torstai 28. elokuuta 2014

Eero Aarnion Polaris-tuolit

Nykyään sisustamisessa käytetään reippaasti värejä kunhan muistaa, että kaikki pitää olla valkoista. Minusta se on kohteliaasti sanoen yksitoikkoista ja persoonatonta, jossa mikään ei pääse nousemaan esiin. Mieleeni tuli että ostaisin ihan protestina sellaiset oranssit muovituolit mitä oli ennen joka paikassa ja nyt ei enää missään. Ja sittenhän minä ostin. Ja mitkäs tuolit ne oikein olivatkaan?

Nykyään kaikki on niin valkoista, että sisustuslehdetkin varmaan painetaan mustavalkoisina. Graafisena suunnittelijana olen taas tottunut siihen että asioilla pitää olla tietty hierarkia. Kokovalkoisessa  sitä ei pääse syntymään kovin helposti. Valkoiset asiat hukkuvat valkoiseen taustaan. Oranssi tuoli taas nostaa itsensä esiin värittömämpää taustaa vasten. Tuoleille sopivan pöydän löytäminen tuotti ensin päänvaivaa, mutta sitten tulin siihen tulokseen että räväköiden tuolien rinnalle käy tylsempikin pöytä. Ei liikaa samalla huomioarvolla olevia kohteita, ainakaan lähekkäin. Jos sitä ei vielä joku arvannut, niin olen muuttamassa. Kapitalismin kätyri nousee pian kellaristaan maan pinnalle.

Jokainen yli teini-ikäinen on varmaan istunut tai ainakin nähnyt noita oransseja tuoleja. Kuppimainen tuoli on mukava istua ja yläpuolen pinta on miellyttävän karhea. Tuoli on myös pinottava ja kevyen rakenteensa ansiosta helposti liikuteltava. Kerrassaan mainio tuoli siis. Pienen tutkiskelun jälkeen minulle paljastui että se "aito oikea" oranssi muovituoli on Askon tuotantoa, mutta Iskulla on ollut valikoimissaan hyvin samanlainen tuoli. Iskun tuoli on kuitenkin kulmikkaammin muotoiltu eikä ollenkaan yhtä tasapainoisen oloinen. Lähes vastaavia kopiotuoleja saa myös uusia, hintakaan ei ollut kuin muutamia kymppejä.

Eero Aarnion Polaris-tuoli
Kuppimainen tuoli on mukava istua.

Askon tuoli ei ole ihan mikä tahansa tuoli. Se paljastui Eero Aarnion muotoilemaksi Polaris-tuoliksi. Eero Aarnio on suunnitellut muun muassa kuuluisat Pallotuolin ja Tuplakupla-valaisimen. Ja tämän, ah niin jalon, muovituolin. Kaikkea sitä tässä vielä oppiikin. Pitäisi ehkä perehtyä hieman enemmän suomalaiseen designiin. Aikoinaan tuli oltua osallisena Tapiovaaran Aslak-tuolien kansanmurhaan Ylioppilastalon remontin yhteydessä. Kun paljastui, että uusi vastaava maksaa 400 euroa, ehdin vielä pelastaa pari kappaletta, jotka myöhemmin myin koska en jaksanut rapsutella niitä lakkauskuntoon. Nythän niitä olisi voinut tarvita, mutta kyllä nämä ovat paljon coolimmat.

Nyt minulla on siis kotonani aidot, suomalaiset "design-klassikot". Nimekästä muotoilua edustavat myös Harri Koskisen muotoilemat Genelec-kaiuttimeni, joita en kuitenkaan ostanut "muodon vuoksi". Pallovalaisimeni eivät taida olla aitoja Ornoja, vaan ehtaa kopiotavaraa, mutta olen ostanut ne hyvin halvalla markka-aikaan ja taitavat ajallisesti sopia aika mukavasti 60-luvulla suunnitellun Polaris-tuolin kanssa. Kattolampun lisäksi löytyy kaksipalloinen jalkalamppu.

Vanha pallovalaisin katossa
Aito Orno taitaa olla hieman eri näköinen.

On muuten jännä huomata miten suhtautuminen johonkin asiaan muuttuu kun sillä on tarina. Eero Aarnion tarinoita pääsee kuuntelemaan Ylen Areenasta. Luultavasti lisää designiä ei ole ihan heti tulossa, mutta jotain hieman tavanomaisuudesta poikkeavia ratkaisuja kyllä. Valkoiset seinät saavat heti kättelyssä uuden sävyn ja luultavasti vieläpä jotain vähän erikoisempaa maalausta. Aion myös luopua sellaisista turhakkeista kuten sänky. Ja sehän menikin jo Ekotorille.

Eipä olisi tullut aikaisemmin mieleenkään hankkia mitään oranssia. Nyt väri pitää ottaa huomioon vähän kaikessa. Mutta ei se mitään, eipä käy ainakaan tylsäksi.

keskiviikko 27. elokuuta 2014

inFAMOUS: First Light (PS4)

En ollut alunperin kovinkaan innostunut Sucker Punchin inFAMOUS-pelisarjasta, mutta Second Sonin jälkimainingeissa latauskauppaan tupsahti edullinen, samalla enginellä pyörivä minipeli, päätin kokeilla.


Jossakin arvostelussa oltiin kovasti sitä mieltä että että Second Son pitäisi ehdottomasti pelata ensin läpi, mutta toisaalta, First Light on tavallaan esiosa eli prequel ja jos SS ehdottomasti pitäisi pelata ensin, miksi FL:ä ei julkaistu vain lisäsisältönä? Oma veikkaukseni on, että studio pyrkii houkuttelemaan pelisarjan pariin uusia pelaajia edullisella houkuttimella. Varsinkin Xboxista siirtyneille pelaajille maistiaiset Sonyn yksinoikeudesta ovat tervetulleita. Esimerkiksi juuri minulle.

Peli alkaa vankilasta, jonne värikkäillä neonvoimilla varustettu supersankarittaremme Fetch on päätynyt. Peli etenee takaumina ja välillä voi käydä harjoittelemassa voimiaan vankilan harjoitushuoneessa. Ja kun pisteitä kertyy, voi niillä hankkia lisäominaisuuksia ja parantaa voimiaan.

Discobileet karkasivat pahasti käsistä.

Itse peli on aika simppeli supersankariräimintä, mutta ihan mukava sellainen. Tarina ja hahmot vaikuttavat ihan kelvollisilta. Seattlen kaupunki on täynnä valon ja varjon leikkiä Fetchin neonvoimien loistaessa värikkäimpinä. Harmillisesti televisioni värikylläisyys ja dynamiikka eivät ole ihan huipputasoa, mutta kyllä väri-ilottelusta nauttii näinkin. Eroa ei varmaan muuten edes huomaisi, mutta läppärini näytön väritoisto on aika ison asteen parempi ja ero konkretisoituu juurikin peli- tai leffatrailereita katsellessa.

Mikäli ei ole sarjaan vielä tutustunut, kannattaa ehdottomasti kokeilla First Lightiä. Jos ei nappaa, niin rahallinen menetys ei ole suuri. Itselleni FL on nyt ainakin toistaiseksi vain välipala ennen 9.9. julkaistavaa Destinyä. Ison D:n perässä seuraakin sitten aika nopeaa tahtia Dragon Age: Inquisition, joka vaikuttaisi olevan Mass Effectien tapaan melko mahtipontisen näköistä menoa. Muita kiinnostavia tapauksia ovat hetki sitten julkaistu Last of us: Remastered ja perjantaina tuleva Metro: Redux. Vaikka molemmat ovatkin uudelleenlämmityksiä, ne tuovat toivottua lisäystä PS4:n vielä suppeaan pelivalikoimaan.

Itselleni Last of us on sekin täysin uusi kokemus ja Metro 2033 jäi aikoinaan ikävästi kesken, joten inFamous jää ny aika pahaan rakoon. Vaikka First Light ihan mukiinmenevältä vaikuttaakin, sen on petrattava vielä aika paljon että Second Son lähtisi omalla kohdallani poistoon.

torstai 21. elokuuta 2014

Tarvitaanko nopeusrajoituksia?

Jossain vaiheessa ehdoteltiin nopeusrajoituksia polkupyörillekin. Ja sitten on puhuttu maalaisjärjestä, yksisarvisista ja muusta mukavasta. Mutta miten on, tarvitaanko nopeusrajoituksia laisinkaan?

Mies valikoi polkupyörän ja moottoripyörän välillä.
Moottoripyörällä pääsee kovempa kuin polkupyörällä.

Periaatteessa nopeusrajoituksia ei tarvita laisinkaan ja käytännössä ne eivät kuitenkaan poista ongelmia. Ai miten niin ei tarvita?

Jokainen järkevä ihminen voi päätellä sillä kuuluisalla maalaisjärjellä että miten kovaa missäkin kohtaa voi ajaa. Rajoitukset ovat siis turhia. Toisaalta jokaisella ihmisellä on vähän erilainen käsitys että miten lujaa voi tai kannattaa ajaa. Ja jokainenhan on omasta mielestään erinomainen kuski ja muut ovat ihan paskoja. Moni ajatteleekin, että on niin etevä automies, että voi ajaa vähän kovempaa kuin muut. Ja se mummo siinä Micrassaan, se saisi pysyä poissa isoilta teiltä kokonaan.

Vaikka meillä on nopeusrajoitukset ja se maalaisjärkikin millä ajatella, ihmiset ajavat ylinopeutta, kaahailevat ja aiheuttavat vaaratilanteita ja onnettomuuksia. Lehdissä uutisoidaan jatkuvasti törttöilystä ja piittaamattomuudesta liikenteessä. Maalaisjärkeni sanoo, että jos kaikki ajattelisivat maalaisjärjellä, moista ei tapahtuisi laisinkaan. Toisaalta maalaisjärkeni sanoo että minä kyllä osaan ajatella maalaisjärjellä, mutta muut eivät osaa. Jonkun muun maalaisjärki taas sanoo, että minä en osaa ajatella maalaisjärjellä, mutta hän kyllä osaa. Aivoihini alkaa jo sattua tämä maalaisjärkeily.

Pyöräilijöihin pätee sama homma. Kaahailijoista ei päästä eroon nopeusrajoituksilla, eihän me päästy autoilijoiden joukossakaan. Toki teon rangaistavuus ja mahdollinen valvonta saattaa pelottaa joitakin, mutta toisin kuin autoilijat, suuri osa pyöräilijöistä ei edes pysty tai uskalla ylittää sallittua nopeutta. Rajoituksilla suitsittaisiin siis lähinnä ongelmaryhmää joka ei niistä välttämättä edes piittaisi. Ja sitten tarvittaisiin valvontaa. Se maksaa ja poliiseillakin on parempaa tekemistä. Ja niin edelleen. Ja nyt unohdetaan ne pyöräilijät kokonaan.

Sääntöyhteiskunnassa on kantavana ajatuksena se, että suurin osa ihmisistä on joko typeriä tai piittaamattomia (ellei molempia). Typerälle ihmiselle riittää että, sille kerrotaan että tässä kohtaa saa nyt ajaa viittäkymppiä. Piittaamattomia ihmisiä pitää taas pelotella kepin kanssa. Jos pelote ei tehoa, voidaan sitten rangaista. Ylinopeussakko on siitä mukava että se skaalautuu tulojen mukaan ja saadaan taas iltapäivälehteen saadaan otsikot jättisakoista. Niitä on mukava lukea ajatellen, että tuon on pakko tuntua. Vaikka ei oikeasti tuntuisikaan.

Sääntöyhteiskunnassa jokainen on samalla viivalla, ainakin lähtökohtaisesti. Kimi Räikkönen ei saa ajaa moottoritiellä yhtään kovempaa kuin se mummo Micrassaan. Ei vaikka olisi kuinka moninkertainen maailmanmestari. Edes se, että on omasta mielestään helvetin hyvä kuski, ei anna kellekään lupaa ajaa ylinopeutta. Voitteko uskoa? Björn Wahlroos voi tosin ajella skootterilla Prismaan ilman kypärää piittaamatta esivallasta, joka odottelee risteyksessä keppeineen. Nalle pyyhkii perseensä sakkolappuun ja nauraa Maybachin takapenkillä matkatessaan kohti pankkia. Kepin isku olikin pientä sivelyä höyhenellä. Räikkösen ylinopeussakko saattaisi kyllä ylittää jo uutiskynnyksen.

Puheiden tasolla me haluamme aina olla samoilla viivoilla, mutta käytännössä ihminen pyrkii aina korottamaan itsensä vähän muiden yläpuolelle. Vaikka ei olisikaan Kimi Räikkönen tai Björn Wahlroos. Me kyllä haluttaisiin olla.

Sääntöyhteiskunta toimii parhaiten silloin kun suurin osa noudattaa sääntöjä ja lopuistakin enemmistöä päästään rankaisemaan. Mitä typerämpiä ihmisiä, sitä enemmän sääntöjä. Ja miksi sitten tulee jatkuvasti lisää sääntöjä? Saattaa toki johtua internetistä, mutta minusta ainakin tuntuu että typeryys se vaan lisääntyy ja lisääntyy. Ja miksi se lisääntyy? Ihminen kuolee aina vain harvemmin omaan tyhmyyteensä. Ihminen saadaan kursittua kasaan aika huonostakin jamasta. Auton voi tujauttaa metsään aina vaan kovempaa ja kovempaa. Ympäristö on pyritty rakentamaan mahdollisimman turvalliseksi. Ruokaa saa kaupasta, mutta jos ennen vanhaan popsit metsässä vahingossa myrkkysienen niin  ni se oli voi voi.

Nopeusrajoitukset tuntuivat vielä hetki sitten ihan yksinkertaiselta asialta. Maalaisjärjellä kun ajattelin.


keskiviikko 20. elokuuta 2014

Uskaltaako ruokaa syödä?

Ulkomaille lähtevää usein varoitellaan, ei saa syödä sitä eikä saa syödä tätä. Jos ei kuppa ja kuolema, niin vähintäänkin turistiripuli uhkaa. Suomessa ruoka on taas aina puhdasta ja turvallista. Vaikkei ihan aina olisikaan.

pizzaa ja viiniä
Italialaiset ovat lunkia porukkaa.

Suomessa on tarkat määräykset elintarvikkeista ja niiden käsittelystä. Se on se tapa, millä meille halutaan taata puhdas ja turvallinen ruoka. Määräyksistä taas ei ole iloa, jos niitä ei noudateta. Suomalainen on tyytyväinen puhtaaseen ja turvalliseen ruokaan, mutta samalla ihmettelee sosiaalisessa mediassa, että miksi kaikkien pitää noudattaa määräyksiä (toisaalta sitäkin varmaan ihmeteltäisiin jos kaikkien ei tarvitsisi noudattaa).

Tilanne on haastava, miten taata turvallisuus nipottamatta liikaa. Ja takarivistä jo huudetaankin, maalaisjärkeä pitää käyttää. Mutta mitä helvettiä se maalaisjärki edes on? Yleensä maalaisjärkeen vedotaan kun ei oikeastaan ymmärretä asiasta tuon taivaallista. Usein kuulee sivukorvalla valitusta, kun ei maalaisjärjellä ymmärretä jotain yksinkertaista pikkuasiaa, kuten euroopan taloutta tai maailmanpolitiikkaa. Asiat saattavat joskus olla hieman monimutkaisempia kuin kaskiviljelyn perusteet.

Maalaisjärjen käyttö tai soveltaminen ei sovi virkamiehille. Virkamiesten tehtävä on tarkkailla, että määräyksiä noudatetaan. Jos lähdettäisiin jatkuvasti soveltamaan (jota toki tapahtuukin jonkun verran, eikä aina ollenkaan hyvässä mielessä), niin kuka sen päättää, että mihin raja vedetään. Se johtaisi nopeasti siihen että eri virkamiehet tekisivät erilaisia päätöksiä (mitä toki sattuu nykyäänkin ja sekin on jatkuva valituksen aihe). Toisaalta voitaisiin perustaa rajanvetoministeriö missä käsiteltäisiin tapaukset jotka vaativat "maalaisjärkeä". Päätökset pitäisi tehdä kootusti jotta kansalaiset eivät joutuisi kohdelluksi eriarvoisesti. Kyllä tähän maahan aina lisää byrokratiaa mahtuu.

Mutta jos palataan ajatukseen, että Veijo Virkamies heittäisi määräykset tarvittaessa romukoppaan ja tekisi päätöksiä oman mielensä mukaan. Kuka ottaa vastuun, jos joku saa vaikka EHECin tai salmonellan. Vaikka sosiaalisessa mediassa olenkin nähnyt mielipiteitä, että käsitelty maito on suorastaan saatanasta, niin ei sitä pastoröintia ihan huvin vuoksi tehdä. Sen ansiosta on säästetty ihmishenkiä. Homogenointi on sitten taas asia erikseen, mutta se on taas ihan oma asiansa (homogenointi tekee maidosta sellaista kivaa teollisuustuotteen tuntuista millaisena olemme sitä tottuneet juomaan). Jos jotain sattuu, niin kyllä se suomalaisen syyttävä sormi on default-asennossaan osoittamassa virkamiestä kohden.

Määräyksien tarkoitus on siis suojella ja rajanvetokin on kinkkinen homma. Oli lopputulos mikä vain, pääsee suomalainen onneksi mielipuuhaansa, eli valittamaan. Haluamme huipputurvallisia elintarvikkeita, mutta ilman turhia määräyksiä. Italiassa ei kuulemma ole tämmöistä nipottamista vaikka EU-maa onkin. EU:ssa asiat ovat kaikki asiat samalla lailla joka maassa, paitsi Kreikassa, koska niillä menee huonosti. Ja siitä tulikin mieleen yksi asia joka olisi ratkaisu Suomen tilanteeseen.

Monissa maissa on käytössä sellainen kätevä järjestelmä kuin korruptio (Suomessa ei ole korruptiota, meillä on vain "maan tapa"). Kun asiat eivät suju, sujautetaan pieni lahjus virkamiehen rintataskuun. Isompi asia vaatii tietysti isomman lahjuksen. Jos jotain sattuu, niin lahjotaan lisää virkamiehiä ja virkamiehet lahjovat isompia virkamiehiä niin kauan, että mitään ei oikeastaan koskaan tapahtunutkaan. Tällöin voidaan helposti sanoa, että meillä on määräykset ja kaikki on hienoa ja turvallista sekä tietysti puhdasta. Säädökset eivät kuitenkaan pääse haittaamaan kenenkään liiketoimintaa ja virkamiesten ainainen palkkakuoppa saa saa sekin täytettä (paitsi Trafilla on kuulemma jo hyvät liksat ja hienosti toimiva tietojärjestelmä). Käsittelyajatkin olisivat lyhyet, kupeen kaivamisesta kumileimasimen tömähdykseen ei ole kovin pitkä aika. Raha on maailman paras voiteluaine.

Ongelma on siis ratkaistu, saisimme pitää rakkaat määräyksemme, bisnekset luistaisivat ja kenenkään ei tarvitsisi ottaa vastuuta kun koskaan ei tapahtuisi mitään, ainakaan virallisesti.

Tai sitten voisimme joskus miettiä, että jos jossakin on jotain huonoa, niin siinä voi olla jotain hyvääkin.


maanantai 11. elokuuta 2014

Viestintävirasto näyttää huonoa esimerkkiä

Palveluun kirjautumisen voi tietoturvan varjolla tehdä turhan hankalaksi. Hankala kirjautuminen tuottaa omat ongelmansa myös palveluntarjoalalle. Ihan mit

Useimpiin verkkopalveluihin kirjaudutaan ihan käytönnön syistä sähköpostiosoitteella ja salasanalla. Salasanoissa on jo tarpeeksi muistamista itsessäänkin, muistelepa sitten niiden lisäksi vielä käyttäjätunnuksiakin. Jokainen muistaa kuitenkin yleensä sähköpostiosoitteensa (tosin joillakin niitä on useita ja se toki aiheuttaa välillä sählinkiä). VR esimerkiksi huomasi aikoinaan että ei ollutkaan niin fiksua antaa asiakkaille käyttäjätunnukseksi pitkää numerosarjaa, kuka muistaa sellaisen? Hankala kirjautuminen ei ole hyväksi lipunmyynnille, joten hallintoalamaisille annettiin armopala.

Jos salasana unohtuu, sen saa yleensä pyydettyä mukavasti sähköpostiinsa. Tai nykyään useimmiten saa linkin jolla voi luoda itselleen uuden salasanan, joka sitten taas hetkeä myöhemmin unohtuu. Varsinkin jos salasanalle on asetettu muistamisen kannalta mahdottomat vaatimukset kuten DNA:n verkkopalvelussa, jossa ei kuitenkaan voi edes tehdä juuri mitään hyödyllistä.

Tietoturvan kannalta sähköpostiosoite on kuitenkin huono. Se kun ei ole yleensä mitenkään salaista tietoa vaan sitä jaetaan julkisesti. Moni esimerkiksi osallistuu kilpailuihin antamalla sähköpostiosoitteensa. Kilpailut ovatkin mainio väline tiedon keruuseen. Toki pelkällä sähköpostiosoitteella ei vielä päästä pitkälle mutta se on kuitenkin avuksi.

Viestintävirasto on päätynytkin käyttämään sivustollaan varmuuden vuoksi erillistä käyttäjätunnusta. Mikäli käyttäjätunnus pääsee unohtumaan, saa sen palautettua kunhan antaa sähköpostiosoitteen ja salasanan. Jos taas salasana on hukassa, voi antaa käyttäjätunnuksen ja sähköpostin. Mutta mitäpä jos ei muista käyttäjätunnusta eikä salasanaa? Verkkotunnuksen voi maksaa kerralla 1–3 vuodeksi eli käyttäjätunnusta ja salasanaa tarvitsee yleensä 1–3 vuoden välein. 3 vuotta on pitkä aika, vaikka laittaisi tiedot lapulle, ehtii se lappukin hukkua.

domain.fi:n kirjautuminen
Moni lienee joutunut ottamaan yhteyttä asiakaspalveluun.

Kyseisessä tilanteessa Viestintävirasto kehoittaa ottamaan yhteyttä asiakaspalveluun. Kyllä sen kestää 1–3 vuoden välein. Viestintävirastossa on kuitenkin ilmeisesti huomattu että unohtuneet tunnukset ja salasanat työllistävät asiakaspalvelua turhan paljon. Asiaan onkin keksitty sangen näppärä ratkaisu.

Sain Viestintävirastolta sähköpostin jossa kerrottiin, että voin uusia tunnuksen myös kirjautumatta verkkopalveluun. Näppärästi heidän tarjoamastaan linkistä, kunhan vain annan ensin nimeni, osoitteeni, puhelinnumeroni ja sähköpostiosoitteeni. Ja sen jälkeen pankkitunnukseni.


Kuulostaako muuten ihan pikkuisen kalasteluviestiltä. Ei tarvitse kirjautua, kunhan antaa tiedot ja pankkitunnarit. Onneksi kaupallisella puolella ei yleensä olla noin hölmöjä. Kun minulla on uusi lasku S-Pankissa, saan tällaisen viestin:

Hei
sinulla on 1 uusi e-lasku verkkopankissasi.
Ystävällisin terveisin                              
S-Pankki

Ei mitään linkkejä eikä epämääräisiä allekirjoituksia todistelemassa aitoutta tai hienoa salausta. Sellaisia ei tarvita. Kirjaudun verkkopankkiini kuten aina ennenkin ja näen sieltä että viesti ei ollut huijausta. Ja miksi se olisikaan, ilman linkkejä valesivustolle tai liitetiedostoja viestin avulla ei voida tehdä mitään pahaa.

Hieman alkaisi epäilyttää jos saisin sähköpostiviestin jossa lukisi: Sinulla on yksi uusi lasku, siirry maksamaan tämän linkin kautta. Sellaista linkkiä ei ehkä kannata klikata. Ei vaikka viestissä olisi joku hieno digitaalinen allekirjoitus josta et ole ikinä kuullutkaan.

Huijausviestejä olisi paljon vaikeampi tehdä, jos ihmiset tottuisivat siihen että palvelussa asioidaan vain ja ainoastaan sen oman sivun kautta kulkien, ei sähköpostiviesteissä olevia linkkejä klikkaillen. Viestintäviraston pitäisi opastaa toimimaan siten, että huijaukset vähenisivät. Ei näyttää itse huonoa esimerkkiä.

Esimerkiksi vaikka laittamalla sähköpostin tai tekstiviestin jossa lukee: Hei, verkkotunnuksesi voimassaoloaika päättyy 10.10.2014. Uusi verkkotunnus verkkopalvelussamme. Ystävällisin terveisin Viestintävirasto. Tietysti asiakas joutuu olemaan hieman omatoimisempi ja etsimään verkkopalvelun itse, mutta se on pieni hinta turvallisuudesta.

Se tosin vaatisi sen, että Viestintävirasto joutuisi muuttamaan kirjautumistaan. Tai ainakin hyväksymään sen, että asiakaspalvelu työllistyy vähän enemmän. Miksi esimerkiksi henkilöasiakas ei voisi kirjautua palveluun pankkitunnuksillaan? Se on kysymys mihin vain Viestintäviraston virkamies osaa vastata.

Systeemissä on ongelma ja ongelmaa on yritetty ratkoa melko onnettomalla keinolla. Haluaisin nähdä jonkun Viestintäviraston henkilön julkisuudessa selittämässä että miksi heidän kalasteluviestin näköiseen mailiinsa pitäisi luottaa. Siksi kun siinä on se hieno merkkijono perässä?

Mikäli kyseessä on verkkopalvelu, minne pitää kirjautua, sähköpostissa voisi olla aina vain ympäripyöreä maininta saapuneesta viestistä tai vaadittavasta toimenpiteestä. Viestin loppuun varoitusteksti: Emme koskaan lähetä linkkejä joissa pyydetään kirjautumistietojasi, henkilötietojasi tai pankkitunnuksiasi. Palvelua käytetään aina vain sen kotisivun kautta. Salasananvaihtolinkit eivät osu noihin määreisiin, koska niissä yleensä kysytään vain uutta salasanaa. Ja sillä uudella salasanalla ei tee mitään jos se ei oikeasti vaihdu sinne palveluun. Paitsi tietysti jos se uusi salasana on sama kuin jossakin muussa palvelussa. Ja sähköpostiosoitehan olikin jo tiedossa...

Valitettavasti Viestintävirasto ei halua esimerkillään johdattaa meitä kohti parempaa internetiä, ennemminkin päinvastoin. Sen mielestä on ihan ok tapa pyytää sähköpostissa toimitetulla linkillä ihmisen henkilötietoja ja pankkitunnuksia.


sunnuntai 10. elokuuta 2014

Viestintävirasto viestii taas

Viestintäviraston tehtävä on valvoa viestintää. Sen oma viestintä ei aina kuitenkaan ole ihan parhaasta päästä. Viimeksi jouduin asioimaan virkamiehen kanssa jolla oli vaikeuksia kommunikoida suomeksi. Tällä kertaa sain epäilyttävän näköisen sähköpostiviestin.

Minun silmääni viesti näytti siltä että järjestelmä on oksentanut jotain ylimääräistä metadataa viestiin. Sehän nyt ei olisi mitään uutta, että joku valtion järjestelmä olisi tehty huonosti. Se on enemminkin sääntö kuin poikkeus. Trafikin laittaa autot ajokieltoon jos on maksanut liikaa ajoneuvoveroa. Jos se ei olisi jo varattu, Trafi voisi ottaa sloganikseen "Se nyt on vaan tyhmää maksaa liikaa". Gigantti käyttää lausetta työntekijöidensä palkkakuiteissa.

Minä nyt sentään jotain ymmärrän tekniikasta, mutta mitäpä meinaa ihminen jolle kaikki siihen liittyvä on vähän vierasta, hankalaa ja jopa pelottavaa. Viestintävirasto itsekin varoittelee jatkuvasti toisten nimissä tehdyistä huijausviesteistä ja sähköposteihin ujutetuista haittaohjelmista. Usein sähköpostin esikatselussa näkyy vain pari riviä, jos ne pari riviä sisältävät jotain epäilyttävää niin sähköposti menee herkästi suoraan roskakoriin. Viestintävirastohan viestii suomeksi eikä jollain kummalla konekielellä. Vai viestiikö?

Ylimääräinen tekstiosa viestin alussa ja lopussa osoittautui kuitenkin, ei väärässä paikassa olevaksi metadataksi, vaan PGP-allekirjoitukseksi. Sen tarkoitus on todistaa vastaanottajalle että viesti on aito ja tulee oikealta lähettäjältä. Sen vaikutus voi kuitenkin olla täysin päinvastainen, jos vastaanottaja ei ymmärrä mistä on kyse.

PGP allekirjoitus on epämääräisen näköinen
Viestintävirastolla ajatellaan, että pitkä merkkijono
vailla selitystä herättää luottamusta.

Viestintävirastolla on nyt onnistuneen viestinnän ajatus täysin kateissa. Allekirjoitus tekee viestistä luotettavan vain kahdessa tapauksessa. Vastaanottajan täytyy tietää mitä se tarkoittaa ja sen pitää myös pystyä tarkistamaan allekirjoituksen aitous, muutenhan se on vain merkkijono. Jos joku alkaa epäillä viestin aitoutta, se menee todennäköisesti sutjakasti roskiin. Asian voi toki googlettaa, mutta sen varaan ei pidä missään laskea. Googlettelija ei myöskään välttämättä ymmärrä lukemaansa eikä asia avaudu oikein. Ihmisille suunnatussa viestinnässä ei voi ajatella että kyllä ne varmaan tajuu. Lähtökohtana pitää olla se että viestitään niin että tyhmempikin tajuaa varmasti. Paikoissa joissa on jonkinlainen tulosvastuu, tämä on useimmiten itsestäänselvyys. Epäonnistunut viestintä on yhtä kuin epäonnistunut bisnes. Viestintävirastoa tämä ei luonnollisesti koske.

Siinä piilee myös vaara että asian googlettaa vain  pintapuolisesti ja toteaa että jee, hyvä juttu. Allekirjoituksesta ei ole edelleenkään hyötyä jos sitä ei ei voi todeta oikeaksi. Jos ihminen luottaa siihen että tarkistamatonkin allekirjoitus on takaus aitoudesta, on kalastelijan helppo copypastettaa sopivan näköinen teksti viestiin.

Jos siis tällaista allekirjoitusta käytetään, pitää viestin vastaanottajalle kertoa, että mikä se on ja miten sen avulla voi varmistua viestin aitoudesta. Muuten se tekee viestistä vain epäilyttävän näköisen.

Viestin voisi aloittaa vaikkapa näin:

Tässä viestissä on PGP-allekirjoitus jonka avulla voit varmistua viestin lähettäjän aitoudesta. Allekirjoituksen aitouden voit tarkistaa...

Jos viestin esikatselussa näkyy hyvin kirjoitettua suomea, se näyttää jo heti paljon luotettavammalta kuin englannin kieli ja tuntemattomat kirjainyhdistelmät. Toki on mahdollista myös väärentää linkki joka väittäisi väärää allekirjoitusta oikeaksi jos joku sitä alkaa tarkistelemaan vailla parempaa osaamista. Jos tämän kaltaiset allekirjoitukset yleistyvät, se lisätään varmasti rikollisten työkalupakkiin (vai lieneekö jo lisätty?).

Viestintävirastolta on päässyt täysin unohtumaan että ihmisille hallintoalamaisille pitää viestiä sillä tavalla että ne ymmärtävät. Luottamusta herättäen, ei sitä rikkoen.

En ole muuten vieläkään keksinyt, että miten tarkistan allekirjoituksen aitouden. Käytin kuitenkin viestissä ollutta linkkiä, joten jos tili on huomenna tyhjä niin se ei sitten varmaan ollut aito.

edit: Yleensä asiaa kommentoitaessa otetaan puheeksi PGP-salaus. Siitä ei käsittääkseni kuitenkaan voi olla kyse, koska salausta ei tietääkseni voi käyttää ilman avainta. Suora lainaus Wikipediasta:

Erityisen suosittu se on sähköpostin salauksessa. PGP perustuu julkisen avaimen salaukseen, jossa salaus tapahtuu vastaanottajan julkisella avaimella ja salatun sanoman avaaminen julkista avainta vastaavalla salaisella avaimella. Toisin sanoen salauksessa voidaan luetella henkilöt, jotka voivat avata viestin.

Viestintävirasto tarvitsisi siis minun julkisen salausavaimeni ja minä taas sähköpostiohjelman lisäosan sekä oman salaisen avaimeni. Ainakin jos näihin, Wikipedian lähteistä löytyviin, ohjeisiin on luottamista.

Salattujen viestien vastaanottaminen toisilta: he tarvitsevat minun julkisen avaimeni

Toki Wikipedian artikkeli voi olla puutteellinen tai virheellinen, mutta näillä tiedoilla en vielä keksi että miten minä nyt hyödyn tästä ylimääräisestä sisällöstä sähköpostissani. Parhaiden perusteluiden jaettu ykkössija menee sille, että koska se on siinä, sen täytyy olla tärkeä ja eräälle twiittaajalle, joka ensin postasi Wikipedian artikkelin ja sitten väitti toista kuin siinä sanontaan.

torstai 7. elokuuta 2014

OnniExpress kuskaa kaikki vauvasta vaariin

Kilpailijan nälviminen voi olla joskus tehokasta markkinointia. Kannattaa kuitenkin miettiä kannattaako lähteä loanheittokisaan lainkaan tai ainakin oma viesti on syytä suunnitella huolella.

Viime aikoina ihmisiä on puhuttanut että minkä ikäisiä lapsia sopii päästää yksin bussissa matkustamaan. 12 vuotta lienee liian korkea ikäraja, mutta varmasti joku raja olisi hyvä olla. En kuitenkaan lähde nyt sitä sen enempiä pohtimaan. Ainakaan näin aluksi.

OnniExpress päätti ottaa kilpailijan kohusta kopin. Onnibussi, nykyinen Onnibus.com, on itse kunnostautunut kilpailijoille kuittailussa ja OE päätti lähteä samaan kelkkaan. On hyvä kysymys että kannattaako lähteä loanheittoon mukaan ollenkaan, mutta jos lähtee, kannattaa olla tarkkana oman viestinsä suhteen.

OnniExpress lupaa paljon.

OE toivottaa tervetulleeksi kaikki matkustajat ikään katsomatta, kun Onnibus.com taas nosti yksin matkustavien ikärajan kahteentoista vuoteen. OE:n kyytiin pääsevät ilmeisesti kaikki vauvasta vaariin? Jos siis laittaisin 3-vuotiaan yksin bussiin kohti Jyväskylää niin se olisi OE:lle ihan ok? Asiansa osaava kuski tuskin ottaisi alle kouluikäistä matkustajaa varsinkaan pidemmälle reissulle. Jos kuski ei ota, niin silloin OE syyllistyy harhaanjohtavaan markkinointiin. Minusta kyseessä on asia jossa kaivattaisiin selkeää rajanvetoa. Jos lippu on jo ostettu ja kuski ei otakaan kyytiin niin ongelmissa ollaan. Jos ehdot olisivat selkeät niin kellään ei olisi nokankoputtamista.

Virittelin asiasta hieman nettikeskustelua ja tiedustelin että ottavatko he sitten vaikka kolmevuotiaan yksin kyytiin. Eräs kommentoija oli sitä mieltä että ei sitä varmaan silleen tarkoitettu. Toinen taas kertoi uskovansa 100% varmasti että kukaan ei laita niin pientä lasta bussin kyytiin.

Kyseessä ei kuitenkaan ole uskon asia. Joku uskoo Jeesukseen ja toinen joulupukkiin. Viime aikoina on tapahtunut paljon asiota mitä en olisi uskonut tapahtuvan. Uskomisistani huolimatta nämä asiat kuitenkin tapahtuivat. Ehkä minun uskoni ei ole vahva.

Se ei ole myöskään kovinkaan hyvä lähtökohta markkinointiviestinnälle että kirjoittaa jotain muuta kuin mitä oli oikeasti tarkoitettu ja toivoo että ihmiset silti ymmärtäisivät. Markkinoinnissa pitää olla tarkkana, keskivertokuluttaja ei ilmeisesti myöskään ymmärrä että mainontaa ja markkinointia säädellään lailla. Yrityksellä on vastuu sekä lupauksistaan että teoistaan. Keskiverto feisbuukkaaja voi aika pitkälle kirjoittaa mitä sylki suuhun tuo. Yritys ei voi. Tai voi mutta ei saa. Eikä välttämättä myöskään kannata.

OnniExpress joko sallii yksin matkustamisen ilman alaikärajaa taikka sitten ei. Facebook-sivullaan se antaa kuvan että alaikärajaa ei ole. Palvelun on vastattava markkinoinnissa annettua kuvaa. Harjoittaako OE tarkoituksellisesti harhaanjohtavaa markkinointia vai onko se edesvastuuton luvatessaan ottaa kyytiin vaikka sylivauvan ilman huoltajaa.

Luultavasti ei kumpaakaan. Jos OE tölväisee kilpailijaansa kokemattomuudesta Suomen markkinoilla, niin he itse vaikuttavat kokemattomilta markkinointiviestinnässä. Terve kilpailu ja sen vaatima markkinointi on suomalaiselle bussialalle edelleenkin uusi ja ihmeellinen asia. En tiedä tarkemmin, mutta vaikuttaisi siltä, että OE:lla on ajateltu säästösyistä hoitaa itse markkinointiviestintää. Jos ei tunne alaa, ei välttämättä aina tajua että mitä voi sanoa tai luvata. Tai ei vaan osaa kirjoittaa selkeästi. Kokenut viestijä taas osaa kirjoittaa siten että tulkinnan varaa ei synny ja tuntee alan pelisäännöt.

OE kehuu että Suomessa on totuttu luottamaan lapsiin ja vanhempiin. Kuitenkin luen jatkuvasti lehdistä juttuja heitteillejätöistä, huostaanotoista ja lapsisurmista. Menemättä kuitenkaan ääripäihin, en kyllä itse laittaisi alle kouluikäistä lasta yksin bussiin ainakaan kovin pitkälle matkalle.

Jos autossa on vain kourallinen matkustajia, on kuskin vielä helppo huolehtia että lapsi jää oikealla pysäkillä pois. Perinteisesti Suomessa reittibussit ovat olleet melko tyhjiä. Mutta jos iso auto onkin täpötäysi, homma on jo hankalampaa, varsinkin jos lapsia on useita. Toki joku luultavasti on lasta vastassa, mutta mitäpä jos pikku veijari päättääkin poistua auton takaovesta liian aikaisin. Toisaalta vastaan tuleva aikuinen saattaa myöhästyä vaikkapa rengasrikon, tietyön tai onnettomuuden takia. Jättääkö kuski silloin lapsen yksin laiturille?

Joku nettikeskustelija luonnollisesti vetosi nykyisiin pullamössösukupolviin. Itse en kuitenkaan muista matkustaneeni yksin julkisissa kuin ehkä lähempänä täysi-ikäisyyttä joten lienen pullamössöä itsekin. Partioporukalla kyllä mentiin Turkuun ja Helsinkiin, mutta silloinkin nuorimmat olivat jo yläasteella. Omat kokemukseni lasten kaitsemisesta rajoittuvat samaten partioaikoihin. Vedin muutamia vuosia 1–3 luokkalaisia sudenpentuja ja myöhemmin vuoden tai kaksi vähän vanhempien vartiota.

Jo ikäluokan sisällä oli melkoista vaihtelua, toista sai pitää koko ajan kädestä ja toiset olivat hyvinkin omatoimisia. Muistan eräänkin reissun kun heti silmän välttäessä teltta meinasi palaa ja yksi epeli kiipesi korkealle puuhun. Osalla oli reput pullollaan puukkoja ja tulentekovälineitä. Nämä siis sudenpentuja. Toisaalta en kyllä kovin isoa luottoa antaisi vanhemmille sen ajan kokemusten perusteella. Vai kuulostaako kovin vastuulliselta jos kymmenvuotiaalle on annettu leirille mukaan pikkumiehen kyynärvarren mittainen KA-BAR-taisteluveitsi.

Bussiyhtiöllä on tiettyyn rajaan asti mahdollisuus valita asiakkaansa. OE:n tapauksessa jää kuljettajan  vastuulle pohtia kuinka pienen matkustajan voi ottaa yksin kyytiin jos vanhempien arvostelukyky on pettänyt. Kuljettaja ei kuitenkaan ole kasvatusalan ammattilainen eikä osaa arvioida miten kukakin matkasta selviää. Matkan pituus vaikuttaa myös, tunnin matka on lapselle ihan eri kuin viiden tunnin.

Ongelma on kuitenkin lähinnä siinä että OE:lla lähdettiin hyödyntämään tilaisuutta miettimättä sen enempää, että mitä sitä tuli itse luvattua. Johonkin se raja tulisi vetää. Onko se sitten 5, 7 vai 12 vuotta, se on sitten taas eri asia. Ympäripyöreä lupaus ei ole asiakkaan kannalta hyvä asia koska palvelusta muodostuu helposti vääränlainen kuva. Tulee hieman mieleen se Matkahuollon asiakaspalvelija joka tavallaan lupasi minulle että kahvion leivät ovat yhtä ummehtuneita viikon jokaisena päivänä.

Luultavasti tällä kertaa rajaa ei haluttu vetää sen takia että saataisiin mahdollisimman iso kontrasti kilpailijaan. Tai sitten asiaa ei ajaleltu pidemmälle lainkaan, mikä ei tietenkään ole viisasta. OE:ssä ollaan kuitenkin jo vähän otettu opiksi. Nettisivulla muistetaan mainita että ollaan se suomalainen ja autossakin on ratti jo oikealla puolella. Tai siis väärällä, kiitos tästä kuuluu ranskalaisille ja saksalaisille. Olen myös kuullut legendaa että joku olisi soittanut säkkipilliä Onnibus.comin pysäkillä. Sissimarkkinointia vai yksinäisen miehen protesti? Ken tietää.

Tilanne on kuitenkin mielenkiintoista seurattavaa. Onnibus.comilla on valttinaan kolme kovaa koota, Kapasiteettiä, Kokemusta halpaliikenteenteestä ja markkinoinnista sekä Kapiteelia. OnniExpress taas kehuu kokemuksellaan Suomen joukkoliikenteestä. Alalle on tulossa myös lisää kilpailua joka tarkoittanee sitä, että joku varmasti putoaa kisasta jo alkumetreillä. Kun panokset kovenevat, markkinointiviestinnästä ei välttämättä kannata kauheasti tinkiä. Jyvät erottuvat papanoista.

Itse olen matkustanut kerran vanhalla Onnibussilla, kerran OnniExpressillä ja kaksi kertaa Onnibus.comilla. Eniten olen tainnut viime aikoina kuitenkin matkustaa Pohjolan Liikenteellä koska sillä pääsee kätevimmin Saloon. OE:n auto oli melko kulahtanut mutta toisaalta kun Onnibus.com lastaa 100 ihmistä bussiin niin siinä on käynnissä melkoinen härdelli. Pohjolan Liikenteen autoissa vallitsee taas harras ja rauhallinen tunnelma. Ajelen enimmäkseen Turku-Helsinki tai Turku-Salo -väliä ja sillä matkalla riittää vaatimattomampikin auto jos hinta on kohdillaan.

Ja tässä lopuksi tuli vielä yksi asia mieleen juuri ennen Julkaise-nappulan painallusta. Ehkäpä Onnibus.com nosti ikärajaa sen takia että autot saadaan täyteen muutenkin. Se olisi OnniExpressille painajainen. Mutta toivotan jälleen kerran onnea molemmille Onneille ja muillekin alan yrityksille. Terve kilpailu on minunkin etuni.