keskiviikko 30. lokakuuta 2013

Pari kuvaa Tampereelta

Pysähdyin viikonloppuna Tampereella ja seuraavaa junaa odotellessa otin pari kuvaa. Keli oli vähän synkkä eikä syntynyt mitään mestariteoksia. Harmaakortti ei ollut mukana, enkä jaksanut oikeen panostaa valkotasapainoihin, leikitään niin että jokainen kuva on oma itsenäinen teoksensa...


Kirjasto on aika komea

Tampereellakin on patsaita

Mäkkärin kotka


Terassi ei taida olla auki


Tämä on ehkä sarjan paras




Ja jokusen kuvan otin iPhonellakin:



Ja vielä vika otos kun palailin takaisin Turkuun:


perjantai 25. lokakuuta 2013

Ostin sitten iPhone 5S:n

Bloggarin elämän tekee usein hankalaksi se että kaikki pitää hankkia heti. Viikon päästä ei enää kannata kirjoittaa. Ja kun DNA:n kytky oli kohdallaan, tuli tehtyä kaupat.

Poikkesin töiden jälkeen Skanssin Giganttiin. Yllättäen sinne ei ollut edes tullut 5C:tä, heti kuulemma ottavat kun vain saavat. Toisaalta olin jo alkanu tulla toisiin ajatuksiin mallin suhteen. Ainoa tarjolla ollut malli oli mustan nimellä kaupattava 5S Space Gray ja se sopi itselle mainiosti. Varsinkin kultainen on omaan makuuni turhan korea.

iPhone 5S Space Gray

DNA tarjosi parhaan kytkykaupan ja Saunalahti huonoimman. Vaikka Saunalahden palveluissa ei olekaan ollut valittamista, veti DNA tällä kertaa pidemmän korren kun kytkyluuri irtosi hintaan 544,80 euroa. Sille otin kaveriksi 21 megaisen netin, puhepaketit sun muut jätin suosiolla muille. Nykyään voi mennä useampikin päivä jolloin en soita tai laita tekstiviestejä lainkaan. DNA:n verkon pitäisi kaiketi olla parempi kaupunkialueella ja Elisan muualla. Se jää nähtäväksi miten käy omassa käytössä.

Käyttöönotto sujui odotetusti, eli ilman suurempia ihmeellisyyksiä jo Gigantissa. En palautellut varmuuskopiosta vaan päätin tehdä "puhtaan asennuksen". Puhelimeen on tullut keräiltyä kaikenlaista turhaa kahden ja puolen vuoden aikana. Salasanat sun muut saa toki muistella ja syöttää uusiksi, mutta sitä ei tarvitse tehdä kuin kerran. Gmailia en saanut enää toimimaan Exchangena, vaan se piti asentaa Google-tilinä. Google haluaa pyhittää Exchangen maksaville asiakkaille. Se ei tuota sen enempää lisävaivaa, mutta jotkut hienoudet jäävät pois käytöstä. Tätäkin voi kiertää käyttämällä esimerkiksi jotain toista sähköpostiohjelmaa.


Sormenjälkitunnistuksen käyttöönottaminen oli toteutettu hauskasti. Se myös tuntuu toimivan yllättävän hyvin. Toisaalta arvostelujen perusteella se ei tullut yllätyksenä. Nelosen jälkeen 5S tuntuu kädessä kepeältä. Sitä vähän pelkää että miten tämä köykäinen kapula kestää. Sekin jää nähtäväksi. En uskaltanut jättää luuria kuoretta. Gigantista ei löytynyt mitään kiinnostavaa joten poikkesin Clas Ohlssoniin. Tarkoituksena oli hankkia värikäs kuori ettei puhelin enää pääse maastotumaan mustaan sohvaani, mutta päädyin taas tummanharmaaseen läpikuultavaan slimmikuoreen, merkki taisi olla Exibel. Pakkaus jäi kassalle koska avulias myyjä antoi sovittaa kuorta. Pitää hankkia joku parempi kunhan löydän sopivan. Tai ehkä kaksi kuorta, toinen vähän kovempaan käyttöön ja toinen salonkikelpoisempi. rawHIDE vaikuttaisi tyylikkäältä, mutta sekin on musta...

rawHIDE

Ei niin kovin yllättäen 5S toimii huomattavan nopeasti, varsinkin verrattuna vanhaan neloseen. Kokeilin vähän pelailla Asphalt kasia ja hienoltahan se näytti. Vitosissa on mukana myös uudenmalliset kuulokkeet. Äänenlaadultaan ne hakkaavat vanhat mennen tullen, mitään huippuhifiä ne eivät kuitenkaan ole. Dire Straitsin Once Upon A Time In The Westissä diskantti kihahtaa turhan voimakkaasti kun samalla Mark Knopflerin ääni on hento ja hontelo. Ja viimeistään Jesper Ranumin Hiding From The Sun paljastaa että aika paljon jää kokemuksesta puuttumaan. Toki varmaan näilläkin popittaa päivän naama -musaa, itselläni jäävät joka tapauksessa käyttämättä, omissa korvissani ei pysy kuin sellaiset korvakäytävään työnnettävät mallit.

Apple EarPods paketissa

Apple EarPods

Ja kameraankin piti tietty kokeilla. Hämärässä asunnossani se tuntui toimivan hyvin.

Ilman HDR:ää

HDR käytössä

Kuvat on otettu tutussa paikassa missä kuvaan yleensä Olympuksellani (kuvassa). Kuvat on otettu perusasetuksilla ilman salamaa (joka oli asennossa Auto). Valkoinen paloi vähän puhki ilman HDR:ää, mutta muuten kuvat ovat ihan mukiinmeneviä, pienellä säädöllä niihin saisi vielä vähän lisää meininkiä jos tykkää.


Tätä huonetta valaisevat ainoastaan 3 kattoon suunnattua ekohalogenia ja kellertävät seinät syövät osansa valosta. Kohinaa löytyy mutta esivahvistimen teksteistä saa osittain selvää. Tätäkään kuvaa ei ole sen enempää käsitelty.

Mutta koska kokemusta ei ole vielä kertynyt kovin paljoa, lopetetaan jaarittelu tähän ja palataan asiaan ehkä joskus myöhemmin. Toistaiseksi olen tyytyväinen.

iPhonen kytkyhinnat

Sonera julkaisu kytkyhintansa iPhone 5S:stä ja 5C:stä jo ennen puoltayötä.

Olin näemmä tehnyt virhearvion, sillä kytkykaupalla saa hinnoista pois reilun satasen. Välillä iPhone-kytkyt ovat olleet suoraan sanottuna surkeita. Vanhat mallitkaan eivät ole pudottaneet hintaansa vaikka uudet kolkuttevat jo ovella.

Esimerkiksi 16 gigan 5C maksaa 24 kk kytkyllä 482,40 euroa ja ilman kytkyä 590 euroa. Säästö on siis jo ihan hyvä, ainakin jos ei joudu ottamaan jotain ryöstöpakettia kytkyn kaveriksi. Pitää vähän tutkia Soneran paketteja.

Eniten kytky-iPhoneissa kuitenkin nyppii huolto. Mikäli laitteen joutuu viemään takuuhuoltoon, sitä ei voi viedä viralliseen Apple-huoltoon jossa se vaihdettaisiin uuteen vaan se pitää huollattaa operaattorin kautta. Ja operaattoreille 2 viikon kohtuullinen korjausaika tuntuu olevan paremminkin minimi kuin maksimi (myös muilla merkeillä).

Ja tätä kirjoittaessa Saunalahtikin sai uudet puhelimet nettisivulle. Yllättäen hinnoittelu on eri, aikaisemmin mainittu 5C maksaa 36 kuukauden sopparilla 588,96 euroa eli säästöä ei kerry kovin montaa euroa vaikka sitoutuu Saunalahden asiakkaaksi peräti kolmeksi vuodeksi.

Toisaalta Soneran palvelun tason tietäen voi olla että he joutuvat tekemään enemmän töitä uusien asiakkaiden saamiseksi...

torstai 24. lokakuuta 2013

OS X Mavericks ja virrankulutus

Tuoreimman OS X:n yksi kiinnostavimmista ominaisuuksista on ehdottomasti uudet virransäästötoiminnot. Lukemani ja kokemani perusteella lupaukset on myös lunastettu.

Macrumorsin testissä tuore MacBook Air sai tuntuvasti lisää käyttöaikaa, mutta myös vuoden 2007 MacBook Pro paransi vajaalla tunnilla. Omaa konettani en ole päässyt vielä noin perusteellisesti testaamaan. Ainakin lupaukset ovat kovat, varausta on jäljellä 58 % ja aikaa luvataan vielä 3,5 tuntia kun Spotify soi Airplayn yli ja Safarissa on auki kaksi ikkunaa ja yhteensä vajaa 20 välilehteä. Näiden lisäksi auki taustalla on vielä Viestit-sovellus ja iBooks.

Mavericks pyrkii säästäämään virtaa pistämällä inaktiiviset ohjelmat passiivisiksi. Esimerkiksi jos sinulla on Word auki, mutta et kirjoittele sillä vaan luet uutisia iltapäivälehden sivulta, ei Word käytä laisinkaan suoritinta eikä näinollen kuluta virtaakaan. Jotkun ohjelmat tuppaavat rasittamaan prosessoria melkoisesti idlenäkin. Kun ominaisuus tuotiin julki, joissakin piireissä se ymmärrettiin siten, että Apple olisi rajoittamassa ohjelmien moniajoa samaan tapaan kuin iPhoneissa aikaisemmin. Tästä ei kuitenkaan ole ollut missään vaiheessa kyse. Ohjelmat toimivat taustalla entiseen tapaan mikäli sille on tarvetta.

CoconutBattery näyttää koneen virrankulutuksen mutta en keksinyt mittailla sitä ennen päivitystä. En pistänyt ylös myöskään ohjelmien prosessorinkäyttöä, mutta perstuntumalta sanoisin että taustakuorma on vähentynyt selvästi.

CoconutBattery

Koneen kuorma kun Spotify ei soi

Koneen kuorma Spotifyn soidessa Airplayn kautta

Koneeni tiedot

Taustakuorma näyttäisi aika olemattomalta, tässäkin kohtaa Spotifyn ja Safarin lisäksi auki Viestit ja iBooks. Safarikin lienee olevan inaktiivisena koska kuvankaappaushetkellä olin Dashboardissa. Flashia ei ole tällä hetkellä asennettuna koneeseen ollenkaan. Käytin aikaisemmin Chromea, mutta sen kanssa oli ongelmia Web GL:ää käyttävissä sivustoissa. Esimerkiksi uudistunut Google Maps jumitti selaimen Chromen kanssa mutta Safarissa palvelu toimi mainiosti. Toisaalta Chrome on muutenkin vähän resurssisyöpön maineessa. Uusi Safari tuntuu olevan paljon kevyempi. Eikä tämä muutenkaan pöllömpi ole, pitää varmaan vääntää vähän juttua selaimistakin jossain vaiheessa.

Mutta summa summarum, akunkestoon on saatu aikaiseksi parannusta ja hyvä niin. Mielessä pyöriikin enää kaksi kysymystä.

Ensimmäinen kysymys on että miksi vasta nyt. Käsittääkseni tekniikassa ei pitäisi olla mitään ihmeellistä, jonkun piti vain keksiä toteuttaa se. Ehkä mobiililaitteista saatu kokemus antoi kehittäjille uusia ideoita.

Toinen kysymys on se että koska Microsoft ilmoittaa että heidän seuraaavaan versioonsa tulee vastaava ominaisuus. Oli se sitten 9 tai 8.2, näemme varmaan jotain uutta vuoden päästä. Perinteisesti  Windows-koneet eivät ole oikein pärjänneet akun kestossa ja Mavericks kasvattaa eroa entisestään. Asiaa on pohdittu tarkemmin OS News -sivustolla.

Ja mitä Mavericksiin tulee noin yleisesti niin pidän tästä aina vain enemmän.

edit: Järjestelmän valvonnassa voi nyt myös tarkkailla virrankulutuksia:



keskiviikko 23. lokakuuta 2013

Logitech Z50 - soiva kukkaruukku

Ostin eteisen Airport Expressin jatkoksi tuoreen Logitech Z50 -multimediakaiuttimen. Kyseiseen tilaan ei tarvita stereoparia tai muutenkaan suuntaavia kauttimia, joten päädyin kokeilemaan edullista, kukkaruukkua muistuttavaa kaiutinta.

Logitech z50 multimediakautin

Kaiuttimen laatuvaikutelma on ihan kohdillaan parin kympin hinta huomioon ottaen. Ulkonäostä päätelleen kaiutin on tarkoitettu ympärisäteileväksi. Reissukäyttöön se ei välttämättä ole paras mahdollinen koska se toimii verkkovirralla. Itse ostin kaiuttimen saadakseni musiikkia helposti keittiössä hääräilyn ratoksi. Toistaiseksi olen tyytynyt tuomaan Tivoli Audion iPalini keittiöön, kivitalon kellarissa antenni vain vaatii hieman tarkempaa suuntaamista. Laaduttomammasta vastaanotimesta ei välttämättä edes saisi mitään asemaa kuulumaan.

Purin Z50:n laatikosta, otin kuvat ja kasasin sen eteisen hyllyyn Airport Expressin läheisyyteen. Kaiuttimessa ei ole minkäänlaisia kytkimiä eikä edes virtavaloa. Toisaalta valo olisi kuitenkin ollut ärsyttävän kirkas ja sininen jos sellainen olisi. Kytkin Airport Expressistä Airplayn käyttöön ja eikun kuuntelemaan. Valmistaja kehuu laitteen olevan äänekäs 2,25 tuuman kaiutinelementteineen ja 10 watin piikkitehoineen. Z50 on hieman isompi kuin mitä kuvista ajattelin, aika tarkalleen oluttölkin korkuinen.



Kyllähän siitä ääntä lähtee enemmän kuin mitä keskivertoläppäristä, en silti kehtaisi kehua sitä kovin tehokkaaksi. Mutta en hankkinutkaan kaiutinta kotidiskoa varten. Valitettavasti äänenlaatukin tuotti suuren pettymyksen.

Yhdestä pienestä kaiutinelementistä voi saada ihan miellyttävän äänen jos ymmärtää sen rajat (ja elementti on hyvälaatuinen). Ensimmäisenä kiinnitin huomiota kihisevään diskanttiin, korostus oli yllättävän iso ja sävy ruma. Keskialue honottaa korostuneesti ja bassot, no niitä ei ole. Yläbasso ei jaksa edes kumista riippumatta millaista musiikkia soittaa. Tymäkkäkin sähköinen bassosaundi on lähinnä poksahtelua.

Olisin ollut kaiuttimeen tyytyväinen jos se olisi tyytynyt soittamaan hillitysti taustamusaa mutta nyt se rääkyy noita-akan äänellä että täällä minä olen. Sointitasapaino on täysin pielessä, suunnittelijat ovat yrittäneet tehdä kaiuttimesta jotain ihan muuta kuin mitä siltä voisi ulkonäön puolesta odottaa. Ja epäonnistuneet luultavasti siinäkin. Leffakäyttöä en viitsinyt edes kokeilla.

En suosittele kyseistä kaiutinta oikeastaan kellekään, edes taustamusiikin soittamiseen. Oma yksilöni saa nyt toistaiseksi jäädä paikalleen, kai sitä satunnaisesti sietää kuunnella. Onneksi hinta ei ollut paha.

Audiopiuha on kiinteä

Virtalähde on onneksi pieni

Ostin muuten samalla kertaa Falcon Eyesin harmaakortin ja käytin sitä nyt ensimmäistä kertaa näissä kuvissa. Tästä lisää myöhemmin.


OS X 10.9 Mavericks - ensi puraisu

Eilen julkaistu uusi OS X:n versio ei lupaile kuuta taivaalta mutta tarjoilee nipun hyviä pieniä uudistuksia sekä muutamia teknisiä uudistuksia "pellin alle". Uusiin ominaisuuksiin tutustuu parhaiten Applen omalla esittelysivulla. Tekniikan hienoudet esitellään täällä.

Mavericks oli hieman yllättäen täysin ilmainen päivitys. Päivitysten hinta on toki laskenut vuosi vuodelta ja olin jo joskus pohdiskellut että koskakohan mennään samaan malliin kuin älylaitteissa. Ajan tasalla oleva käyttöjärjestelmä alkaa olla aina tärkeämpi ja tärkeämpi. Sovelluskehittäjätkään eivät välttämättä ole innostuneita tukemaan ikivanhoja versioita.


Eilen illalla palvelimet olivat melko jumissa, mutta aamuun mennessä asennuspaketti oli latautunut. Asennus meni tuttuun tapaan sutjakasti. Aikaakaan ei kulunut kovin paljoa, pisin aika meni itse asennuspaketin lataamiseen. Otin SuperDuperilla levystä tuoreen boottaavan kloonin, ihan vaan varoiksi. Jos jotain sattuu tai jos pitää palata takaisin vanhaan järjestelmään. Minulla on yleensä aina muutenkin pari kolme kloonilevyä verkkolevyllä olevan varmuuskopion lisäksi. Kloonilevyltä voin vaikka bootata tarvittaessa työkoneeni.

SuperDuper!

Yleensä tuoreen käyttöjärjestelmän kanssa ilmenee aluksi ongelmia, mutta toistaiseksi ainut ongelma on ollut CrashPlan-varmuuskopiointiohjelman toimimattomuus. Sekin korjaantui uudelleenasentamisella. Onyxistä ei ole vielä Mavericks-yhteensopivaa versiota, mutta sillä ei ole onneksi joka päivä käyttöä (paitsi että haluan taas eroon 3D Dockista). Photoshop CC, Illustrator CC, Spotify ja Steam toimivat mainiosti, ohjelmia on päivitetty ahkerasti viime aikoina. Mac OS X sai muuten myös vastaavanlaisen automaattisen päivitystoiminnon App Storeen kuin on jo iOS seiskassa.

Storen ulkopuoliset softat päivittyvät edelleen kuka mitenkin. Itse ostan mielelläni ohjelmia App Storesta sen suoraviivaisuuden ja helppouden takia. Jos sama peli on sekä Steamissa että App Storessa, valitsen jälkimmäisen koska Steam on vaan turhan työläs. Suomen kielessä ei taida olla hyvää vastinetta englannin kielen sanalle "bloated" mutta jos olisi, käyttäisin sitä kuvaamaan Steamia.

Käyttöönotto sujui siis hyvinkin kivuttomasti. Käyttöliittymä ja siirtymät tuntuisivat olevan aavistuksen vikkelämpiä retina-koneellani. Optimointia on ilmeisesti tehty. Ulkoasu on mennyt askeettisempaan suuntaan, välillä hyvässä, välillä pahassa. Yksi mukavimmista uudistuksista on kuitenkin Finderin välilehdet.

Finderissä on nyt välilehdet

Uusituista sovelluksista kokeilin lähinnä iPhotoa ja iBooksia. iPhoto ei vaikuttanut muuttuneen kovin radikaalisti, joten en perehtynyt siihen sen enempää. iBooksista en oikein vielä tiedä että onko sille käyttöä vai ei. Tablettia minulla ei ole ja retina-näytöltä on kyllä jo ihan miellyttävää lukea pidempiäkin tekstejä. Toisaalta ainoa sähköinen kirjan tapainen mitä olen ruudulta lueskellut on 40 years of X-Men dvd-levyn sarjakuvat. Safari on saanut sivupalkin ja tuntuu toimivan nopeasti. Edellisellä versiolla Bloggerin käyttö välillä vähän tökki (ainakin verrattuna Chromeen) mutta nyt en ole moista huomannut.

Sun Tzun Art of War iBooksissa

Kiinnostavia teknisiä uudistuksia ovat keskusmuistin pakkaaminen ja uudet virransäästöominaisuudet. Niiden toimivuus nähdään vasta ajan kanssa. Pieni parannus akunkestoon ei olisi pahitteeksi, kone hyytyy yleensä noin viiden tunnin käytön jälkeen. Näytön laajentaminen Airplayn välityksellä voi olla joskus kätevää. Kahden näytön käyttöä on muutenkin parannettu, siitä itselleni on iloa enemmän töissä, mikäli ongelmia ei ilmene, asentelen Mavericksin pian työkoneellekin.

Mavericks vaikuttaa kaikin puolin onnistuneelta päivitykseltä, korviini ei ole kuulunut vielä mitään isompia ongelmiakaan. Mavericks on ehdottomasti hintansa väärti (heh) ja kokemukseni pohjalta voin sitä jo suositella. Toki vaativammassa tuotantokäytössä kannattaa perinteiseen tapaan odotella vähintään  ensimmäistä isompaa päivitystä (10.9.1 tässä tapauksessa) ja selvittää harvinaisempien ohjelmien yhteensopivuus. Kannattaa myös googletella oman koneen malli ja mavericks, jos joku tietty laite tuottaa ongelmia. Oma koneeni on keväällä hankittu edellisen sukupolven MacBook Pro 13" retina-näytöllä.

edit:  Maverics sai yli 7% osuuden alle 24 tunnissa.

edit2: Maverics säästää oikeasti virta Macrumorsin testin mukaan.

edit3: Pitkä artikkeli aiheesta Ars Technicassa.

maanantai 21. lokakuuta 2013

Pohjolan Liikenne perseilee taas

Pohjolan Liikenteen verkkokaupan bugia joka saa verkkokaupan myymään eioota ei ole vieläkään korjattu. Systeemi vuotaa valitettavasti muualtakin.

Joskus kuukausi sitten bussien viivakoodinlukijat eivät olleet vielä käytössä. Viime lauantaina olivat mutta toteutus paljastui kelvottomaksi.

Pohjolan Liikenteen nettilippu muistuttaa yllättäen huomattavasti VR:n lippua QR-koodia myöden. Junassa QR-koodi toimii mainiosti myös kännykän ruudulta mutta sama ei onnistunutkaan Pohjolan Liikenteen bussissa. Motorolan valmistama lukija on asennettu kiintästi kojelautaan. Lukupää on käänneltävän varren päässä mutta kuljettaja ei onnistunut lukemaan sillä koodia iPhonen ruudulta. Ongelma oli jo hyvin tiedossa koska kuski totesi heti alkuun että tämä tuskin onnistuu.

Järjestelmä on tuskin ollut halpa mutta ilmeisesti tälläkin kertaa testaaminen on unohtunut. Tai sitten testaus on tehty vain tulostetuilla paperilipuilla. Kaikilla ei ole nykyäänkään omaa tulostinta ja jotkut välttelevät turhaa tulostamista muista syistä. Älypuhelin alkaa kuitenkin löytyä jo lähes jokaisesta taskusta. Pohjolan Liikenteen autoissa on siis järjestelmä joka oli vanhentunut jo kun se saatiin käyttöön. Ilmeisesti näillä eväillä on tarkoitus lähteä taistelemaan markkinaosuuksista kun kilpailu pikkuhiljaa vapautuu.

Se tuskin on Pohjolan Liikenteen vika, mutta totesin myös että Turun Linja-autoaseman kahvilakin on melko surkea. Rautatieaseman kahvilasta ostaa mielellään matkaevästä, mutta linja-autoaseman kahvila on synkeä paikka asioida. Tila on järjestelty hankalaksi ja tarjoilu tuo mieleen 80-luvun huoltoaseman. Koska aamupalan syöminen kotona unohtui, ostin kuitenkin täytetyn ruisleivän. Käntyllä oli hintaa reilu 4 euroa, eli aika normi. Leipä vaikutti olevan selvästi eilistä tekoa ja salaatissakin oli ummehtunut tuoksu. Avasin paketin vasta autossa, joten ei voinut enää valittaa. Neljällä eurolla saa kyllä paremmankin leivän kunhan sen hakee jostain muualta. Linja-autoaseman välittömässä läheisyydessä palvelee ainakin Kahvila-ravintola Helmi. Pari kertaa asioineena voisin sanoa että pesee aseman kahvilan kevyesti.

Ja jos joku ihmettelee että miksi edelleenkin ajelen Pohjolan Liikenteellä, niin käytän sitä aina silloin kun se tulee halvimmaksi.  PL:n tarjousvuorot ovat ihan kilpailukykyisen hintaisia ja autot ovat myös siistejä ja yleensä ajallaan. Myynnissä olisi kyllä petraamista koska tarjousvuorojen autot ovat olleet aina lähes tyhjiä. Onnibussin liikeidea on  myydä autot täyteen, Pohjolan Liikenne ei ole onnistunut  kopioimaan konseptia ihan oikein.

Lue vanhat jutut:

Pohjolan Liikenteen verkkokauppa

Pohjolan Liikenne ja palaute

Pohjolan Liikenne vastasi

sunnuntai 20. lokakuuta 2013

Kilo gojimarjoja

Gojimarjoja on mukava popsia vaikka teen kera, ostan niitä aina silloin tällöin. Nyt sain kuitenkin niitä kilon pussin.


Yleensä olen ostanut ehkä reilu 100 grammaa ja niissäkin menee hetki. Nyt on käsissä kilon pussi. Mitäköhän niillä tekisi? Töihin voisi ainakin viedä vähän. Ja voihan niitä laittaa aamupalajogurtin joukkoon. Kilo on silti aika paljon. Jos tekisi gojimarjakakkua. Voiko sellaista tehdä? Kaiketi, pitää vähän kuulostella internettiä. Eiköhän näistä eroon päästä.

lauantai 19. lokakuuta 2013

Aamukahvit Beatles-mukista

En ole mikään erityisen suuri erikoismukien ystävä. Beatles-muki on kuitenkin suosikkini.

Aamukahvi Beatles-mukista

Beatles-muki on toki myös isompi kuin yleensä käyttämäni mustat Ikean Färgrig-mukit eli tuttavallisesti fägärit. Alunperin havittelin Tonfisk Designin mustia Warm-sarjalaisia, mutta silloin aikaan tulin siihen tulokseen että neljä kymppiä kahdesta mukista on vähän liikaa. Jostain syystä olen kuitenkin tykästynyt juuri mustiin astioihin.

Beatles-mukin tarina on kuitenkin paljon pidempi. Olen saanut sen lahjaksi isältäni parisen vuotta sitten. Vaikka The Beatles ei enää kovin kovin usein levylautasellani pyörikään, se oli ensimmäinen "aikuisten yhtye" mitä aloin kuunnella. Sitä ennen kuunneltiin esimerkiksi Mikko Alatalon lastenlevyjä ja muuta kauheaa. Pitääkin kaivella vanhat vinyylit esiin joku kerta. Oikeastaan tämän kirjoituksen nimi olisi voinut olla "Kun Mikko Alatalo vaihtui The Beatlesiin" mutta sitten se ei olisi liittynyt mitenkään kahviin tai mukiin josta nyt päästiin aiheeseen aasinsillan kautta.

En nyt tarkalleen ottaen muista kuinka vanha olin kun näin televisiosta elokuvan Yellow Submarine. Elokuvahan on piirretty ja jälkeenpäin ajatellen aika psykedeelinen. Muistelisin lukeneeni että se oli ihan alun alkaenkin tarkoitettu lapsille vaikka sanoituksista on haettu ties minkälaisia merkityksiä. Bealtlethan nauttivat tuohon aikaan muutakin kuin kahvia ja kansalaisluottamusta. Olin jo tuohon aikaan melko tarkka, eikä minulle yleensä kelvannut isäni nauhoittama c-kasetti vaan sen piti olla ehtaa vinyyliä.

The Beatles - Yellow Submarine - kuva: Wikipedia

Ja Yellow Submarinesta sitten siirryttiin aitoon porttiteorian tyyliin muuhunkin isäni vinyylihyllyn sisältöön, tosin siinä meni aikansa ennen kuin esim. Black Sabbath tai Uriah Heep alkoivat upota kunnolla. Meillä oli kyllä cd-soitin, mutta itse hankin oman soittimen muistaakseni vasta lukioaikoina. Vinyylisorvi minulla on ollut niin kauan kuin stereotkin. Nyt taitaa olla menossa kolmas laite. Soittelin sitten isäni vinyylejä koska niitä oli hyllyssä runsaasti. Tämä epäilemättä vaikutti musiikkimakuuni vaikka samaan aikaan c-kasetilta soi Pertti Salovaaran ohjelmasta nauhoitettu teknomusiikki. Hämmentävä yhdistelmä, eikö.

Spotifystä ei The Beatlesia valitettavasti juurikaan löydy. Omasta levyhyllystänikin löytyy vain hittikokoelma 1 ja vinyylinä "sininen tupla", kokoelma sekin. Jälkimmäisen kaveriksi pitäisi kyllä ehdottomasti saada ainakin Yellow Submarine ja toinen suosikkini, Rubber Soul.

The Beatles - Rubber Soul - kuva Wikipedia

Kahvikin on muuten taas uutta laatua, suosikkini Daterra oli taas kerran loppu Cafe Artista, mutta Espresso Sunrise (Brazil Daterra Estate) on aika samanlainen. Ja hyväähän se on tämäkin, pitää vaan taas saada sovitettua annostus kohdilleen.

torstai 17. lokakuuta 2013

Windows Retina-aikaan

Tänään ulos tullut Windows 8.1 tuo vihdoin kunnollisen tuen korkean pikselitiheyden näytöille. Nythän ongelmia on ollut jo monissa ultrabookeissa Full HD -resoluution (1920 x 1080) kanssa. Yllättäen Microsoft on päätynyt toteutuksessa samanlaiseen ratkaisuun kuin Apple.


Uusi päivitys mahdollistaa Applen Retina MacBook Pro:ta tai Chromebook Pixeliä vastaavien läppäreiden tuomisen markkinoille myös Windowsilla varustettuna. Mielenkiinnolla odottelenkin että mikä valmistaja ehtii ensin. Hiukan tekisi mieleni veikata Samsungia, mutta HP on myös voimakkaasti pyrkinyt uudistamaan tarjontaansa nykyaikaisemmaksi joten sekin voisi tulla kyseeseen. The Vergen vanhempi juttu aiheesta. edit: onhan noita, esim. Toshiba Kirabook 2560 x 1440 resoluutiolla, tosin taitavat olla aika harvinaisia.

Graafikot ja valokuvaajat varmasti ilahtuvat tulevista malleista. Webbisuunnittelijalle korkeasta pikselitiheys voi taas olla haitaksi koska materiaalia katsellaan pääsääntöisesti huonommilla näytöillä. Windows-käyttäjät pääsevät myös tavallaan valmiiseen pöytään koska esimerkiksi Adoben tärkeimmissä ohjelmissa on jo tuki Applen Retina-näytöille. Tältä kannalta Applen ratkaisua vastaava toteutus onkin erinomainen, sillä nyt riittää että retina-käyttöliittymät vain siirretään Windows-versioihin sellaisenaan.

Olen kirjoitellut tästä asiasta ennenkin ja kirjoitan taas. Näyttöjen resoluution kehitys on polkenut vuosia paikallaan ja ottanut jopa takapakkia Full HD -resoluution yleistyessä niinkin isoissa kuin 27-tuumaisissa näytöissä. Korkea pikselitiheys tarkoittaa käytännössä sitä että yksittäinen pikseli ei enää näy ja esimerkiksi tekstin reunat näkyvät täysin terävinä. Terävää tekstiä on miellyttävä lukea. Myöskin valokuvat ja painotuotteet toistuvat ruudulla realistisemmin. Hyvälaatuisen painotuotteen pistetiheys on yleensä 300 pistettä per tuuma kun perinteinen tietokoneen näyttö on taas usein vain noin 100 pikseliä per tuuma.

Korkean pikselitiheyden näytöt ovat kuitenkin vielä kalliita valmistaa (toki ne ovat yleensä muutenkin laadukkaita), joten markettimalleissa niitä tuskin nähdään ihan hetkeen. Mutta vaikuttaisi siltä että varsinkin ultrabookeissa näytön laatu on entistä tärkeämpi valintakriteeri. Ei ole ollut mitenkään tavatonta että kalliissa yritysläppäreissäkin on ollut melko onnettomia näyttöjä. Toki kaikki käyttö ei vaadi hyvää väritoistoa, mutta kehnot katselukulmat tekevät käyttämisestä ikävää. Riittävän kirkas ja hyväkontrastinen näyttö ei myöskään käy niin paljoa silmien päälle (kirkkautta saa kyllä aina pois jos on tarve).

Ja koska kirjoitus vilisee paljon erilaisia termejä, niin avaan niitä vähän lopuksi.

Retina = Applen käyttämä markkintointitermi näytölle jonka pikselit ovat niin pieniä että ihmissilmä ei niitä enää erota. Retina on latinaa ja tarkoittaa silmän verkkokalvoa. Ensimmäinen Retina-laite oli iPhone 4 vuonna 2010.

Järkevä resoluutio = Linus Torvaldsin käyttämä termi Retinan tilalle.

Pikselitiheys (ppi) = Pixels Per Inch eli montako näyttöpikseliä on per tuuma. Tavallisen näytön ppi on usein sadan luokkaa, iPhonen noin 330 ja tarkimpien älypuhelinten näyttöjen jopa yli 400. Pikselitiheyden kasvattaminen loputtomiin ei kuitenkaan enää paranna kuvanlaatua.

Pistetiheys (dpi) = Dots Per Inch eli montako kuvapistettä painotuotteessa on per tuuma. Hyvälaatuisessa painotuotteessa bittikarttakuvien (valokuvat yms.) resoluutio on yleensä 300 dpi. Kauempaa katseltavissa painotuotteissa voidaan käyttää pienempää resoluutiota, jopa alle sataa.

Full HD = Täysteräväpiirto, videon yleinen standardi. Käytössä esimerkiksi Blue Ray -levyillä ja eri suoratoistopalveluissa. Tätä tarkempi videomateriaali on hyvin harvinaista ja uusimpia 4K-televisioita lukuunottamatta televisiot ovat nykyään pääsääntöisesti tällä tarkkuudella (pienet ja halvat voivat olla myös HD Readyjä, mutta sellaisiin ei kannata enää nykyään sekaantua). Full HD:n resoluutio on 1920 x 1080 pistettä, pikselitiheys riippuu näyttöpaneelin koosta.

Apple TV käyttökokemuksia osa 2

Alkuperäinen Apple TV -kirjoitus on yksi blogini suosituimpia. Lienee kuitenkin uuden tekstin aika, sillä kokemusta on kertynyt reilusti lisää.

Apple TV

Käytössä Apple TV on osoittautunut luotettavaksi. Se ei ole kaatunut koskaan täysin mutta kerran Netflix-sovellus sekosi jotenkin ja jouduin käynnistämään laitteen uudestaan. Kerran myös resetoin laitteen tehdastilaan koska Airplay-toiston yhdistämisessä oli ongelmia. Ongelmat johtuivat kuitenkin langattomasta reitittimestäni.

Airplay-toisto vaatii muutenkin langattomalta verkolta paljon. Mikäli lähistöllä on useita langattomia verkkoja, kannattaa ehdottomasti hankkia viiden gigahertsin taajuutta tukeva tukiasema. Itse hankin Applen Airport Expressin. Musiikin toistosta hävisi tukiaseman vaihdon myötä viive ja aikaisemmin vaivanneet katkokset ovat muuttuneet hyvin satunnaisiksi pätkäisyiksi. Joskus uusi läppärini ei tahdo oikein yhdistyä, mutta asia korjaantuu ottamalla wlan pois päältä ja kytkemällä takaisin. Olen googletellut asiaa, mutta ongelma ei liene kovin yleinen.

Uuden läppärin myötä pääsin nyt myös käyttämään Airplay-peilausta. Peilaus on raskasta puuhaa ainakin langattomalle verkolle, liike ei ole aina kovin notkeaa. Tämä haittaa lähinnä videoita toistettaessa, pelejä en ole kokeillut. En käytä peilausta muutenkaan kovin paljoa.

Sovellustarjonta on kehittynyt jonkun verran, mutta itse käytän edelleenkin pääasiassa Netflixiä ja iTunesia. iTunesin HD ja Netflixin Super HD -leffat näyttävät molemmat riittävän hyviltä vaatimattomalta televisioltani. Äänessäkään ei yleensä ole moittimista, tämä kuten kuvakin, vaihtelee toki leffoittain. Jokasyksyisen iTunes-festivaalin keikkatarjontaa pääsee seuraamaan omalla sovelluksellaan, kerrankin on livematskussa ääni ja kuva kohdillaan.

Kaikkia leffoja ja sarjoja ei Apple TV:n palveluista löydy, mutta ainakin itselleni tarjonta on toistaiseksi riittänyt hyvin. Saunalahden 10/1-megainen nettiyhteis tuntuu riittävän HD-toistoon. Tosin jouduin vaihtamaan nimipalvelimet pois Googlelta takaisin palveluntarjoajalle sillä iTunesin latausnopeus putosi välillä radikaalisti. Ilmeisesti tämä liittyy jotenkin laitteen paikantamiseen tietyissa palveluissa. Esimerkiksi Netflixiä voi huijata juuri nimipalvelimilla (esim. UnoDNS).

Apple TV on edelleenkin pieni, sievä ja äänetön mediatoistin. Kaukosäädin sopii hyvin käteeni ja kun sen logiikan oppii, käyttö on helppoa. Toki joskus kaipaisi lisää sovelluksia, mutta nykyiselläänkin se on hintansa väärti, laitehan ei ole mitenkään erityisen arvokas. Mikäli käyttää laitetta myös musiikin kuunteluun kuten minä, kannattaa kytkeä se vahvistimen optiseen liitäntään tai hankkia laadukas erillinen dac. Tällöin ei tarvitse pitää televisiota turhaan päällä. Itselläni on tällä hetkellä Beresfordin TC-7510. Laite osaa hoitaa tarvittaessa myös esivahvistimen tehtävän joten se sopii aktiivikaiuttimien kaveriksi.

Markkinoilla on jos jonkunlaista mediatoistinta ja Android-telkkua, mutta Apple TV:llä tuntuu olevan oma vankka käyttäjäkuntansa. Esim. D-Linkin Boxee Box on kalliimpi ja erityisesti rumempi, tilaakin se tarvitsee enemmän. Halvat Android-tikut eivät taas välttämättä ole kovin hyviä.

Kiinnostavin haastaja on Googlen oma Chromecast, mutta jostain syystä sitäkin pihdataan eikä myydä Suomeen. Toisin kuin Apple TV:ssä, Chromecastissa ei ole myöskään omaa käyttöliittymää, joten sitä käytetään aina jonkun muun laitteen kautta. Itse taas käytän Apple TV:tä useimmiten sen omalla kauko-ohjaimella (poislukien tietysti musiikin kuuntelu). Applen laitteissa on myöskin oma piiri Airplay-peilausta varten, joten se ei rasita suoritinta. Chromecastin peilaus voi taas käydä raskaaksi heikkotehoisemmille laitteille. Hintansa puolesta Chromecast on joka tapauksessa äärimmäisen kiinnostava ja voi olla että hankin sellaisen ihan kokeilumielessä. Siis heti kun joku vaan niitä suvaitsee tänne myydä.

Apple TV on ollut kaikinpuolin hyvä ostos ja muutama kaverinikin on innostunut hankkimaan samanlaisen. Eräskin työskenteli siihen aikaan Gigantissa, mutta ei oikein tiennyt mitä kapistuksella tehdään. Pienen esittelyn jälkeen hän innostui niin että osti laitteen itselleen ensi tilassa. Sen jälkeen niitä oli helpompi myydä muillekin. Ostin laitteen viime vuoden keväänä juhlistaakseni loppunutta koeaikaani nykyisessä työpaikassani, nyt se on ollut kovassa käytössä jo puolitoista vuotta. Uudesta mallista kuulee välillä huhuja, mutta tuskin siihen tulee mitään kovin mullistavaa. Eikä välttämättä tarvitsekaan.

keskiviikko 16. lokakuuta 2013

Studiokuvausta osa 2 (sisältää poneja)

Studiokuvausta ei opi kirjoja lukemalla tai katsomalla YouTubesta tutoriaaleja. Sen taitaa oppia vain harjoittelemalla. Ja kuvaaminen on mukavampaa jos on jotain jännää kuvattavaa. Tällä kertaa linssin eteen pääsivät työkaverini veikeät My Little Ponyt.

Syvätty ja vähän siistitty poni.

Olin tosin opiskellut jo hieman teoriaakin. Kirjahyllystä löytyy Pekka Potkan Mainoskuvaus digikameralla -niminen opus, mutta sitä ei ole aikaisemmin tullut paljoa availtua. Nyt tiedän myös että studiomme salamat ovat Elinchromin D-Lite 4 it ja /D-Lite 2 it, eli kaksi eri tehoista mallia. Jossakin verkkokaupassa näitä taidettiin mainostaa Suomen sekä euroopan myydyimmiksi studiosalamoiksi. Nelosesta oli ohjausvalo kärähtänyt mutta selviydyimme ilman sitä.

Olympus PEN E-PM1 ei ole edelleenkään mikään studiokuvaajan unelma mutta pienellä kikkailulla sain lopputuloksen kelvollisen näköiseksi. Jos haluan katsella kuvia välillä koneelta, pitää irrottaa kamera ensin jalustasta ja sitten jalustan pikakiinnityslevy kamerasta jotta kortin saa ulos. Ei kovin kätevää. Wlan-kortti auttaisi ongelmaan. Niitä saa toki kaupasta rahalla. Linssinä toimi tuttu ja turvallinen Sigman 30 millinen kiinteä lasi. Tähän tarkoitukseen löytyy varmasti parempiakin mutta en ole nyt ihan hetkeen täydentämässä linssivalikoimaani. Harmaakortti pitäisi kyllä hankkia. Sitä olisi nytkin tarvittu.

Unohdin tietysti ottaa kuvan itse kuvaustapahtumasta, joten kuvaustilanne ei valotu sen enempää tälläkään kertaa. Kahden salaman lisäksi studio pitää sisällään Manfrotton tukevan jalustan kuulapäällä sekä ilmeisesti akryylimuovisen, kiiltävän kuvaustaustan.

Kun itse säätelin kameraa ja asettelin salamoita, työkaverini styylasi poneja. Muovisilla poneillakin voi olla bad hair day. Kuvattavia poneja oli kymmenkunta ja kokeilimme niillä eri asentoja. Lopuksi ponit pääsivät ryhmäkuvaan. Ja se olikin sitten hankalaa. Kokeilimme toistakymmentä eri asettelua ennen kuin lopputulos alkoi miellyttää. Ponit kun eivät taivu eri asentoihin, yksi katsoo vasemmalle ja toinen oikealle.

Kiiltävästä taustasta voi olla montaa mieltä. Itse jätin taustan pääsääntöisesti koskematta käsitellessäni kuvia. Heijastuksesta joko tykkää tai sitten ei. Taustan lopullinen viimeistely jääköön ponien omistajan päätettäväksi (ja toteutettavaksi). Oikein hifistelijä olisi säätänyt valoja jokaiselle ponille erikseen mutta kun toinen ohjausvalokin oli rikki, vedimme koko joukon samalla valaisulla.

Ponit kuvattiin 1/200 valotuksella ja f/13 aukolla. E-PM1 ei suostu menemään pienemmäksi kuin ISO 200 edes manuaaliasetuksilla. Tällä asetuksella E-PM1 tuottaa kevyesti kohinaa, mutta sen saa hyvin pois Camera Rawilla. Olisin halunnut käyttää karvan verran isompaa aukkoa, mutta silloin valotusaika lyheni ja sopivalla valotuksella kuva jäi puolittain mustaksi. Salama ei ilmeisesti siis ehdi täysin mukaan. Tähän löytynee joku ratkaisu kunhan saan perehdyttyä asiaan enemmän.


100% suurennos ilman kohinanpoistoa

Kuvaajan taidot ja käytetty kalusto huomioon ottaen lopputulos on kuitenkin hyvä. Ponien omistajakin oli tyytyväinen. Kotioloissa on hankala saada edes näin hyviä kuvia. Värit ovat tarkoituksella ylikorostettuja, nämähän ovat taikaponeja. Ja lopuksi tietysti pari ponia sekä ryhmäkuva. Pitää vielä huomenna kysäistä ponien nimet, lisäilen ne sitten myöhemmin.

Ponit ryhmäkuvassa




edit: Perehdyin hieman salaman synkronointiin ja tutkailin lisää kamerani asetuksia. Valotusta en saa lyhyemmäksi kuin 1/200 ja E-PM1 ei mene sitten millään alle ISO 200:n. Vanha Canon S5 IS:ni taas oli parhaimmillaan ISO 80 -asetuksella, automaatilla se ei mennyt isommalle kuin ISO 200 ja silloinkin kohina alkoi olla häiritsevää. Salamatkin olivat jo pienimmällä tehoasetuksella eikä niitä oikeen enää saanut kauemmaksikaan. Jäljelle jää siis riittävän pienen aukon käyttäminen (tässä tapauksessa f/13), ympäristön pimentäminen (vaikutus selviää kokeilemalla) ja kuvankäsittely. Täytyy ensi kerralla kokeilla vähentää ympäristön valoa ja tutkailla miten eri aukkojen käyttö vaikuttaa terävyyteen.

sunnuntai 13. lokakuuta 2013

Jos Apple tekisi kameran...

Lehdet, kuten esimerkiksi Tietokone, leikkivät ajatuksella että jos Apple tekisi kameran, näyttäisikö se samalta kuin Jony Iven ja Marc Newssonin muotoilema ja hyväntekeväisyyshuutokaupassa myytävä Leica.


Jotkut ehkä muistavat että Apple on tehnyt kameran. Applen QuickTake oli ensimmäisiä kuluttajille suunnattuja digikameroita 90-luvun alkupuolella. Silloin ei puhuttu megapikseleistä vaan kameran kennon tarkkuus oli huima 640 x 480 pikseliä. Toisaalta sen aikaisille näytöille se oli ihan riittävästi.

Apple QuickTake

QuickTake ei ole ainakaan nykymittapuulla mikään kaunistus. Muodoltaan se tuo mieleen sen aikaiset kiinteätarkenteiset halpispokkarit jollaisia itsellänikin oli. Toisaalta kamerasta löytyy vielä nykyäänkin yleinen valintakiekko.

Toki ei olisi epäilystäkään että kumman näistä kameroista ottaisin. Tosin QuickTakekaan ei liene kovin helposti hankittavissa enää nykypäivänä. mutta jo perusmallin Leica on sen verran arvokas että menee kevyesti yli omasta budjetista.

lauantai 12. lokakuuta 2013

iPhone 5C:n hinta

Minä ja moni muukin on ollut pettynyt 5C:n hintaan, osakekin lähti laskuun. Besserwisserit ovat kuitenkin tienneet kertoa että eihän sitä nyt vuoden vanhaa tekniikkaa alehinnalla myydä. Koko muu maailma tuntuu vain olevan eri mieltä.

Itsekin jäädytin puhelinhankintani välittömästi kun näin "halpamallin" hinnat. Satasella lisää saa huippumallin kaikkine herkkuineen. Jos on varaa 600 euron puhelimeen, niin tuskin se enää on satasesta kiinni? Tämän lisäksi on käynyt ilmi että muovikuoren valmistaminen on rutkasti halvempaa sekä että uutukainen on jenkkilässä jo alennusmyynnissä, kytkyn käsiraha on pudonnut puoleen. Apple on myös pudottanut tilausmääriään valmistajilta. Hinnoittelu ei siis selvästikään mennyt nappiin.

Suomessa ei perinteisesti alennuksia ole nähty. Kytkyluurista nyhdetään sama hinta kuin kertaostolla ja vanhoja malleija edullisesti havitteleva saa tyytyä haaveilemaan. Luultavasti 5C:n hintalapussa siis lukee noin 600 euroa eikä kytkyllä säästä kovin montaa senttiä. Koska nykyinen neloseni toimii edelleenkin hyvin lukuunottamatta proximity sensoria, jään seuraamaan tilannetta. Mikäli vitosta saisi edukkaasti, otan sen harkintaan mutta tuskin näin käy. Jos 5C:n hinta ei putoa joulun jälkeenkään, unohdan sen. Keväällä voi sitten katsoa 5S:n suuntaan. Ja mikäli nelonen ei heitä henkeään, saatan katsella pidempäänkin.

Pihvipäivä

Puolet Suomea tuntuu viettävän lihatonta lokakuuta. Itse ostin heräteostoksena saksalaisesta riistomarketista entrecote-pihvin.

Joskus vuosi sitten töissä yritimme kerran kuussa pitää viikkoa jolloin ei arkipäivinä syötäisi lihaa ollenkaan. Muitakin rajoituksia oli. Huomasimme kuitenkin lounaalla käymisen muuttuvan sietämättömäksi ja ainakin itselleni juuri se on työpäivän kohokohta. Pääsee vähän ulos toimistoltakin. Kasvissyöjäkavereita seuraamalla olen myös tullut siihen tulokseen että hankalaa on. Aleksi Ojalan kokemuksetkaan eivät ole rohkaisevia.
Mä oon kymmenen vuotta syöny kasviksii mut nyt mä tilaan lihaa mä en jaksa enää eläin kerrallaa maailmaa pelastaa on paljon helpompaa laittaa rahaa animalialle aina kerran kuussa kun saada huoltsikalta pyttipannu ilman makkaraa
Nykyään on kuulemma myös muodikasta syödä päivällä vegaanisti ja sitten illalla mitä huvittaa. Itse sanoisin että se olisi helpompaa juuri toisin päin. Ellei sitten syö eväitä töissä, mutta minusta se on masentavaa. Vegaaninen ruokavalio vai pitäisikö sanoa jopa elämäntapa vaatii myös aika paljon perehtymistä. Syömistä saa miettiä koko ajan eikä se sovi kaikille. Omistauneita ihmisiä toki löytyy, tässä esimerkiksi yksi hyvä blogi aiheesta. Tai kuvat ainakin ovat hyviä, niistä ymmärrän ehkä enemmän kuin ruoasta.

Itseasiassa en juuri koskaan osta kokolihaa. Minulla ei ole mitään suurempaa pakkoa syödä lihaa. Yleensä vain se lihaisampi vaihtoehto miellyttää eniten. Mahdollisuuksien mukaan suosin kuitenkin kalaa. Siinäkin on omat eettiset ongelmansa. Syöminen ei ole helppoa tänä päivänä jos haluaa miettiä sitä yhtään enempää. Mutta nyt siis ostin heräteostoksena Lidlistä 300 gramman entrecote-pihvin. Maksoi muistaakseni seitsemän euroa, muisti on kuin ministereillä, eli ei kovin tarkka. Siinä missä osuuskauppa riistää asiakasta, saksalainen kuulemma riistää työntekijöitä. Näin olen ainakin kuullut ja iltapäivälehdistä lukenut. Toki vasta sen jälkeen kun olin pihvin jo ostanut.

Pihvi

En ole paistellut pihviä vuosikausiin joten piti hieman haeskella ohjeita internetistä. Öljyn ja voin seosta suositellaan monessa paikkaa paistamiseen. Itse ajattelin käyttää Oivariinia. Sen jälkeen pihvi kuumalle pannulle ja sitten voikin jo pudotella lämpöjä hellasta. Paistetaan pari kolme minuuttia per puoli riippuen pihvin paksuudesta ja halutusta kypsyysasteesta. Suolaa ei kuulemma saa lisätä heti alkuun, mutta monessa paikkaa se tuomittiin mummojen ohjeeksi. Vähän kuin se että pastan keittoveteen laitetaan öljyä. Itse taidan kokeilla laittaa suolan ja pippurin heti. Sittenpähän sen näkee. Molemmat tietysti suoraan myllystä.

Lisukkeiden pohtiminen oli sitten taas oma tuskansa. Perinteinen peruna oli heti pois laskuista vaikka kävinkin niitä juuri ostamassa torilta. Päädyin bataattiin, sellaista en olekaan koskaan itse vielä ostanut. Bataattitikut saavat vielä kaverikseen öljyä, yrttejä ja muutaman porkkanatikun. Kastikkeen taidan laiskuuttani tehdä kermasta ja pressakastikkeesta kun sitä sattuneesta syystä jääkaapista löytyy. Aamupalaksi söin pekonia ja munia, joten illan ohjelmassa taitaa olla myös sydänkohtais. Ainakin jos ei käy kysymässä karppausfoorumilta.

Bataatti



Ruokajuomankin piti hankkia ja kun olin joka tapauksessa kauppahallissa, päätin testata paikan Alkon valikoiman. Palvelu oli tavallistakin parempaa, Alkossahan palvelu on yleensäkin hyvää. Kerroin tilanteeni ja sain suositukseksi Etelä-Afrikkalaisen Bundustarin Merlotin vuodelta 2012. En ole mikään viiniasiantuntija, joten kyselen mielellään suosituksia. Bundustar oli myös edullinen ja etikettikin tyylikäs. Pienen hapettumisen jälkeen se maistuu jo ruokaa laittaessakin. Ensi kerralla kysyn kyllä sitä epäorgaanista viiniä, se on varmaan sellaista sinistä mitä joskus Star Trekissäkin juodaan.

Bundustar Merlot 2012

Mutta arvatkaas vaan että muistinko kaikki internetistä lukemani ohjeet. En sitten muistanut pistää levyä pienemmälle alun jälkeen. Tästä syystä pinnasta tuli paikoittain aika rapsakka. Paistoin pihvin myös hieman liian kypsäksi, sisus kyllä vähän punesi muttei tarpeeksi. Bataatin ja porkkanan yhdistelmä osoittautui toimivaksi, mutta ensi kerralla enemmän porkkanaa ja vähemmän bataattia.



Lopullinen annos

Ruokailumusiikkina oli vinyylihyllystä löytynyt Mozartin 40. sinfonia. Mukavaa vaihtelua sekin. Kokonaisuus oli ihan kelpo vaikka pientä sanomista olikin. Onneksi en sentään käskenyt ketään syömään. Ensi kerralla saatan jo uskaltaakin.

Mozartin 40.

edit: näyttää muuten mustemmalta tuo pihvi ku luonnossa, liikaa Clarityä..?