tiistai 30. joulukuuta 2014

Pitääkö lomalla aina tehdä jotakin?

Olen ennen hieman hymyillyt niille, jotka vuodesta toiseen matkaavat samaan kohteeseen, yöpyvät samassa hotellissa ja syövät samoissa ravintoloissa. Toisaalta en myöskään ymmärrä itsensä piiskaamista minuuttiaikataululla ja kieli vyön alla nähtävyydeltä toiselle juoksemisesta.

Jos on tarkoitus lähinnä rentoutua ja palautua arjen rasitteista, samaan paikkaan matkaaminen ei itseasiassa ole laisinkaan pöllömpi idea. Jokainen vähääkään reissannut tietää, että uudessa kohteessa menee aina päivä pari, että sopeutuu ja oppii kulkemaan. Vasta sen jälkeen voi keskittyä täysin rinnoin lomailuun.

Joskus on vaan kiva laiskotella hotellissa.

Suomen syksy on pitkä ja synkkä, eikä meitä hemmotella kevään tapaan ylimääräisillä pyhäpäivillä. Olenkin huomannut, että itselleni joulun aika sopii erityisesti rennompaan oleiluun, ei sitä edes huvita ravata missään nähtävyyksillä, joskaan en koskaan ole ollut niistä niin kovin innostunut. Kotona taas on yleensä aina kaikenlaista puuhaa, kotitöitä ja muuta. Voihan sen loman toki käyttää pyykkäämiseen ja suursiivoukseen jos haluaa.

Itse taas tykkään oleilla hotelleissa. Voi käydä joka päivä ulkona syömässä ja sillä aikaa sänkikin pedataan. Ja vaikka illalla ei huvittaisikaan lähteä minnekään, niin mitäpä sitten? Voi lukea esimerkiksi niitä kirjoja, joita arkena ei ehdi tai jaksa. Itsekin sain vihdoin loppuun Jules Vernen Vetten päällä liikkuvan kaupungin. Moby Dick on tosin kulkenut mukana täysin avaamattomana, Verneä lueskelin kännykän ruudulta. Kotona kun istuu niin miettii että pitäisikö tiskata tai ainakin viedä roskat. Kerrostalossa sentään joku muu hoitaa lumenluonnin jos semmoista töhnää sattuu alas satamaan.

Jos on läppäri mukana, niin voi tehdä kirjoitushommia tai vaikka katsella leffaa. Aikaa jää omille ajatuksille, kun ei pariin päivään tarvitse sen kummemmin jutella kenenkään kanssa. Itse en ainakaan lomalla kaipaa suuremmin juttuseuraa. Aikaisemmin minulla oli kaksi kämppistä ja työskentelin avokonttorissa, joten pari päivää hissukseen oli nautintoa. Ja on edelleenkin.

Läppärin kanssa voi myös käsitellä lomakuvat valmiiksi julkaisukuntoon. Tosin tällä kertaa päädyin jättämään järkkärin kotiin, eipä tarvitse koko aikaa pohtia kuvaamista ja kameran raahaamista. Kännykällä saa jo ihan hyviä kuvia ja ne saa jaettua tarvittaessa sukulaisille napin painalluksella. Kevään Berliinin reissun otokset taas makoilevat edelleenkin raw-muodossa kameran muistikortilla.

Toki joillekin sopii aktiiviloma paremmin, mutta minusta laiskotteluloma voi olla aina silloin tällöin ihan hyvä juttu. Reissaajat tietävät sen tunteen, kun jalat kipeänä ja rättiväsyneenä rojahtaa illalla hotellihuoneen sänkyyn. Sen kun toistaa joka päivä viikon ajan, niin tarvitsee matkan jälkeen pari päivää extralepoa lomasta toipumiseen.

Keväällä ja kesällä ajattelin kyllä itsekin taas kehittää jotain aktiivisempaa, mutta silloin on mieli virkeämpi jo luonnostaankin. Joulun pyhiin sopii taas leppoisa chillailu, tästä perinteestä en taida luopua.

sunnuntai 28. joulukuuta 2014

One night in Hilton

Olen kerran ennenkin ollut Gdanskin Hiltonissa. Upgreidasin huoneeni ja sain komean jokinäkymän. Ajattelin kokeilla samaa tälläkin kerralla ja varasin itselleni huoneen neljäksi yöksi. Vaan kuinkas siinä sitten kävikään?


jokinäkymän sijasta ikkunasta näkyy tiiliseinä
Jokinäkymä Hiltonin tapaan

Jos haluat lukea vain yleisesti hotellista, hyppää kohtaan Yleisesti Hiltonista.

Varasin lennot ja ensimmäiset hotellit jo hyvissä ajoin. Hiltonissa oli tarjolla monenlaisia huoneita, taisi olla ihan jotain tarjouksen tynkääkin, booking.comissahan on aina jotain semmoisia. Ja olenhan vielä oikein Genius-asiakas (tuon statuksen saa muistaakseni 7 varauksella vuodessa, eli ei se niin ihmeellinen ole). Päädyin hieman (mutta vain hieman) kalliimpaan huoneeseen johon luvattiin esimerkiksi tuo jokinäkymä. Varausvahvistuksessa luki komeasti Hilton King Guestroom Countryard.

Booking.comin varausvahvistus
on Hiltonissa arvoton dokumentti.

25.12. sitten marssin hotellin respaan. En tietenkään perinteiseen tapaani kuunnellut kovinkaan hyvin mitä minulle sanottiin. Kysymys "Is this enough for you?" oli minusta hölmö. Huoneeseen päästyäni totesin että eipä ollut jokinäkymää vaan ikkunan takaa pilkotti tiiliseinä. Huone oli ihan tavallinen Standard-huone. Tsekkasin vielä varaukseni ja palasin respaan. Näytin varausvahvistusta, mutta kaveri höpötteli jotain heidän järjestelmästään ja sen jälkeen tämä asiakaspalveluhenkisyyden ruumiillistuma totesi "This is the room you booked.".

Olin varannut (kalliimman) huoneen jokinäkymällä ja minulla oli siitä mustaa valkoisella, mutta siitä nyt viisveisattiin. Yleensä sentään pahoitellaan ja luvataan selvitellä asiaa (vaikka ei selviteltäisikään, niin aina luvataan). Palvelu oli suorastaan tylyä. Itseasiassa näin kahden kerran perusteella Hiltonin henkilökunta on kokonaisuudessaan sangen ilotonta sakkia. Ainoa ihminen joka hymyili minulle ystävällisesti oli kaveri joka auttaa laukkujen kantamisessa. Asiakkaatkin olivat ilottoman oloisia. Jopa hilpeinä pidetyt ruotsalaiset, heitä oli tällä kertaa aika paljon asiakaskunnassa.

Koska tie oli noussut pystyy ja minulle viestitettiin sanattomasti tiskin takaa että voisitteko nyt ystävällisesti painua vittuun mokomine varausvahvistuksinenne, palasin huoneeseeni. Laittelin siinä sitten muutamat asiakaspalautteet menemään, ainoa mihin sain järkevän vastauksen oli se, joka koski hankaluuksia wifin kanssa. Katsoin vielä kerran varaustani booking.comista. Siinä oli nappula jossa luki peruuta.

Jos nyt peruuttaisin, kärsisin vain ensimmäisen yön taksan. Ihan ok, koska olin jo kirjautunut hotelliin. Painoin nappulaa ja muutamien sekuntien kuluttua sain vahvistuksen peruutuksesta sähköpostiini. Tässä vaiheessa ei ollut tietenkään mitään epäselvyyttä siitä, että ei tätäkään nikottelematta niellä. Lähdin hoitamaan harmistustani läheiseen Bunkieriin, vanhaan saksalaiseen maanpäälliseen bunkkeriin tehtyyn yökerhoon ja kumosin muutaman 5 zlotin tuopin.

Aamiaisen jälkeen pakkasin kamani ja palasin respaan. Sattuipa olemaan vielä sama eilinen kaveri. Tyyppi pyöritteli silmiään ja mulkoili peruutusvahvistusta moneen otteeseen. Välillä hän kävi soittelemassa sinne sun tänne. Lopulta hän joutui nöyrtymään ja palasi kirjaamaan minut ulos.

Mutta nyt asia piti selvittää, koska oli tapahtunut VIRHE. Väärä huone (tai siis oikea, eli varaamani huone) tilausvahvistuksessa ja tyytymätön asiakas ei haittaa, mutta nyt kun se haluaa lähteä ennen aikojaan pois, niin kiveäkään ei jätetä kääntämättä ennen kuin asia on selvitetty. Lähetin hänelle saamani peruutusvahvistuksen ja poistuin paikalta jokseenkin tyytyväisenä. Olin saanut edullisen huoneen jo hyväksi havaitusta Hotel Artuksesta, rahaa säästyy ja henkilökunta on ystävällistä.

Yleisesti Hiltonista

Kuten jo aikaisemmin totesin, henkilökunta on jäykkää, jopa hieman tylyä. Ehkä se kuuluu tämän tyyppisiin hotelleihin. Hiltonissa ei tule mieleenkään käydä kyselemässä respasta neuvoja yhtään mihinkään. Ja viimeksikin taisi olla jotain hämminkiä, en vaan muista enää mitä.

Saamani huone ei toki ollut huono laisinkaan, se ei vain ollut se huone jonka varasin. Huone oli tilava ja sänky sekä vuodevaatteet miellyttävät. Kalusteet ovat kuitenkin pääasiassa samaa puujäljitelmällä päällystettyä kalustelevyä kuten halvemmissakin hotelleissa. Nojatuolit olivat jopa rumat. Itseasiassa huone oli sisustettu niin tylsästi, että voisi kuvitella apuna käytetyn suomalaisia virkamiehiä huolehtimassa siitä että mikään yksityiskohta ei liiaksi ärsytä ketään.

yleisilme hiltonin huoneesta
Asiallinen mutta tylsä.
Pesutilatkin olivat isot ja varustettu sekä suihkukaapilla että kylpyammeella. Varustukseen kuuluu pikku purkit pesuaineita sun muita. Minibaari oli myös hyvin varusteltu, mutta se oli huomioitu myös hinnoissa. No eipä tämä mikään köyhien hotelli ole joten jätetään huomiotta.

Aamupala on suhteellisen runsas ja kahvi tarjoillaan tarvittaessa pöytään. Sitä saa myös otettua itse surisevasta värkistä, mutta sitä virhettä ei kannata mennä tekemään (minä tein). Kuohuviiniäkin on tarjolla. Erilaisia muroja sai hauskoista pyöriteltävistä automaateista, joten niitä piti tietysti ottaa joka laatua. Ei kylläkään kovin eleganttia.

Gdanskin Hilton ei ole suomalaisen kukkarolle mitenkään erityisen kallis, varsinkaan sesongin ulkopuolella. Mitään mielenpainuvaa elämystä se ei kuitenkaan välttämättä tarjoa, ellei sitten ole tottunut yöpymään Cumuluksessa tai Omenahotellissa. Jos kaipaa elämystä, kannattaa ottaa huone jossa on jokinäkymä. Se on hieno. Jos siis vaan sattuu sellaisen saamaan.

Itse viihdyn paremmin täällä Artuksessa. Henkilökunta on ystävällistä ja avuliasta ja paikassa enemmän persoonaa ja tyyliä. Ravintola, Mon Balzac, on mainio. Sijainti on joko parempi tai huonompi, Artus on keskellä kaikkea, mutta se kostautuu jonkun verran kadulta kantautuvana meluna. Taisi jäädä viimeiseksi kerraksi ainakin Gdanskin Hiltonissa. Toisaalta en taida kuulua heidän asiakasprofiiliinsa muutenkaan. Lienevät tyytyväisiä kun pysyn poissa reppuineni häiritsemästä parempia ihmisiä.

Olipahan vielä hauskaa kun poistuin hotellista kulkien taksitolpan ohi. Siinä oli parkissa pari isompaa mersua. Kumpikin tsuppari polkaisi kaasua kohdalla ollessani, eikä se ollut mikään loppuunpoljetun dieselin armoa anova rääkäisy, vaan kunnon murahdus. Vilkaisun jälkimmäisen takaluukkua, siinä oli kirjaimet E500. Teki mieli näyttää peukkua, entisenä taksirenkinä saan edelleenkin pahoja unia Volvon 5-sylinterisen common railin nakutuksesta.

edit:

Valitsin perushuonetta kalliimman huoneen saadakseni jotain ekstraa, kuten kaiketi yleensä on tapana. Jälkeenpäin tarkastellessa Guestroom Countryardissa ei ole jokinäkymää. Joko tiedoissa on ollut virhe (tein varauksen varmaan puoli vuotta ennen vierailua) tai sitten varaustapahtuman yhteydessä on käynyt joku kämmi, joko käyttäjän tai sitten järjestelmän puolesta. En tietenkään syynännyt varausvahvistusta sen tarkemmin kun neo vta yleensä olleet ok.

Kuvauksensa puolesta Guestroom Countryard ei juurikaan eroa halvemmasta vaihtoehdosta kuin hintansa puolesta. Jos sain oikeasti varaamani huoneen, niin miksi minulle respassa sanottiin että minulla on Standard-huone? Respan kaveri ei ollut juurikaan kiinnostunut tilausvahvistuksesta, jälkeenpäin olen pohtinut että ehkä hänellä ei ollut oikeasti käryäkään että mikä on Guestroom Countryard -huone. Ehkä se on heidän järjestelmässään Standard. Itse en kuitenkaan ole erityisen kiinnostunut millä nimellä se heidän järjestelmässään on, vaan tyhmänä asiakkaana kuvittelen saavani sen nimisen huoneen minkä olen varannutkin. Ja jos olen maksanut siitä extraa, niin se ei silloin yleensä ole Standard? Itseasiassa Hiltonissa ei taida edes olla Standard-huoneita. Tai sitten kaikki ei-Deluxe -huoneet ovat Standard heidän sisäisessä järjestelmässään, mutta sitä minun on hyvin vaikea tietää (ellei sitten sitä joku minulle kerro).

Ja koska englanninkielen taitoni ei ole kaksinen, en ymmärtänyt että Countryard tarkoittaa sisäpihaa. Käytännössä se siis tarkoittaa sitä, että lisämaksulla lunastaa itselleen hotellin ankeimman maiseman. Mutta ehkä se lisähinta tuleekin siitä Guestroomista? Kun riittävän tarkkaan syynäsin huoneiden tietoja, niin tulin siihen tulokseen että tämä komea lisänimi tarkoittaa käytännössä sitä, että huoneessa on mahdollisuus keitellä pikakahvia. Hinnanerotuksella joisi kyllä aika paljon ihan oikeaakin kahvia Gdanskissa. Toisaalta pikakahvia on yleensä tarjolla halvemmissakin hotelleissa, vieläpä ilman lisämaksua, Tallinnan Estoriassa huoneista löytyi oikein kapselikeittimet.

Virheitä tapahtuu, mutta se mikä minua nyppi eniten ja nyppii vieläkin, on se, että minua kohdeltiin kuin roskasäkkiä. Arvon asiakaspalvelija olisi halutessaan myös voinut selittää minulle, että olin kyllä varannut ihan tavallisen standardihuoneen, mutta olin maksanut lisähintaa voidakseni juoda pikakahvia tiiliseinää katsellen. Vai olisiko sekään ehkä ollut viisasta? Toki on sangen kekseliästä antaa hotellin paskimmille huoneille komea nimi, laittaa niihin pari pussia Nescafea ja lisätä pari kymppiä extraa hintaan. Ehkä oli vain parempi todeta tylysti, että järjestelmä sanoo minun varanneen Standard-huoneen ja sillä sipuli.

Yleensä siedän kaikenlaista jos minulle vaan ollaan mukavia, mutta nyt ei oltu. Toisaalta vituttaahan se varmaan kun muitten maitten köyhät luuhaavat siellä. Sain muuten Hiltonilta geneerisen vastausviestin ja 50 dollarin lahjakortin. No saa silläkin ehkä asiakkaan tulemaan takaisin. Ainakin kerran. Joissakin firmoissa ajatellaan, että pitää selvittää miksi asiakas oli tyytymätön ja voidaanko tilanteelle tehdä jotain. Toisissa firmoissa taas tuumitaan että jos antaa hyvityksen, niin eiköhän se sillä ole hoidettu. Enemmistönä taitaa kyllä olla niitä firmoja missä ei piitata pätkän vertaa palautteesta. Asiakkaita tuntuu kyllä riittävän niillekin.


tiistai 9. joulukuuta 2014

JBL Clip matkakaiutin

Reissukäyttöä varten on suunnitelmissa ollut jo pitkään hankkia joku pieni ja näppärä matkakaiutin. Alunperin olin katsellut Nuforcen Cubea, mutta JBL Micron seuraaja, Clip, oli saanut kovasti kehuja ja jopa Red Dot Awards -palkinnon, joten päädyin siihen.


jbl clip matkakaiutin

Ja kuten kovan hypetyksen jälkeen usein käy, edessä on pettymys. Laitoin heti aluksi ysärimusaa soimaan ja Real Hypen Arabian Holiday teki nopeasti selväksi että ei tällä mitään teknobileitä pidetä.

Toisaalta ei pidä unohtaa että laitteella on kokoa vähän enemmän kuin jääkiekolla ja se irtoaa kaupasta noin viidellä kymmenellä eurolla. Tämän kun muistaa, se ei kuulosta ollenkaan hullummalta. Laite on suhteellisen tukeva, mutta hieman muovisen tuntuinen, annettakoon sekin kuitenkin anteeksi. Audiojohto on kiinteä ja latausjohdon virkaa toimittaa lyhyt micro-usb -kaapeli. Halutessaan laitteita voi myös ketjuttaa. Nappuloita on tarjolla kolme, virtakytkimen lisäksi napit löytyvät sekä Bluetoothille, että handsfree-ominaisuudelle.

jbl clipin käyttökytkimet
Käyttökytkimet löytyvät sivulta

jbl clipin alapuoli
JBL Clip pohjalta

Clipin ääni on jotenkin värittynyt, mutta erottelua tuntuu löytyvän jonkun verran. Laitteen voimavarat eivät kuitenkaan ihan vastaa sen ison tuntuista egoa. Itse pitäisin ehkä enemmän pehmeän neutraalista sävystä, jota löytyy esimerkiksi Tivoli Audion iPal-radiostani. Oikealla musiikilla Clip soi kuitenkin ihan mukavasti. Esimerkiksi Oasiksen Wonderwall ja Arctic Monkeysin Do I wanna know eivät tuo laitteen heikkouksia samalla lailla pintaan kuin voimakkaaseen bassoraitaan nojaava musiikki. Suzanne Vegan Luka taas maistukinu jo aika makealta. Kevyt poppi toimii ehkä parhaiten.

Ääni leviää tasaisesti ympäristöön, kokeilin myös kääntää kaiutinelementin suoraan itseäni kohti, mutta sillä ei tuntunut olevan mainittavaa vaikutusta äänenlaatuun. Clip pysyy tukevasti paikallaan takapuolella olevan kumirenkaan avulla, sen luulisi vähentävän myös mahdollisia resonansseja esim. puupöydällä. Ja kuten nimestäkin voi arvata, Clipin yläosassa on karbiinihakamainen klipsu, jolla sen voi ripustaa roikkumaan. Varmasti ihan kätevä ominaisuus. Ääntä lähtee sen verran kuin mitä voisi hotellihuoneessa kuvitella kehtaavansa soittaa ja langaton yhteys riittää hyvin 26 neliön yksiössä. Parittaminenkin onnistui käden käänteessä, joskus Bluetooth-laitteilla on joutunut tekemään jos jonkinlaisia ameriikantemppuja ennen yhteyden syntymistä.

Kun muistaa koon ja hinnan, antaa JBL Clip kyllä vastinetta rahalle. Eikä edullisen laitteen hukkuminen tai särkyminen vie konkurssiin tai harmita niin kovin. Värivaihtoehtojakin on pari, itse otin tylsästi perusmustan. Isompaa mölytoosaa havittelevalle on JBL:llä tarjolla myöskin kehuttu Charge 2. Oikeastaan matkakaiutinta hakevalla on nykyään ennemminkin runsaudenpula. Jos sormi meinaa mennä valinnassa suuhun, kannattaa turvautua asiantuntevaan liikkeeseen, monissa paikoissa laitteita pääsee myös testaamaan.

tiistai 2. joulukuuta 2014

Torkuttamisen jalo taito.

Kaikki eivät ymmärrä torkuttamista. Jotkut eivät voi sietää torkuttajia. Joidenkin mielestä se on jopa haitallista. Itsekin sitä tulee kuitenkin harrastettua aika paljon. Minusta se on ihan kivaa.


Kuka on syyllinen torkuttamiseen, sitä ei tiedetä.

Kuten tavallista, tutkijat ovat asiasta yksimielisiä vaikka eivät olekaan. Esimerkiksi unilääketieteeseen erikoistunut neurologi ja professori Markku Partinen ei ymmärrä koko asiaa.

"Ihmettelen, miksi tällainen ominaisuus on kelloihin edes suunniteltu."

Tohtorinhattu on ollut päässä sen verran tiukasti, että Partiselle ei ole tullut mieleen, että torkuttamisen kehittäjä ei ehkä ollut tehnyt väitöskirjaa neurologian alalta. Ominaisuus on kehitetty siksi, että ihmisillä oli sille tarvetta ja halua maksaa siitä. Tuotekehittely toimii usein siten, kehitetään ominaisuuksia, joita ostajat haluavat. Siten saadaan myytyä tuotteita ja tienattua enemmän rahaa. Maailma nyt vaan sattuu toimimaan sillä tavalla.

Onneksi Yleisradion haastattelema tamperelainen unitutkija Olli Polo ymmärtää meitä torkuttajia. Tosin hänen tutkijuutensa on hesarin jutun mukaan hieman kyseenalainen, koska hän on eri mieltä yksimielisten tutkijoiden kanssa. Verkkosivujensa mukaan Polo on professori ja keuhkosairauksien erikoislääkäri, jolla on unilääketieteen erityispätevyys. En kyllä tiedä mitä tekemistä keuhkotaudeilla ja unilääketieteellä on keskenään, mutta eipä kai minun tarvitse. Asiantuntijoita on nykyään sen verran paljon, että jokaiselle löytyy se mieluisa.
"Ihmisen herääminen yöunesta vaatii, että autonominen hermosto ja hormonit ovat valmistautuneet siihen. Aamu-uniset voivat tarvita torkuttamista hermoston ja kortisolitasojen herättelyyn."
 Ja minä tykkään enemmän Polon jutuista. Ne kun tuntuvat vastaavan henkilökohtaista kokemustani. Sehän se on tärkeintä, eikös juu? Joskus herääminen tosiaan tuntuu siltä kuin olisi puulla päähän lyöty.
"Hetkittäiset heräilyt, jotka riittävät torkkunapin painamiseen tai lapsen rauhoittamiseen, ovat autonomisen hermoston kannalta kuin valojen nopea sytyttäminen ja sammuttaminen huoneessa. Unitilan syvyys ei ehdi juuri muuttua."
 Itseasiassa minä pyrin kuitenkin välttämään uudelleen nukahtamista. Vaikka meidät torkuttajat yritetään laittaa samaan muottiin, niin eipä se onnistukaan. Itselleni torkuttaminen on hieman ehkä jopa meditatiivista.

Illalla pää on täynnä päivän asioita, mutta aamulla mieli on usein puhdas ja tyhjä. Ellei sitten ole nähnyt jotain sekavia unia. Ja jos on nähnyt kivoja unia, niin voi yrittää roikkua unen ja valveen rajamailla, joskus sekin onnistuu. Sille oli joku oma nimensäkin, mutta en nyt jaksa googlettaa. Aamuisin tulee usein ajateltua mukavia asioita, peiton alla on lämmin, ja jos kello on laitettu herättämään ajoissa, ei ole kiirekään minnekään. Mikäpä siinä siis ollessa. Päivän aikana on vaikea pysähtyä hetkeksi paikalleen, mutta aamulla on valmiiksi pysähdyksissä.

Älkää siis tuomitko meitä torkuttajia. Toki se voi olla ärsyttävää kun toisella soi kerro 9 minuutin välein. Yksin asuvalla ei moista ongelmaa ole, pyrin vieläpä pitämään herätysäänen aika pienellä ja puhelimen tatamimaton päällä jotta se ei täristä lattiarakenteita.