maanantai 24. marraskuuta 2014

Telkkaria hankkimassa

Television valinta ei ole tullut ainakaan helpommaksi sitten viime kerran. Malleja on paljon ja ne ovat suurin osa nykyään led-malleja. Tekniset tiedot pursuavat epämääräisiä markkinointitermejä samalla kun oikeasti kiinnostavat tiedot on saatettu jättää kertomatta.

television kuvake ruudussa kysymysmerkki
Television valinta ei välttämättä ole läpihuutojuttu.

Omalla kohdallani valinta on siinä mielessä helpompaa, että en välitä älyominaisuuksista tuon taivaallista enkä muutenkaan katso televisiolähetyksiä. Television oman käyttöliittymän sujuvuus on siis toissijainen asia, niissäkin on kuulemma melkoisia eroja. Tärkeimmät vaatimukseni olivat 40–42 tuuman koko (isompi ei mahdu), taustaledit ja mielellään 3 hdmi-sisäämenoa. Koko ja liitäntäntöjen määrät taitavatkin olla ne kaikkein helpoiten vertailtavat ominaisuudet.

Led-televisioita on erilaisia


Viime kierroksella edullisimmissa led-televisioissa oli ledit laitettu useimmiten reunoihin (edge led). Se aiheuttaa epätasaisuutta ja valovuotoja. Tosin telkku saadaan sivultapäin virtaviivaisemman näköiseksi. Nykyään monissa telkkareissa on onneksi taustaledit (back led tai direct led). Jotkut mallit osaavat myös himmentää ledejä paikallisesti.

Malleja on niin paljon, että läheskään kaikkia ei ole testattu missään. Onneksi esimerkiksi Verkkokauppa.comissa ja Gigantissa on käyttäjien mahdollista jättää arvio ostamastaan tuotteesta. Suosituissa malleissa arvioita saattoikin olla toista sataa, joten kyllä niistä jotain suuntaa saa. Tuurilla voi löytää myös jotain asiaa keskustelufoorumeilta.

Vähän asiaa liiketoistosta


Päädyin siis lueskelemaan aika paljon aiheesta, myös erilaisia tekniikkaan liittyviä artikkeleita. Termejä on hyvä vähän ymmärtää. Myyjä kyllä mielellään sanoo esim. että 100 Hz on parempi kuin 50 Hz, mutta onko televisio oikeasti 100 Hz ja mitä siitä yleensäkään on hyötyä, se on taas asia erikseen. Yllättävän montaa mallia myydään 100 hertsisenä, vaikka oikeasti paneeli on vain 50 hertsinen. Ja kun muistetaan, että elokuvissa on yleensä vain 24 kuvaa sekunnissa (= 24 Hz), on soppa valmis kiehumaan yli. Liiketoiston kokeminen on myös aika henkilökohtaista. Erilaiset parannustekniikat aiheuttavat myös omat ongelmansa. Mitään yksiselitteistä ratkaisua asiaan ei ole, jokainen kokee asian yksilöllisesti. Edellisessä telkkarissani koin kuvan nykivänä kun oikein etsin siitä virheitä. Kun lopetin virheiden kyttäämisen ja aloin keskittyä elokuviin, asia ei ole minua sen koommin haitannut. Jos aihe kiinnostaa, niin kannattaa lukea 'CNETin artikkeli.

Mitä kansa puhuu?


Ei niin kovin yllättäen Samsungeista löytyi eniten jurputtamista. Jossain vaiheessa 70 % suomessa myydyistä televisioista oli Samsungeja. Toisaalta Samsungissa on ollut suunnittelusta johtuvia kondensaattoriongelmia ja "paneelilottoa", eli samassa mallissa on ollut useampaa erilaista paneelia. Arvostelulijoille toimitetaan tietysti se laadukkain versio. Muutenkaan en koe Samsungia mitenkään erityisen kiinnostavana merkkinä. LG:lläkään ei ole mikään kovin ihmeellinen imago, mutta omistajat tuntuvat olevan laitteisiinsa tyytyväisiä. Perinteiset japanilaismerkeillä, Sonylla ja Panasonicilla on omat kannattajansa ja ne ovat menestyneet hyvin myös testeissä. Tosin hajonnut vanha Sonyni ei varsinaisesti lisännyt innostusta merkkiä kohtaan. Pitää myös muistaa, että kaikki eivät valmista itse paneeleitaan, esimerkiksi Sony käyttää Samsungin paneeleita. 

Suoritin alkukarsinnan lähinnä hinnan ja perusomainaisuuksien perusteella, päätin rajata vaihtoehdot kolmeen säästääkseni hermojani:


Panasonic oli pienellä kaulalla joukon kallein. Panasonicista ei oikeastaan puuttunut mitään minulle tärkeää ja se oli saanut hyviä, joskin hieman ristiriitaisia arvioita. Jossakin arviossa kehuttiin jotain tiettyä ominaisuutta ja toisessa haukuttiin. Erot voivat johtua myös eri markkina-alueesta, laitteissa on aina pieniä eroja riippuen mille alueelle ne on tehty. Toisaalta parhaan suorituskyvyn saadakseen telkkari pitää yleensä aina itse säätää kuntoon. Television jalka näyttää kuvissa hölmöltä, mutta luonnossa se ei ole hullumman näköinen.

LG oli joukon halvin ja ominaisuuksiltaan muuten lupaava, mutta hdmi-portteja oli vain kaksi. Mutta kun hintaa oli vain reilu 300 euroa, olisi sen voinut antaa anteeksi. LG käyttää halpismallissaankin ips-tyyppistä näyttöpaneelia joka yleensä tarkoittaa hyviä katselukulmia ja väritoistoa. Asiantuntija-arvioita laitteesta ei ollut, mutta käyttäjäarvioiden mukaan se olisi hintansa väärti hankinta.

Sony oli saanut mairittelevia arvioita ja toisaalta se keskustelee hyvin Playstation 4 -pelikonsolini kanssa. Sonyissa on myös pelikäyttöä ajatellen asiallisen pieni viive, eli input lag. Väritoiston pitäisi olla Cinema-tilassa kohdillaan ilman suurempia säätöjä. Sony oli myös joukon tyylikkäin. Isoimmaksi miinukseksi laskin 2 tuumaa pienemmän koon.

KDL40W605BAE


sonyn televisio tv-tasolla
Tv-tasolle tuli mukavasti lisää tilaa.

Kun hinta sattui olemaan sopiva, päädyin tälläkin kertaa Sonyyn. Oli muuten jännä huomata että samassakin kaupassa laitteella oli 2 viikon sisällä ainakin 3 eri hintaa. Laite saapui odotettua nopeammin ja pääsin asennushommiin jo viime perjantaina.

Vanhaan verrattuna laite oli selkeästi kevyempi ja sirompi. Tosin taustaledien takia sivuprofiili on hieman karun oloinen. Televisio on selvästi paksuin alareunastaan. Liittimet ovat alaspäin, se on mukavaa muuten paitsi silloin kun niihin pitää kiinnittää johtoja.

sony takapuolelta, takaosaan on kiinnitetty led-valolista
Valolista pääsi tämänkin television takapuolelle.

Edeltäjästään poiketen malli on myös varustettu erillisellä virtalähteellä. Vaikka kalikka on hieman ärsyttävä, siinä on kaksi etua. Mikäli virtapuoleen tulee vikaa, on murikka helppo vaihtaa uuteen. Virtalähde tuottaa myös television osista ehkä eniten lämpöä, joten telkun sisuksissa se saattaa lyhentää muiden komponenttien elinikää. Esimerkiksi kondensaattorit eivät tykkää erityisemmin lämmöstä ja huonolaatuiset yksilöt voivat pullistua jo parissa vuodessa.

Säädöt kuntoon


Asennus oli helppoa. Kielen valinta, wifiin kirjautuminen ja päivitysten lataaminen ja se oli siinä. Käyttöliittymä on ihan siedettävä, tosin osa toiminnoista vastaa viiveellä. Kuvanlaatu meinasi aiheuttaa ensialkuun pettymyksen. Cinema-tila ei tuonutkaan sitä luvattua autuutta. Räpelsin säätöjä eikä hyvää tullut millään. Suunnittelin jo lähettäväni mokoman takaisin, mutta sitten muistin että olin hankkinut puhelimeeni THX Tune-up -nimisen ohjelman. Sovelluksen saa myös Android-laitteille ja se tarjoaa erilaisia apuvälineitä kotiteatterin säätämiseen. Laite yhdistyy televisioon kaapelilla tai Apple TV:n avulla, itse käytin jälkimmäistä.

thx tune-upin ruudunkaappaus
THX Tune-upin avulla säätäminen on helppoa.

THX Tune-up opastaa kädestä pitäen läpi erilaisten testikuvien ja nyt uutuutena sitten viime käyttökerran apuna on myös kamera. 15 minuuttia ja kuva oli kohdillaan niin väritoiston, kuin kontrastinkin, suhteen. Ehdottomasti hintansa arvoinen sovellus, mikäli haluaa säätää televisionsa kuntoon ilman hankalia ja monimutkaisia prosesseja.

Kääntelin vielä kaiuttimet asennuspuuhien jälkeen oikeaan kulmaan ja leffaa pyörimään. Niitä tulikin katseltua viikonloppuna oikein urakalla. Maksoin edellisestä televisiostani 500 euroa 3 vuotta sitten ja nyt tästä reilu 400 euroa, mutta kuvanlaatu parani silti reilusti. Liittimiäkin on nyt riittävästi Oikeastaan ainoa pieni valittamisen aihe liittyy katselukulmiin. Musta pää kärsii hieman sivusta katsottuna, mutta enimmäkseen istun television edessä yksin, joten se ei varsinkaan tällä hinnalla haittaa. Mikäli laite irtoaa kaupasta alle 500 eurolla, voin kyllä suositella lämpimästi.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Jätä toki kommentti tai kysymys.