keskiviikko 26. helmikuuta 2014

Pixen - pikseligrafiikkaa macilla

Retropeliprojektin takia tarvitsin pitkästä aikaa kunnon pikselieditoria. Matt Rajcan Pixen on juuri sellainen. Ohjelma nykyään maksullinen sovellus App Storessa mutta hinta ei päätä huimaa.

Moni tuore mac-käyttäjä kysyy heti ensimmäiseksi että mikä on Painttia vastaava ohjelma macille. Pikselien piirtelyyn tarvitaan vaikkapa Pixenillä, mutta moni Paintilla tehty toimenpide onnistuu etevällä Esikatselulla. Kuvia voi muun muassa rajata, niiden kokoa voi muokata ja niihin voi lisätä tekstiä, nuolia ja erilaisia kuvioita mutta varsinaiset piirtotyökalut Esikatselusta puuttuvat.

Pixenin käyttöliittymä on karu ja klassinen

Pixenistä löytyvät kaikki tarvittavat peruspiirtotyökalut mutta se tukee myös layereitä, kosketuslevyn nipistyszoomia, piirtopöytien paineentunnistusta sekä koko ruudun tilaa. Molemmille hiiren napeille voi asettaa oman työkalunsa. Mikäli pelkkä pikselimaisemien piirtely ei riitä, löytyy Pixenistä myös mahdollisuus animointiin, työnsä saa exportattua ulos gif-animaationa tai sprite sheettinä.

Ainoa mitä joskus hieman kaipaan on tekstityökalu, nyt joudun tuomaan tekstin Photoshopista ellen halua piirtää sitä alusta asti itse. Hintaa Pixenillä on vajaa 10 euroa, eli ei juuri mitään. Jotkut nurisevat aina maksullisista sovelluksista, mutta itse maksan mielelläni pienen summan jos tarvitsen ohjelmaa oikeasti. Pitäähän kehittäjänkin saada työstään korvausta. Raha myös motivoi, joten toivottavasti näemme kehitystä tulevaisuudessakin.

Pikseligrafiikan tekeminen on hauskaa, se on vähän kuin rakentelisi legopalikoilla, lopputuloksesta on mahdoton saada realistista mutta se ei menoa haittaa. Voin lämpimästi suositella Pixeniä kaikille wannabe-retropelikehittäjille mutta myös asiaan vakavamminkin suhtautuville.

Käsittelen Pixeniä myös Spaceswamp-blogissa (englanniksi). Sain alkuviikosta uuden peli-idean joten minut löytää varmaan enemmänkin Pixenin parista lähiaikoina.

Kommentointi blogissa

Blogissani on kommentointi käytössä ja olen julkaissut tähän mennessä joka ikisen kommentin jota en ole epäillyt spämmiksi. En kuitenkaan aina julkaise kommentteja heti. 


Aina ei yksinkertaisesti ole aikaa ja toisaalta haluan lukea kommentit tarkkaan ja tarvittaessa vastata niihin. Samasta syystä en lue sähköposteja ellen ehdi reagoimaan niihin. Minusta se on ihan hyvä systeemi, yleensä asiat eivät ole niin ajankohtaisia että siitä ei synny haittaa ja uusimmat kommentit näkyvät kuitenkin sivupalkissa. Minulla on kaikenlaista muutakin puuhaa eikä blogi ole ollut viime aikoina muutenkaan ykkösprioriteettina (se näkyy jo lukijamäärissänikin). Joidenkin mielestä kommentteihin pitää kuitenkin reagoida heti ja he varmaan tekevätkin niin omissa blogeissaan.

Pienen rajanvedon aion nyt kuitenkin vetää tästä eteenpäin. En aio enää julkaista kommentteja joissa mennään henkilökohtaisuuksiin, eli pysytäänpä siis aiheessa. Jos ihminen aloittaa kommenttinsa solvaamisella tai henkilökohtaisella vähättelyllä, hän ei ansaitse kommenttiaan julki koska se ei ole hyvien tapojen mukaista eikä tarjoa muille lukijoille mitään hyödyllistä, keskustelu korkeintaan ajautuu väärille raiteille. Ja jos sen jälkeen on vielä riittävän röyhkeä peräänkuuluttamaan itse hyviä tapoja, ei keskustelu voikaan olla kovin antoisaa.

Myönnän itsekin tehneeni virheen, ei pidä provosoitua kun provosoidaan, Mauno Koiviston legendaariset sanat. Asiallisen keskustelun kannalta se ei ole kuin haitaksi. Tunnen kyllä ihan luonnossakin ihmisiä joilla on tapana avata keskustelua loukkaavasti. Tosin harvemmin he sitä tekevät päin naamaa, mutta kun mennään nettiin, nimimerkin taakse tai jopa täyteen anonyymiteettiin, alkavat käytöstavat karista. Suurin osa heistä ei ole ilkeitä, vain huonoja keskustelijoita.

Epäkohtelias aloitus on vielä siitäkin huono että sillä tuskin kukaan hankkii itselleen arvostusta tai edes muiden sympatiaa. Röyhkeys ei myöskään juuri koskaan korreloi tiedon tai osaamisen määrän kanssa. Kunnioitus pitää hankkia, sitä ei voi ottaa.

Toki kyseessä oli yksittäistapaus eikä sekään mitenkään erityisen paha mutta ihan tulevaisuuttakin ajatellen ajattelin tehdä tällaisen julkisen linjanvedon.

Staattista tarraa, kiitos!

Finepressin edustaja kävi esittelemässä työpaikallani staattista Finetag-paperia. Tavaralle löytyy monenlaista käyttöä mainonnassa, mutta minä haluan tätä myös kotiin!

Kenellä on ollut joskus ongelmia saada julisteita seinälle? Sinitarra pilaa jullarit eikä se tahdo aina kestää. Jykevää kiviseinää joutuu kurittamaan iskuporakoneella eikä semmoisia vasaralla seinään lyötäviä koukkuja ainakaan saisi käyttää. Mikäpä siis olisi mukavampaa kuin lätkäistä juliste suoraan seinälle. Ja vaikka staattinen varaus heikkenisikin, saa paperin sähköistettyä uudelleen, se on mukavampaa puuhaa kuin kerätä lasinpalasia tv-tason takaa.

Finetag-paperi ei ole oikeastaan paperia laisinkaan vaan polypropyleeniä. Ja nimensä mukaisesti se pysyy paikallaan staattisen sähkövarauksen turvin eikä sotke tai tahmaa. Varauksen saa tarvittaessa uusittua vaikka villapaitaan hieraisemalla ja Finetag-paperia onkin mahdollista käyttää uudestaan ja uudestaan.

Taustapahviin kiinnitettynä Finetag vaikuttaa ihan tavalliselta tarralta

Tässä kohtaa epäusko ottaa helposti vallan

Digitulostus mahdollistaa pienetkin erät ja väritoistokin on kohdillaan. Sain kotiinvietäväksi komean naisen kuvan ja pitipähän se sitten lätkäistä seinälle. Valitettavasti tällä hetkellä A3 taitaa olla suurin mahdollinen tulostus mutta ison kuvan voi tulostaa paloissa. Koska kuva ei jämähdä tiukasti seinään, saa palat aseteltua tarkasti kohdilleen.

Hienosti pysyy!

Tuote on suhteellisen uusi mutta on kuulemma herättänyt jo kiinnostusta juuri helpon asennuksen ja poistamisen ansiosta. Itse odottelen että vaikkapa leffa- tai bändijulisteita saisi staattiselle paperille painettuna, juliste olisi helppo vaihtaa mielen mukaan. Myös omia kuvia olisi kiva saada staattiselle tarralle tulostettuna. Sisustukseen saisi helposti uutta ilmettä vaikka juhlia varten.

tiistai 18. helmikuuta 2014

Jpg vai png?

Monille jpg tuntuu olevan se kuvatiedostojen kuvatiedosto eikä pidä pitää muita kuvatiedostoja. Jotkut eivät vain tunne eri tiedostomuotoja. Ja onhan Jpg erinomainen tiedostomuoto moneen paikkaan.

Jpg-muodossa valokuvat pakkautuvat kivasti pienemmäksi ja pakkauslaatua on mahdollista säätää. Eri asetuksia kokeilemalla löytää parhaan kompromissin kuvanlaadun ja tiedostokoon välillä. Itse käytän valokuvissani yleensä Photoshopin 10-asetusta maksimin ollessa 12. Laadussa ei näy heikkenemistä mutta kuvasta riippuen se pakkautuu selvästi pienemmäksi. Omassa käytössäni ei ole juurikaan ollut tarpeen vääntää pakkausta kovemmalle. Valokuvaajatkin toimittavat nykyään usein kuvat jpg-muodossa eikä esimerkiksi tiffinä mikä oli kai joskus enemmänkin tapana.

Png on taas häviötöntä pakkausta käyttävä muoto jonka etuna on mahdollisuus tehdä osasta kuvasta läpinäkyvä. Siinä missä jpg on suunniteltu valokuvien pakkaamiseen, png soveltuu taas paremmin tekstille, kuvakkeille ja viivagrafiikalle. Usein kuulee sanottavan että png:tä kannattaa käyttää vain silloin kun tarvitaan läpinäkyvyyttä, jpg:llä saa yhtä hyvän laadun pienempikokoisella tiedostolla. Omassa työssäni olen kuitenkin huomannut että se ei pidä aina paikkaansa. Pakkaustehokkuus riippuu aina käytön kohteena olevasta kuvasta. Ja koska jpg on suunniteltu ensisijaisesti valokuville, se ei ole aina paras mahdollinen vaihtoehto.

Työstin töissä infonäytölle tulevaa hinnastoa jossa oli lähinnä valkoista tekstiä liukuväritaustan päällä. Hinnasto ei tullut nettiin, joten tiedoston koolla ei ollut väliä joten tein sen png-muotoon. Asiakkaalta tuli kuitenkin pyyntö laittaa tiedosto jpg-muodossa ja tein työtä käskettyä. Save for Webbin esikatselussa gradientti kuitenkin pykälöityi vaikka laitoin laadun täysille (100%). Myöskin tiedoston koko oli isompi kuin png-tiedoston. Päätin toistaa kokeen myöhemmin kotona.

jpg-gradientti

png-gradientti


Lopputuloksessa on selvä ero tälläkin kertaa. Kokoero oli vieläkin isompi kuin töissä (ainakin suhteessa). Molemmat kuvat on tallennettu Save for Webbillä CC Illustratorista. Ensi kerralla kun joku sanoo että jpg:llä saa saman laadun mutta pienemmällä tiedostokoolla, voin siis heristää sormea ja sanoa että ei pidä aina paikkaansa. Tiedostomuotojen eroista löytyy kyllä monenlaista juttua, mutta aika harvoin mennään tarkkaan vertailuun. Tosin useimmissa jutuissa kyllä todetaan selkeästi että jpg sopii valokuville ja png piirroksille ja viivagrafiikalle yms. Onneksi Save for Webbissä on esikatselu joten tiedostomuoto on helppo valita tapauskohtaisesti. Ei siis kannata uskoa mitä muut sanovat vaan kannattaa kokeilla itse.

P.s. mikäli kuvista ei tunnu löytyvän eroa, se voi johtua näytöstäsi.

edit:

Jos haluaa toistaa kokeen ja käyttää Photoshoppia, täytyy ottaa huomioon että uudemmat Photoshopit ditheroivat gradientit pykölöitymisen estämiseksi. Ditheröinti yleensä kasvattaa tiedoston kokoa, koska kuvaan tulee lisää informaatiota.

Ja miksi sitten jpg-gradientti pykälöityy? Jpg-pakkauksessa kuvaa käsitellään 8 x 8 pikselin blokkeina. Jos väriero ei ole riittävän suuri, menee koko blokki pakkauksessa saman väriseksi. Pykälöitymiseen vaikuttaa myös gradientin koko sekä värien eron jyrkkyys.

Tein muutaman lisäkokeilun ja ne tukevat nykyistä näkemystäni että tiedostomuoto kannattaa valita tapauskohtaisesti. Tyttökuvat on tehty Illustratorilla ja loput Photoshopilla (molemmat CC). Tyttökuvissa 70 % pakkaus ja muissa 60 %.

Jpg- ja png-testikuvia

Testikuvien koot

Tein vielä pari koetta fotarin gradientilla ja ditheröinti voi kasvattaa png-tiedoston kokoa lähes 10 kertaiseksi! Tämä selittää sen että fotarilla tehdyt kokeet ovat päinvastaisia.


torstai 6. helmikuuta 2014

Onko sata metriä pitkä matka?

Kummelikaksikko Saku & Speedy pohtivat aikoinaan että onko kaksi sataa metriä pitkä matka ja onko sata metriä paljon vai vähän. Kuulostaa typerältä mutta joskus on hyvä itsekin pohtia mittasuhteiden merkitystä.

Mikä siellä vaakakupissa painaa?

Hankin hetki sitten Sirui T-005KX -kamerajalustan vaikka kuulemma olisi kannattanut "ostaa heti hyvä" eli hiilikuituinen T-025KX. En ole toki tehnyt parivertailua että saako hiilikuituisella jalustalla parempia kuvia kuin alumiinisella mutta vahvasti epäilen. Neljän kilon kantokykykin riittänee useimmille. Jalustojen eroksi jääkin sitten enää paino, putkien materiaalia lukuun ottamatta jalustat ovat identtiset.

Painoeroa on teknisten tietojen mukaan 200 grammaa. T-005KX on kolmasosan painavampi tai T-025KX neljäsosan kevyempi, miten sen nyt kukin haluaa ajatella.

Samaiseen kahteensataan grammaan törmäsin aiemmin kun minua valistettiin sosiaalisessa mediassa että en saa missään nimessä verrata kahta 13" läppäriä joissa oli molemmissa huipputarkka näyttö ja ne painoivat noin 1,5 kiloa (toinen hieman vähemmän ja toinen hieman enemmän). Ne kun kuulemma ovat ihan eri kokoluokkaa! Toki kyseessä saattoi olla myös pelkkä pätemisen halu, mutta moni sortuu ajattelemaan puhtaasti pelkkiä numeroita eikä mieti mitä ne tarkoittavat käytännössä.

Paljonko sitten on 200 grammaa? Se on yhden levyn Fazerin sinistä verran. 0,33 litran juomatölkki (täysi) painaa vähän enemmän. Jokaisella on varmaan ollut jompikumpi joskus repussa tai taskussa. Jos puhutaan kannettavasta tietokoneesta tai kamerajalustasta, 200 grammaa ei ole minusta kovin paljon. Ostopäätöksen ratkaisee joku muu asia. Numeroita on toki jokaisen helppo vertailla.

Perinteisen kokoinen levy Fazerin sinistä painaa 200 g.

Väittäisin että jos pakkaisin kamerani, jalustani, läppärini ja muut pikku reissun tarpeen reppuuni ja nostaisin sen selkään, en huomaisi jos joku sujauttaisi sinne vaivihkaa levyn Fazerin sinistä. Luultavasti en vielä kahtakaan. Joku toki saattaa huomata mutta itse en ole näin herkkä.

Kamerajalustan tapauksessa ratkaisun teki hinta. Muuten ominaisuuksissa oli vähän eroa mutta hiilikuituisen mallin hinta oli kaksinkertainen verrattuna alumiiniseen. En katsonut sen olevan sen väärti, toki asia saattaisi olla eri jos kuskaisin jalustaa mukanani päivittäin (ja saisin sen verovähennyksiin). Kannettavan tietokoneen tapauksessa kevyemmän painon kylkiäisiksi olisi saanut kalliimman hinnan ja heikomman suorituskyvyn. Kokonaisuus ja tarve siis ratkaisevat enemmän, eikä 200 gramman lisäpaino ole ainakaan omille, toimistotyön näivettämille, käsilleni mitenkään ylitsepääsemätön este. Edellinen läppärini painoi 2 kiloa ja sitä edellinen 2,5, pidin niitä muuten saman kokoluokan koneina.

On myös hauska töissä katsella kun projektijohtajamme kanniskelevat läppäreitään. Toinen kantaa vajaa puolitoistakiloista konettaan lähes sormiotteella kun taas kolmekiloinen 17" läppäri vaatii isommaltakin mieheltä jo kahden käden otteen (ainakin jos yhtään varoo pudottamasta sitä). Tässä kohtaa ei ole enää epäselvää että koneet ovat ihan eri kokoluokkaa.

Ja kyllä siitä T-005KX:stä on hieman naputtamisen aihetta löytynyt, mutta samat ongelmat ovat kalliimmassakin versiossa. Hintaisekseen se kuitenkin tuntuu hyvältä, palaan aiheeseen (luultavasti) myöhemmin.

Piirros taas OpenClipartista.

keskiviikko 5. helmikuuta 2014

Miksei Wordia tarvitse osata?

Jos rakennusmiehellä ei pysy työkalut kädessä tai taksikuski ei hallitse ajokkiaan, on hän epäpätevä. Jos aineistot eivät ole kunnossa, saan painosta välittömän palautteen. Wordin ja muiden Office-ohjelmistojen suhteen osaamattomuus tuntuu kuitenkin olevan sääntö eikä poikkeus.

Toimistotyössäkin on suotavaa hallita työvälineensä.

Eipä ole tainnut kovin monelle tulla mieleen että siihen palaa aikaa ja rahaa kun tekstitiedostosta siivotaan pois kovia tavutuksia, välilyönnein tehtyjä sisennyksiä, kappalevaihdoin toteutettuja sivunvaihtoja ja muita epämääräisyyksiä. Rivin- ja kappaleenvaihdon ero on hepreaa ja otsikkotyyleistä ei olla kuultukaan. Muuten kyllä ollaan tarkkoja että mikään ei saisi maksaa mitään mutta sitten teetetään turhaa työtä.

Tekstin muotoilu epäilyttävin keinoin on myös hidasta ja aiheuttaa kaikennäköisiä ongelmia. Kun tekee tekstiin muutoksia, saa myös aina korjailla temppuilujaan. Välilyöntisisennyksissä saa olla tarkkana että välilyöntien määrä pysyy edes jotakuinkin samanlaisena. Oikeat sivunvaihdot pysyvät paljon paremmin kurissa kuin lukuisat kappaleenvaihdot.

Ja eikä siinä vielä kaikki. Mikäli word-dokumentti avataan Wordin eri versiossa, asiat luikkivat helposti pois paikoiltaan vaikka Microsoft onkin parantanut ohjelmiensa yhteensopivuutta keskenään.  Joskus aikoinaan jos tein dokumentin oman koneeni Wordpadilla, niin se Word 97 -tiedosto ei auennutkaan samaan koneeseen asennetulla Word 97 -ohjelmalla. Kerran olin isäni luona tulostustarkoituksissa, mutta yksikään Microsoftin sovellus ei suostunut avamaan dokumenttiani, onneksi joku iänkaikkisen vanha Word Perfect sen sitten avasi. Ja joku ehkä muistaa vielä sellaisen lahjan maailmalle kuin MS Works.Worksin tiedostoja oli lähes mahdoton saada auki millään muulla kuin Worksilla itsellään, Word ei kuvitellutkaan avaavansa moisia vaikka olivat saman firman tuotoksia.

Kaikki tämä aiheuttaa päänvaivaa niille jotka käsittelevät toisten tekemiä tekstitiedostoja. Microsoftin toimisto-ohjelmistot eivät ole mikään uusi tai harvinainen juttu, mutta harva tuntuu olevan vaivautunut opettelemaan niiden käyttöä edes välttävästi. Luulisi että työnantajallakin olisi intressiä kouluttaa työntekijöitään käyttämään työkalujaan paremmin, se säästäisi valtavasti aikaa (ja samalla myös rahaa).

Kuka opettaisi ihmisille Wordia?

MS Officen ohjelmia opetettiin koulussa atk-tunnilla jo 90-luvun puolivälissä, tosin aika vaihtelevalla menestyksellä. Siitä huolimatta tunnen nuoria korkeakoulutettuja tai korkeakoulussa opiskelevia ihmisiä joilta on atk-taidot täysin hakusessa. Toisaalta korkeakoulut tuntuvat olevan tarkkoja muotoseikoista mutta samalla olettavat että taidot on opittu jo peruskoulussa eikä niitä tarvitse sen enempää opettaa.

Toisin sanoen koulut eivät vaivaudu opettamaan eikä ihmisiä kiinnosta oppia. Ajatellaankohan sitä että toimisto-ohjelmien käyttäminen on vain pieni välivaihe elämässä ja niitä ei koulun jälkeen tarvita. Vaikka juuri koulun jälkeenhän pitää tehdä sellaiset cv:t ja hakemukset että niitä kehtaisi joillekin näyttää. Työhaastattelussakaan ei ehkä kannata sanoa että en osaa enkä aio opetella. Jos tekee jonkinlaista toimistotyötä niin ohjelmistoja saa varmasti käyttää harva se päivä. Itsekin suunnittelen päätoimisesti painotuotteita, mutta Word ja PowerPoint kuuluvat siihen repertuaariin mitkä on hallittava vähintään välttävästi. Toisaalta vanhempi kansanosa ajattelee että kyllä sen 10 vuotta ennen eläkeikää pärjää ilmankin samalla ihmetellen miksi yli 5-kymppisen on vaikea saada töitä monilla aloilla.

Tietokoneiden käyttö ei ole mitenkään vähenemään päin, ennemminkin se vain lisääntyy koko ajan. Ja jos tahit, tuhtaat ja tuskailet sellaisten perusohjelmien kuin Word kanssa, kannattaisi miettiä että jospa kävisit vaikka jonkun kurssin. Tai lukisit kirjan. Tai etsisi netistä ohjeita (joita on muuten pilvin pimein). Olisi sitten se työntekokin mukavampaa. Sekä itselle että niille jotka työsi hedelmiä joutuu perkaamaan. Ja jos joutuu etsimään töitä, niin edustava hakemus sekä cv johon voi rehellisesti kirjoittaa hallistevansa Officen erinomaisesti on varmasti avuksi.

Google-haku sanoilla "office kurssi" tuottaa muuten aika paljon osumia. Microsoftin omat opiskelumateriaalit löydät täältä: Office-koulutus - Microsoft