torstai 30. toukokuuta 2013

Voileipää iltapalaksi

Lämpimällä kelillä ei nälätä niin paljoa ja palkkapäivä on vasta ensi viikolla joten ajattelin olla säästeliäs ja syödä illalla vain vähän voileipää. Vaan eihän se halvaksi tullut.

Ostin eilen Wiklundin S-Marketista frittimuikkuja ja ne olivat sen verran tunkkaisen makuisia että tuskin hetkeen tulee ostettua sieltä "tuoretiskiltä" mitään. Kalaa teki kuitenkin taas mieli ja painelin Kauppahalliin.

Ostin hyväksi havaitun Ullan Pakarin ruisleivän ja jatkoin ihmettelemään kalatiskille. Pienen neuvottelun jälkeen päädyin loimuloheen. Samalla sain vinkin että kannattaa kokeilla paistaa pannulla nahallista siikafilettä, mausteeksi se ei kuulemma kaipaa kuin suolaa ja ripauksen pippuria. Siikafile jäi kuitenkin tulevaisuuden suunnitelmiin ja matkasin kotiin loimuloheni ja ruisleipäni kanssa.

Leipä maksoi 1,65 ja lohenpala 8 euroa. Eli melkein 10 euroa paloi sillä reissulla, mutta kyllä se sitten oli hyvääkin. Lohi meni jo kokonaan ja leipääkään ei ole enää kuin pieni pala jäljellä. Rahallisesti olisin voinut siis käydä vaikka ihan ulkona syömässä. Tosin ei alle kympillä mitään kovin hääviä nykyään saa. Kortteliravintola Kertun Opintotukea odotellessa on toki aina kelpo valinta, mutta kun siihen ottaa hyvän oluen kylkeen niin huidellaan jo melkein 15 eurossa. Ja söin sellaisen juuri maanantaina.

Kauppahallin lohi pieksee S-Marketin kalatiskin tarjoilut kevyesti. Pitää mennä toistekin. En ollut ennen myöskään pitänyt juurikaan katkaravuista mutta sitten kaverini tarjosi tuoreita sellaisia. Eivät maistuneetkaan enää halvalle tonnikalalle. Laatu maksaa mutta joskus siitä kannattaa maksaakin.

En ottanut kuvaa koska söin jo kaiken. Mutta koska aina kun kuulen sanan "siika" päässäni alkaa soida "kahden kilon siika". Tässä video, jos alkaisi soida muillakin. Katselu omalla vastuulla.


Kuukaisi järkevää resoluutiota

Olen nyt jo hyvän tovin käytellyt Applen 13 tuuman MacBook Pro:ta Retina-näytöllä. Valinta osoittautui onnistuneeksi.


Vaikka muu maailma ei olekaan vielä valmis järkevään resoluutioon, sitä ei aina edes huomaa. Hyvät kuvat näyttävät hyviltä ja huonot huonoilta. Selain renderöi tekstit terävästi ja tärkeimmät käyttämäni sovellukset ovat retina-yhteensopivia (CS6 Photoshop ja Illustrator sekä selaimet). Joskus käyttöliittymän osat ovat hieman suttuisia (esim. Spotifyn Play-napit) mutta se ei estä käyttämistä.

Itse kone on mukavan kokoinen ja sen verran kevyt että sitä on ilo kanniskella. Runko on niin tukeva että sitä myös uskaltaa kanniskella (entisen pomoni Lenovo ThinkPad Edgestä murtui runko parissa vuodessa). Kone on hiljainen, käy viileänä ja akku kestää sen verran että en sitä yhdeltä istumalta ole saanut käytettyä loppuun. Ja näyttö, se on sanalla sanoen upea. Se ei toki tullut yllätyksenä koska olin sen jo liikkeessä tutkinut tarkkaan (koneita on näytillä esim. Stockmannilla ja Gigantissa).

Näyttö

Sosiaalisessa mediassa minua valistettiin että parempia (ei tosin resoluutioltaan) näyttöjä löytyy pc-läppäreistä paremmalla käytettävyydellä. En ole sellaisia koskaan nähnyt valokuvaajilla tai graafisen alan ammattilaisilla joten kyselin lisätietoja. Vastaukset olivat melko ympäripyöreitä, mutta HP:n DreamColor-mallit ja jotkut Dellit ovat kuulemma sellaisia. DreamColorilla varusteltu HP EliteBook on kuitenkin 15 tuumaisenakin yli kolmekiloinen ja testien mukaan kuuma kuin kiuas. Eli ei kovin käytettävä minusta, toki tehoa ja varustelua piisaa jos sellaista tarvitsee. Itselläni riittivät tehot hyvin vanhassa Core2Duo-läppärissänikin. Resoluutiotkaan eivät ole häävit sen hintaisille koneille. EliteBook ei ole mikään halpa kone, joten sekään ei kallista vaakakuppia sen suuntaan.

MacBookPro Retinan näyttö on taas terävä kuin mikä. Korkearesoluutioisia printtitöitä on ilo tehdä ja katsella. Myös valokuvat näyttävät mahtavilta. Tosin se harmittaa että muut eivät ehkä näe niitä yhtä upeina.

Kontrasti ja katselukulmat riittävät vaativammallekin ja väritoistokin on hyvä. Tosin näyttö oli tehtaan jäljiltä hieman ylisaturoitunut, mutta viihdekäytössä siitä ei ole haittaa. Muuten näyttö oli melko hyvin säädöissään, Spyder3 Elitellä tehdyn säädön jälkeen ero alkuperäiseen ei ollut järin suuri.

Itsekin siis allekirjoitan monen muunkin testaajan ja käyttäjän toteamuksen, näyttö on parasta mitä rahalla saa tällä hetkellä. Ainoa varteenotettava kilpailija taitaa olla Chromebook Pixel mutta se on ohjelmallisesti rampa.

Näyttö kiiltelee huomattavasti vähemmän kuin vanhemmissa ei-Retinamalleissa, mutta jos se edelleenkin häiritsee niin ongelmaan auttaa heijastuksia estävä kalvo. Toki on hieman outoa että 1500 euron koneeseen pitää vielä hankkia parin kympin kalvo mutta ehkä sen sitten kestää jos sellaisen tarvitsee.

Käyttö

Kun konetta kuskaa mukana, arvostaa keveyttä ja pientä kokoa. Retinan runko on myös tukevaa tekoa ja viimeistely ensiluokkainen. Näppäimistö ja kosketuslevy ovat yhtä laadukkaat kuin edellisissäkin malleissa. Ja akku tosiaan kestää jos ei koko työpäivää niin ainakin itselleni riittävästi. Käytän konetta kotonakin useimmiten akulla koska en halua olla sidottuna laturin päähän vaan vaihdan asentoa ja paikkaa mieleni mukaan. Vanha suojapussini ei oikein sopinut vanhaankaan mutta uudelle se on aivan liian iso joten sellaisen hankinta on edessä. Kuskaan konetta yleensä repussa tai laukussa joten joku suoja siinä on hyvä olla. Retina-malleille ei ole vielä yhtä hyvää tarjontaa kuin perinteisille mutta valinnanvaraa kyllä on.

eBaystä löytyisi edullisesti villakankainen suojapussi jota voisi sitten hieman modata omaan makuun, sillä pääsisi ainakin alkuun.


Nyt vai heti

Alunperin oli tarkoitus hankkia kone vasta myöhemmin, kun uudet mallit saapuvat. Ensimmäinen sukupolvi kärsii yleensä aina lastentaudeista ja 13" Retina on saanut hieman ristiriitaisia arvioita. Suorituskykyä on haukuttu, mutta huomasin että silloin verrokkina on yleensä tehokkaampi 15" malli jossa sitä puhtia piisaa jo vaativammallekin käyttäjälle. Kyselin kokemuksia ja kävin kaupassa testaamassa, suorituskyvyssä ei tuntunut olevan sanomista. Ja kuten eräs kollega sanoi, jos tekee koneella tuottavaa työtä niin se on ihan se ja sama jos Lauchpad (jota en edes käytä) nykii kunhan hommat luistavat. Pientä lagitusta saattaa esiintyä jossain, mutta sitä ei huomaa jos ei ala erikseen kyttäämään. Sama oli laita televisioni kanssa, liiketoistosta löytyi sanomista kun sitä tarpeeksi etsi. Sitten kun aloin keskittymään itse elokuviin, asia ei ole haitannut. Tai edes tullut mieleen.

Suuri tarkkuus on ollut Applelle valtava haaste. Kone on sukunsa ensimmäinen mutta siitä huolimatta se tuntuu jo valmiilta paketilta. En usko että siirtymistä korkeampiin resoluutioihin voisi paljon paremmin toteuttaa. Windowsilla on ongelmia jo pienemmilläkin tarkkuuksilla. Mikäli siis haluaa asentaa koneeseensa Windowsin tai jopa Linuxin, kannattaa valita suosiolla perinteisemmällä näytöllä varustettu malli eikä kaivaa verta nenästään.

Toki Intelin uusi prosessorisukupolvi tuo varmaan taas lisää suorituskykyä ja kuulemma myös reippaasti akunkestoa, mutta ei tämä ensimmäinenkään Retina-kone huono ole. Huomattavasti parempi kuin esimerkiksi ensimmäinen MacBook Air oli aikoinaan. Toisaalta silloin ei Intelillä ollut tarjota siihen sopivia sisuskaluja. Intel joutui myös kehittämään Ultrabook-konseptin Airin pohjalta saadakseen  myytyä Applen tahtomia komponentteja myös pc-valmistajille. Airista tuli menestys, Ultrabookeilla ei niin kovin suuri.

Valokuvaajille ja printti-ihmisille Retina on must-hankinta. Jos tekee päätoimisesti webbiä, elämä voi olla helpompaa tavallisella näytöllä. Mutta myös tavallinen netin selailu on kivaa kun teksti on terävää ja elokuvatkin näyttävät mainioilta. 1080p YouTube-videon katselukaan ei saa tuuletinta möykkäämään häiritsevästi kuten monessa muussa laitteessa. Asymmetriset tuulettimen siivekkeet eivät tainneetkaan olla mainostemppu.

Jos siis vielä mietit että ostaako vai ei niin minä en empisi. Tai odota syksyyn uutta mallia jos vanha rauta on vielä terässä.


Koepostaus Flickristä

kenkajokirantadynamojunajokiranta2pallo
pelastus

Sigma 30/2.8, a set on Flickr.
Tässä ihan kokeilumielellä postaus suoraan Flickristä.

Kuvat on otettu tiistaina hankkimallani Sigman kiintepolttovälisellä 30 mm f2.8 objektiivilla. Piti kuvata eilenkin mutta jätin akun laturiin.

Via Flickr:
Shot with Olympus PEN E PM-1 and Sigma 30/2.8

tiistai 28. toukokuuta 2013

Uusi Flickr

Yahoo osti kuvasivusto Flickrin ja uudisti sen. Nyt tilaa on tarjolla jopa teratavun verran!




Uusi käyttöliittymä vaikutti myöskin mukavalta joten päätin itsekin luoda tunnuksen, se onnistuu myös FB tai Google-tunnareilla. Kuvatila riittää varmasti ja palveluun voi laittaa hyvinkin korkearesoluutioisia kuvia. Vavalokuvausta harrastavalle siis oiva palvelu.

Omia kuviani löydät täältä.

Uusi etusivu on tyylikäs

Kameran säätöä (PEN E-PM1)

Moni kuvittelee että kun hankkii tarpeeksi hienon (ja kalliin) kameran niin kuvat paranevat kuin itsestään. Itse olen moneen kertaan oppinut kantapään kautta että ei se ihan niin mene. Siksi päätin perehtyä kunnolla viikko sitten hankkimaani Olympuksen PEN E-PM1 -pikkujärkkäriin.

Säätämisestä on toki siitäkin kovin vähän hyötyä jos ei tunne valokuvauksen perusteita. Omasta hyllystäni löytyy sitä varten Pekka Punkarin Digifotokoulu ja Scott Kelbyt Digikuvauskirja. Jälkimmäinen on kirjoitettu äärimmäiseen ärsyttävään tapaan mutta jos sitä sietää niin kirjasta saa paljon irti.

Kuvausasetus

Järjestelmäkamera menee hukkaan jos kuvaa täysautomaatilla mutta myös useimmat pokkarit hyötyvät kun valitsimen veivaa johonkin muuhun asentoon. Itse käytän yleensä aukon esivalintaa (esim. A tai Av) jolloin voin vaikuttaa syvyysterävyyteen automatiikan hoitaessa valotusajan. Toki valotustakin joutuu joskus pikkuisen fiksaamaan jotteivat kirkkaat kohteet pala puhki.

Kuvatiedoston asetukset

On toki hienompaa kuvata rawwia mutta silloin pitää osata säätää kuva kuntoon itse. Jos kuvasi päätyvät pääasiassa nettiin, et myöskään tarvitse kovin paljoa megapikseleitä. Full HD -näytön koko on 2 megapikseliä ja 5 megapikselillä saat hyvälaatuisen tulosteen koossa 25 x 38 cm. Ylisuuret kuvat vain täyttävät kovalevyäsi. Jos kuvaat Facebookkiin niin heidän pakkausalgoritminsa sotkee terävimmänkin kuvan joka tapauksessa mössöksi.

Tarkennuspiste

Entisessä Sonyn järkkärissäni oli 9 tarkennuspistettä, omasta kokemuksestani se tarkoitti yleensä sitä että kuva tarkentui väärään paikkaan. Nykyään säädän tarkennuksen keskipainotteiseksi tai ihan keskelle ja otan tarkennuksen haluamaani kohtaan painamalla laukaisimen puoleenväliin lukitakseni tarkennuksen. Tästä ollaan varmaan muutakin mieltä mutta itselläni toimii parhaiten.

Valkotasapaino

Näyttävätkö kuvasi hassun värisiltä? Syy voi olla automaattisessa valkotasapainon säädössä (Auto White balance). Se toimii useimmiten hyvin ulkona mutta sisällä kannattaa hakea valaistukseen sopiva asento.

Kaikenkarvaiset kuvanparannustoiminnot

Kameroista löytyy yleensä kaikenlaisia säätöjä jotka olevinaan parantavat kuvanlaatua esimerkiksi tekemällä väreistä kylläisempia. Yleensä sellaiset kannattaa asettaa pois päältä ja valita tilaksi aina kuin mahdollista natural, neutral tms. Omassa PEN E-PM1:ssäni joutuu säätämään myös kohinan poistoa ja terävöitystä saadakseen parhaan lopputuloksen. Noise Filter -asetus kannattaa laittaa asentoon Low tai jopa Off. Muuten kuvista tulee muovimaisia ja pienet pintojen yksityiskohdat katoavat. Kameran automaattinen terävöitys voi kuitenkin tuoda kohinaa enemmän pintaan jo suhteellisen alhaisilla asetuksilla. Olympuksen pikkuisimmassa PENissä se on piilotettu Picture Moden taakse (joka kannattaa olla edellämainitussa asennossa Natural). Sharpness säädetään jokaiseen Modeen (jos käytät vain Naturalia sinun ei tarvitse säätää sitä muihin) erikseen ja se kannattaa laittaa asentoon -1 tai -2 oman maun mukaan.

Säätöjä on toki paljon muitakin, mutta itse ainakin pääsen hyvin alkuun näillä. PEN E-PM1:ssä säätöjen tekeminen voi olla aluksi hieman konstikasta koska sitä ei ole tarkoitettu yhtä vaativaan käyttöön kuin kalliimmat (mutta samoilla sisuskaluilla varustetut) isoveljensä. Kun asetukset on tehty, kuvattaessa tarvittavia toimintoja on kuitenkin suhteellisen helppo tehdä.

Jos hankit juuri saman tai vastaavanlaisen kameran eikä kuvauskokemusta ole paljoakaan, tässä pieni muistilista.

1. Opiskele perusasiat.

Kurssi tai kirja käy hyvin aluksi, loppu tulee kantapään kautta.

2. Lue ohjeet

Juuri näin. Vain siten opit kaikki hankkimasi kameran hienoudet. PEN E-PM1:ssä on ihan hyvät ohjeet joista saa vinkkejä kuvaamiseen. Netistä löytää yleensä myös paljon apuja, kannattaa lukea esimerkiksi DPreviewin juttu.

3. Säädöt kuntoon ja automaatti pois päältä

Kamerasi ei voi tietää millaisia kuvia haluat.

4. Kuvaa paljon

Kukaan ei ole seppä syntyessään. Ota kuvia ja vaikka ne olisivatkin epäonnistuineita, tutki mikä meni pieleen. Yritä uudestaan.

5. Älä hanki uusia leluja ennen kuin hallitset vanhat

Eivätkö kuvasi ole teräviä? Se ei välttämättä johdu siitä että sinulla ei ole 1000 euron putkea. Kittiobjektiivillakin voi saada hyviä kuvia jos hallitset kamerasi. Nettilaatuisia otoksia saa hyvällä pokkarillakin.

perjantai 24. toukokuuta 2013

Kevyt askel

Menin kerran kehumaan kaverilleni että lenkillä juoksu kulki kevyesti. Se ei kuulemma kuitenkaan ollut mahdollista ennen kuin on reilusti kilometrejä takana. Itse olen eri mieltä.

Toki kaverini tietää varmasti juoksemisesta enemmän kuin minä, onhan hän entinen sm-tason suunnistaja. Ehkä kevyt askel tarkoittaa urheilijalle eri asiaa, mutta käsittääkseni se ei ole mikään achievement joka kilahtaa fanfaarien saattelemana tietyn kilometrimäärän jälkeen.

Minulle on tälle asia hyvä määritys. Askel on kevyt jos se siltä tuntuu. Ja senhän voi tietää ainoastaan ihminen itse. Joskus lenkkeily tuntuu siirapissa uimiselta ja joskus on kuin olisi siivet kantapäissä.

Hermes

Tänä keväänä askel on ollut kevyt. Viime kesällä lenkkeily alkoi kulkea oikeastaan vasta heinäkuussa ja sitten tulehtuikin akillesjänne ja homma loppui siihen. Selitystä ei löydy ainakaan puntarin viisarista sillä se on pysynyt melkolailla samoissa lukemissa jo pidemmän aikaa. Viime talvena treenaaminen jäi muutenkin vähemmälle, kun akillesjänne alkoi olla kunnossa niin loukkasin olkapääni sumopainissa.

Oma selitykseni asialle löytyy ruokavaliosta. Olen lopettanut valmisruoan syömisen lähes kokonaan. Palvilihahernekeittoa menee purkki silloin tällöin mutta mikroaterioihin en enää kajoa kuin hätätapauksessa. Pyrin tekemään itse ruokaa kunnon raaka-aineista. Päivisin käymme töissä lounaalla mutta useimmiten käymme ns. kotiruokaa tekevissä lounaspaikoissa ja kiinalaisessa. Joskus toki roskaruokaakin mutta se on vähemmistönä.

Hyvä ruoka ja kuntoilu parantavan joka tapauksessa elämänlaatua. Itse en tähtää mihinkään huippusuorituksiin, koviin nopeuksiin tai pitkiin matkoihin. Ennemminkin pyrin varjelemaan kallisarvoista kehoani toimistotyön haittavakutuksilta. Kolmekymppisen sinkkumiehen pitää myös tänä päivänä olla urheilullinen. Toki olisi trendikkäämpää käydä salilla ja peeteellä eli personal trainerilla mutta se ei oikein sovi minulle eikä varsinkaan kukkarolleni. Lenkkeilyvarusteisiin olen sijoittanut alle 100 euroa ja Shaolinin vuosimaksu on pilkkahinta verrattuna esimerkiksi Elixiaan.

torstai 23. toukokuuta 2013

Valokuvat ja Retina

Valokuvat näyttävät upeilta tarkalla Retina-näytöllä mutta se aiheuttaa myös pientä päänvaivaa kuvankäsittelijälle.


Uuden kameran hankittuani pyrin nyt käsittelemään ainakin blogissani julkaistavat kuvat paremmin ja muuttamaan ne Photoshopissa julkaisukokoonsa. Tein vain aluksi pienen virhearvion.

Muokkasin kuvat kokoon 1000 x 1000 pikseliä, omalla ruudullani se näytti tietysti sopivalta. Mutta esimerkiksi nykyään yleinen Full HD -resoluutioinen (1920 x 1080) näyttö täyttyy sellaisesta pystysuunnassa lähes täysin. Omalla ruudullani taas 1000 pikseliä on noin 11,5 senttiä.

Ongelma on toki kierrettävissä tekemällä kuvat tavallisille näytöille sopivampaan kokoon. Pieni mutka matkassa kuitenkin on, nimittäin terävöittäminen. Kuvat vaativat yleensä aina pienen terävöittämisen erityisesti kokomuutoksen jälkeen. Omalla ruudullani nettijulkaisukokoinen kuva on kuitenkin säälittävän pieni eikä terävöittäminen tahdo onnistua siten että lopputulos tyydyttäisi tavallisen resoluution näytöllä.

Toisaalta printtimateriaalin suunnittelu on terävällä näytöllä yhtä juhlaa. Vaikka järkevän resoluution näytöt yleistyisivätkin nopeaa tahtia, eivät vanhat matalaresoluutionäytöt katoa kovinkaan nopeasti minnekään. Toisaalta suurin osa netin käyttäjistä omistaa joka tapauksessa onnettoman näyttöpaneelin minkä valju väritoisto, olematon kontrasti ja ja kehnot katselukulmat latistavat hienoimmatkin kuvat.

Pitää hieman tutkailla että löytyisikö webbiin joku hyvä työnkulku. Muuten järkevän resoluution kanssa onkin mennyt mukavasti. Teksti on veitsenterävää ja ilo lukea. Huonolaatuiset kuvat ovat edelleen huonolaatuisia ja hyvät kuvat näyttävät netissäkin hyvältä. Ainoastaan silloin tällöin joku hieman rakeisempi objekti tökkää silmään. Esimerkiksi Spotifyn nappulat ja osa teksteistä ovat hieman suttuisia. Suurimman osan aikaa niihin ei kuitenkaan kiinnitä huomiota.


tiistai 21. toukokuuta 2013

OLYMPUS PEN E-PM1

Uuden läppärini huipputarkka näyttö toi vanhojen valokuvien virheet ikävästi esille. Ja kun Olympuksen PEN E-PM1:stä ja XZ-1:stä oli tarjolla pilkkahintaan, ei siinä tarvinnut enää miettiä kuin että kumman ostaa.

PEN on tyylikäs pikkujärkkäri ja XZ-1 taas hyviä arvosteluja niittänyt premium-pokkari. Molemmat ovat jo vähän vanhempia malleja, mutta edelleenkin ihan hyviä laitteita, varsinkin kun hintalapusta on karsiutunut useita satasia. XZ-1:n etuna olisi ollut paremmin taskuun sopiva koko ja valovoimainen ja kirkas optiikka, mutta sen verran välineurheilija nosti päätään että päädyin isomman kennon omaavaan pikkujärkkäriin. Valitsin vielä valkoisen koska mustat ja hopeiset ovat tylsiä. Käyttöesinekin saa olla kivan näköinen.

PEN E-PM1

Suurin ongelmani vanhalla kalustolla on ollut kehno valovoima, Canonin kohinageneraattori S5 IS vuodelta 2007 on käyttökelvoton hämärässä, pienillä ikkunoilla varustetussa asunnossani. Olisi ollut mukava kokeilla XZ ykköstäkin, mutta PEN näyttää tuottavan heti alkuun kelvollista tulosta vaikka en ehtinytkään vielä perehtyä säätöihin kovin paljoa.


Sen verran ehdin kuitenkin jo oppia että terävöitystä saa pistää heti pienemmälle, muuten tulee kamalaa jälkeä. Mutta koska kyseessä on PEN-sarjan aloittelijamalli, tuollaiset hienommat toiminnot on oletuksena piilotettu. Asetuksista ne saa kuitenkin esiin. Laitteen käyttölogiikassa on myöskin aluksi hieman totuttelemista, se ei muistuta mitään edellisistä kameroistani. Toisaalta kun sain tärkeimmät asetukset tehdyksi, pärjää jo aika vähällä. Yleensä veivaan kameran aukon esivalinta -asentoon ja tarvittaessa korkeintaan hienosäädän valotusta pikkuisen. Sorkin sitten koneella lisää jos on tarve, kuvatessa yritän keskittyä itse asiaan eikä kameran nypläämiseen.

Otin heti ensitöikseni pienen sarjan koekuvia. Ja koska kuvat menevät vain nettiin, sääsin asetuksista megapikselit pienemmälle. Rajasin kuvat vielä koneella 1000 x 1000 pikselin kokoon. Neliö on uusi suorakaide. Turha sitä on täyttää kovalevyään 10 megapikselin kuvilla jos ei sellaisia tarvitse.

Otin nyt tälle kameralle muutenkin erilaisen työnkulun kuin tuttu ja turvallinen iPhoto. Selailen kuvia suoraan kortilta Adobe Bridgellä ja avaan ne Camera Rawin kautta Photoshoppiin. Camera Raw on mainio työkalu jpg-kuvienkin kanssa. Loput kuvat heitän sitten roskiin. Vuosien saatossa on tullut säästettyä ihan liikaa sutta ja sekundaa.


Vaikka PEN näppärä laite onkin, käytettävyydessä mennään silti vähän takapakkia. Siinä ei ole asentotunnistinta, joten kuvat pitää kääntää erikseen. Se ei myöskään paikanna kuvia gps:llä eikä siirrä niitä automaattisesti koneelle kuten iPhone neloseni tekee. Canonin S5 IS:n jälkeen tuntuu myös vähän hölmöltä käytellä zoomia käsipelillä mutta siihen tottunee nopeasti. Kamera on muuten laadukkaan oloinen mutta pohjaluukku on heppoinen ja iso näyttö naarmuuntuu todella herkästi.

Kameran mukana tuli erillinen, lisälaitekenkään kiinnitettävä salama, mutta sille tuskin on paljoa käyttöä. Ennemmin tekisi mieli hankkia erillinen etsin, mutta sille tulee hintaa melkein saman verran kuin maksoin itse kamerasta. Optiikkaa tulee varmaan joskus hankittua lisää. 9 mm paksu kiinteäpolttovälinen M.ZUIKO 15/8 Body Cap Lens voisi ainakin olla hyvä hankinta matkakäyttöä ajatellen. Mutta nyt ainakin aluksi täytyy pärjäillä kittioptiikalla.

Ensituntumien perusteella PEN tuntuisi asialliselta ja omaan käyttöön sopivalta kameralta. Pienellä sijoituksella sai tällä kertaa paljon laatua lisää. Iso järkkäri ei enää innosta kun en viimeksikään jaksanut raahailla sitä mukana ja myin pois. Kuvatkaan eivät oikein koskaan tuntuneet onnistuvan.

Lisää kuvia löytyy Dropboxistani.

edit: Laturi on muuten todella hölmösti suunniteltu, se on melko iso rumilus itse kameran vierellä eikä sitä oikein tekisi mieli ottaa mukaan reissuun. Muovikuori lienee myöskin enimmäkseen tyhjää täynnä joten ulkomitoissa olisi varaa karsia.


maanantai 20. toukokuuta 2013

Miten heittovarjoa käytetään?

Silloin kun olin uusi alalla, sanottiin että ei pidä käyttää heittovarjoja tai liukuväriä. Kaikki niitä kuitenkin käyttävät. Isompi ero on että miten niitä käytetään.

Heittovarjoon pätee sama kuin moneen muuhunkin. Liika on aina liikaa. Ja vaikka toisin helposti kuvittelee, Photoshopin tai muiden ohjelmien oletusasetukset ovat harvoin hyvät.

Perusasetuksilla heittovarjo on yleensä aivan liian erottuva ja se voi jopa haitata varjotetun kohteen erottumista. Pieni ja hillitty varjo voi taas jopa nostaa kohdetta paremmin esiin. Esimerkiksi tietokoneiden käyttöjärjestelmissä aktiivinen ikkuna nostetaan esille usein heittovarjolla.

Useimmiten varjo on myös liian kaukana tai hassussa suunnassa. Yleensä alaoikea toimii parhaiten. Tärkeää on myös että kaikki varjot ovat saman suuntaisia ja ainakin suurinpiirtein yhtä voimakkaita (toki objektin koko huomioon ottaen). Varjon voi myös laittaa ihan kohteen kohdalle, mutta sekään ei toimi kovin usein. Kamalimman varjon saa aikaiseksi kun käyttää jotain käsittämätöntä väriä, tämäkin on nähty "ihan oikeilla" nettisivuilla. Jälkimmäisissä tapauksissa aletaan jo muutenkin olla lähempänä Outer Glown käyttötarkoituksia.

Heittovarjon saa kyllä toimimaan jos jaksaa säätää. Itse en yleensä laita läpinäkyvyyttä enempää kuin 45%. Varjon koko ja pehmennys taas riippuvat itse objektin koosta sekä siitä tehdäänkö webbiä vai printtiä. Hyvä heittovarjo on sellainen että se erottuu juuri ja juuri. Ja jos ei saa varjoa toimimaan, niin se kannattaa jättää suosiolla pois. Monta kertaa tulee ensin kikkailtua ja sitten kuitenkin päätyy raapimaan kaiken ylimääräisen pois saadakseen miellyttävän lopputuloksen.

Hyvä heittovarjo on vähän kuin oikein säädetty subbari (silleen hifisti, ei jumputijumputi). Sen olemassaolon huomaa vasta kun sen ottaa pois.




lauantai 18. toukokuuta 2013

Random Access Memories

Daft Punkin uutukainen tuo diskon takaisin mutta tarjoilee se paljon muutakin. Random Access Memories on yksinkertaisesti hyvä levy.

Daft Punk tunnetaan kypäristään

Daft Punk kolahti 90-luvulla, kotibileissä jorattiin kaverilta lainatun levyn tahtiin Da Funkkia. Yhtyeen scifiestetiikka teki myös vaikutuksen. Sitten kuuntelu jäi vuosiksi vähemmälle, Tronin soundtrack herätteli jo vähän uutta kiinnostusta, mutta vasta Random Access Memories räjäytti pankin.

Ensimmäinen single, Get Lucky antoi esimakua tulevasta hienoilla diskosoundeillaan. Ja minähän pidän diskomusiikista. Levyn aloittaa Give Life Back to Music, ensi sekuntien aikana mielessä häivähtää ehkä Weather Girlsin Raining men mutta se vaihtuu hyvin nopeasti kevyesti rullaavaan diskopoljentoon joka tuo enemmänkin mieleen Chicin. Kappale feidautuu hienosti ulos ja jättää odottamaan lisää. Kakkorsaita The Game of Love iskeekin sitten pöytään hieman kasarimaisen imelyyden. Varmasti hieno herutteluraita puolikkaan viinipullon jälkeen.

Vanhoja scifisoundejakaan ei ole onneksi unohdettu, niitä tarjoilee muun muassa tietokoneteemaan (levyn nimi viittää tietokoneen ram-muistiin, Random Access Memory) sopivasti nimetty Motherboard. Levyssä onkin tavallaan kaksi eri puolta, toinen diskoilee ja svengaa, toinen on tutumpaa Daft Punkia. Muutamilla raidoilla on vierailevia artisteja mukana mikä tuo biiseihin oman mausteensa.

Random Access Memories on kuitenkin ennen kaikkea kokonainen levy ja sen voi kuunnella läpi "yhtä soittoa". Yhtään niin huonoa raitaa ei ole mukana että sen yli pitäisi hypätä. Monista levyistä löytyy myös uusia ulottuvuuksia kun ne kuuntelee kokonaisuutena. Se unohtuu usein näinä kilometrin pituisten soittolistojen aikana.

Levyn päättää lähes kuusi ja puoliminuuttinen spektaakkeli Contact. Tämän jos minkä haluaisin kuulla keikan viimeisenä biisinä kun laserit valaisevat tummuvaa yötaivasta. Kappale lähtee liikkeelle hissukseen scifihenkisellä puheosuudella mutta käyttövoimansa se saa jopa lähes maanisesti hakkaavasta rumpukompista joka kuljettaa sekä kappaleen että levyn kunniakkaasti loppuun. Osui ja upposi.

Daft Punk on siis palannut vaikkei koskaan poissa ollutkaan ja mukanaan se toi aikakoneellaan discomusiikin takaisin. Tämän voisi melkein jopa ostaa vinyylinä. Eikä sitten muuta kuin diskopallot kattoon ja laserit pyörimään.

Levyä voi kuunnella vaikka Spotifystä.

torstai 16. toukokuuta 2013

Kolme tapaa kuunnella Spotifyä

Spotify mullisti ihmisten tavan kuunnella musiikkia tuoden laajan musiikkikirjaston muidenkin kuin hikisten warestajien ulottuville. Spotifyn avulla voi myös laajentaa musiikillista tietoisuuttaan koska se tarjoaa erilaisia tapoja kuluttaa sisältöä.


1. Se perinteinen

Ehkä tylsin tapa kuunnella Spotifyä on etsiä jo tuntemiaan kappaleita ja artisteja sekä kasata niistä soittolistoja. Näin suurin osa kuitenkin käyttää Spotifyä.

2. Valmiit soittolistat

Netti on pullollaan erilaisia valmiita soittolistoja, sen kun etsii niistä mieleisimmät. Esimerkiksi Nuorgamin toukokuun lista hieman ehkä palautti uskoani nykymusiikkiin. Ja jos nykymusiikki ei nappaa, niin sama lafka tarjoaa musiikkia vaikka panemisen ratoksi. Ja mikä parasta, kuka tahansa voi tehdä soittolistan ja jakaa sen kaveriensa kanssa.

3. Artist radiot

Kun omat listat kyllästyttävät ja haluaisi kuunnella jotain tietyn tyyppistä, ratkaisun tarjoavat näppärät artistiradiot. Soivan biisin voi peukuttaa alas tai jatkoon ja itse olen löytänyt paljon hyvää kamaa juuri artist radioiden kautta. Hyvin ovat toimineet esim. Talking Heads ja The Sounds.

Nokian "mullistavaa" musapalvelua on mainistettu ammattilaisten tekemillä soittolistoilla. Se tuskin kuitenkaan tarjoaa mitään mitä Spotifyyn ei saisi jo. Spotify on saanut lukuisia kilpailijoita, mutta itse ainakin pidän palvelusta ja se toimii lähes moitteettomasti. Toistaiseksi siis peukutan Spotifyn jatkoon.

tiistai 14. toukokuuta 2013

Hiiliteräspannu mallia Paderno

Kaverilta ostamani pannu ei ollutkaan De Buyer vaan Paderno, mutta haitanneeko tuo. Tänään otin ekat "tyypit" pannusta ja kokemus vastasi odotettua.

Kuvan pannu ei liity tapaukseen

Padernon ja De Buyerin ero ei ole kovinkaan suuri, ilmeisesti Padernon pohja on hieman ohuempi kuin De Buyerin perusmallin. Pannuni on varustettu litteällä kahvalla, ainakin De Buyerin olisi saanut myös ontolla, mutta kun sain tämän passeliin hintaan niin haitanneeko tuo. Padernokin vaikuttaa olevan ihan asiallista tekoa, uutena se lähtee mukaan vähän halvemmalla kuin De Buyer.

Pannu oli lojunut kaapissa jo pidemmän aikaa ja öljy sen pinnassa oli muuttunut tahmaksi. Pesin pannun saippuavillalla ja huuhtelin kunnolla, se kun ei pidemmän päälle pidä pesuaineista. Sitten vaan öljyä pannulle ja levy täysille. De Buyerin ohjeissa käskettiin antaa olla niin kauan että öljy alkaa savuta kevyesti. Annoin olla sen verran ja vähän vielä päälle, ihan varoiksi. Pannu alkoikin jo pikkuisen tummua keskeltä. Annoin pannun jäähtyä koska piti lähteä treeneihin, pyyhin vielä viimeiseksi suurimmat öljyt pois.

Takaisin kotiin päästyäni pääsin sitten jo oikein kokeilemaan paistotouhuja. En ollut ehtinyt kauppaankaan joten koekaniineiksi saivat kelvata kananmunat. Ja toisaalta, ne ovatkin hyviä koekappaleita.

En lisännyt pannuun laisinkaan öljyä ja pistin levyn neloselle. Muna numero ykkösestä rikoin keltuaisen ja annoin sen valua tasapaksuksi. Kun muna alkoi olla sopivan kypsä, nostin sen lautaselle muovilastalla. Ykkönen lähtikin pannusta kuin hyvästä teflonista ikään. Muna numero kakkosen kohdalla lisäsin vähän haastavuutta ja en rikkonut keltuaista joten sitä sai paistella pidempään, levy edelleenkin nelosella. Nyt muna jäi jo hieman pannuun kiinni, mutta irtosi silti ehjänä. Sammutin levyn ja kaadoin pannulle vettä sen hieman jäähdyttyä. Hetken liottuaan munanjämät lähtivät kiltisti lastalla raaputtamalla. Ja tätä pannuahan ei tarvitse lastan kanssa sääliä, teräspinta kyllä kestää. Sitten vaan taas sipaus öljyä ja pannu naulaan.

Muna nro 1 pannussa 
Muna nro 1 lautasella

Vaikka paras paistopinta muodostuu vasta kuulemma parin kuukauden aikana, vaikutti Padernon hiiliteräspannu aivan asialliselta kapistukselta. Munat olivat herkullisia kera javalaisen mustapippurin ja merisuolan. Omaan keittiööni 28 cm malli tuntuu karvan verran isolta ja jossain vaiheessa sille pitää kyllä hankkia pikkuveli, se on vähän turhan järeä esimerkiksi kahden munan paistamiseen. Pyttipannu taas valmistunee korkealaitaisessa pannussa mainiosti. Ja nämähän ovat käytännössä lähes ikuisia joten ei tarvitse olla parin vuoden välein ostelemassa uusia toisin kuin nonstick-pannujen kanssa. Hintakaan ei päätä huimaa. Hyvä ostos.

torstai 9. toukokuuta 2013

Hyvännäköisiä kaiuttimia

Törmäsin kerran blogiin jossa valiteltiin stereoiden epäesteettisyyttä. Kaiuttimia on onneksi myös hyvännäköisiä, äänenlaadustakaan ei välttämättä tarvitse tinkiä. Ainakaan jos tilillä on katetta.

Blogin kuvassa näkyi olevan aikoinaan hyvin suosittu halpa/edullinen kotiteatterisetti joka sisältää isot lattiakaiuttimet, väärin suunnitellun keskikaiuttimen ja pienet takakaiuttimet. Tämän tyyppisessä setissä on vikana se että se sopii huonosti keskiverto-olohuoneeseen ja äänenlaatukin on harvoin kohdallaan. Useimmiten hyvä äänentoisto ainakin musiikkia ajatellen saavutetaan helpommin laadukkailla stereokaiuttimilla. Iso kaiutin kumisee herkästi pienessä huoneessa ja niissä on usein panostettu enemmän äänen määrään kuin laatuun.

Mikäli haluaa esteettiset kaiuttimet jotka sijoittaakin mielellään näkyvälle paikalle, on vaihtoehtoja onneksi runsaasti. Takavuosien mustia lastulevypömpeleitäkin saa edelleen jos niistä pitää.

Scandyna Minipod



Yksi design-kaiuttimien klassikko on B&W:ltä irtaantuneiden suunnittelijoiden Minipod. Värejä ja kokoja löytyy joka lähtöön. Näitä saa vaikka ihan Verkkokauppa.comista.


Nocs NS2 Airmonitor



Suhteellisen tuore tulokas on ruotsalaisen Nocsin NS2 Airmonitor. Pirteän näköistä kaiutinta saa eri väreissä ja sen saa soimaan myös langattomasti Airplay-tekniikalla.


Eclipse TD 508Mk3



Jos tilillä on enemmän katettia, niin Eclipse tarjoaa komean vaihtoehdon jonka äänenlaadussakaan ei pitäisi olla moittimista.

Serene Audio



Serene Audion valikoimista löytyy hyvin persoonallisia kaiuttimia erilaisilla bambuviimeistelyillä.

Q Acoustics


Mikäli kuitenkin perinteisemmin muotoitu kaiutin kiinnostaa, tarjoaa Q Acoustics edullisesti hyviä vaihtoehtoja jotka kuitenkin kestävät katselun. Edelliset kaiuttimeni olivat Q Acousticsin vanhempaa sukupolvea, hintaansa nähden ne olivat mainiot mutta ulkonäössä ei ollut kehumista. Tässä on onneksi petrattu ja paljon.

Genelec



Viimeisimpänä muttei vähäisimpänä on kotimainen Genelec jonka Harri Koskisen muotoilemat aktiivikaiuttimet loistavat myös äänenlaadullaan. Nämä löytyvät myös omasta setistäni pikkuisen 6010A:n muodossa. Niitä saa mustana, valkoisena, harmaana sekä kiillotetun alumiinin värisenä.

Tässä ei toki ole kaikkia vaihtoehtoja, mutta laiska pääsee alkuun näilläkin, varsinkin jos ulkonäkö on etusijalla. Uusia malleja saattaa päätyä myös Pinterest boardiini.

Mistä De Buyer -pannu?

Olen suunnitellut hankkivani viimeisiään vetelevän teflon-pannun tilalle hiiliteräksisen De Buyerin mutta valitettavasti suomalainen verkkokauppaosaaminen loistaa taas poissaolollaan. Saksanmaalta onneksi löytyy toimivaa verkkomyyntiä.


Ranskalaisten paras osaaminen löytyy keittiöstä

Haulla De Buyer pomppaa kärkeen Eiring oy:n sivusto. Pannut on kyllä esitelty hyvin mutta verkkokauppa on toteutettu erilliselle sivulle. Havittellemani onttokahvainen 28 cm Carbone Plus näyttäisi maksavan 40,80 euroa eli ihan ok hinta hyvästä pannusta joka on käytännössä vielä lähes ikuinen toisin kuin erilaiset nonstick-viritykset. Klikkasin itseni siis verkkokauppaan.

Verkkokauppa on toteutukseltaan hieman vanhahtava ja tuotteita ei ole järjestelty mitenkään erityisen etevästi. Vaan se mihin loppui tämä kaupanteko, on se että verkkokaupassa samalla pannulla on eri hinta! Verkkokaupan hinta on 46,90 euroa, kummassakaan ei ole erikseen mainittu että onko arvonlisävero mukana mutta ainakin verkkokauppa näyttäisi olevan suunnattu kuluttajille. Pannusivulla luvataan myös ilmainen toimitus yli 70 euron tilauksille ja verkkokaupassa taas yli 100 euron.

Tässä kohtaa havaitsin myös että osoite www.eiring.fi vie suoraan verkkokaupan etusivulle mutta hakukone löytää ensin vanhemman sivun. Sivuston rakenteessa ja hakukoneoptimoinnissa on siis nyt jotain ikävästi pielessä.

Sanotaan että pitäisi suosia suomalaista, mutta suomalaisetkin voisivat vähän edes yrittää, verkkokaupassa kilpailijoina on koko maailma. Itse ostan mielelläni hyvistä ja luotettavista verkkokaupoista, räpellykset eivät innosta.
"Verkossa kilpailu on äärimmäisen kireää. Kehnohkokin lounaskahvila pärjää, jos se on korttelin ainoa, mutta verkkokaupassa ei riitä, että on korttelin, kaupunginosan, kaupungin tai välttämättä edes maan paras."
Edellinen lainaus on Tero Lahtiselta joka julkaisi juuri kirjan Verkkokaupan käsikirja. Laitoin jo palautetta Eiringille, olisi pitänyt varmaan laittaa linkki ko. kirjastakin.

Ja mistäs sitten mokoman pannun voisi tilata? Esimerkiksi amerikkalaislähtöisestä kirjakaupasta, Saksan Amazonissa pannu maksaa toimituskuluineen 46.90 euroa. Vaikka en saksaa kovin hyvin osaakaan, käytän silti mielelläni juuri saksalaista versiota sen hyvän valikoiman takia. Ja miten sitten pärjään siellä? Google Translate ei käännä kovin hyvin saksasta suomeen mutta englanti onnistuu ihan ymmärrettävästi. Olen Chromen asetuksista laittanut että amazon.de käännetään aina kielelle englanti. Onnistuu toki muissakin selaimissa.

Google Translate ja amazon.de

Ja mikäli haluaa lisätietoa ko. pannusta niin sitä tarjoaa Rouva Raadelmasta.

edit: Sosiaalisessa mediassa heränneen keskustelun pohjalta sain edullisesti käytetyn De Buyerin, en siis ehtinyt tilata mitään. Mutta mikäli pannu on hyvä, hankin toisen, hieman pienemmän sille kaveriksi.

edit2: Eiringiltä tuli lyhyt ja ytimekäs vastaus palautteeseeni. Jään mielenkiinnolla odottamaan mitä tapahtuu.

maanantai 6. toukokuuta 2013

Chelsea-bootsit

Olen viikonloppuna menossa MaMa ry:n 40-vuotisjuhliin ja tällä kertaa en nyt vaan yksinkertaisesti kehtaa laittaa tennareita enkä edes ruskeaa leveälahkeista (turkulaista) villapukuani. Pitää siis kaivaa esille Prahasta lakkiaisiani varten hankittu puolivillainen liivipuku. Kengät vain uupuivat joten suuntasin tietysti Bob's Vintageen (vaikka tumma pukuni ei mitään vintagea olekaan).

Saappaat tekevät miehen
Heti alkuunsa oli selvää etten halunnut tavallisia, tylsiä juhlakenkiä. Parit sellaiset sain Bob'siltakin sovitettavaksi mutta ne eivät innostaneet. Samaan aikaan oli toinenkin herrasmies etsimässä koon 43 jalkinetta ja testailtavana oli muun muassa Chelsea-bootseja.

Chelsea-bootsit ovat siitä kivat että pitkien lahkeiden kanssa ne näyttävät vähän kengiltä mutta istuessa sukat eivät vilku. Chelseat tulivat tunnetuksi 60-luvulla muun muassa Beatlesian jalasta mutta yllättänen malli on ollut suosittu myös kaukaisessa galaksissa, sillä ne löytyvät Imperiumin iskusotilaiden jalasta valkoiseksi värjättyinä.

Chelsea-bootsien historia menee kuitenkin paljon pidemmälle kuin 60-luvulle. Bootsien kantava idea on kuminen reunavenyke jonka ansiosta ne on helppo pukea ja riisua. Kumivenyke löi itsensä läpi niinkin aikaisin kuin 1800-luvun puolivälissä.

Vaikka kokoni onkin 43, päätin sovittaa koon 42 Geox-merkkisiä saappaita. Merkki ei sanonut "itse Bobillekaan" mitään mutta vaikuttivat olevan ihan hyvää tekoa. Jalkaan ne tuntuivat heti mukavalta vaikka olenkin viime ajat taapertanut mahdollisimman ohutpohjaisilla tossuilla. Ei siinä sitten tarvinnut kauaa miettiä. Toki samalla rahalla olisi saanut jo uusiakin kenkiä mutta mieluummin hyvät käytetyt kuin huonot uudet. Kengissä hintakaan ei aina takaa laatua.

Joidenkin mielestä käytetyistä vaatteista ja asusteista ei kannattaisi maksaa kovinkaan paljoa, mutta hintataso on noussut kirppareillakin ja itselläni on ainakin muutakin puuhaa kuin olla jokainen viikonloppuaamu kaivelemassa jossakin kirppiscenterillä siinä toivossa että ehkä löytäisi jotain kivaa. Bob's Vintagessa on hyvä ja nopeasti uusiutuva valikoima laadukasta tavaraa. Hyvä todennäköisyys siis löytää jotain mistä pitää, miesten nykymuoti ei oikein istu allekirjoittaneen makuun ja kierrätys on muuten vain fiksua.

Pikaisen googletuksen mukaan Geox on muuten 90-luvulla perustettu italialainen jalkinevalmistaja joka on erikoistunut hengittäväpohjaisiin kenkiin. Ja eivät ne uutenakaan mitään halpoja ole. Pohjan hengittävyyttä (tai vedenpitävyyttä) en ole vielä ehtinyt testata.

Samalla reissulla kyselin vielä suositusta hyvästä suutarista. Korjausta odottamassa on ainakin yhdet Tony Moran bootsit (maksoivat melkein 1000 mk -96 ja nyt jo rikki) ja Karhun "painonnostokengät". Kauppatorin suutari on kuulemma hyvä, pitääpä siis poiketa sinne jossakin välissä.



torstai 2. toukokuuta 2013

Ihmisen parhaat 2 vuotta

Metron kolumnia lukiessani törmäsin kahteen jo ennalta tuttuun seikkaan. Yhdessä tarjoiltuna ne pistivät kuitenkin miettimään.

Ihmisen elämässä on vain noin 2 parasta vuotta. En nyt tarkoita sitä että mikä on kenenkin elämän parasta aikaa vaan se on aika jolloin ihminen on parhaimmillaan olemaan ihminen.
"Ihmisen aivot muuten kehittyvät noin 23-vuotiaaksi saakka. Vanheneminen alkaa puolestaan näkyä elimistössä jo 25-vuotiaasta lähtien."
Reilu pairkymppisenä ihminen usein jo asettunut ja saanut kehiteltyä jonkunlaisen säädyllisen minäkuvan itsestään. Nuoruuden angstailut ja kokeilut alkavat olla takana. Siinä ehtii hetken nauttia kehittyneistä aivoistaan kunnes joutuu suuntaamaan niiden kapasiteettia itsestään huolehtimiseen (tai ainakin olisi syytä). Enää ei voi elää kebapilla ja keskioluella ilman että se näkyy tai ainakin tuntuu. Eikä cooperin testissä voi juosta kolmea tonnia harjoittelematta (kaikki toki eivät juosseet parikymppisenäkään).

Miten kukin sitten parhaat vuotensa viettää, siitä on monta tarinaa. Itse kulutin tuon ajan opiskelijabileissä ja pää vanhan Volvon konehuoneessa. Eipähän kuitenkaan kehoitettu kertaamaan elämän alkeita kuten Pauli Hanhiniemen laulussa. Vuosista jäi sentään reilu tukku hyviä kavereita vaikka olisihan sitä voinut keskittyä siihen opiskeluunkin silloin.

Meneillään Weber DGV 32/36 -kaasuttimen asennus

Harmillisen vähän noita hyviä vuosia on kuitenkin jaettu. Varsinkin kun ihminen elää nykyään sangen pitkään, ei pääse edes puoleenväliin kun alamäki jo alkaa.