maanantai 3. kesäkuuta 2013

Näin otat "hyviä" kuvia

Aidosti hyvien kuvien ottaminen ei ole helppoa. Mukahyvää jälkeä syntyy kuitenkin käden käänteessä. Ammattilaista tai vakavampaa harrastajaa ei näillä konsteilla jekuteta, muihin se todennäköisesti uppoaa.

Hyvien kuvien ottaminen lähtee oikeanlaisen kameran hankinnasta. Ainakin melkein. Terävät kuvat antavat ammattimaisen leiman. Kannattaa siis hankkia kamera jolla saa teräviä kuvia. Omaan kalustooni on tällä hetkellä mennyt rahaa n. 300 euroa. Reilu satanen kiinteäpolttovälisestä objektiivista ei ollut paha nakki. Kiinteä lasi pistää sinut myös kävelemään ja näin "lisää luovuuttasi". Vinkkinä teräviä kuvia saa helpoiten hyvässä valossa, kuvaa siis kesällä.

Valoa, enemmän valoa!

Maisematkuvat ovat hankalia, joten kuvaa yksityiskohtia. Se antaa taiteellisemman vaikutelman. Kuvaa isolla aukolla, jos saat kohteen piirtymään terävästi pehmeän taustan päälle, vaikutat heti hyvältä kuvaajalta. Iso aukko myös lyhentää valotusaikaa joten kuvista tulee helpommin teräviä.

Tylsäkin kohde voi joskus vaikuttaa jännältä
Wow, epäterävä tausta

Myös rajaus on tärkeää. Jätä kuviin riittävästi varaa korjata epäonnistunut rajaus koneella. Rajaa lähelle, sekin vaikuttaa taiteelliselta. Jos kultainen leikkaus ei kuulu sanavarastoon, käytä kuvankäsittelyohjelman apuviivoja. Itse käytän paljon 1:1 rajausta koska se vaikuttaa taiteellisemmalta ja sommittelu on helppoa.

Kuvankäsittelyohjelma on kuvaajan paras kaveri

Sinun ei myöskään tarvitse olla mestarifotoshoppaaja. Jos käytät Photoshopin CS tai CC-versiota Camera Raw -tilassa tai vaihtoehtoisesti Lightroomia, sinun tarvitsee tietää kaksi vipua. Clarity ja Vibrance. Clarity tuo kuviisi syvyyttä ja kontrastia, Vibrance korostaa värejä silleen kivasti ettei koko kuva näytä karkkimaassa otetulta. Niillä saa vaikka kivipatsaan näyttämään mehevämmältä.  Patsaat ovat muutenkin hyvä kuvauskohde. Ne ovat aina paikoillaan eikä niillä ole koskaan typerää ilmettä. Älä kuitenkaan liioittele, 10–40 pinnaa Clarityä ja Vibrancea riittää yleensä mainiosti.

Sävykäs nunna

Oikeasti kannattaa opetella myös käyttämään kohinanpoistoa piilottamaan pienen kennosi aiheuttama kohina. Koolla on väliä. Ja varsinkin jos pienennät kuvia, niin pieni terävöitys on paikallaan. Tässä voi kuitenkin munia terävöittämällä liikaa, jolloin saat aikaiseksi halvan vaikutelman.

Oikeasti hyvät kuvat vaativat tuhansia ja taas tuhansia otoksia (itsennäni on takana arviolta 15 000 digikuvaa) ja teorian tuntemusta. Näillä nikseillä kuitenkin sumutat silmään ainakin valokuvausta ymmärtämättömiä kavereitasi ja niitä kaikkia bloggareita jotka ovat ostaneet järjestelmäkameran koska muillakin bloggareilla on sellainen.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Jätä toki kommentti tai kysymys.