torstai 22. elokuuta 2013

Elämäni bensalenkkarina

Viime aikoina on vouhotettu pyöräilystä, mutta ei pidä unohtaa että "edellisessä elämässäni" olin autoharrastaja ja on sitä rattia väännetty ihan työksikin asti.

Autoala ei koskaan erityisemmin kiinnostanut, mitä nyt kaikki nuoret miehet olivat siihen aikaan pikkukylillä kiinnostuneet erilaisista ajopeleistä. Alalle ajauduin ihan sattumalta. Kaverin isoveli oli mukana pitämässä autoehostukseen erikoistunutta firmaa ja sinne sitten päädyin kesätöihin. Ja sille tielle jäin sitten 7 vuodeksi, en täysipäiväisesti mutta muun toimen ohella.

Työnkuvaani kuului muun muassa autojen sisäpuhdistukset, pesut, vahaukset, puleeraukset ja välillä pienet paikkamaalauksetkin. Hetken aikaa olin hommissa ihan automaalaamossakin. Hoitelin myös joskus asiakaspalvelua ja avustin tuulilasien vaihdossa. Autot tulivat siis tutuksi ainakin pintapuolisesti. Ja kun työpaikalla pyöri aina perjantaisin taksikuskeja autojaan pesettämässä, päätyi päätoimisena opiskelijana jossain vaiheessa taksin rattiin, lähinnä iltaisin ja viikonloppuisin.

Autoharrastajaksikin päädyin vähän vahingon kautta. Ensimmäinen autoni oli isoveljen kanssa puoliksi hallinnoimamme Volvo 340 DL eli De Luxe. Varustelistaa koristivatkin sellaiset hienoudet kuin tupakansytytin ja takalasin lämmitin. Hienoin piirre autossa oli se, että se oli entinen Nokian työsuhdeauto. Nokiahan oli silloin kovassa nosteessa toisin kuin nykyään. Kihnutimme kapistuksella muistaakseni noin 70 tuhatta kilometriä, toki ihan varma ei voi olla koska tyyppivikana kyseisessä mallissa oli nopeusmittarin vaijerin irtoaminen pyörän päästä jolloin se ei luonnollisesti enää toimi. Auto antautui lopullisesti samoihin aikoihin kun olin aloittanut opiskelut Turun Yliopistossa. Ja kyllähän sitä opiskelijalla auto pitää olla, joten menin sitten tyhmänä hankkimaan toisen "sianpään". Tämä yksilö oli tuoreempi, varustettu huiman tehokkaalla 1.7 litran kaasutinmoottorilla ja varustelutasoltaan se oli GL eli Galvanoidut listat. Ja olihan siinä helkutin painava takaspoileri (tehtaan vakio) ja 13" aluvanteet"

Sianpäät

Jonkun aikaa sitten rullailin tällä uudellamma versiolla, oli muuten uusin auto mitä olen ikinä omistanut, vuosimalli taisi olla -87. Toimiessaan se oli itseasiassa ihan kiva auto ajella. Ranskalaishollantilainen yhteistyö ei vain valitettavasti taannut kovin luotettavaa menoa. En varsinaisesti ollut vielä edes autoa myymässä mutta kun se tavallaan haluttiin ostaa niin pitihän se sitten myydä. Ja oli muuten erinomaisen fiksu veto se. Olin tuohon aikaan armeijassa ja rahaa ei ollut ylimäärin, joten hommasin väliaikaisratkaisuksi kusenkeltaisen vuoden -82 244 GLE:n. Auto oli aikoinaan varusteltu Saudi Arabiaan, sähköpeilejä ei löytynyt ja moottori oli kaasutinversio mutta muuten kaikenlaisia herkkuja ilmastoinnista (luonnollisesti rikki) alkaen oli laitettu kyytiin jo tehtaalla. Auto oli melkoinen raato, en voi käsittää miten se oli saatu leimattua viimeisen 5 vuoden aikana laisinkaan, äänieristevanut vaan roikkuivat pohjan lukuisista rei'istä. Ajelin sillä kuitenkin muistaakseni 4000 km eikä se jättänyt kertaakaan tielle. Juhannuksen tienoilla auto oli myynnissä ja juuri kun olin lähdössä ostamaan juhlajuomia, puhelin pirisi. Sovimme että auto ajetaan loimaalle ja kaupat tehtiin. Varoittelin että kovassa kiihdytyksessä puolan johto irtoaa, mutta se kaikui kuuroille korville, taisivat päästä yhdet valot ennen kuin oltiin nokkapelti pystyssä. Uuden johdon olisi saanut edukkaasto Motonetistä, mutta mitäpä sitä suotta tuhlailemaan.

Volvo 244 GLE -82

Ja koska en siihen aikaan ollut kovin hyvä viisastumaan vahingoista, niin mitä ostin seuraavaksi? Tietysti vuoden -82 244 GLE:n. Oikeasti olisin halunnut taaskin bemarin, mutta siihen aikaan Volvoja sai reilusti edullisemmin. Olin menossa katsomaan yhtä -81 520A bemaria, mutta sen 1200 euron hintalappu ja toisaalta 2 SU-sivuimukaasutinta yhdistettynä automaattilaatikkoon vähän kauhistuttivat. Jälkeenpäin ajatellen se olisi luultavasti ollut joka suhteessa taloudellisempi ostos. Mutta turha on itkeä kun paskat ovat housussa.

Auto sijaitsi Espoossa ja lähdin sitä sitten junalla katsomaan. Muistaakseni kävin hakemassa auton vasta seuraavana viikkona. Päällisin puolin se oli hintaisekseen siisti, mutta sitäpä en tiennyt millaisia iloja olisi tulossa. Kun lähdin ajamaan autoa kotiin, tankkasin matkaa varten 20 eurolla. Bensahan oli siihen aikaan lähes ilmaista eli sitä sai kyseisellä summalla noin 17 litraa. Lohjan kohdalla mittari alkoi taas painua pohjaan ja alkoi pikkuhiljaa valottua että samainen 17 litraa oli muodostumassa auton keskikulutuksesi.

Myöhemmin paljastui lisää hauskuuksia, esimerkiksi se että etupään pallonivelet olivat molemma eri mallia ja takalokarin kaaria piti kasassa lähinnä butyylimassa. Autossa oli ollut tehtaan asentama R-Sport turbosarja, mutta edellinen omistaja oli ottanut sen pois ja asentanut tilalle Solexin kaasuttimen jostain muusta Volvosta. Kaasutinta ihmetellessä paljastui että siitä puuttui seosruuvi kokonaan. Itsehän en tässä vaiheessa vielä noista ymmärtänyt juuri mitään. Seosruuvin lisääminen paljasti että kone pidettiin käynnissä siten että ryyppy oli vähän päällä ja tyhjäkäynti korkealla. Säätämiset eivät kuitenkaan korjanneet korkeaa kulutusta. Joku arveli että kulutus johtuisi aikoinaan ehkä vaihdetuista turbomoottorin männistä ja siten matalista puristuksista. Autoon vaihdettiin siis moottori (Volvon moottori ei siihen aikaan ollut kovin kummoinen hankinta), mutta kaasutin säilytettiin "koska se vaikutti vielä hyvältä". Nyt ollaankin sitten jo lähellä alun loppua.

No kaasarihan oli kaukana hyvästä. Läppäakselissa oli reilusti välystä ja suuttimien koot eivät ilmeisesti sopineet kyseiseen moottoriin sitten laisinkaan. Päätin olla tekemättä samaa virhettä kuin edellinen omistaja ja aloin perehtyä aiheeseen. Lainasin kirjastosta Esko Maunon opuksia ja opiskelin vähän teoriaa. Lueskelin myös senaikaista Volvo-foorumia, Volvolandiaa. Olin jo kerran käynyt tapaamisessa eli miitissä jälkimmäisen sianpääni kanssa. Foorumin avustuksella päädyin hankkimaan edullisesti alunperin ruotsalaisessa telakuorma-autossa käytössä olleen Weberin DGV -kaasuttimen. DGV tunnetaan luotettavana ja yksinkertaisena kaasuttimena joka venyy hyvin erikokoisiin projekteihin. DGV oli myös helppo sovittaa alkuperäiseen imusarjaan ja siihen saa hyvin suuttimia ja varaosia. Linkki: Freetechnics - Weber DGV

Weber DGV 32/36

Ja kuten sanonta kuuluu, nälkä kasvaa syödessä. Pikkuhiljaa autoon alkoi ilmestyä kaikenlaista muutakin pientä. Ulkopuolelle esimerkiksi "huoranportaat" ja 15" aluvanteet. Konehuoneeseen tehtiin enemmän muutoksia. Nokka-akseli vaihtui GLT:n K-nokkaan, hihnavetoinen tuuletin sähköiseen, sytytyspuoli purettiin kaverilta ostamastani ruisku-GLE:stä. Soundit saatiin kuntoon avoimella ilmansuodattimella ja peltipakosarjalla, loppupää putkesta olikin jo alun alkaen turbon isompi rööri. Mittaristossa iloisesti vilkkuva seosmittari avitti kaasuttimen säätämisessä.

Kansiremppa meneillään.

K-nokka.

Rempattu kansi, vastamaalattu venakopan
kansi ja säädettävä nokkapyörä.

Motonetin sähköflekti

Jotain säätöä.

Asennuskalja.

Autoilu menikin sitten enemmän harrastamisen puolelle. Siihen aikaan en edes oikeastaan tarvinnut autoa kovin paljon mutta rahat ja ajan se vei. Siitä huolimatta aina oli jotain laitettavaa. Johtui varmaan opiskelijan vähistä varoista. Ja jos joskus taas ostan harrasteauton, niin ostan kyllä seuraavaksi sellaisen mikä joka on hyvässä kunnossa eikä niin sanottu aihio. Tulee varmasti halvemmaksi.

Touhua jatkui jokunen vuosi mutta sitten rahat ja kiinnostus alkoivat käydä vähiinja  auto meni seisontaan. Kaverini kanssa hankimme puoliksi Ladan josta onkin jo ollut juttua. Alunperin ei ollut tarkoitus myydä autoa mutta 2010 myin sen kaverille joka myöskin harrasti volvoilua. Sen jälkeen olen ollut autoton (jos keväällä myytyä Ladaa ei lasketa...). Ja ostaisinko vielä Volvon? En. No ehkä Amazonin, pyhimyksen tai 142:n... Tulevaisuuden suunnitelmissa on kuitenkin vielä joskus hankkia se BMW (skootterinkin hankin viime vuonna kun nuorena ei sellaista ollut, "isona" voi ostaa kaiken minkä haluaa, ainakin varojen salliessa). Isäni on ajanut BMW:llä 30 vuotta. Tai sitten jonkun kivan pikku avoauton kuten Mazda MX-5.

Lopuksi vielä pari edustavaa kuvaa autosta joka tunnettiin lempinimellä Arabi. Nimen antoi sen aikainen autofiksarikollegani, rekisterinumero alkoi ARB ja tämäkin oli varusteltu saudeihin. Tunnuskappaleeksi muodostui niinikään vuodelta 1982 oleva The Clashin kappale Rock the Casbah. Muita nimityksiä autolle olivat polttoainekrematorio ja ruotsalainen malmikasa.

Arabi ei ollut oikeasti vanha taksi.

Alla talvipyörät ja Volvon "Coronat" eli turbiinivanteet.

Hirvitarra ja huoranportaat.

Momon "risuvanteet" menossa alle.

Seosmittari, wunderi ja tietysti Club Marilyn -avaimenperä.

Siihen se jäi koivun alle pariksi vuodeksi.

Dynossakin tuli käytyä.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Jätä toki kommentti tai kysymys.