lauantai 10. elokuuta 2013

Jauhelihakeittoa a'la kellari

Koska aihe näytti kiinnostavan Facebookissa, niin laitetaan nyt juttua vähän tännekin. Mitään tiukkaa ohjetta ette kuitenkaan tule saamaan.

Pata kiehuu, kohta sitä saa.

Suomalaiset perinteiset keitot ovat usein vähän masentavia, jauholenkin palat uivat sulassa sovussa ainoana mausteena käytetyn yksinäisen mustapippurin kanssa jos asia halutaan näin karrikoiden ilmaista. Toisaalta en koskaan oppinut oikein tekemään mitään muutakaan mutta pienellä "tuunaamisella" pääsee jo eteenpäin.

Keiton ehkä tärkein osa-alue on liemi. Jos siinä ei ole makua, niin koko soppa on mauton. Perinteisen lihaliemikuution olen korvannut paksulla, makealla soijakastikkeella joka on nimeltään Healthy Boy. Sen kaveriksi sopii chili. Tällä kertaa laitoin 2 tuoretta ja 2 kuivattua yksilöä, mutta jostain syystä ytyä ei tahtonut siltikään löytyä. Saa nähdä löytyykö nyt kun keitto on ollut yön yli jääkaapissa. Muita käyttämiäni mausteita ovat kauppahallista ostettu mustapippuri ja tinjami. Suolaakin joutuu Healthy Boyn kanssa yleensä lisäämään ripauksen.

Healthy Boy

Toinen tärkeä osa on erilaiset joukkoon pilkottavat kasvinosat. En ole yleisesti ottaen mikään perunan suurin fani, mutta keittoon ne sopivat hyvin (ja paistinpannulle). Tänä kesänä perunat ovat keleistä johtuen olleet erinomaisia. Oma suosikkini on ollut pikku-siikli joita olen ostanut torilta. Myöskin porkkanat kannattaa ostaa torilta eikä marketeista. Hyvä makea porkkana sopii tämän sopan sekaan mainiosti. Joskus laitan myös paprikaa kuten nytkin. Torilta tarttui mukaan vähään ison chilin näköinen suippopaprika. Usein laitan myös papuja tai hernemaissipaprikaa.

Koska en ole kasvissyöjä (vaikka suunnitelmissa onkin kasvinosien lisääminen ruokavaliossa), vaatii keittö myöskin jotain eläinperäistä. Jauhomakkaroihin en enää juurikaan kajoa, mutta oma suosikkini bratwursti toimii keitossakin mainiosti, kunhan sen vaan paistaa ensin rapsakaksi. Nyt käytin jauhelihaa, ostan yleensä porsasnautaa, rasvaisempi possu toimii hyvin chilin kanssa. Jauhelihakin on kotoisin kauppahallista, hinnaltaan se on arvokkaampaa kuin markettien teollisuudenpakkaamat mutta luonnollisesti myös parempaa.

Mitään erityisiä määriä minulla ei ole millekään aineelle (poislukien jauheliha jota ostan yleensä 500 g) joten lopputulos on aina vähän erilainen ja se pitääkin homman mielenkiintoisena. Jos jotain tuntuu uupuvan niin sitä lisätään ensi kerralla enemmän.

Keitto on itselleni vähän sellaista perusruokaa jota tehdään vähän enemmän kerralla että riittää päiväksi pariksi, mutta saisi siinä silti makuakin olla. Kaverikseen se kaipaa vielä hyvää ruisleipää ja viikonloppuisin myös ehkä jonkun vähän paremman oluen. Tänään valitsin kokeilumielessä Hooky Goldin.

Hook Nortonin Hooky Gold

Ja kuten mainitsinkin, tarkkaa ohjetta ei ole luvassa, mutta menestyksen salaisuus on loppujen lopuksi yksinkertainen. Oikeat mausteet ja hyvät raaka-aineet. Oikealla suhteella niistä saa itsensä näköisen ja makuisen keitoksen mitä on mukava nauttia seurassakin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Jätä toki kommentti tai kysymys.