Nykyään rekkitangotkin on katkottu. Ettei vaan sattuisi mitään.



Itse en ollut koskaan oikein korismiehiä.



Partiolaisia Angelniemessä.



Vuohensaaren vanha tanssilava. Toimi myös selviytymisasemana Vuuohisrockin aikaan. Vuohisrockin tunnetuin tapahtuma lienee se kun joku heitti Rasmuksen Lauria monitoimiveitsellä kaulaan. Sen jälkeen tapahtumaan ei yllättäen enää saatu isoja nimiä ja se kuihtui pois.



Vuohensaareen johtava tie. Yhden puoli kesää vietin lavastajana Vuohensaaren kesäteatterissa. Se oli mukavaa puuhaa.