torstai 12. maaliskuuta 2015

Pyörykät lihalla vai ilman?

Viime päivinä mediassa on vellonut eräänlainen pyörykkä-gate. Keskolla ajateltiin, että kyllä kansalle voi myydä lihattomia lihapullia ja täydestä menee kuin väärä raha. Eivätkä ne pyörykät taida kaupan hyllyyn jäädä kohusta huolimatta. Joku asia on kuitenkin taas pielessä.

piirros naudasta johon merkitty ruhon osia numeroilla
Mistä osasta ne pyörykät kuuluu tehdä?

Missään nimessä hyvää eläinproteiinia ei pidä jättää syömättä. Elintarvikealalla oleva ystäväni sanoi, että ei sen tarvitse aina olla parasta kulmapaistia (no ei se noin sanonut, mutta jotain sanoi kuitenkin). Ei tarvitsekaan, mutta ihmisille pitää tehdä selväksi se, mitä ne syövät. Silleen, että tyhmempikin sen ymmärtää, tuotenimen pitää olla sellainen, että se ei herätä virheellisiä mielikuvia.

Muuten joku voi pahoittaa mielensä. Tai alkaa epäillä, että elintarviketeollisuus vain huijaa meitä mahdollisimman suurien voittojen toivossa. Ja eivät teollisuusyritykset mitään hyväntekeväisyyslaitoksia olekaan. Mutta pientä avoimuutta voisi silti toivoa.

Meillä jokaisella on oma, henkilökohtainen kokemuksemme lihapullista. Mutta jos mietitään vaikka sitä, kun olin 90-luvulla koulun köksän tunnilla. Lihapullat tehtiin jauhelihasta omin pikku kätösin. Siinä sai tietynlaisen tuntuman siihen pullaan tai pyörykkään. Taidettiin niihin jotain jatkettakin laittaa, mutta ei kauhean paljon. Keskon edustaja muisti mainita, että pyöryköissä on sentään yli 50 % jotain eläinperäistä juttua, mitä ei saa myydä lihana vaikka kovin niin haluaisivat tehdä.

Elintarviketeollisuus mieluusti vaikenisi kuoliaaksi sen asian, että einestä puputtavan lautasella on enimmäkseen teurasjätettä ja kanannahkaa. Joskus tutkiskelin, että "lihapyörykän" ja broilerpyörykän suurin ero oli hajussa. Jälkimmäiset kun haisevat vallan sietämättömälle.

Minusta asian voisi brändätä kahdellakin eri tavalla. Voitaisiin mainostaa, että kun kerran eläimiä syödään, ekologisin vaihtoehto on hyödyntää ne mahdollisimman tehokkaasti. Sanotaan, että se on hyvä juttu. Se olisi tavallaan ekolihaa, vaikkei lihaksi saakaan sanoa. Miten olisi vaikka lihake? Maailma pelastuu, tai ainakin lipuu kohti tuhoa pikkuisen hitaammin. Pakkaukseen tietysti vihreää ja kuvia puista.

Tai sitten lähdettäisiin S-ryhmän menestyskonseptin, halpuuttamisen, tielle. Että syö nyt kanannahkaa, se on halvempaa ja saat siitä kuitenkin tarpeellista proteiinia. Tehdään teurasjätteistä lihateollisuuden rahka, halpaa ja pahaa, mutta paljon proteiinia. Miltäs se kuulostaisi? Instragramiin peppuansa kuvaavat fitness-kaunottaret ovat varmaan jo kurkkuaan myöten täynnä rahkaa. Purkin kylkeen teksti voimakasproteiininen, niin kauppa käy taatusti.

Elintarviketeollisuudelta tuskin nähdään mitään ryhtiliikettä asian tiimoilta, eikä varmaan nyt lanseeraamiani konseptejakaan oteta käyttöön (jos otetaan, niin tilinumeroni voi pyytää sähköpostilla). Kenen vastuu on siis valistaa kansaa? Miten olisi perinteinen koululaitoksemme, joka lukemieni lehtijuttujen perusteella vielä pohtii, että ovatko tietokoneet uhka vai mahdollisuus (tämä asia olisi toki pitänyt käsitellä loppuun jo 90-luvulla).

Kotitaloustunnilla opetettiin, että kuivausrumpu kuluttaa vaatteita, mutta se on tieteen avulla osoitettu valheeksi. Järjestelmän uskottavuus ei kuitenkaan ole kärsinyt kovin suurta kolausta, ei vaikka internetistä saamani tiedon mukaan olen tehnyt monia asioita aina väärin. Kotitaloustunnilla voitaisiin valistaa kansalaista, että syömällä koneellisesti erotettuja ruhonosia saadaan kaikki irti tehotuotetusta elukasta. Muuten se kaikki menisi hukkaan. Tai koiranruoaksi.

Sitten voisi näyttää videoita siitä, miten nämä pikku rämmäleet matkaavat kohti K-Kaupan kylmätiskiä. Heikompaa toki saattaisi hirvittää, mutta on hyvä oppia jo nuorena, että maailma ei ole aina kiva paikka. Ja saattaisi kasvisruokapäivänkin suosio suorastaan räjähtää. Tai en minä kyllä tiedä mitä koulussa nykyään opetetaan. Mitäköhän 90-luvulla teurasjätteille tehtiin? Ei niistä ainakaan puhuttu.

Mutta koulu valistaa vain koulaisia. Asiantuntijat voisivat julkisuudessa lähteä puolustamaan teurasjätteitä. Joku karismaattinen tyyppi telkkariin puhumaan, lehtijuttuja, miksei jopa kirja tai pari aiheesta. Vähän samaan tyyliin kun kaikki muotiruokavaliot runnotaan kansan tietoisuuteen vaikka väkisin. Mutta ei, aina saadaan vain vaikeaselkoisia artikkeleita ja tylsiä suosituksia. Muistan aina ne ruokaympyrät, joissa oli ehkä maailman tylsimmän näköisiä piirroksia porkkanoista ja muista. Ei paljoa houkutellut syömään terveellisesti.

Pidemmittä puheitta siis haluaisin todeta, että ei se ole ongelma, että tuotantoeläimestä käytetään kaikki mahdollinen, vaan se, että ihmisen pitää saada tietää ilman mitä se syö ja ostaa. Myydään liha lihana ja loput jonain muuna. Jos paketissa lukee, että lihaa, sen pitää vastata sitä, mikä on kansalaisen mielestä lihaa. Kansankielessä koneellisesti erotettu liha (ja monet muut eläimestä irtoavat jutut) kulkee nimellä teurasjätteet. Se on kovin negatiivinen käsite, mutta eivät ne mielikuvat ainakaan tällä menolla positiivisemmiksi muutu.

keskiviikko 4. maaliskuuta 2015

DIY jalustat Genelec M030

Alunperin oli tarkoitus hankkia Genelecin omat IsoPadit, hintaa niillä on 30 euroa kappale, mutta mitenkään erityisen kauniit ne eivät ole. Asuntovelallisena on päässyt puuhastelun makuun,  joten päätin tehdä jalustat itse.


Oikeastaan ajatus sikisi siitä, että levysoitinhyllystäni jäi noin 40 x 40 cm pala levyä yli. Hyllykin piti alunperin ostaa ensin valmiina, mutta hinnat alkoivat jostain 150 eurosta ja nyt hintaa sille tuli joku 30 euroa. Jalustojen tarpeita varten ei tarvinnut mennä kauppaan enää ollenkaan.

genelec m030 kaiuttimien jalustojen piirustukset
Hyvin suunniteltu on puoliksi tehty?

Lähtökohtana oli siis 18 milliä paksu hyllylevyn nimellä myytävä liimapuulevy. Mittailu paljasti, että ylijäämälevystäni sai juuri mainiosti 4 kappaletta 18 x 18 cm levyjä. Varsimateriaali aiheutti hieman pohdintaa, kaverini ehdotti lattiaan ruuvattavia kaapinjalkoja, mutta päädyin höylättyyn pattinkiin, jota löytyi isäni varastosta samalla kertaa kun kävin leikkaamassa levyt oikeaan kokoon.

Viimeistelyyn olisi voinut ehkä käyttää vähän enemmän aikaa, mutta kun puuhastelee kerrostaloyksiössä, ei viitsi tehdä enempää kuin mitä on pakko. Mustansävyinen pintakäsittely onneksi peittää aika hyvin pienet kauneusvirheet. Pieni kämmikin kävi, yksi levy halkesi ruuvatessa, mutta liimalla sen sai taas kuntoon.

Sain isältäni hyviä ruuveja, mutta nepä loppuivat kesken ja jouduin käyttämään Clas Ohlssonista ostamiani ruuveja, jotka oli ilmeisesti tarkoitettu vähän eri käyttöön. Ne upposivat puuhun huomattavasti nihkeämmin, eivätkä tarpeen tullen enää halunneet myöskään tulla sieltä pois. Oikea ruuvi oikeaan paikkaan.

Viimeistelyksi tuli musta (Dan) Pigrol Zen Petsivaha mitä löytyy myös levysoitinhyllystä ja ruokapöydästä. Oikein hyvää kamaa. Kaksi kerrosta kun vetää, jäävät puun kuviot vielä näkyviin, kolmas kierros peittää enemmän ja antaa paremman kiillon jos sellaista havittelee. Petsivaha on myös helppo levittää ja kuivuu nopeasti.

Pohjaan laitoin pienet kumitassut, ne olisivat voineet olla ehkä hieman isommatkin, mutta ne voi vaihtaa myöhemmin. Päälitasolle laitoin vielä 3 mm kumimaton. Kumimatto peittää mukavasti ruuvinkannat näkyvistä, M030:t hengittävät pohjan kautta, joten niiden alle jää kolo josta ruuvinpäät muuten näkyisivät. Ja kyllähän kumimatto varmasti vaikuttaa myös resonansseihin, mutta en alkanut kuuntelemaan sen vaikutusta erikseen.

Eipä niistä mitkään mestariteokset tulleet, mutta yllättävän fiksun näköiset. Ja mites se ääni? Nyt äänikuva on oikealla korkeudella ja tilantuntu parempi. Pukkasin vielä telkkaria 15 cm taaksepäin, niin äänikuva selkeni entisestään. Ihan kuin bassotoistokin tuntuisi hieman tarkemmalta. Se ei ehkä kuulosta ensihätään loogiselta, mutta kun lattian aiheuttama korostuma on pienempi, bassovasteeseen ei välttämättä pääse muodostumaan niin pahoja muhkuroita. Geneleceissä voi toki säätää bassopäätä takapuolen kytkimistä, mutta kovin tarkkoja säätöjä niillä ei voi tehdä.

Tämä on hyvä muistutus siitä, että aina ei tarvitse upottaa satoja tai tuhansia euroja parannusten eteen vaan pienelläkin rahalla voi saada tuloksia aikaan. Kaiuttimien oikea sijoittelu ja suuntaaminen on tärkeää ja Genelecit ovat voimakkaasti suuntaavat kaiuttimet, joten ne kannattaa nostaa korvan tasolle jos mitenkään mahdollista. Nykyisistä vehkeistä kannattaa pyrkiä ottamaan kaikki irti ennen kuin lähtee kaupoille.

Mikäli haluat tehdä samanlaiset, mallipiirustustani ei kannata lainata suoraan, korkeus riippuu tv-tason korkeudesta ja ylätason kulma taas kuunteluetäisyydestä ja kaiuttimien etäisyydestä toisiinsa. Omissanikaan ei ole 30 asteen kulmaa, vaan sihtasin kaiuttimet silmämääräisesti osoittamaan kohti sweet spotissa istuvaa kuuntelijaa.

Vastasahatut osat

haljennut jalusta
Aina ei mene niinkuin Strömsössä.

3 mm kumimatto kaiuttimen alla.

Ensimmäinen kierros petsivahaa.

Pohjan pikku kuminappula.

valmis Genelec M030 jalusta
Lopputulos on ihan ok, ainakin kun sammuttaa valot.

Genelecit jalustoilla, televisio ja levysoitinteline
Ja tässä vielä koko komeus.