maanantai 16. syyskuuta 2013

Miten järjestelmiä testataan?

En ole koskaan ollu testaamassa mitään järjestelmää mutta minulla on aavistus että miten muutamia on saatettu testata.

Insinööri istuu toimistossaan, hörppii kaikessa rauhassa kahvia. Ruudulla pyörii testiohjelma järjestelmästä jonka insinöörin kaveri on suunnitellut. Järjestelmästä on juteltu monta kertaa kahvipöudässä ja on sitä saanut vilkaista aikaisemminkin. Testi-insinööri napsuttelee kaikessa rauhassa kuvakkeita, tämä toimii, tämäkin toimii, hyvä juttu. Eiköhän pistetä eteenpäin.

Todellisuus on usein toinen. Olet vieraassa ympäristössä ja sinulla on noin sekunti aikaa omaksua uusi käyttöliittymä. Seuraava kiireinen asiakas hönkii niskaan. Ei ole aikaa tutkia tai kokeilla. Et tunnista kuvakkeita, et tiedä mitä pitäisi painaa seuraavaksi.

Kun käytin ensimmäistä kertaa uusittua VR:n lipunostojärjestelmää lippuautomaatissa, huomasi heti että testausta ei oltu tehty todellisessa ympäristössä. En ole kovin pitkä, mutta silti värit näytön reunalla invertoituivat ja tekivät tekstistä hankalasti luettavaa. Jouduin kyyristelemään. Painikkeita oli sijoiteltu liian lähelle ruudun reunaa. Ruutu oli muutenkin täynnä samanarvoisia ja näköisia nappuloita. Montako varusmiestä tulee mukaan, entä eläkeläisiä. Jotenkin kävi mielessä että järjestelmää tuskin oli testattu muualla kuin omassa toimistossa. Järjestelmässä oli toki muitakin ongelmia. Esimerkiksi se että se ei juurikaan toiminut alkuaikoina. Jos oli vähänkään enempää toimintaa, systeemi kaatui. Muistan kun Karjaan rautatieasemalla yksi automaatti toisensa perään simahti. Ja kun jonottelin ensin parille automaatille, ei enää ehtinyt jonottaa tiskille. VR ei tietenkään ollut halukas tulemaan vastaan ja veloitti kyseisissä tapauksissa lisämaksun junasta ostetusta lipusta. Tosin konduktöörillä ei ollut sillä kertaa myyntihaluja enkä minä alkanut väkisinkään sitä rahaa tyrkyttämään. Kun eivät automaatitkaan huolineet pennosiani.

Tunne palasi kun asioin S-Market Wiklundin itsepalvelukassalla. Paljon kuvakkeita. Pieniä, epäselviä kuvakkeita. Laite höpöttelee samalla omiaan. Ja aikaa on taas se sekunti. Tai olisihan siinä silloin ollut, mutta eihän siinä kehtaa koko päivää olla. Ikean automaatti oli helppo. Näyttö oli selkeä eikä koneen tarvinnut höpötellä mitään, maksaminen sujui heti ensimmäisestä kerrasta alkaen kuin tanssi. Mutta se kone taitaakin olla suunniteltu Ruotsissa.

Lehdistä saa jatkuvasti lukea epäonnistuneista (ja yleensä myös kalliista) tietojärjestelmähankkeista. Ei osata kilpailuttaa tai ostaa palveluita, sanovat jotkut. Mutta pitääkö sekin erikseen speksata että järjestelmä edes toimisi kunnolla? Ja kuka niitä oikein kehtaa tehdä, eikö ihmisillä ole ammattiylpeyttä? Sanovatko ne ihmiset työviikon jälkeen kapakassa ylpeänä että minä muuten olin tekemässä sitä VR:n lippu-uudistusta. Sanovatko että meillä suunniteltiin se sähköinen äänestysjärjestelmä minkä takia piti pistää uusintakierros pystyyn.

Luulisi että kalliissa järjestelmissä on itsestäänselvyys että ne testataan todellisessa ympäristössä ja loppukäyttäjillä. Mutta eipä ole. Toisaalta se on osa tietyntyyppisten firmojen ansaintalogiikkaa että rahastetaan virheiden korjaamisella. Niiden virheiden mitkä ne tekivät itse. Tyhmähän se on joka ostaa, ei se joka myy. Ja loppukäyttähän se siitä sitten kärsii, ei se järjestelmän tilannut henkilö. Palvelu ei pelaa ja kehityskulut maksetaan tuotteen tai palvelun hinnassa.

 Ja Pohjolan Liikenteen etusivulla on muuten vielä se sama moka mistä kirjoitin aikaisemmin. Moinen munaus olisi pitänyt huomata jo sivua tehdessä. Asiakaspalvelun mukaan ongelmaa korjataan. Eipä ole vieläkään korjattu. Ilmeisesti asiakkaita riittää sen verran kivasti ettei tarvitse kiirehtiä.

Kuvankaappaus 16.9.2013





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Jätä toki kommentti tai kysymys.