lauantai 28. joulukuuta 2013

Joulu Puolassa osa 3

Reissu alkaa olla lopuillaan ja kun oli oikein suunniteltua ohjelmaa, niin eihän se ihan nappiin sitten mennyt.

Päivien laiskottelun ja löhöilyn jälkeen onnistuin sitten venäyttämään jonkun pikku lihaksen selän oikeasta puoliskosta. Best Westernissä, johon olin siirtynut viimeiseksi yöksi, joutui oikein kiertämään avainta lukossa joten syytän sitä asiasta. BW voi odotella soittoa lakimieheltäni... Toisaalta olisin voinut tehdä eilen sen lyhyen Tai Chi -liikesarjan mitä suunnittelin kun tila hotellihuoneessa olisi riittänyt siihen toisin kuin kotidungeonissani. Jostain syystä kuitenkin hylkäsin ajatuksen ja siirryin sohvalle katselemaan Event Horizonia.



Aquapark Sopotissa jäi siis väliin ja päädyin viihdyttämään itseäni lukemalla Ikisinkku-blogia johon törmäsin iltapäivälehden nettisivulla. Välittömästi blogin nimen nähtyäni arvelin että blogia pitää luultavasti viehättävä, maksimissaan 25-vuotias ja ihan fiksun oloinen nuori nainen. Ja enhän minä väärässä ollut, tosin jonkun mielestä asiaan saattaisi sisältyä jonkinasteista paradoksaalisuutta. Mutta palaan ikisinkkuun myöhemmin, päiväni ei päättynyt siihen.

Joidenkin mielestä lomalla pitää koko ajan tehdä jotain ettei loma mene hukkaan. Minusta on tärkeää että lomalla voi myös olla tekemättä mitään. Siksi en ollut kovin pahoillani Aquaparkin väliin jäämisestä. Loma voi olla onnistunut vaikka pönöttelisi hotellissa koko reissun. Pääasia että on poissa kotoa ja pääsee irti arjesta. Miksei siis voisi vaikka katsella leffoja ja pelata pelejä joita ei ole arkena ehtinyt? Tai vaikka kirjoitella blogia kun aivot eivät jumita koko aikaa.

Kuuman kylvyn jälkeen sain itseni taas liikkeelle ja nälkäkin alkoi olla. Best Western Bodum on kotoisa mutta vähän tätimäinen hotelli. Kylpyamme löytyy mutta ei baarikaappia. Sijaintikaan ei ole paras mahdollinen biletyshotelliksi mutta Bunkier sijaitsee melkein naapurissa.

Ajattelin ensin että menen vain tylsästi jokirannan "italialistyyliseen" pizzeriaan mutta sepä olikin täynnä. Aika usein käyn sen tyylisissä paikoissa jos en jaksa ajatella asiaa sen enempää. Turhat ajattelut hoidettu valmiiksi, lista on englanniksi ja tästä palkkioksi saa vain vähän kehnompaa ruokaa vain vähän kalliimmalla. No nyt se ei onnistunut. Toisaalta pari kertaa testaamani kala-annokset ovat myöskin olleet pettymyksiä. Hieman mautonta kalaa kera pakastevihannesten. Turistihöttö on kuin Hesburger tai suomalainen kebap, yllättää hyvin harvoin ja silloinkaan ei positiivisesti. En ole muutenkaan mitenkään erityisen kokeilunhaluinen ruokien suhteen, kaipaisin ehkä verstaistukea enempiin makumatkailuihin. Ehkä ensi kerralla voisi etsiä matkaseuraa, yksinäni keskityn liikaa joutenoloon. Toisaalta, omapahan on lomani.

Jatkoin siis eteenpäin jo tutuksi tulleita reittejä. Ja koska pizza oli jo mielessä, päätin että sellaista on saatava. Buddha Bar oli muuten kutsuva, mutta ruokalista oli intialaistyyppinen. Jo tutuksi tulleesta Fahrenheitista olisi saanut pizzaa mutta ajattelin olla omaperäinen ja olla menemättä taas sinne. Heti  sen vieressä olikin heti toinen vastaava maan alle johtava oviaukko jonka yläpuolella luki Club Elephant. Kyltti lupaili livemusiikkia iltayhdeksästä eteenpäin.

Laskeuduin portaat alas. Hieman yllättäen paikka oli kaukana Fahrenheitin hieman tuhmasta yökerhoilmapiiristä ilmapiiristä. Elephant on fiksusti sisustettu pikku kellariravintola, illan esintyjää varten oli asennettu pari kaiuttimia flyygelin taakse.

Pizza oli, no mitä se nyt voi olla, pizzaa. Ei kuitenkaan missään nimessä huonoa. Jälkiruoaksi tilasin Irish Coffeen ja seurailin kun baarimikko askarteli juomaa liekittämällä. Kaveri vaikutti osaavan hommansa ja juoman maku tuki havaintoa joten tilasin vielä toisen drinkin.

Moni paikka oli täynnä väkeä, mutta elefantti oli juuri avautunut joten ruuhkaa ei vielä ollut. Olin jo aikaisemmin havainnut että turistien määrä katukuvassa oli kasvanut ja viereisessä pöydässä istuikin ryhmä norjalaisia. Ja vähän ennen kuin poistuin, istahti taakseni neljä ilmeisesti tanskalaista. Pohjoismainen meininki.

Elefantin jälkeen poikkesin paikalliseen ketjukahvilaan ja otin latten sekä suklaakierteen. Se ei ollut hyvä idea täyden vatsan kanssa joten päätin palata hetkeksi takaisin hotellille.

Luultavasti poikkean vielä jossakin, mutta ei parane olla myöhään, bussi lentokentälle lähtee vähän yli kahdeksan. Oliko reissu onnistunut? Olihan se. Tulenko uudestaan? Todennäköisesti ja suosittelen muillekin.

Ja muutama pikku havainto. Ovet aukeavat täällä vääriin suuntiin. Suomessa ovet aukeavat ulospäin ilmeisesti sen takia että niitä ei saa potkaistua sisään niin helposti. Täällä tarjoillaan pöytiin. Suomessa saa yleensä hakea juomansa tiskiltä jokaisen erikseen maksaen mutta Puolassa homma toimii toisin. Palvelu pelaa ja tarjoilijat ovat usein nuoria, viehättäviä naisia eli luultavasti ulkonäkökriteerit ovat käytössä työvoimaa valitessa. Toisaalta, eipä se Suomessakaan ihan tavatonta ole. Aikoinaan tapailin yhtä itseäni pari vuotta nuorempaa tyttöä joka työskenteli silloin eräässä Salolaisessa torikahviossa. Työhakemukseen oli pitänyt kuulemma liittää kuva eikä kyseisessä kahviossa juuri koskaan näkynyt miespuolisia työntekijöitä. Asiasta ei juurikaan puhuta, mutta eittämättä sillä lienee vaikutuksia myyntiin. Laulaahan Pariisin Kevätkin kappaleessaan Pikkuhuopalahti:
"Valita jonot aina kauneimman kassaneidin perusteella".
Ja kun joku sitä kuitenkin kysyy, niin tissibaarissa en ole poikennut. En oikeastaan ole sellaista nähnytkään, yhden pornokaupan ohitin ja paikan joka nimen perusteella väittää olevansa kabaree, mainoskuvat tukivat mielikuvaa. Kyllä niitä pornoluolia varmasti löytyy niitä etsivälle. Ainakin laulusta.


Ja lisää kuvia tulee sitte joskus jos tulee. Katsokaa Flickristä.




perjantai 27. joulukuuta 2013

Joulu puolassa osa 2

Jos joulupäivänä kaupunki alkoi jo heräillä eloon, niin se ei ollut mitään verrattuna tapaninpäivään. Lue myös ensimmäinen kirjoitukseni Joulu Puolassa.

Tapaninpäivänä vanhassa kaupungissa ja jokirannassa oli liikkeellä runsaasti väkeä. Kaupat pysyttelivät edelleen kiinni (poislukien ehkä jokunen rihkama korukauppa). Ravintoloita ja kahviloita oli kuitenkin runsain mitoin tarjolla. Aamupalan nautin Ul. Piwnalla, eli lähellä hotelliani, sijaitsevassa Cafe Mon Balzacissa. Iltapäiväkahville siirryin vähän matkan päähän Tekstyliaan. Siltaa ei välttämättä kannata ylittää, toisella puolella jokea oli jo selvästi hiljaisempaa.

video

Ja toisin kuin Suomessa, täällä joulu tuntuu olevan ilon juhla, alkaa ihan puistattaa kun miettii jotain Varpunen jouluaamua -itkuvirttä. Ja mitä olen uutisista lukenut, joulua on kotimaassa vietetty myös tunnetuimmista perinteistä poiketen kovat piipussa ja läski tummuen.

Käväisin taas Fahrenheitissä ja totesin melko erityisen piirteen. Hieman tuhman oloisessa klubissa (ei kuitenkaan ole mikään seksiklubi) oli iltapäiväsaikaan lapsiperheitä popsimassa pizzaa ja hamppareita. Pieni tyttö tanssi musiikin tahtiin. Ruudulla pyöri muun muassa Miley Cyrus ja Nicki Minaj, eli oikein hyviä roolimalleja pikku prinsessalle. Miley sentään näyttää ihan normaalilta ihmiseltä (ainakin toistaiseksi...), mutta olen kuullut juttuja että käytöksessä olisi jotain paheksuttavaa.

Fahrenheit

Tapaninakin saa siis viettää aikansa lähinnä ravintoloissa ja kahviloissa sekä leppoisaa menoa ihmetellen. Illalla päätin lähteä vähän yöelämää katselemaan. Hotellin lähettyviltä (tässä vaiheessa Hilton) löytyi mielenkiintoinen paikka, Club & Galerie Bunkier. Ulospäin mesta näyttää vähän Roope Ankan rahasäiliöltä, mutta ainakin kyltin mukaan se on oikeasti ollut jonkunlainen bunkkeri. Ja tästä on sitten otettu kaikki ilo irti. Suomessa vastaavan paikalle olisi varmaan rakennettu S-Market tai vähintään aakkosasema. Ja jos nyt kuitenkin yökerho, niin keinonahan tuoksuinen sedula.

Viihtyisä yökerho (kuva Bunkier)

Bunkkerissa oli kuitenkin hiljaista ja päätin lähteä kebappilan kautta katsastamaan Parlamentin joka sijaitsi lähellä edellistä hotelliani, Artusta. Kebun syöminen on ihan yhtä synkkä kokemus kuin kotisuomessakin. Parlamenttiin oli kuitenkin jonoa joten hipsin takaisin Hiltonin huomaan.

Hiltonista tyrkyttivät isompaa deluxe-huoneistoa tarjoushintaan niin pitihän siihen tietty sortua. Puitteet ovatkin jo ihan kohtuulliset, tosin palvelu on vähän jäykkää ja allasosaston äänimaailmaa hallitsi pari liikemiestä/kriminaalia joita näytti häikäisevän sisävalossakin sen verran etta aurinkokakkulat piti pitää päässä.

Hilton Gdansk

Kylpemisosastolla taisin myös törmätä myös toiseen suomalaiseen. Tämä etäisesti Twin Peaksin Leo Johnssonin näköinen kaveri suihkutteli kaikessa rauhassa munasillaan vaikka iso kyltti vaati käyttämään uima-asua. Aamupalalle samainen herrasmies ilmestyi verkkareissa ja vaelluskengissä muiden hörppiessä tyylikkäästi pukeutuneina kuohuviiniä.

Huone on kohtuu mukava ja varustettu kylpyammeella, joten en ole vielä päässyt liikkeelle vaikka kello onkin jo kohta kaksi. Aquaparkin reissun taidan lykätä suosiolla huomiselle. Suunnitelmissa olisi ainakin tsekata SS Soldek muualtakin kuin hotellin ikkunasta ja ottaa lisää kuvia.

keskiviikko 25. joulukuuta 2013

Joulu Puolassa

Nykyään moni tahtoo viettää joulun muulla tavalla kuin ähkystä ja närästyksestä kotona kärsien. Niin minäkin. Joulun vietostosta Puolassa ei kuitenkaan löytynyt kovin paljoa juttua, joten päätin kirjoittaa itse.

Lue myös Joulu puolassa osa 2

Lech Walesan lentokenttä aatonaattona.

Etelän lomien hinnat pompsahtavat jouluna, mutta Suomen Turusta pääsee edullisesti Puolan Gdanskiin (tunnetaan myös saksalaisella nimellä Danzig). Ilmasto on hieman lauhempi kuin omamme. Maa on katolinen, mutta sitä ei parane pelätä, ihmiset syövät ja juovat siitäkin huolimatta.

Saapuminen

Mikäli haluaa juuri Gdanskiin, saapuu suomimatkaaja helpoiten Turusta lentämällä. Kauppatorilta on matkaa kentälle parisen kymmentä minuuttia, lento kestää vähän toista tuntia. Ainoa isompi miinus on muunpaikkakuntalaisille se että pitää saapua Turkuun. Gdanskin päässä voi taas hypätä bussiin ja matkata päärautatieasemalle. Isommalla porukalla voi ottaa myös taksin. Wizzairin omaan kuljetukseen ei kannata sortua. Rautatieasemalta on lyhyt matka hotelleihin tai sitten voi hypätä lähijunaan joka vie kolmoiskaupungin muihin osiin (rantalomakohde Sopot tai Gdynia). On ollut tapana sanoa että jos Turku olisi Gdansk, olisi Sopot Naantali ja Gdynia Raisio. Eipä vään ole lähijunaa niiden välillä.

Asuminen

Hotelleissa valinnanvaraa piisaa. Edullisimmillaan yhden hengen huoneen saa parilla kymmenellä eurolla. Talvisaikaan ei kuitenkaan kannata sortua ihan halvimpiin loukkoihin, mikäli ulkona on kylmä, sitä on silloin sisälläkin. Mutta alle neljällä kympillä yö saa jo ihan mukiinmeneviä hotelleja. Oma valintani oli tällä kertaa Hotelli Artus vanhassa kaupungissa. Viivyin hotellissa yhden yön jo viime reissulla ja havaitsin sen kaikin puolin hyväksi. Hotelli on hyvin varusteltu ja sijaitsee kävelymatkan päässä rautatieasemalta. Itse voin kyllä suositella Artusta hyvin mielin, palvelu pelaa ja huoneet ovat siistit. Pieniä miinuksia tulee siitä että naapurissa sijaitseva Marian Kirkko paukuttaa kellojaan näin joulun aikaan yhtenään. Saunastakin puuttui löylykauha. Lämpötila nousi parhaimmillaan reiluun sataan asteeseen kosteuden pysytellessä noin 15 prosentissa (tämä selvisi seinällä olevasta Harvian mittaristosta). Mutta koska ei olla Suomessa, tämä annettakoon anteeksi. Joulusaunaan pääsin kuitenkin. 70 eurolla per yö voi päästä jo paikalliseen Hiltoniin joka mainostaa olevansa 5 tähden hotelli. Sielläkin olen pari yötä tällä reissulla. Valinnanvaraa on siis vaikka pinkka ei olisikaan parhaassa mahdollisessa kunnossa.

Hotel Artus. Viime vuoden kuva.

Syöminen ja juominen

Puola on katolinen maa, mutta ei syytä huoleen, ainoastaan aattoiltana on vaikea löytää paikkaa mihin mennä. Kannattaa siis syödä päivällä hyvin ja poiketa 24 h -marketissa hankkimassa evästä illaksi (ei kuitenkaan niitä kamalia kolmioleipiä). Artuksen ravintola oli aattoillan kiinni, mutta joulupäivänä se on taas täysin avoinna. Tiedustelumatkallani löysin jokirannasta yhden ruokapaikan mikä oli auki iltakymmeneen. Se vaikuttu omaan makuuni vähän pramealta joten jätin väliin. Paikallisen Hiltonin baari näytti olevan avoinna mutta en poikennut sinnekään. 24 h -market kuitenkin palveli ja sain elintärkeimmät elintarvikkeet. Joulupäivänä ilahduin, sillä vanhan kaupungin alueella oli lukuisia paikkoja auki mistä valita. Kävin syömässä pastaa italo-diskon soidessa, mutta hyviä kohteita istuskeluun ovat muun muassa Club Fahrenheit (tiesittekö muuten että Fahrenheit vietti nuoruutensa Gdanskissa?) tai Cafe Ferber. Ja tässä vain pari esimerkkiä mitä olen ehtinyt koluta joulupäivään mennessä.

Club Fahrenheit

Hintataso on suomalaiselle edullinen ja palvelu on erinomaista. Ei ole tavatonta että juomatilauksetkin otetaan pöydästä. Kerran olen törmännyt sisäänheittäjään, olin kyllä menossa muutenkin kyseiseen ravintolaan joka osoittautui keskinkertaiseksi italialaiseksi ravintolaksi jossa soi italodisko (joka ei siis ole minusta ollenkaan huono juttu). Samaan mestaan päätyi myös aamupalalla bongaamani suomalainen naispariskunta skoolailemaan oluttuoppeja.

Luultavasti viimeistään huomenna on jo taas bileet käynnissä. Jos majoittuu vanhaan kaupunkiin tai Sopotissa Monte Cassinon tienoille, ei tarvitse edes raahautua kovin kauas. Kaupunki yllätti positiivisesti tässä suhteessa (viime vuonna tulin kipeäksi ja pysyin siinä halvassa hotellissa missä majoituin ensimmäiset yöt). Aion myös poiketa Sopotin Aquaparkissa tässä lähipäivinä. Se on luultavasti viimeistään ylihuomenna auki ja lähijuna kulkee.

Kinkkua ja laatikoita ei Puolassa ahmita, mutta kalaa kylläkin. Kala maistuu satamakaupungissa muutenkin. Ja vaikka joka paikassa on tarjolla vitivalkoista vehnäpullaa ja rasvaisia makkaroita, eivät puolalaiset suinkaan ole lihavia. Makeita herkkujakin on tarjolla kaikkialla, mutta ehkä täällä tunnetaan kohtuuden käsite?

Summa Summarum

Gdansk on siis ihan mukiinmenevä paikka joulunvietolle kunhan huomioi aattoillan. Tallinnakin kuulemma olisi, se ei mene kiinni jouluksi kuten lähes koko Suomi (pois lukien ehkä aakkosasemat joissa kukaan ei halua käydä muutenkaan jolleivat ne sattuisi olemaan aina auki). Tosin ensi vuonna olen ajatellut lähteä jonnekin vieläkin etelämmäs mutta saa nähdä. Siihen on vielä vuosi aikaa joten ehtii suunnitella. Gdanskia voin kyllä ehdottomasti suositella jos kotinurkat ahdistavat.

Kirkonkellot eivät sovi aamu-uniselle.

Jouluvalaistus on pääosin hillittyä ja tyylikästä.


Lisää kuvia tulee jossain vaiheessa. Ehkä.

lauantai 21. joulukuuta 2013

Ihmisen markkina-arvo

En nyt kirjoita ihmisarvosta (vaikka ehkä joskus pitäisikin) vaan siitä miten meistä on tullut tai olemme tehneet itsestämme käveleviä tuotteita. 

Olit sitten menossa työhaastatteluun tai ensitreffeille, olet raa'asti sanottuna menossa myymään itseäsi. Jos haluaa päästä toivottuun lopputulokseen, ei pidä ajatella pelkästään että mitä minä saan vaan myös että mitä vastapuoli minusta haluaa ja ennenkaikkea että mitä se saa. Joissakin tilanteissa, esimerkiksi treffeillä, osapuolet ovat usein samanarvoisessa tilanteessa. Työhaastattelussa taas työnantajalla on liuta ehdokkaita joista se valitsee mieluisimman. Silloin pitää olla hinta ja laatu kohdillaan. Yleensä työnantaja on päättänyt hinnan jo etukäteen, usein vain kysytyllä huippuosaajalla on varaa hinnoitella itsensä. Työntekijän markkina-arvo voidaan mitata ihan rahassakin, jos työntekijä maksaa enemmän kuin tuottaa, hän ei ole kovin hyvä sijoitus (ja usein myös nopeasti entinen työntekijä).

Älä ole apina

Oli sitten kyseessä mikä tilanne tahansa, voi ihmisiä verrata vaikka älypuhelimiin. Jos satut olemaan se kultainen iPhone, riittää että odotat että kaupan ovi aukeaa ja joku marssii ostamaan sinut siitä huolimatta että hinta on kova. Jos kuulut keskikastiin, sinulla on aika paljon kohtalotovereita, yleensä jonossa on porukkaa sekä edessäsi että takanasi. Tällöin pienet erot voivat ratkaista, isompi muisti, 50 euroa halvempi hinta tai ihan vaan vaikka kiva pakkaus (tästä lisää myöhemmin). Sitten on vielä halpisjengi jonka pääsääntöinen myyntiargumentti on hinta, ei niinkään laatu. Olen ollut muutamia kertoja töissä firmassa missä on säästetty työntekijöinen "hinnassa" ja jälki oli myös sen mukaista. Ja ainakin yhdelle niistä firmoista se tuli todella kalliiksi. Osaavia vanhoja työntekijöitä ei välttämättä olisi kannattanut korvata jatkuvasti vaihtuvalla vuokratyövoimalla (johon minäkin silloin, opiskeluaikana, kuuluin).

Jos taas palataan ihan ihmisiin, niin formulakuskin on jostain syystä helpompi päästä treffeille kuin kassaekstraajan. Odottaa vaan että kutsuja satelee misseiltä ja elokuvatähdiltä. Jos olet suuryrityksen toimitusjohtaja, vaikka saisit potkut, odottaa sinua jossain uusi duuni. Se missä juttu muuttuu hankalaksi, on se että miten määrittää oma arvonsa ja markkinasegmenttinsä. Voisi sanoa että persoona ratkaisee, mutta sekin on vain yksi asia joka nostaa tai laskee markkina-arvoa. Tuotteella voi olla positiivinen imago vaikka se ei olisikaan kilpailijoitaan etevämpi. Onnistunut brändäys nostaa arvoa. Ihminenkin voi brändätä itsensään, jos vain osaa ja haluaa. Usein se tehdään ihan tietämättään (tai ajattelematta käsitettä brändäys). Jos diggaa 50-luvun jenkkiautoja ja pukeutuu sen mukaisesti, ihminen on silloin brändännyt itsensä tiettyyn ryhmään.

Pakkaussuunnittelu


Jokainen mainosmies tietää että pakkaussuunnittelu on tärkeää. Jos myynti ei muuten nouse, viimeisenä vetona on usein uudistaa pakkaukset. Moni varmaan muistaa vanhan jutun Nivea-rasvasta jonka mainoksessa rouva totesi ostaneensa sitä ensin sen takia kun siinä vaan oli niin hieno pakkaus. En muista koskaan kenenkään naispuolisen sanoneen että olisi joskus ihastustunut ensitapaamisella jonkun älykkyyteen tai jonkun alan kyvykkyyteen (tai no ehkä sen yhden alan, heh heh). Komeaan ulkomuotoon kylläkin. Ja sama tuntuu pätevän miehiinkin.

Yksinkertainen on tyylikästä

Halusitte tai ette, jokainen ihminen tekee ensiarvionsa ulkonäön perusteella. Ulkonäköön voi onneksi jonkun verran vaikuttaa. Naamavärkkiin vaikuttaminen maksaa tosin vähän enemmän, mutta jo pelkästään vaatteet luovat ihmisesta tietyn kuvan. Jos kuulut siihen ihmisryhmään joka sanoo ettei välitä pukeutumisesta, mutta vaatteesi ovat ehjät ja siistit, olet oman elämäsi Pirkka-tuote. Tuttu ja turvallinen (tai ainakin näin kuvitellaan, ei se saksalainen pussipasta sen kummempaa ole Pirkka-logon kera) tuote jota saa lähikaupasta.

Mm. Steve Jobs ja Albert Einstein käyttivät aina samanlaisia vaatteita koska eivät halunneet haaskata energiaa pukeutumiseen. Kummankaan tuskin tarvitsi ainakaan enää uransa loppuvaiheilla tehdä kehenkään vaikutusta. Toisaalta sekin on selvä viesti ulospäin, meriittini ovat muualla. 

Steve Jobs kuuluisassa poolopaidassaan.

Pukeutumisesta sanotaan että pitäisi pukeutua kuin siinä asemassa missä haluaisi olla. Ei kuitenkaan hienommin kuin pomonsa. Tämä ei ole aina mahdollista, mutta tilanteen mukaan. Itse kun kävin aikoinaan työhaastatteluissa, tutkin aina ensin että millainen firma on kyseessä. Yhteen haastikseen laitoin oikein kauluspaidan koska firma vaikutti "vähän jäykemmältä". No en kyllä saanutkaan sitä paikkaa ja kauluspaitaa pidän nykyään lähinnä juhlissa. Nykyisessä työpaikassani taas pukeudutaan hyvinkin rennosti. Ihminen hakeutuu mielellään kaltaistensa seuraan.

Sosiaalinen media


Nykyään ihmisen "brändäys" ei rajoitu enää pukeutumiseen ja käytökseen vaan sosiaalisessa mediassakin pitäisi osata olla oikein. Jos postailet Facebookkiin Tauski-linkkejä ja räyhäät jatkuvasti että ministerit pitäisi tappaa, ei henkisiä kykyjäsi välttämättä arvosteta sen perusteella kovin korkealle. Varsinkaan jos et käytä välimerkkejä tai caps lock on unohtunut päälle. Sen jälkeen ei luultavasti ole kovin helppo päästä treffeille kauppakorkeakoulusta valmistuneen talousjohtajan kanssa.

Itsensä brändäämiseen sosiaalinen media on kuitenkin eri etevä paikka. Mietit vain että kehen haluat tehdä vaikutuksen ja mikä heitä kiinnostaa. Kannattaako diggailla I fuckin love science -fb-sivua tai kenties Greenpeacea. Viina ja tissit -yhteisöön kuuluminen ei välttämättä taas ole kovin hyvä meriitti. Voit joko postailla kissakuvia tai sitten kantaaottavia yhteiskunnallisia kirjoituksia. Profiilikuvaksi voit laittaa tyylikkään hipsterhenkisen retro-otoksen tai sitten sen jossa olet oluttuoppi kourassa jäkismatsissa. Kaikki vaikuttaa

Facebookissa viestit lähinnä omalle tuttavapiirillesi, mutta jos on tarkoitus kaupitella itseään työnantajille, ovat Twitter ja Linkedin siihen parempia välineitä. Ainakin "seksikkäällä media-alalla" voit antaa itsestäsi hyvän kuvan kun aktiivisesti kommentoit ajankohtaisia aiheita ja kaivat esiin mielenkiintoisia linkkejä. Omia mielipiteitä on hyvä olla, pelkkä retweettaaminen ei riitä. Ja aina voi kirjoittaa myös blogia, jos työnantaja hakee sinua Googlella (vaikka niin ei ihan saisi tehdäkään) niin omalla nimelläsi kirjoittama blogi nousee usein korkealle. Tosin jos olet vaikka palomies, niin aktiivisuus sosiaalisessa mediassa ei taida olla kovin tärkeää, tärkeämpää on että omaa palomiehen koulutuksen. Ja samahan se on yritysmaailmassakin, esimerkiksi VR:n ei tarvitse olla Twitterissä. Reijon nakkikioskikaan ei tarvitse välttämättä Twitter- tai Linkdin-tiliä mutta kuuma mobiilipeliyritys niistä varmasti löytyy. 

Urabrändäyksen voi onneksi lopettaa kun sitä ei tarvita, mutta tietty perustaso kannattaa säilyttää, näinä epävakaina aikoina jakkara heiluu persuksen alla yhdellä jos toisellakin. Toisaalta yllättävä aktivoituminen esimerkiksi Linkedinissä voi olla negatiivinen signaali työnantajalle.

Luonnehan on tärkein


Tässä vaiheessa moni on jo varmasti päätynyt siihen tulokseen että tämä on vain mainosmiehen katkeraa tilitystä, luonnehan se ratkaisee. Kyllä ja ei. Kukaan ei palkkaa sinua pelkästään sen takia että olet mukava mutta siitä on yleensä apua. Parisuhdemarkkinoillakaan se ei taida olla oikotie onneen mutta kun on mukava ihmiselle, ihmiset ovat mukavia sinulle. Ihan pelleksi ei toki kannata heittäytyä.


Ja luonnekin on osa markkina-arvoasi. Jos henkilöt X ja Y pyytävät molemmat sinua samaan aikaan kahville, luultavasti menet sen kanssa jonka koet mukavammaksi. Ellet sitten satu saamaan jotain erityistä hyötyä jommalta kummalta. Remonttiapua, seksiä, neuvoja jne. Elämä on julmaa, kaupallistuneessa maailmassa kaikella on jos ei hintaa niin ainakin arvo.

It's nice to be important, but it's more important to be nice.


Hyötyi siitä taikka ei, uskon kuitenkin että kannattaa olla mieluummin mukava tyyppi kuin menestynyt mulkero (ja mulkerot tuppaavat aina välillä menestymään, yleensä sen takia että osaavat ajaa omaa etuaan toisten kustannuksella). En usko viimeiseen tuomioon, mutta ensimmäiseen kylläkin. Jälkimmäisessä tapauksessa tuomarina toimii jokainen tapaamamme ihminen vuorollaan.

tiistai 17. joulukuuta 2013

Bloggerin esikatselukuvat kuntoon Facebookissa

Mikäli postailet Blogger-postauksia ahkerasti esimerkiksi Facebookkiin, olet saattanut huomata että postauksen kuvia ei saa enää esikatselukuviksi. Asiaan on onneksi korjaus.

Joudut muokkaamaan blogisi koodia, mutta ei hätää, sinun ei tarvitse olla olla mestarikoodari sitä varten. Tarvitset myös vähintään 200 x 200 pikselin kokoisen kuvan blogisi yleisesikatselukuvaksi. Kuva pitää saada tallennettua jonnekin julkisesti nettiin mutta esimerkiksi Dropbox tai Picasa käy kunhan saat kuvan suoran osoitteen kopioitua.

Päästäksesi muokkaamaan blogisi koodia, avaa blogisi hallinta, valitse sivupalkista Malli ja sitten Muokkaa html-koodia -nappulan pitäisikin olla jo näkyvillä.


Sen jälkeen etsi koodista <html -teksti, sen jälkeen on muutama riviä koodia kunnes > -merkki sulkee osan. Sijoita teksti xmlns:og='http://ogp.me/ns#' ennen sulkevaa merkkiä. 

Etsi seuraavaksi </head> -teksti ja sijoita seuraava koodi sitä ennen:


<!-- Begin Open Graph metadata --> 
<meta expr:content='&quot;fi_FI&quot;' property='og:locale'/> <meta expr:content='data:blog.canonicalUrl' property='og:url'/> 
<b:if cond='data:blog.pageType == &quot;item&quot;'>
<meta expr:content='data:blog.pageName' property='og:title'/>
<meta content='article' property='og:type'/>
</b:if> 
<meta expr:content='data:blog.title' property='og:site_name'/> 
<b:if cond='data:blog.postImageThumbnailUrl'>
<meta expr:content='data:blog.postImageThumbnailUrl' property='og:image'/>
<b:else/>
<meta content='tähän-tulee-linkki-yleisesikatselukuvaasi' property='og:image'/>
</b:if> 
<b:if cond='data:blog.metaDescription'>
<meta expr:content='data:blog.metaDescription' property='og:description'/>
<b:else/>
<!-- Still looking for a way to use the post snippet if there's no description -->
</b:if>
<!-- End Open Graph metadata -->

Korvaa punainen teksti linkillä yleisesikatselukuvaasi. Mikäli kirjoitat englanniksi, voit vaihtaa fi_FI:n tilalle esimerkiksi en_EN.

Mikäli kaikki meni nappiin, blogistasi löytyy nyt toimivat OpenGraph -protokollan mukaiset esikatselukuvat niitä tukeville palveluille.

Jos kaikki ei kuitenkaan toimi niin kuin pitäisi, tarjoaa Facebook avuksi Debugger-työkalun. Tosin ainakin itselläni (ja netin mukaan myös muilla) Debugger bugaa sen verran että se aina ensimmäisellä kerralla ilmoittaa että esikatselukuva on liian pieni. Uusi debuggaus ja homma toimii.

Ja mikäli sössit kunnolla, saa koodin onneksi palautettua alkuperäiseen tilaansa napin painalluksella.

edit: Facebookkiin linkkaaminen saattaa silti aiheuttaa ongelmia. Äskettäin testaamani postaukset eivät enää toimi oikein eikä Debuggerin näpyttelykään auta. Enkä ole ainoa joka kärsii ongelmista, toisaalta, koskapa Facebookin kanssa elo olisikaan ollut turhan kivutonta.

Matkahuollon kampanja meni pipariksi

Kuten vähääkään tiedotusvälineitä seuraavat jo tietävätkin, meni Matkahuollon kampanja niin sanotusti pipariksi. En ole ehtinyt tarkastella itse kampanjaa sen enempää, mutta sen jälkipuintia kylläkin.

Kampanjan idea oli ihan kekseliäs, oikeanlaista piparia vastaan saisi matkalipun, mutta toteutus ei mennyt nappiin. Ihmisille ei ilmeisestikään tehty riittävän selväksi että lippuja on tarjolla vain rajatusti. Tilanne ei sinänsä ole uusi, kun Matkahuolto alkoi mainostaa alennuslippujaan erään punavalkoisen kilpailijan ilmestyttyä liikennöimään joillakin reiteillä, kävi nopeasti ilmi että lippuja oli tarjolla hyvin rajatusti ja niiden ostaminen oli hankalaa. Jälkimmäinen saattoi toki johtua ihan pelkästään Matkahuollon kivikautisista järjestelmistäkin, niitä ei vain oltu suunniteltu siihen että annettaisiin jotain turhanpäiväisiä alennuksia.

Jokainen hommansa osaava mainosalan ammattilainen tietää että olennaisia tietoja ei saa painaa pienellä präntillä. Mainoksesta tulisi helposti saada käsitys että mistä on kyse. Ja vaikka kukaan ei asiaan muuten puuttuisikaan, saattaa lopputuloksena olla iso joukko tyytymättömiä asiakkaita ja negatiivista julkisuutta kuten tässä tapauksessa.

Medialla saattoi toki olla osuutensa asiaan, mainoskampanja noteerattiin eikä siinä sitten välttämättä niin kauheasti rummutettu niitä ehtoja että millä sen lipun oikein saisi ilmaiseksi. Vielä isommin noteerattiin jonot ja tyytymättömät asiakkaat. Media potkii silloin kun toinen on jo maassa. Sillä niitä jakoja ja klikkauksia saadaan.

Matkahuollon nettitiimi oli kuitenkin jo iltapäivällä hereillä. Matkahuollon Twitter-tili vastasi viiden jälkeen päivällä tekemääni tweettaukseen. Pahoittelivat ja kyselivät että miten voisivat toimia paremmin. Se oli minusta hieman hölmöä, jos markkinointitiimi munii niin ei kai siinä tarvita jonkun twiittaajan neuvoja? Ongelmakin oli jo valmiiksi tiedossa, kampanjan ehdot eivät olleet tulleet selväksi kuluttajille.

Tilanteeseen on vain yksi ratkaisu, pidetään huoli että se ei toistu. Asiakkaita voi kokeilla lepytellä vaikka alennuskoodeilla, pahoittelukin on toki parempi idea kuin työntää pää pensaaseen. Jos markkinointitiimi ei ymmärrä asiaa, tiimi vaihdetaan. Tätä heille ehdotinkin. Matkahuollon tapa vastailla palautteeseen on muutenkin hieman kyseenalainen. Valitin syksyllä että Turun Linja-autoaseman kahvilan leivät maistuivat kehnolta ja epäilin niitä eilisiksi. Minulle kuitenkin vakuuteltiin että ne olivat samana päivänä tehtyjä, eli toisin sanoen yhtä huonoja joka päivä! Olen hieman kuulostellut ja moni muukin on valitellut kahvilan onnetonta tasoa. Ilmeisesti kassakone kuitenkin kilisee sen verran hyvin ettei tasoa tarvitse nostaa. Tai sitten Matkahuolto tukee kyseisen kuppilan pyörittämistä sen verran että se tuottaa vähemmälläkin myynnillä tarpeeksi.

Matkahuollolla on paljon petraamista markkinoinnin, median ja asiakkaidensa kanssa. Kilpailija Onnibus taas käyttää mediaa taitavasti hyväkseen ja saa samalla Matkahuollon näyttämään vanhalta ja kankealta dinosaurukselta jolla on vaikeuksia sopeutua muuttuvaan nykymaailmaan. Perusliiketoiminta, autot ja reitit, ovat kunnossa mutta lähes kaikki muu sitten ontuukin. Asian korjaaminen vaatii sen että monopoliajan opit ja asenteen (ehkä myös ihmiset) heitetään romukoppaan. Uudessa tilanteessa tarvitaan toimivat verkkopalvelut, asiakaslähtöisyyttä ja houkuttelevat hinnat. Autoissa on vielä tilaa.

maanantai 16. joulukuuta 2013

Yksityisyys huolettaa autoilijaa

Jorma Ollilan ja iloisten veikkojen klubi on väläytellyt autoille sateliittipohjaista seurantaa ja sekös on saanut ihmiset huolestumaan. Mutta älkää toki olko huolissanne sanon minä.

Kun mennään nettiin, siellä ei mikään saa maksaa mitään ja näin antaudutaan kaikelle mahdolliselle seurattavaksi. Taskussa pirisee Powered by Google NSA -luuri ja harmiton taskulamppusovellus lähettää käyttäjästä tietoa vaikka sitä kuinka yrittäisi kieltää. Kävitkö pankkiautomaatilla, muistithan hymyillä kameralle. Ei myöskään kannata puristella finnejä kauppakeskuksen hissin peiliin, joku voi tarkkailla sinua. Takseissa on on jo pitkään ollut gps-laitteet ja enenevissä määrin myös kamerat. Kun ostat bussilipun pankkikortilla, tallentuu jonnekin tieto että kuka on menossa ja minne. Nfc ei ole lyönyt vielä itseään läpi huippunäppäränä maksutapana, mutta pikku siruja on helppo kätkeä ties minne.

Mutta eihän näitä tietoja kerätä kootusti tai käytetä väärin (mitä nyt NSA ja muut tiedustelupalvelut ihan pikkuisen) toisin kuin autojen järjestelmää mitä isovelisuomi alkaa välittömästi hyödyntämään ihmisten kyttäämiseen. Veikkaisin että vuonna 2025 keskivertokansalainen on vuorannut itsensä sellaisella määrällä elektroniikkaa että tietovuodoista voidaan lukea kaikki biorytmistä alkaen. Kalsareista löytyy nfc-siru joka kertoo koska ne pitää vaihtaa ja kiinalainen pesukone lähettää tiedot kotimaahansa.

Luultavasti vuonna 2025 yksityisyys käsitteenä tunnetaan lähinnä historiankirjoista. Syy siihen on pitkälti omamme, myimme sen ja vieläpä halvalla. Vakoilu hiipi elämäämme ihan varkain koska halusimme toisaalta kaiken ilmaiseksi ja toisaalta haluamme olla aina ja kaikkialla yhteydessä kaikkiin ja kaikkialla. Kun internet oli vielä nuori, sinne ei ollut kehittynyt hyviä tapoja hoitaa maksuliikennettä ja kaikesta tuli ilmaista. Ja vaikka aikaa kului, ilmaisesta ei haluttu luopua. Piti alkaa mainostamaan. Ja pikkuhiljaa meille rakentui järjestelmä joka tarkkailee meitä, kerää tietoa, analysoi ja tallettaa sen. Ja koska tietoa piti saada aina vain lisää ja lisää, piti meidät houkutella jakamaan enemmän itsestämme. Veikkaan että ilmaiset lounaat tarjottiin alunperin ihan viattomin kaupallisin perustein ja tiedustupalvelut istuivat valmiiseen pöytään kun äkkäsivät millaiset tietovarannot oli kyseessä.

Nykyään on hyvin vaikeaa tehdä oikeastaan mitään jättämättä jälkiä. Esimerkiksi käteistä rahaa lienee mahdotonta saada kulkematta kameroiden ohitse. Ainakaan rehellisin keinoin. Jos yksityisyys huolettaa, niin älypuhelinta ei myöskään kannata missään nimessä hankkia. Ei Applea, Googlea tai mitään muutakaan. Edes Nokiaa vaikka niitä kuulemma joskus ihan Suomessakin tehtiin.

Autoverosuunnitelmissa on siis turha olla huolissaan yksityisyydestään. Ennemmin olisin huolissani siitä että järjestelmä tilataan joiltakin niiltä tavanomaisilta toimittajilta kovaan ylihintaan ja sitten se ei toimi. Tai sitten ihmisten tiedot voi jonkun pikku virheen takia lukea selkokielisinä suoraan netistä.

Ja jos ihan rehellisiä ollaan, niin veikkaan että moni murisee asiasta sen takia kun epäilee että sitten ei voi enää päästellä menemään härskiä ylinopeutta jäämättä kiinni. Kukaan ei vaan kehtaa sanoa sitä ääneen.

keskiviikko 4. joulukuuta 2013

DNA kaduttaa taas

DNA:lla on Twitterissä asiakaspalvelu. Twitterissä ei voi sanoa että vika on asiakkaan päässä. Siellä voi sanoa kohteliaasti että homma hoituu. Mätää systeemiä se ei silti paikkaa.

Onnistuin tänään kirjautumaan DNA:n verkkopalveluun. Ilmeisesti olen nyt taas vaihteeksi uusi asiakas kun viimeksi olin vanha vaikka olinkin uusi. Tai jotain. Ajattelin että nyt minä saan sen havittelemani tarjouksen. Mutta ei mennä siihen ihan vielä.

Jos haluat kirjautua sisälle DNA:n nettipalveluun, sinua varten on laitettu piskuinen teksti yläreunaan. Tekstiä klikkaamalla et pääse kirjautumaan vaan ilmestyy pudotusvalikko. Sitten pitää päättää onko yritysasiakas vai ei. Liekö se mahdotonta että molemmat voisivat kirjautua sisään samasta paikkaa, järjestelmä tunnistaisi käyttäjätunnuksesta kumpaan ryhmään kuulut. Valitsin yksityisasiakkaan ja Minun palveluni. Siihen olisi tosin ollut oma linkkinsäkin etusivulla. Sen jälkeen onkin sitten 6 eri vaihtoehtoa minne kirjautua. Vanhempiin ja uudempiin liittymiin kirjaudutaan eri paikoista, kunhan vaan tietää tai muistaa mihin kuuluu. Oma lokeronsa löytyy myöskin Liikkuvalle laajakaistalla ja Veppi -liikkuvalle laajakaistalle (en aio ottaa selvää mikä niiden ero on). Helppoa ja kätevää. Ilmeisesti reikäkortit ja kivitaulut eivät taivu siihen että asiakas osattaisiin ohjata automaattisesti oikeaan paikkaan käyttäjätunnuksen perusteella.  Kirjautumishässäkkää voisi ainakin edes vähän selkeyttää.

Salasanojen turvallisuudesta on ollut puhetta ja DNA on panostanut siihen kunnolla. Tosin salasanojen palautuskin taitaa olla aika kovassa käytössä.

Sain salasanan vaihdettua ja ajattelin että nyt vihdoin saan tarjousliittymän. Mutta eipä siellä helkutin itsepalvelussa mitään liittymää saa vaihdettua. Eli takaisin pääsivulle ja sieltähän se tarjous vielä löytyi, eikun tilaamaan.

Ja katin kontit. Kysyy että Multi SIM Mobiilivarmenteella vai Nano SIM Mobiilivarmenteella. Minäpä en halua simmiä koska sellainen jo löytyy. Olisi myös kohteliasta opastaa että minkälaisista vehkeistä erilaisia simmejä saattaa löytyä. DNA kuitenkin haluaa että asiakas rykii simmin ulos puhelimesta ja etsii viivoittimen. Nanosimmiä ei vielä löydy kovin monesta laitteesta.

No siinä sitten aikani klikkailin, tarjous näkyy kyllä ruudulla, mutta ostoskorissa jököttää tiukasti normaalihinta. Ostoskorin mukaan olen siis tilaamassa täysihintaista palvelua, en tarjousta. Siirryn kuitenkin eteenpäin. En halua uutta numeroa vaan luonnollisesti säilyttää vanhani. DNA on kuitenkin sitä mieltä että numeron siirto ei onnistu. Numeroa ei toki alun alkaenkaan tarvitsisi siirtää koska olen jo DNA:n asiakas.


Tässä vaiheessa kyllästyin. DNA-kaupan myyjän mukaan tarjous on tarkoitettu myös vanhoille asiakkaille mutta sen saaminen on vain tehty mahdottomaksi.

Nyt parin viikon aikana DNA on aiheuttanut jo enemmän harmaita hiuksia kuin Saunalahti viimeisen parin kolmen vuoden aikana yhteensä. Alunperin ivasin Saunalahtea kun eivät lähteneen mukaan tarjouskisaan uusien iPhonejen hinnoilla kuten DNA ja Sonera. Taitaa ehkä kuitenkin olla niin että Saunalahden ei tarvitse, asiakkaita saa muutenkin. Ystäväni sai juuri loppuun pitkällisen kamppailunsa DNA:n kanssa, ilmeisesti DNA:n mielestä on kohtuullista että puhelin käy useita kertoja huollossa ja viipyy reissussa joka kerta useita viikkoja (kohtuullinen korjausaika on max 2 viikkoa, ei min).

Eipä sekään saanut hälytyskelloja soimaan. Ahneella on taas paskainen loppu. Kaduttaa, onneksi tätä ei kestä enää kuin vajaa 2 vuotta. Saunalahdella liittymätyypin vaihto onnistui käden käänteessä nettipalvelussa vaikka se oli muuten vähän vanhanaikainen. Laskut tulivat ajallaan eikä niissä ollut sanomista.

Unmonday - uusi Nokia?

Niin pöllöä ideaa ei olekaan etteikö suomalainen lehdistö jaksaisi hehkuttaa sitä kunhan se keksitään Suomessa. Rummut pärisevät ja ja punaista mattoa levitetään kun Unmonday saapuu kaupunkiin.


UnMonday 4.3
Unmonday 4.3 -kaiutin

Unmondayn kaiutin näyttää vieläkin enemmän kukkaruukulta kuin Logitechin Z50 ja toivottavasti myös soi paremmin. Olin itsekin innostunut kapistuksesta kun näin sen joukkorahoituksessa. Muotoilu on ihan jeppis, ei ehkä räjäytä tajuntaa, mutta kelpaisi omalle pöydällenikin kyllä mainiosti.   Se mikä tekee kaiuttimesta kiinnostavan on kuitenkin mahdollisuus käyttää kahta kaiutinta stereona tai jopa viittä kaiutinta monikanavaääneen Applen langattoman Airplay-tekniikan avulla. Airplay-äänen saa lähettyä Apple TV:stä, iLaitteista, uudemmista Applen tietokoneista, Windowsin iTunesista ja lisäsoftilla myös muista laitteista. Unmondayn saa toimimaan haluamassaan äänikanavassa kierittelemällä sitä sopivalle kyljelle.

UnMonday takaa päin
UnMonday takaapäin

Meinasin kuitenkin pudota penkiltä kun näin hinnan, noin 700 euroa kappale! 5 kaiuttimen kotiteatterille tulee siis hintaa 3500 euroa. Laite on sen verran hintava, että tuskin kovin moni pääsee niitä kierittelemään. Nelinumeroisia summia äänentoistoon upottavat ovat yleensä melko ronkeleita toistovehkeidensä suhteen. Luultavasti laite löytää paikkansa enemmänkin sellaisten kotoa jotka ovat valmiita upottamaan 700 euroa langattomaan toistimeen kunhan se näyttää kivalta. Mikäli haalii huippuluokan äänentoistoa eikä langattomuus ole ehdoton vaatimus, saa samalla kappalehinnalla esimerkiksi myöskin kotimaisen, Harri Koskisen muotoileman, Genelec G Three -kaiuttimen jonka ulkonäkö tuntuu miellyttävän naisväkeä ja äänenlaatu hivelee korvia.

Toki Geneleccien lisäksi reissukaiutinta havitteleva joutuu hankkimaan erillisen laitteen, onneksi tarjontaa piisaa eri hintaluokissa. Aika harvaan saa kuitenkin näin päheää kuljetuslaukkua, mutta tästäkin saa köyhtyä kaksi ja puoli sataa euroa.

UnMondayn nahkalaukku
Unmondayn nahkalaukku on komea mutta kallis

Sen enempiä pohdiskelematta olin ajatellut laitteen hinnaksi jotain kahden ja kolmen sadan euron väliltä. Stereopari alle 500 eurolla ei kuulostaisi laisinkaan pahalta. Toki laite sisältää melkoisesti elektroniikkaa, mutta ei mitään sellaista mitä ei olisi halvemmissakin laitteissa jo nähty. Airplayn käyttö taitaa vaatia jotain lisenssimaksuja ja kyllähän se laadukas elementtikin aina jokun euron maksaa. Ihan halvimmasta päästä ei liene keraaminen kotelokaan, mutta silti hinta yllätti. Jäämme mielenkiinnolla odottamaan että löytyykö riittävästi ostajia joilla on kukkaro kunnossa.

Omaan budjettiini nämä eivät sovi, mutta silti olisi kiinnostavaa päästä näkemään ja erityisesti kuulemaan Unmondaytä luonnossa. Erityisesti monikanavatoiston toimivuus kiinnostaa. Airplay-toisto voi pistää langattoman verkon koville, mutta toisaalta liiat kaiuttimet voi kerätä pois kun monikanavaääntä ei tarvita. Mikäli äänenlaatu on kunnossa, on Unmondayllä hyvät mahdollisuudet pärjätä langattomien toistimien premium-luokassa. Edellytykset hyvälle äänentoistolle löytyvät jos elementti ja pääteastie ovat laadukkaat, keraaminen kotelokaan ei liene kovin kova resonoimaan.

Täytyy siis käydä kuuntelemassa laite heti ensi tilassa. Ja laitetaan nyt vielä lopuksi yksi kuva, on se kuitenkin niin hieno ja nettisivulla oli hyvä mediapankki. Ei pääse haukkumaan pakkausdesigniäkään.


maanantai 2. joulukuuta 2013

Pidä silmistäsi huolta AD

Silmät ovat epäilemättä erittäin tärkeä työväline AD:lle tai graafiselle suunnittelijalle. Niistä kannattaa pitää huoli. Onneksi sen voi tehdä tyylillä.

En edes muista koska olen ollut viimeksi minkäänlaisessa näöntarkastuksessa, ehkä vuonna 2004 kun sain henkilöauton ammattiajoluvan. Eikä näkemisessä olekaan ollut ongelmia, näen hyvin lähelle sekä kauas. Tapahtumaketju alkoi kuitenkin pari viikkoa sitten kun toinen silmäni tulehtui.

Varasin ajan työterveyslääkärille. Sinä päivänä kun menin sinne, silmä oli parempi, mutta kyllä se siitä taas alkoi punottaa kun lääkäri sitä aikansa tökki. Lääkäri päivitteli että kylläpäs se onkin pahan näköinen, mieleni teki sanoa että kai se punottaa kun sitä tuolleen sörkkii.  Lopulta lääkäri tuli siihen lopputulokseen että että hän on melko varma että silmä on tulehtunut. Luottamukseni työterveyslääkäreihini ei varsinaisesti kasvanut suunnattomiin mittoihin.

Viikonloppuna juttelin työterveyshoitajana työskentelevän sukulaiseni kanssa ja hän epäili että oireilun voisi aiheuttaa taittovirhe yhdistettynä ahkeraan tietokoneen ruudun tuijotteluun. Asia unohtui kuitenkin hetkeksi kunnes huomasin että silmäni olivat hyvin väsyneet iltapäivällä. Ensiavuksi kipaisin hakemaan silmätippoja, mutta työkaverini kertoi käyttävänsä laseja pääasiassa juurikin taittovirheen aiheuttaman silmien väsymisen takia. Eipä siinä sitten auttanut muu kuin mennä varaamaan aika näöntarkastukseen.

Joskus ajattelin että olisin ihan rikki jos saisin silmälasit. Tosin nyt olisi luultavasti luvassa vain työlasit ja toisaalta, puhutaanhan sitä aina ad-laseista, sehän lisäisi ammattillista uskottavuuttani roppakaupalla! Päädyin siis sovittelemaan laseja jo aikaa varatessani.

Olen luottanut vuosikaudet Ray Banin aurinkolaseihin, joten merkin suhteen olin jo aika selvillä vesillä. Selkeä esikuvani silmälasimuodissa oli Scott Pillgrim VS. The World -elokuvan pahis, Gideon Graves.

Gideon Graves

Lasien sovitteluun ei siis mennyt kovin kauaa kun mieleinen malli löytyi, sitten pitikin odotella viikko näöntarkastukseen pääsyä ja tuomiota.

Laseja sovittelemassa

Ja silmälasituomiohan sieltä sitten tuli. Näkö oli kyllä kunnossa, mutta molemmissa silmissä vähän taittovirhettä, hajataittoa tai mitä se nyt sitten ikinä onkaan. Silmäilin kyllä vähän halvempiakin kakkuloita, mutta kyllä se Ray Banit oli saatava. Toisaalta se on ennenkin nähty että halpa tulee loppupelissä kalliiksi ja joutaahan näitä sitten käyttää useamman vuoden. Ja sitten taas odoteltiin.

Tänään sain sitten lasini. Työkaverini epäili että totuttelu vie aikansa mutta olen ollut sen verran kova aurinkorillien ystävä, että lasit tuntuivat nopeasti luontevilta. Työskentelin aikoinaan jonkun aikaa myös rakennustyömaalla ja silloin oli juuri tullut uudet määräykset että suojalaseja piti pitää koko ajan, joten kirkkaatkaan linssit eivät olleet vieraat. Pistin siis lasit oitis päähän ja lähdin kaupungille kuljeskelemaan. Kauas en näe ihan yhtä hyvin kuin lähelle, mutta riittävän hyvin ainakin jalkamieheksi. Eikä näitä ajolaseiksi ole tarkoitettukaan.


Olo oli kuin Clark Kentillä, ihan kuin kukaan ei mukamas tunnistaisi minua. Olin ainakin itselleni vieras. Periaatteessa en tarvitse laseja kuin tietokoneen edessä, mutta kyllä sitä kalliita laseja varmaan pitää toistekin vähän ulkoiluttaa. Tosin täytyy varmaan hankkia jossain välissä toiset, halvemmat kakkulat jotta laseja ei tarvitse aina kuskata työpaikan ja kodin välillä.

Ainakin nyt konetta naputellessa lasit tuntuvat tosi hyviltä, ilmeisesti siis olivat ihan paikallaan.