maanantai 16. syyskuuta 2013

Pyöräily piristää

Olen viime aikoina kummastellut pientä vireystilan parantumista. Vielä puolenyön aikaankaan ei tee mieli mennä nukkumaan eikä aamulla vaivaa kuolemanväsymys. Ensin en meinannut keksiä sille mitään syytä.

Ruokavaliossa ei ole ollut muutoksia vähään aikaan kuin korkeintaan huonompaan suuntaan. Nyt ei ole ollut aikaa käydä torilla tai kauppahallissa. Lenkkeily jäi kun akillesjänne alkoi vaivata. Uimassakin ehdin käydä tänä kesänä peräti kerran ennen kuin Samppalinnan maauimala meni kiinni viime viikolla.

Sitten keksin vastauksen. Työmatkani on edestakaisi noin 10 kilometriä ja siitä tulee noin 45 minuuttia "pakollista" ulkoilua joka päivä. Joskus painun suoraan töistä kellarin syövereihin ja pysyn siellä aamuun asti, ulkoilu tuli siis tarpeeseen. Kesäkuun alusta olen käynyt töissä pyörällä lintsaamatta kertaakaan, satoi taikka paistoi. Bussikortissa kun ei enää ole virtaa.

Sen ansiosta rahaakin on säästynyt jo toista sataa euroa. Enkä ajatellut lopettaa pyöräilyä ihan heti, ehkä sitten kun tulee vaakaräntää. Pari kertaa olen joutunut turvautumaan sadetakkiin ja aamuisin alkaa kaivata hanskoja käsiinsä mutta muuten menee vielä ihan mukavasti.

Kannatti siis taas palata pyöräilyn pariin pitkän tauon jälkeen. Tosin kyllä se korttikin pitänee kohta jo ladata.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Jätä toki kommentti tai kysymys.