maanantai 28. huhtikuuta 2014

Turha työ on aina kallista

Nykyään karsitaan mielellään monesta asiasta, halvalla pitää saada. Ja tietysti nopeasti ja vähintään yhtä hyvää laatua kuin ennestään. Eräästä asiasta ei kuitenkaan ole karsittu ja se on turha työ.


Jokainen suunnittelija on varmaan saanut joskus onnettoman toimeksiannon johon sitten pyydetään monta kertaa tarkennuksia ja loput arvataan. Sitten alkaakin loputon muutos- ja korjauskierros. Aikataulut paukkuvat ja lopulta kukaan ei ole tyytyväinen.

Tai entäpä sotkuiset, käsin tehdyt muistiinpanot joista ei vaan yksinkertaisesti saa selvää. Muutoksia pudotellaan silloin tällöin ja aina on kiire saada uusi versio jonka jälkeen homma sitten unohtuukin välillä pitkiksikin ajoiksi. Mutta kiire on. Ja sitten kun on oikein kiire, pitää tunnin välein hoputella.

Toki on myös hyviä ja selkeitä toimeksiantoja ja materialit toimitetaan ajoissa eikä tekijää turhaan grillata. Silloin työt valmistuvat ajallaan, tuntiarvio pitää ja lopputulos on hyvä. Miksi aina ei voisi olla näin? Minulla olisi pari vinkkiä niille jotka haluavat halvalla hyvää ja nopeasti.

1. Tarkka ja selkeä tehtävänanto

Työt on helpompi aloittaa kun tietää mitä tekee. Turhat kyselyt kuluttavat kaikkien aikaa. Jos haluat ideointia tai sisällöntuotantoa, ilmoita siitä heti aluksi. Ilmoita aineistokoot tarkasti. 3 palstaa voi olla mitä vain riippuen lehdestä ja puolen sivun mainos voi olla pysty tai vaaka. Jos ilmoitat koon suoraan milleinä tai pikseleinä, niin koko on silloin varmasti kyselemättä oikea. Jos sellainen on toimitettu, laita mediakortti mukaan tehtävänantoon.

2. Toimita materiaalit ajoissa

Joillakin on tapana muistuttaa työn kiireisyydestä joka välissä vaikka materiaalit ovat toimittamatta. Työskentely on tehokasta kun aineistot on toimitettu ajoissa eikä sitä sun tätä lisäillä jatkuvasti sinne sun tänne. Ja vaikka mikä olisi, työtä ei voi saada valmiiksi jos siihen ei ole kaikkia sisältöjä.

3. Selkeät korjaukset

Muistuttaako käsialasi avaruusolioiden symboleita? Käytä silloin Adobe Acrobatia tai Applen Esikatselua, älä tuherra käsin tulosteisiin. Tulkintaan palaa laskutettavaa aikaa ja virheitä tulee varmasti. Älä toimita jokaista muutosta erikseen ja vaadi niistä vedosta vaan kokoa isompi kokonaisuus kerralla. Langat pysyvät paremmin käsissä ja aikaa säästyy. Tee mielellään yksi kunnollinen tarkistus kuin monta hutaisua.

4. Valmis aineisto

Toimita mahdollisimman valmis aineisto, sillä korjauksien tekeminen taittoon on aina hitaampaa. Kerää sisältö yhteen, tarkista virheet ja kirjoitusasu ennen eikä jälkeen taittoon viemisen.  On myös hidasta raapia sisältöä kasaan kolmesta eri paikkaa. Myös aineiston tarkistaminen on silloin työlästä ja hankalaa kun joutuu käymään sen läpi useaan kertaan kun joku tieto on Excellissä, toinen pdf:ssä ja loput sadassa eri sähköpostissa.

5. Asia kerrallaan

Jos haluaa jatkuvasti muutoksia sekä sisältöön että ulkoasuun, menee homma äkkiä säheltämiseksi. Varsinkin jos samasta aineistosta on useampi versio. Saman muutoksen tekeminen neljä kertaa vie yllättäen nelinkertaisen ajan. Parasta olisi jos pystyy etenemään vaihe kerrallaan. Jos työllä on kiire, älä pyydä viime metreillä vaimoasi/miestäsi/sukulaistasi arvioimaan sitä. Jos on pakko niin tee se aikaisemmassa vaiheessa.

6. Älä hoputa

Pidätkö itse niskaan huohottamisesta? Saako se sinut tekemään työsi nopeammin vai hidastaako vain? Kyselyihin vastaaminen keskeyttää aina työnteon hetkeksi ja pahimmillaan hyvä flow katkeaa ja suunnittelija lähtee hakemaan kupin kahvia. Jos homma on hyvin suunniteltu ja kaikki materiaalit toimitettu ajallaan ja asiallisessa muodossa, sinun tuskin edes tarvitsee harkita hoputtamista.

7. ÄLÄ KÄYTÄ CAPSLOCKIA ja pidä kirjoitusasu oikeana

Kaikki vihaavat capslocilla kirjoitettua tekstiä. Ihan kaikki. Suunnittelija saa kyllä haluamansa tekstin isoiksi kirjaimiksi hiiren naksautuksella, mutta toisinpäin se on ikävämpää. Jos johonkin sanaan kuuluu iso kirjain alkuun, laita se isoksi mutta jätä loput pieniksi.

Täydellinen työnkulku

Täydelliseen työnkulkuun ei tietenkään aina, jos koskaan ole mahdollista päästä, mutta siihen voi silti pyrkiä.

Täydellinen työnkulku alkaa perusteellisesta toimeksiannosta, mitä vähemmän jää kysymyksiä, sitä parempi. Täydellinen työnkulku ei onnistu jos ripottelet aineistoja pienissä erissä ja pyydät jatkuvasti pieniä (tai vielä pahempaa, isoja) muutoksia sinne sun tänne. Kun sisältö on valmiiksi mietitty loppuun asti, toimitettu ajoissa, tarkistettu ja oikeassa muodossa, tarvitsee suunnittelijan vain sijoittaa se paikalleen. Sen jälkeen työ tarkistetaan ja sitten se onkin valmis painoon tai minne se sitten ikinä onkaan menossa.

Valitettavasti usein ei päästä lähellekään täydellistä työnkulkua vaikka siihen pyrkiminen säästäisi aikaa, rahaa ja hermoja. Työn tilaaja ilmeisesti useimmiten tuntee olevansa niin kiireinen että ehtii vain roiskimaan sitä sun tätä sinne sun tänne. Kuitenkin korjaukset, ihmettelyt ja vääntämiset vievät lopulta monin verroin enemmän aikaa kaikilta osapuolilta.

Vanha sanonta "Hyvin suunniteltu on puoliksi tehty" ei ole ollenkaan pöllömpi sanonta. Se on vaan nykyaikana päässyt unohtumaan, kiire alkumetreillä on paras tapa pitää huoli siitä että myös loppumetreillä on kiire.

Tämä on tietysti suunnittelijan näkökulma, mutta sitä kalliimmaksi kaikki tulee mitä enemmän suunnittelija tekee turhaa työtä.

torstai 10. huhtikuuta 2014

Genelec M030

Pitkään tätä tuli vatvottua, mutta kun aikani sitä pohdin ja vanhoillekin oli jo ostaja, päätin hoitaa homman pois. Genelecin uudet ForMi-koteloiset M030:t tulivat taloon.

Entiset kaiuttimeni olivat niinikään Genelecit, vain pienempää mallia, 6010A:t.t. Ei niissäkään varsinaisesti valittamista ollut, mutta bassopäästä tuntui uupuvan jotain enkä halunnut hommata subwooferia koska tilaa on kuitenkin rajoitetusti. Ja kun Genelec julkaisi uudet komposiittikuoriset mallinsa, niin hintakin alkoi olla kohdillaan. M030 vastaa ääneltään G kolmosta mutta hinnaltaan kilpailee kakkosen kanssa, toki pieniä myönnytyksiä antaen.

Suomalaista laatutyötä.

Ensivaikutelma kaiuttimia paketista kaivaessa oli hieman ristiriitainen. Toisaalta ne olivat luonnossa isommat kuin mitä kuvien perusteella vaikuttivat. Toisaalta kotelo tuntui lähes muovilta, laatuvaikutelma oli toki kohdallaan kuten merkiltä voi odottaakin. Hankalat dippikytkimetkin oli vaihdettu helppokäyttöisempiin.

Ympäristöystävällisyyttäkin on ajateltu.

Kaiuttimien sovittaminen televisiotasolleni oli odotetusti hieman haastavaa. Sain ne kuitenkin melko hyvin paikoilleen. Tosin jotain ne vielä vaativat alleen, Genelecin omat IsoPadit lienevät varteenotettavin vaihtoehto. Ihan ekaksi aion kuitenkin hakea vanhasta varastosta vähän roiskeläppäkumia, jolla saan nostettua kajareita pari milliä jolloin tv-tason reunan pikku pykälä ei enää kiusaa. Kumi toimii myös hyvin resonanssien vaimentajana.

Genelecit ovat tunnetusti sävyltään neutraalit, joten mitään ihmeellisyyksiä ei ollut odotettavissa. Pikkuisiin verrattuna ääni oli toki heti havaittavasti muhkeampi, mutta myös tarkempi sekä äänikuva rakentui tarkemmin. Bassopuoli taas ei meinannut millään osua kohdilleen vaikka kokeilin eri asetuksia. Lopulta sain äänen mieleisekseni kun basso on asennossa -6 dB (100 Hz) ja EQ keskiasennossa eli ei korjausta bassoalueella (80 Hz) eikä keskialueella (Table top). Ilmeisesti asuinloukkoni vahvistaa bassoja liikaa vielä 100 Hz nurkilla. Yksi syy valintaan olikin nimenomaan hyvät säädöt. Geneleceissä on muuten myös harvinaisen hyvät ohjeet mukana, kannattaa lukea.

Genelec M030
Pari senttiä lisätilaa ei olisi pahitteeksi. Mikä neuvoksi?

Testailin toistoa tietysti ensin musiikilla, mutta sitten kokeilla leffaa. Netistä luin että vuoden 2009 Star Trekistä löytyisi mehevä ääniraita ja pistin sen pyörimään Netflixistä. Jos musiikilla 6010A:t olivat olleet yleensä nautittavat, niin scifi-rymistys paljasti nopeasti niiden puutteet. Leffassa oli nyt uutta menoa ja meininkiä, enemmän dynamiikkaa samalla kun äänimaailma ympäröi katselijan uudella tavalla. Pienessä kellarihuoneessa ei enää osaa kaivata subwooferia. Tämmöinen on tietysti märissä unissa. Tosin voisi henki lähteä tai ainakin korvista tulisi verta.

Leffan jälkeen olin hyvin tyydyttyneessä tilassa, muhkeampi ääni tuntui vievän huomion kuvan puutteilta (televisioni on väritoistoltaan ja dynamiikaltaan hieman vaatimaton, ainakin verrattuna Retina-läppäriini). Sen jälkeen piti tietysti kokeilla pelaamista ja koekaniiniksi valikoitu Borderlands 2.

Borderlands 2:n alkudemo oli lähes orgastinen.

Jos ajattelit että pelikäytössä ei ole niin väliä että onko sinulla 400 vai 800 euron kaiuttimet niin voin kertoa että olet väärässä. Tunnelma oli uusilla kajareilla aivan mahtava. Sanotaan että elokuvan tehosta 80 % on ääntä ja kyllä se tuntuu olevan tärkeä peleissäkin. Vaikka vanhat kaiuttimeni olivat varmasti paremmat kuin keskivertopelaajalla, niin ei niillä tuntunut olevan mitään jakoa uusien kanssa. Tilantuntu oli uskomaton ja taistelun ryminät tuntuivat ihan eri tavalla. Sanoisinkin että ei välttämättä kannata aina tuijottaa niitä tekstuureja ja fps:ää, ääni se on joka sinut lopulta vie tilanteen keskelle. Kokeile jos et usko. Ja juuri ostamasi huippunäyttis vanhenee käsiin, mutta hyvä äänentoisto kestää ja pitää arvonsa. Sitä kannattaa miettiä.

Olin siis jo aikaisempiinkin kaiuttimiini melko tyytyväinen mutta kyllä sijoitus kannatti. Asettelu vaatii vielä hieman puuhastelua, mutta se on pientä se. Sen jälkeen on vuorossa daccin virtalähteen päivittäminen ja ehkä uusi äänirasia (Grado ilmeisesti sopii kehnosti Dualin 505-sarjan äänivarteen). Hifimieheltä eivät rahareiät lopu ihan heti.

Ja Berliinistäkin pitäisi kirjoittaa, juu. Kuviakin olis.



Levysoittimen kanssa puuhastelua

Viime kuussa tuli ostettua pari uutta vinyylilevyä ja nyt eksyin pitkästä aikaa hififoorumeille. Se pisti puuhastelemaan.

Levysoittimet ovat herkkäsieluisia kapistuksia. Väärät säädöt, väärä asento tai joku muu pikkuasia saa ne helposti epäsuotuisiksi. Olin joskus vuosia sitten mennyt hankkimaan komean näköisen huopamaton Dual 505-3 -levariini.

Polka Jamin matto on toki hyvän näköinen.

Maton ongelma oli alun alkaenkin se että se ei asettunut niin hyvin levylautaselle kuin alkuperäinen, paljon tylsemmän näköinen, musta kumimatto. En kuitenkaan antanut asian haitata silloin. Toki tiesin silloinkin että jotain eroa niillä nyt varmaan on, mutta en koskaan perehtynyt asiaan sen enempiä. Kunnes sitten tänään perehdyin. Asiaa on käsitelty perusteellisesti muun muassa täällä: Soundfountain - The Turntable Mat. Ilmeisesti oli taas jotain niin tärkeää tekemistä että sitä piti vältellä menemällä puoli kymmenen aikaan koluamaan alkuperäistä mattoa häkkikellarista.

Dualin alkuperäinen kumimatto paikallaan.

Tällaisista asioista on helppo ajatella että niillä ei voi olla mitään käytännön merkitystä. Pitää kuitenkin muistaa että levysoittimen tarkkuushiottu neula lukee mikroskooppisen pientä uraa ja hyvinkin pienet asiat, tärinät ja värinät, voivat vaikuttaa sen kulkuun ja näin ollen myös syntyvään ääneen. Äänirasiassa taas neulan keräämät värähtelyt muutetaan sähköksi. Jännitteet ovat pieniä, joten johdotuksella ja hyvillä kontakteilla on merkitystä. Vaikka äkkiseltään soitin tuntuisi toimivan oikein, voi pienillä säädöillä saada aikaan ääneen isonkin parannuksen, varsinkin jos soitinta ei ole puhdistettu ja säädetty aikoihin tai koskaan.

Jos aihepiiri on vieras, tietoa löytää kyllä netistä, mutta helpoiten pääsee alkuun hankkimalla Vinyylioppaan, se ei maksa kuin 10 euroa. Hifimaailma - Vinyyliopas

Innoistuin vielä kokeilemaan yhdeltä hififoorumilta poimimaani pikku kikkaa. Dualin jalkojen alle suositeltiin asentamaan huopaa lisävaimennuksen saamiseksi. Sopivan vaimennuksen voi helposti tehdä liimaamalla kaksi huopaista "huonekalutassua" toisiinsa liimapuolet vastakkain. Ja niitä sattuikin löytymään kaapista.

Maton vaihdon ja lisätassujen asentamisen jälkeen soitin tuntuikin soivan muhkeammin ja selkeämmin (tai ainakin haluan uskoa niin). Ongelmana on kuitenkin ollut keskialueen hieman verhoutunut soundi. Se voi toki johtua äänirasiatanikin (Grado Prestige Black) tai jostain muusta säädöstä. Oma vinyylioppaani on lainassa, pitääpä hakea se takaisin.

Prestige Black työssään.

Testilevynä käytin Dire Straitsin Making Moviessia (ei kuvassa), minkä alkuperäinen omistaja on päivännyt kannen sisäpintaan 3.11.1980. Keskialueongelma on kyllä muillakin levyillä, mutta esimerkiksi diskomusiikki soi mehukkaasti. Levyjen pesua en ole vielä kokeillut. Vinyyliharrastus on ollut pitkään vähän taka-alalla, mutta viime aikoina se on taas alkanut kiinnostaa. Ei vähiten siksi että Spotify tekee musiikista helposti äänitapettia, vinyyleihin on pakko vähän keskittyäkin. Hyviä levyjäkin saa 10 euron molemmin puolin jos ei nyt metsästä mitään Beatlesien ensipainoksia.

Tällä kertaa kävi sen verran mukavasti että tämä hifiseikkailu ei rasittanut taloutta laisinkaan mutta hyvä mieli tuli. Viimeisin hifihankintani ei sekään ollut kallis, Genelecin nimellä myytävä mobiilisovellus kaiuttimien suuntaamiseen. On muuten hintansa väärti sovellus.

Ja käväisin viettämässä talvilomani pois Berliinissä, kai siitäkin pitäisi joku juttu vääntää...