torstai 26. kesäkuuta 2014

Moottoritie ei ole enää kuuma

Vaikka yksilöt ovatkin aina yksilöitä, on sukupolvien välisiä eroja aina mukava tonkia. Usein käy myös niin että vanha koulukunta ei aina ymmärrä nuoremman väen menoa. Liikkumisen vapaus on yksi asia minkä merkitys on muuttunut suunnattomasti vuosien saatossa.

Onko autoilu elämys, tapa liikkua vai vähän molempia?

Autoteollisuus on huolissaan siitä että nuoret eivät enää halua auton rattiin samaan malliin. Tähän autoteollisuus on vastaamassa pikkuautoilla joihin saa jo tehtaalta asennettuna erilaisia "yksilöllisiä" muovihärpättimiä ja muuta jälleenmyyntiarvoa todennäköisesti alentavaa kamaa.

Kun suuret ikäluokat olivat nuoria, edusti auto liikkumisen vapautta. Sillä pääsi mökille, mummolaan tai rohkeimmat vaikka Norjaan telttailemaan. Heidän vanhemmillaan ei moista mahdollisuutta ollut. Autoteollisuus on aina myynyt unelmia, mutta kun kaikilla oli jo auto, se varsinainen käyttötarkoitus alkoi unohtua. Ei ole tänä päivänä niin tylsää perhefarkkua, etteikö se mainoksissa esiintyisi seksiä tihkuvana unelmien täyttymyksenä. Vaatimattomammassakin kauppakassissa on varustelista joka saa 80-luvun edustusauton häpeämään. Jos taas perusmoottori ei miellytä, lähes joka autoon saa normaalissa arkiajossa tarpeettoman tehokkaan motin.

Toki tämä kaikki lisää ajonautintoa ja omistamisen halua, mutta sillä on hintansa. Autoista on tullut monimutkaisia, kalliita hankkia ja kalliita ylläpitää. Takaisinkutsuja, laatuongelmia, sähkövikoja, kuulostaako tutulta? Tonnin remppa käy tavallisen työssäkäyvän kukkarolle aika kovasti. Ennen vanhaan sitä vanhaa ruoskaa saattoi itse korjata ja paikkailla vaikka maailman tappiin, mutta nykyautoissa se ei onnistu. Varsinkaan kerrostalolähiön alimittaisella, 70-luvulla Fiat 127:lle mitoitetulla parkkipaikalla. Tämä yhdistettynä siihen että elämykset laitettiin alennusmyyntiin vuosituhannen vaihteessa saattaa olla syyllinen siihen että autoilu ei enää nuoria kiinnosta.

Kun olin lukiossa, muistelisin että oli yksi tyttö joka ei ajanut ajokorttia. Se tuntui vähän hölmöltä silloin. Ei kaikilla ollut omaa autoa, mutta se tuntui luonnolliselta että sellainen hankitaan viimeistään opiskeluaikojen jälkeen. Ja niin moni hankkikin. Opiskeluaikoinakin ajeltiin kaikenlaisilla muutaman satasen häkkyröillä. Remppaa tehtiin rautalangalla ja vasaralla, osia sai Motonetistä kympeillä.

Mutta mitä tekee nyt parikymppinen y-sukupolven edustaja? Surffaa älypuhelimellaan ja varailee halvat lennot ja hotellit jostakin päin Eurooppaa. Debit-kortti vain vinkaisee kun kesätyörahat katoavat taivaalle. Lentoja saa parhaimmillaan kympeillä mutta se älypuhelin maksoi saman verran kuin viimeisin autoni. Vaihtovälikin puhelimissa taitaa olla nykyään kesäauton luokkaa. Kaksi kesää jos kestää (tai raaskii pitää) niin hyvä on.

Autoteollisuuden johtajat lienevät taas sitä ikäpolvea jotka ovat ammentaneet oppinsa silloin kun Kekkonen oli vielä presidenttinä. Mutta miksi körötellä kesäksi mummolaan kun taivas on avoinna kosketusnäyttöä klikkaamalla? Y-sukupolvi elää täysin eri maailmassa, näkee ja kuulee kaiken eikä maailma rajoitu siihen mihin asti Corollan tankki riitti. Moottoritie ei enää ole kuuma. Kuumempaa on esimerkiksi kuukauden loma Thaimaassa tai iPhonen pullistunut akku.

Suomi on toki pitkien etäisyyksien maa, mutta täälläkin ihmiset keskittyvät, siirrytään sinne missä työt ja palvelut ovat. Olen tässä pyöritellyt ajatusta että josko joku autovalmistaja tekisikin auton joka olisi yksinkertainen ja halpa, tietysti myös helppo korjata. Se olisi suunniteltu edulliseksi kulkupeliksi eikä naapurien kateuden aiheeksi. Tavallaan nykyaikainen kuplavolkkari. Vaan ostaisiko sitä kukaan? Ehkä sellaiselle olisi vaikea luoda tarvetta, potentiaalisin ostajakunta kun on tainnut jo päättää pärjäävänsä ilmankin.

Itse olen x- ja y-sukupolvien välimaastosta, mutta Salon kupeessa sijaitsevassa maalaiskunnassa oli helppo ihmeä suurten ikäluokkien haaveet ja asenteet. Varsinkin kun Nokia toi vaurautta seudulle. Itse tosin pyöräilin tuolloin aktiivisesti, koulumatkaa varten ei kylläkään kannattanut vaivautua avaamaan edes varaston ovea, matka oli niin lyhyt. Toisaalta kunnan toisella rajalla kaverit kulkivat pidemmän matkan päästäkseen bussipysäkille, joko traktorilla tai mopolla. Nokiasta ei sitten ollut unelmieni täyttäjäksi ja pian ne jo hylkäsinkin. Mutta pidänkin enemmän tästä nykymenosta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Jätä toki kommentti tai kysymys.