keskiviikko 7. elokuuta 2013

Studiokuvausta

Kokeilin tänään vähän työpaikan studiota. Kalustoon nähden lopputulos ei ole pöllömpi.

Olympus PEN E-PM1 ei välttämättä ole paras mahdollinen vaihtoehto studiokuvaukseen, mutta aina ei myöskään tarvita tuhansien eurojen kuvauskalustoa. Varsinkin jos lopullinen kohde on maksimissaan 5 cm kokoinen ja painetaan halvalla Virossa. Nyt testailin kuitenkin lähinnä omaksi ilokseni ja kokeilunhalun vuoksi.

E-PM1 toimii kyllä hyvin peruskuvauksessa, mutta studiossa se kärsii siitä että sitä ei ole suunniteltu manuaalikuvaukseen. Se on enemmänkin seuraava askel pokkareista säätöjen puolesta. Itseäni ei kuitenkaan kiinnostanut sijoittaa satoja euroja enempää sen takia että voisin keksittyä säätöjen hieromiseen eikä itse kohteeseen. Varsinkin kuin kenno ja kuvaprosessori taitavat olla samat myös arvokkaammissa PEN-malleissa. Toistaiseksi olenkin ollut kameraan ja sen tuottamiin kuviin erittäin tyytyväinen. Multa miltä näyttävät studiokuvat kahden salaman kera?



Kuvanlaatu on omassa käytössäni ihan riittävä, kuvani menevät lähes 100% nettiin. Ja kyllähän näillä pärjää pienessä koossa printissäkin. Toki jos haluaa nipottaa niin voi mennä Rajalaan ja latoa satalappusia tiskiin ison pinon, mutta en näe siinä mitään järkeä. Minä harrastan kuvaamista, en kameroiden ja optiikan ostamista. Tunnen ihmisiä joilla on kyllä hyvä kalusto mutta kuvat ovat tylsiä. He eivät koskaan edes puhu itse kuvista vaan siitä mitä aikovat ostaa seuraavaksi.

Työkaveri vähän jeesasi salamoiden kanssa mutta asetuksia ei ole kovin paljoa hierottu. Raw-kuvien käsittelyn tein Bridgen Camera Rawilla ja Photoshop CC:llä. Aikaa meni per kuva ehkä max 5 min. Reilu 300 euron kuvauskaluston (sis. kamera ja optiikka, 30 mm Sigma) ja käytetyn ajan huomioon ottaen lopputulos on minusta ihan ok.




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Jätä toki kommentti tai kysymys.