tiistai 2. joulukuuta 2014

Torkuttamisen jalo taito.

Kaikki eivät ymmärrä torkuttamista. Jotkut eivät voi sietää torkuttajia. Joidenkin mielestä se on jopa haitallista. Itsekin sitä tulee kuitenkin harrastettua aika paljon. Minusta se on ihan kivaa.


Kuka on syyllinen torkuttamiseen, sitä ei tiedetä.

Kuten tavallista, tutkijat ovat asiasta yksimielisiä vaikka eivät olekaan. Esimerkiksi unilääketieteeseen erikoistunut neurologi ja professori Markku Partinen ei ymmärrä koko asiaa.

"Ihmettelen, miksi tällainen ominaisuus on kelloihin edes suunniteltu."

Tohtorinhattu on ollut päässä sen verran tiukasti, että Partiselle ei ole tullut mieleen, että torkuttamisen kehittäjä ei ehkä ollut tehnyt väitöskirjaa neurologian alalta. Ominaisuus on kehitetty siksi, että ihmisillä oli sille tarvetta ja halua maksaa siitä. Tuotekehittely toimii usein siten, kehitetään ominaisuuksia, joita ostajat haluavat. Siten saadaan myytyä tuotteita ja tienattua enemmän rahaa. Maailma nyt vaan sattuu toimimaan sillä tavalla.

Onneksi Yleisradion haastattelema tamperelainen unitutkija Olli Polo ymmärtää meitä torkuttajia. Tosin hänen tutkijuutensa on hesarin jutun mukaan hieman kyseenalainen, koska hän on eri mieltä yksimielisten tutkijoiden kanssa. Verkkosivujensa mukaan Polo on professori ja keuhkosairauksien erikoislääkäri, jolla on unilääketieteen erityispätevyys. En kyllä tiedä mitä tekemistä keuhkotaudeilla ja unilääketieteellä on keskenään, mutta eipä kai minun tarvitse. Asiantuntijoita on nykyään sen verran paljon, että jokaiselle löytyy se mieluisa.
"Ihmisen herääminen yöunesta vaatii, että autonominen hermosto ja hormonit ovat valmistautuneet siihen. Aamu-uniset voivat tarvita torkuttamista hermoston ja kortisolitasojen herättelyyn."
 Ja minä tykkään enemmän Polon jutuista. Ne kun tuntuvat vastaavan henkilökohtaista kokemustani. Sehän se on tärkeintä, eikös juu? Joskus herääminen tosiaan tuntuu siltä kuin olisi puulla päähän lyöty.
"Hetkittäiset heräilyt, jotka riittävät torkkunapin painamiseen tai lapsen rauhoittamiseen, ovat autonomisen hermoston kannalta kuin valojen nopea sytyttäminen ja sammuttaminen huoneessa. Unitilan syvyys ei ehdi juuri muuttua."
 Itseasiassa minä pyrin kuitenkin välttämään uudelleen nukahtamista. Vaikka meidät torkuttajat yritetään laittaa samaan muottiin, niin eipä se onnistukaan. Itselleni torkuttaminen on hieman ehkä jopa meditatiivista.

Illalla pää on täynnä päivän asioita, mutta aamulla mieli on usein puhdas ja tyhjä. Ellei sitten ole nähnyt jotain sekavia unia. Ja jos on nähnyt kivoja unia, niin voi yrittää roikkua unen ja valveen rajamailla, joskus sekin onnistuu. Sille oli joku oma nimensäkin, mutta en nyt jaksa googlettaa. Aamuisin tulee usein ajateltua mukavia asioita, peiton alla on lämmin, ja jos kello on laitettu herättämään ajoissa, ei ole kiirekään minnekään. Mikäpä siinä siis ollessa. Päivän aikana on vaikea pysähtyä hetkeksi paikalleen, mutta aamulla on valmiiksi pysähdyksissä.

Älkää siis tuomitko meitä torkuttajia. Toki se voi olla ärsyttävää kun toisella soi kerro 9 minuutin välein. Yksin asuvalla ei moista ongelmaa ole, pyrin vieläpä pitämään herätysäänen aika pienellä ja puhelimen tatamimaton päällä jotta se ei täristä lattiarakenteita.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Jätä toki kommentti tai kysymys.