maanantai 20. toukokuuta 2013

Miten heittovarjoa käytetään?

Silloin kun olin uusi alalla, sanottiin että ei pidä käyttää heittovarjoja tai liukuväriä. Kaikki niitä kuitenkin käyttävät. Isompi ero on että miten niitä käytetään.

Heittovarjoon pätee sama kuin moneen muuhunkin. Liika on aina liikaa. Ja vaikka toisin helposti kuvittelee, Photoshopin tai muiden ohjelmien oletusasetukset ovat harvoin hyvät.

Perusasetuksilla heittovarjo on yleensä aivan liian erottuva ja se voi jopa haitata varjotetun kohteen erottumista. Pieni ja hillitty varjo voi taas jopa nostaa kohdetta paremmin esiin. Esimerkiksi tietokoneiden käyttöjärjestelmissä aktiivinen ikkuna nostetaan esille usein heittovarjolla.

Useimmiten varjo on myös liian kaukana tai hassussa suunnassa. Yleensä alaoikea toimii parhaiten. Tärkeää on myös että kaikki varjot ovat saman suuntaisia ja ainakin suurinpiirtein yhtä voimakkaita (toki objektin koko huomioon ottaen). Varjon voi myös laittaa ihan kohteen kohdalle, mutta sekään ei toimi kovin usein. Kamalimman varjon saa aikaiseksi kun käyttää jotain käsittämätöntä väriä, tämäkin on nähty "ihan oikeilla" nettisivuilla. Jälkimmäisissä tapauksissa aletaan jo muutenkin olla lähempänä Outer Glown käyttötarkoituksia.

Heittovarjon saa kyllä toimimaan jos jaksaa säätää. Itse en yleensä laita läpinäkyvyyttä enempää kuin 45%. Varjon koko ja pehmennys taas riippuvat itse objektin koosta sekä siitä tehdäänkö webbiä vai printtiä. Hyvä heittovarjo on sellainen että se erottuu juuri ja juuri. Ja jos ei saa varjoa toimimaan, niin se kannattaa jättää suosiolla pois. Monta kertaa tulee ensin kikkailtua ja sitten kuitenkin päätyy raapimaan kaiken ylimääräisen pois saadakseen miellyttävän lopputuloksen.

Hyvä heittovarjo on vähän kuin oikein säädetty subbari (silleen hifisti, ei jumputijumputi). Sen olemassaolon huomaa vasta kun sen ottaa pois.




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Jätä toki kommentti tai kysymys.