sunnuntai 11. tammikuuta 2015

Raw-kuvaamisen kauhistus

Olen tässä viime aikoina vähän seurannut keskustelua aiheesta internetin ihmemaassa. Tiedän kyllä että ei pitäisi. Toisille raw-kuvaaminen on jumalan maanpäällinen ilmestymä ja toisille paha mörkö joka pilaa aina kaikki kuvat.

Kuvatako rawwia, kas siinä pulma.

Niille, jotka asiaa eivät vielä tiedä, raw-kuvassa on yksinkertaistettuna vain se data mitä kennolle on tallentunut. Raw ei pilaa kuvaa, sen tekee korkeintaan laiska kuvaaja. Raw ei ole mikään taikanappula, joka tuottaa automaattisesti helvetin hyviä kuvia. Ne kuvat pitää itse tehdä. Laiskalle sopii paremmin jpg joka tarjoaa kameran valmiiksi pureskeleman näkemyksen aiheesta. Joskus se toimii hyvin ja joskus vähemmän hyvin.

Suurin virhe raw-kuvien kanssa lieneekin, että ei ymmärretä sitä että se lopputulos on nyt ihan pelkästään omista taidoista kiinni. Hyvä lopputulos vaatii sen, että hallitsee työkalunsa. Jos vain lataa Lightroomin trialin ja alkaa väännellä vipuja summamutikalla, kameran tuottama jpg on aivan varmasti parempi. Rawwin käsittely ei ole kuitenkaan mitään mystistä salatiedettä, vaan kun hallitsee yksinkertaiset perusasiat, pääsee jo pitkälle. Taidot karttuvat matkan varrella, varsinkin jos jaksaa nähdä vaivaa oppiakseen uutta.

Itsekin kuvasin aluksi jpg:tä vaikka hankin Olympuksen pikkujärkkärin (aikaisemmin minulla oli ollut Sonyn a200, mutta se oli se tavallinen tarina turhautumisesta kun ei hallinnut välineitään). En nähnyt työläänä pitämässäni raw-työnkulussa hyötyä omalla kohdallani (en toki kieltänyt sen etuja). Hallitsin kuitenkin kuvankäsittelyn perusteet ja usein kuvia piti ronkkia forissa paremmiksi. Olin sitten eräällä kurssilla, jossa näytettiin miten kuva avataan Bridgestä Camera raw-tilaan, ihan siis vaikka jpg-kuva, jos niin haluaa. Tykästyin nopeasti camera rawiin, siinä olivat tarvittavat työkalut heti saatavailla, toisin kuin Photoshopissa missä ne oli piilotettu ympäri ohjelmaa.

Opin nopeasti, jos en varsinaisesti paremmaksi niin nopeammaksi. Homma alkoi rutinoitua ja tiesin suurin piirtein minkä verran mitäkin säätöä kannatti laittaa aluksi. Sen jälkeen sitten tietysti vielä hienosäätöä. Joskus sai säätää enemmän, joskus pääsi vähemmällä. Lueskelin myös juttuja aiheesta ja katselin tutoriaaleja.

Jossain vaiheessa aloin miettimään. Tässäpä minä säädän valkotasapainoa, kun se on jo kerran laitettu kohdilleen (ainakin kameran mielestä). Terävöitän jo terävöitettyä ja poistan kohinaa vaikka sitä on jo kertaalleen poistettu (Pen Minin terävöitysasetukset  ja kohinanpoisto oli oma episodinsa sekin). Tein samoja vaiheita, mitä joutuisin tekemään raw-kuvaankin. Päätin kokeilla.

Ensimmäisissä yrityksissä sain enemmällä työllä ehkä juuri ja juuri saman tasoisia kuvia. Kuvasin lisää, harjoittelin, tutkin, opettelin. Hyvin nopeasti olin tyytyväinen siihen, että olin siirtynyt raw-kuvaamiseen. Tyytyväisyys on kuitenkin kehityksen pahin vihollinen.

Jossain vaiheessa opin miten terävöityksessä käytetään maskia. Pelkkä vivun vääntely ei avannut minulle sen toimintatapaa, mutta kun painaa samalla alt-näppäintä, asian laita kirkastui. Aluksi minua vähän hävetti, että miksi en ollut tämmöistä oppinut jo aikaa sitten. Ihan perusasia. Päätin kuitenkin kysäistä kaveriltani, että käyttääkö hän ominaisuutta. Hänellä on paljon pidempi kokemus valokuvauksesta ja Lightroomista kuin minulla, kalustokin on huomattavasti parempi.

Vastaukseksi sain, että Lightroomissa ei voi maskata ja että hän käyttää terävöityksessä Lightroomin oletusasetusta. Ei hävettänyt enää. Vaikka olisi maailman parhaat työkalut, ne eivät tee työtä itsekseen. Lopputuloksen määrittää käyttäjä.

Kannattaako kuvata rawwia?

Usein kuulee kysyttävän että kannattaako kuvata rawwia. Ja siitä sitten kinastellaan pitkään ja hartaasti. Minulla on yksinkertainen vastaus kysyvälle. Jos on valmis opettelemaan raw-kuvan käsittelyn, se voi antaa enemmän kuin ottaa. Jos kaipaa sitä taikanappulaa joka toteuttaa toiveet, kannattaa pysyä jpg:ssä.

Ja kun sitten aloittaa rawwin parissa, kannattaa lukea kirja, käydä kurssilla, katsoa tutoriaaleja, ihan mikä kellekin luontevimmalta tuntuu. Perusteet kannattaa ottaa heti alkuun näppeihin niin turhautuminen ei iske ihan heti. Lighroomin käyttäjä löytää ohjeita jo ihan Adoben sivuilta jos niiden etsiminen tuntuu muuten vaikealta. Ja sitten vaan kuvataan ja harjoitellaan. Ja opiskellaan lisää. Ja kuvataan. Ja harjoitellaan.

Harjoitella voi kuvaamalla jotain ihan arkipäiväisiä asioita vaikka kotonaan, ei tule keskityttyä liikaa aiheeseen vaan enemmän tekniikkaan. Itse teen tätä aina silloin tällöin. Missään nimessä ei kannata aloittaa miltään kuvauskeikalta, varsinkin jos saa siitä vielä rahaa. Siinä voi mennä sekä hermot, että rahat.

Kuvatkoon kuitenkin ne jpg:tä jotka sillä tuntevat parhaan tuloksen saavansa. Toisille se sopii. Loppuisi vain se iänikuinen vääntö asiasta. Ja jos ei jaksa opetella edes perusteita, niin jättäkööt sitten rawwin rauhaan, nekin keskustelut on jo käyty.

Itselleni raw tuntuu sopivan kun tykkään kuitenkin jonkun verran teknisestä näpertelystä. Ja onnistumisen ilo on aina suuri kun saa kaivettua valjun näköisesti rawwista mehevämmän näköisen kuvan.

Ja laitetaan nyt lopuksi vielä yksi kuva, otin sen pari päivää sitten ihan harjoittelumielessä. Joillakin on tapana kysellä että mitä voisi parantaa. Minä en sellaista harrasta, jos ei itseä häiritse, niin sitten siinä ei ole mitään vikaa.

Nasse-setä nukke kaiuttimen päällä
Olympus Pen PM-1 + Sigma 30/2.8



1 kommentti:

  1. Taistelussa RAW vai JPG ei ole oikeaa vastausta. Lisää bensaa liekkeihin tuo se, että vastaus tallennustavan paremmuudesta riippuu mm. kamerasta.
    Esimerkiksi Canon EOS MK III:n kohdalla hyvin raskaasti väärän värisessä valossa otettu kuva on parasta kuvata JPG:nä, sillä kamera pystyy tekemään suuremman värikorjauksen kuin Adobe RAW (CC 2014).
    Testi meni näin: Valaisin kohteen valolla, jonka eteen oli laitettu syvänpunainen suodin (Kodak Wratten numero 25). Ennen kuvaamista säädin kameran valkotasapainon kuvaamalla tässä punaisessa valossa harmaakortin. Sitten vain kuva kohteesta asetuksella RAW+JPG ja koneelle katsoman.
    JPG kuva oli, hämmästyttävää kyllä, jopa lähes käyttökelpoinen. RAW-versiossa oli vahva punainen värivirhe, jota ei kuvankäsittelyssä voinut korjata. Abode RAW:n värinsäädön liukusäätimet sai työntää ”tappiin”, mutta siitä huolimatta säätövara ikään kuin loppui kesken.
    Mikä tässä on opetus: RAW on lähes poikkeuksetta parempi vaihtoehto kuin JPG, jos viitsii ja osaa säätää RAW-kuvia. Mutta ei siis aina. Ja joka tapauksessa erot pitää selvittää omalla kameralla, sillä eri kamerat toimivat tässäkin kohtaa eri tavalla.

    VastaaPoista

Jätä toki kommentti tai kysymys.