lauantai 19. lokakuuta 2013

Aamukahvit Beatles-mukista

En ole mikään erityisen suuri erikoismukien ystävä. Beatles-muki on kuitenkin suosikkini.

Aamukahvi Beatles-mukista

Beatles-muki on toki myös isompi kuin yleensä käyttämäni mustat Ikean Färgrig-mukit eli tuttavallisesti fägärit. Alunperin havittelin Tonfisk Designin mustia Warm-sarjalaisia, mutta silloin aikaan tulin siihen tulokseen että neljä kymppiä kahdesta mukista on vähän liikaa. Jostain syystä olen kuitenkin tykästynyt juuri mustiin astioihin.

Beatles-mukin tarina on kuitenkin paljon pidempi. Olen saanut sen lahjaksi isältäni parisen vuotta sitten. Vaikka The Beatles ei enää kovin kovin usein levylautasellani pyörikään, se oli ensimmäinen "aikuisten yhtye" mitä aloin kuunnella. Sitä ennen kuunneltiin esimerkiksi Mikko Alatalon lastenlevyjä ja muuta kauheaa. Pitääkin kaivella vanhat vinyylit esiin joku kerta. Oikeastaan tämän kirjoituksen nimi olisi voinut olla "Kun Mikko Alatalo vaihtui The Beatlesiin" mutta sitten se ei olisi liittynyt mitenkään kahviin tai mukiin josta nyt päästiin aiheeseen aasinsillan kautta.

En nyt tarkalleen ottaen muista kuinka vanha olin kun näin televisiosta elokuvan Yellow Submarine. Elokuvahan on piirretty ja jälkeenpäin ajatellen aika psykedeelinen. Muistelisin lukeneeni että se oli ihan alun alkaenkin tarkoitettu lapsille vaikka sanoituksista on haettu ties minkälaisia merkityksiä. Bealtlethan nauttivat tuohon aikaan muutakin kuin kahvia ja kansalaisluottamusta. Olin jo tuohon aikaan melko tarkka, eikä minulle yleensä kelvannut isäni nauhoittama c-kasetti vaan sen piti olla ehtaa vinyyliä.

The Beatles - Yellow Submarine - kuva: Wikipedia

Ja Yellow Submarinesta sitten siirryttiin aitoon porttiteorian tyyliin muuhunkin isäni vinyylihyllyn sisältöön, tosin siinä meni aikansa ennen kuin esim. Black Sabbath tai Uriah Heep alkoivat upota kunnolla. Meillä oli kyllä cd-soitin, mutta itse hankin oman soittimen muistaakseni vasta lukioaikoina. Vinyylisorvi minulla on ollut niin kauan kuin stereotkin. Nyt taitaa olla menossa kolmas laite. Soittelin sitten isäni vinyylejä koska niitä oli hyllyssä runsaasti. Tämä epäilemättä vaikutti musiikkimakuuni vaikka samaan aikaan c-kasetilta soi Pertti Salovaaran ohjelmasta nauhoitettu teknomusiikki. Hämmentävä yhdistelmä, eikö.

Spotifystä ei The Beatlesia valitettavasti juurikaan löydy. Omasta levyhyllystänikin löytyy vain hittikokoelma 1 ja vinyylinä "sininen tupla", kokoelma sekin. Jälkimmäisen kaveriksi pitäisi kyllä ehdottomasti saada ainakin Yellow Submarine ja toinen suosikkini, Rubber Soul.

The Beatles - Rubber Soul - kuva Wikipedia

Kahvikin on muuten taas uutta laatua, suosikkini Daterra oli taas kerran loppu Cafe Artista, mutta Espresso Sunrise (Brazil Daterra Estate) on aika samanlainen. Ja hyväähän se on tämäkin, pitää vaan taas saada sovitettua annostus kohdilleen.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Jätä toki kommentti tai kysymys.