Vinyylinirvanan metsästystä

Sain vihdoinkin hankittua uuden levysoittimelle kykenevän esivahvistimen ja huollatettua Dual 505-3 -levysoittimeni. Taivaan portit eivät kuitenkaan heti auenneen, missä vika? Oliko aika kullannut muistot vai onko systeemissäni jotakin pahasti vialla.

Levyjä on joskus mukava soittaakin.

Toki ensipuraisut otin Grado Prestige Black -äänirasialla jota ei pidetä kovin sopivana kevytvartiseen Dualiini. Kokeilin hieman säätöjä vailla suurempia tuloksia. Viikonloppuna laitan takaisin alkuperäisen rasian Ortofonin 5E-neulalla varustettettuna, tosin 5E:kin on alkuperäistä neulaa hieman jäykemmällä ripustuksella.

Voi toki olla, että levysoitin on vain jäänyt varustelukierteessä jälkeen, muu systeemi kun toistaa digitaalisen musiikin kristallinkirkkaasti, eivätkä Genelecit ehkä muutenkaan ole parhaat mahdolliset vinyylimiehen kajarit. Sellaiset tuossa kuitenkin jököttävät ja tykkään niistä tosi paljon, levysoitinkaan ei ole ihan heti menossa vaihtoon, on tästä ennenkin saanut kunnon fiilarit irti, sekä alkuperäisellä, että nykyisellä rasialla.

Ehkäpä vika onkin paskaisissa kirpparilevyissäni? Ehkä ne kaipaisivat pesua. En nyt ihan ensimmäiseksi tilannut levypesuria, vaikka niitäkin saa edukkaasti. Täytyy ensin hakea apteekista isopropanolia ja jostain autotarvikeliikkeestä akkuvettä ja koittaa sillä.

Neulan putsailu on myös oma taiteenlajinsa. Jotkut eivät kajoa siihen laisinkaan ja toiset rapsuttelevat tulitikkuaskin raapaisupinnalla tai Green Stuffilla. Sekä levyjen, että neulan hoitoon on tarjolla monennäköistä tarvekalua. Ajattelin myös ostaa tai lainata jostain neulavaa'an, jotta neulapaino on varmasti kohdillaan tai siis se lähtöpaino mistä lähdetään ehkä säätämään...

Dual 505 ei ole mikään rakentelijan unelma, mutta kai sillekin voi jotakin tehdä. En kuitenkaan ala laitetta purkamanaan sen enempää ja mallin ehkä tärkein parannus, rca-liitinten vaihto kunnollisiin on jo tehty. Neutrikin liittimet eivät maksa omaisuuksia, takaavat hyvän kontaktin eivätkä murene käsiin kuten alkuperäiset.

Jossain vaiheessa minulla oli soittimessa huopamatto, mutta siitä oli lähinnä haittaa, joten lätkäisin alkuperäisen kumimaton takaisin. Asiaa piti kuitenkin tutkia lisää, moni tuntui kehuvan korkkimattoa ja nehän eivät edes maksa paljoa. Tosin ongelmaksi osoittautui se, että Suomesta löytyy lähinnä 1,5 mm paksua Pro-Jectin mattoa ja Dualin alkuperäinen matto on 3 mm paksu, eikä äänivarren korkeutta voi säätää.

Korkkimatto tuntuu myös olevan suosittu diy-askartelukohde. En ensin lämmennyt ajatukselle, mutta Bilteman kumikorkkimatto olisi edullinen ratkaisu. Sitä löytyy myös 3 mm paksuisena, mutta kahdesta kappaleesta liimaamalla voisi yläpuolelle tehdä etiketin kokoisen kolon. Nettiä selaillessani törmäsin kuitenkin Janus-mattoon.

Janus-matossa on toinen puoli kumikorkkia ja toinen puoli vaimennuskykyisempää materiaalia, kuten bitumia tai butyyliä. Bilteman valikoimista löytyy 1,2 mm paksua bitumimattoa, 1,5 mm kumikorkilla jää 0,3 mm vajaaksi ja 2 mm tavaralla menee 0,2 yli, mutta se lienee vielä siedettävissä toleransseissa.

Tai sitten voisi ostaa hyvät arvostelut saaneen korkkimaton Ebaystä, mutta postikulut helposti tuplaavat tuotteen hinnan. Toisaalta kymppi sinne tai tänne, jos tässä suunnittelen lähemmäs 200 euron neulan hankkimista.

Neulahomma on sekin oma taipaleensa, päädyin jo siihen tulokseen, että alkuperäinen rasia lienee paras mahdollinen valinta. Paljon olen kuullut kehuja Jicon SAS-neuloista, mutta sellaista ei tähän sorviin saa ja hyviä arvosteluja niittänyt concorde30 on ripustuksiltaan aivan liian löysä komplianssin ollessa noin puolet alkuperäisestä. LP Gearin myös ihan hyvämaineinen neula maksaakin sitten jo kuluineen saman kuin alkuperäinen OM 20. Oikotietä onneen ei löytynyt tälläkään kertaa.

Onhan tässä levyjäkin tullut jo kuunneltua ja vinyylihyllyn kätköistä on löytynyt unohtuneita aarteita. Mutta väkisinkin mieleen tulee, että kyllä siihen joku ihan oikea syykin oli, että miksi se cd-levy aikoinaan keksittiin.

Karhun tossut

Karhu oli aikoinaan maineikas urheilujalkinevalmistaja, mutta erinäisten vaihdeiden jälkeen se katosi tehokkaasti katukuvasta. Viime vuosina brändi on kuitenkin tehnyt paluuta tutunnäköisten jalkineiden ja asusteiden muodossa.

Iloisen väriset Karhu-tossut.

Ensimmäiset Karhuni olivat Suomessa valmistetut Karhu Originalssit, malli oli tehty kai painonnostoa ajatellen, mutta jalkineet olivat laadukkaat ja jossain häkkikellarin perällä ne taitavat vieläkin olla. Vähän myöhemmin ostin Karhu-Titan -merkillä varustetut tossut, mutta ne osoittautuivat todella heikkolaatuisiksi. Alkukesästä ostetut tossut olivat syksyyn mennessä roskiskamaa, onneksi eivät maksaneet kuin ehkä kolmisen kymppiä.

Välillä Karhun nimellä myytäviä jalkineita ei oikein ollut missään, mutta tällä hetkellä niitä on ihan mukavasti kaupan. Karhu-Titaneista jäi kuitenkin sen verran paha muisto, että lähes 100 euron tossujen ostaminen arvellutti. Ei niin kovin yllättävästi nyky-Karhut valmistetaan kaukoidässä, se ei toki tee tuotteesta vielä hyvää tai huonoa. Tosin omistajana on amerikkalainen holding-yhtiö, joten mielessä kävi, että liikeideana ei ole palauttaa vanhaa merkkiä takavuosien loistoonsa, vaan ehkä lypsää nopeat voitot tunnetulla tuotemerkillä.

Keväällä satuin poikkeamaan Helsingissä Lasipalatsin Karhu-liikkeessä ja sieltä löytyi viime vuoden malleja puoleen hintaan ja sellaiset lähtivätkin matkaan. Äkkivilkaisulta ompeleet olivat kohdillaan ja materiaalit vaikuttivat laadukkailta, mutta liimaukset eivät näyttäneet olevan ihan parhaat mahdolliset (ja kuten tiedämme, juuri ne yleensä pettävät halvoissa jalkineissa).

Nyt pari kuukautta tallusteltuani alan olla siinä uskossa, että eivät nämäkään näe toista kesää. Toisen tossun vuorikankaassa on jo alkava reikä ja ulkopohja repsottaa takareunasta. Pahinta on kuitenkin se, että välipohja on jo painunut selvästi linttaan. Verrokkina 4 vuotta vanhat juoksutossuni ovat edelleenkin ryhdissään ja niillä on varmasti enemmän ja kovempia kilometrejä takana kuin näillä Karhuilla, joilla olen lähinnä käynyt töissä kauniin sään aikaan (sadekelillä polkupyörän ketjuista lähtevä töhnä sotkee vaaleat tossut nopeasti).

Pohja lintassa ja liimaukset repsottaa.

Nykyään on usein se ongelma, että vaikka ostaisi kallista, ei välttämättä saa kestävämpää tai eettisempää tuotetta. Halpaa ja kallista voidaan hyvin tehdä samalla tehtaalla. Sekään ei toki vielä välttämättä tarkoita mitään, sillä toisessa tuotteessa voi olla parempi laaduntarkkailu ja materiaalit kuin toisessa. Monien jalkineiden kohdalla olen kuitenkin huomannut, että materiaalit on selvästi tehty hajoamaan nopeasti vaikka hintalapussa olisikin ihan tuhti numero.

Syksyyn mennessä selviää, että tuleeko toisia Karhuja koskaan. Ajattelin mennä näillä läpi Euroopan, mutta voi olla, että ne päätyvät roskikseen jossakin päin Itä-Eurooppaa. Mutta nyt pitää ottaa projektiksi etsiä sellaiset tossut, mitkä kestäisivät pari kolme kesää ja vieläpä näyttäisivät joltakin. Ei haittaisi vaikka ne vähän maksaisivatkin, jos tietäisi ne kestäviksi.

Jos ei olisi mitään ulkonäkökriteereitä, niin elämä olisi sangen helppoa, Varustelekasta vaan armeijaylijäämää, ei tarvitsisi miettiä eettisyyttä tai kestävyyttä. Vaan kun ei oikein innosta lompsotella menemään maihareissa ja reisitaskuhousuissa. Yksi vaihtoehto olisi laadukkaat herrasmieskeikarikengät, mutta en oikein tunne oloani kotoisaksi sellaisissakaan.

Äänirasiaa etsimässä – Dual 505-3

Äänirasian hankinnassa vain taivas tuntuu olevan kattona ainakin hinnassa, mutta jo satasella pitäisi saada ihan kelvollisia askeja. Mutta sopiiko joku rasia juuri sinun soittimeesi ja mieltymyksiisi, se on taas ihan toinen juttu. Äänirasioissa erot ovat isoja sekä soundin, että sopivuuden suhteen.

Tietynlainen äänivarsi vaatii tietynlaisen äänirasian.

Voisi kuvitella, että alkuperäinen ensiasennusrasia vuosikymmenten takaa (Ortofonin OM-sarjalainen) kaipaisi automaattisesti päivitystä. Hankin joskus 10 vuotta sitten Hifilehden testimenestyjärasian, Gradon Prestige Blackin. Myöhemmin kuitenkin aloin ymmärtää, että kaikki rasiat eivät ihan noin vaan sovi kaikkiin soittimiin, raskas äänivarsi vaatii erilaisen rasian kuin 505:n kevyt varsi. Ja Prestige Black on enemmän raskaan äänivarren rasia.

Dualin 505 on erittäin yleinen soitin, eri variaatioineen sitä on valmistettu vuodesta 1980 asti ja uusin versio, 505-4, on edelleenkin tuotannossa. Voisi kuvitella, että tarinoita erilaisten rasioiden sovittamisesta laitteeseen on tuhansia, mutta ei. Hyvin moni tuntuu tyytyvän alkuperäiseen OM-rasiaan, tosin Audiovideon jutussa todettiin Shuren rasian sopivan hyvin 505:n kevyeen äänivarteen. Lisää 505:sta voi lukea toisesta Audiovideon jutusta.

Monet pitävät Ortofonin uudempaa 2M-sarjaa parempana kuin vanhaa OM-sarjaa, mutta siinäkin tulee taas vastaan sopivuus äänivrteen. 2M on OM:n selkeä perillinen, mutta se on suunniteltu raskaammille äänivarsille.

Jostain syystä rasian ja äänivarren yhteensopivuus tuntuu olevan katoavaa tiedettä, olen jutellut parin myyjän ja yhden maahantuojan kanssa, eikä ketään ole huolettanut 505:n kevyt äänivarsi. Vai onko vanha teoria todettu jo humpuukiksi? En ole aikanaan lukenut moisesta.

Jos nyt ei ole mitään käryä mistä kirjoitan, niin lyhyesti, raskas äänivarsi tarvitsee rasian jossa on jäykemmät ripustukset. Asiahan ei tietysti ole ihan näin yksinkertainen ja joku rasia ei vaan muuten välttämättä soundiltaan sovi laitteistoon. Mutta ainakin ennen vanhaan ja vinylengine-sivustolla vieläkin laskeskellaan varsien ja rasioiden sopivuuksia. Asiasta pääsee paremmin kärryille kun lukee tämän jutun.

Asiaa pyöriteltyäni ja ihmeteltyäni tuntuisi olevan lähinnä kaksi vaihtoehtoa. Joko kokeilla Shuren M97xE-rasiaa, jota tarjottiin kohtuuhintaan käytettynä tai sitten ruuvata takaisin vanha kunnon OM.

Tosin siinä on se ongelma, että minulla oli kaksi OM rasiaa, toinen oli rikki ja toisesta neula vääntynyt. Otin ehjän neulan ehjään rasiaan, mutta nyt toinen rasia on hukkunut jossakin muutossa. Pitää käydä Salossa tutkimassa, että olisiko ehjä aski tallella vielä.

OM-rasiassa on kaksi etua, se sopii erinomaisesti 505:n kevyeen varteen (joku kirjoittikin, että se ei soi yhtä hyvin missään muussa soittimessa) ja neulaa vaihtamalla sen pystyy nostamaan ihan uudelle tasolle. Harrastajat kertovat, että 20-numerolla varustetun neulan hankkiminen olisi ehdottoman kannattavaa, hintaa sillä on alle 200 euroa. OM 10 vastaa suurin piirtein nykyistä 2M Red -rasiaa ja OM 20 on samassa luokassa 2M Bluen kanssa, vaativalle löytyy vielä 30 ja 40 -neulat.

Ihan ensimmäiseksi soitin pitää kuitenkin vielä TV-Saarnille huollettavaksi. Kyseinen firma on huoltanut hifilaitteita vuosikymmeniä ja äänivarren tasapainotusongelma tuntui olevan heille tuttu.

Tässä vaiheessa joku voisi vielä kysyä, että jos nykyinen äänirasia toimii hyvin, niin miksi se pitää vaihtaa. Mutta jos vaihdolla saa soittimen soimaan paremmin, niin miksipä ei. Kun sorvi oli vielä käytössä, niin äänestä puuttui selvästi jotakin, toisaalta oma osansa oli varmasti myös huollon tarpeessa olevalla koneistolla. Ongelmat tulivat ilmi kun yritin ratkaista asiaa säätöjen tarkistamisella. Mutta jos oma soitin/rasia-yhdistelmä soi riittävän hyvin, niin asialla ei liene syytä vaivata päätään.

Eikä Prestige Black ole menossa haaskuun, vaan se olisi tarkoitus siirtää Salora LS 6200 -soittimeen.

Gdansk - Bratsilava bussilla

Kesä lähestyy, vaikka ei siltä aina tunnukaan. Ja kesällä olisi tarkoitus rytkäistä "coast to coast" eli Puolan Gdanskista Kroatian Dubrovnikiin. Alkumatka onnistuu edukkaasti punaisilla kaksikerrosbusseilla.

Linja-autossa on tunnelmaa.

Kesän liput ovat jo varattavissa Polskibussin sivustolla, joten ostin liput hyvissä ajoin, hinnat kun tuppaavat nousemaan mitä lähemmäs matkapäivää mennään ja suosituimmat vuorot voidaan kuulemma jopa myydä loppuun.

Gdanskista matkaan ensin Varsovaan, sieltä Krakovaan ja koska en halunnut tehdä kahta etappia saman päivän aikana, pysähdyn yhdeksi yöksi Katowiceen joka on kuulemma ihan mukava kaupunki sekin. Sieltä on sitten suora yhteys Slovakian pääkaupunkiin, Bratislavaan.

Halvin etappi maksoi 10 puolan zlotya, eli noin 2,5 euroa ja kallein 45 zlotyä eli reilu kympin. Ei siis juuri mitään. Matkustuksen taso vastaa kuulemma suomalaista Onnibussia ja autossa voi saada kahviakin. Budjettimatkaajalle Polskibus on siis ihan kelpo valinta ja autoissa on latauspistokkeet ja ilmainen wifi, joten ajan saa mukavasti kulumaan.

Bratislavasta eteenpäin joudun vaihtamaan ainakin firmaa, ellei jopa kulkupeliä. Polskibussin hinnoilla ei pääse Budapestiin ja juna on vain muutamia euroja bussia kalliimpi. Budapestista Zagrebiin on joka tapauksessa mentävä junalla. Kroatian pää on vielä vähän selvityksen alla.

En kuitenkaan laske kaikkea wifin varaan, joten hommasin Kiasmassa käydessäni jo vähän matkalukemistakin:

Patti Smithin kirja irtosi Kiasma Shopista kympillä.

Pro-ject Maia Pre - monitaitoinen pikku esivahvistin

Esivahvistimen etsintä on virallisesti päättynyt, kun purin laatikosta Pro-Ject Maia Pre -esivahvistimen. Maia on jämäkkä paketti täynnä ominaisuuksia ja ehdottomasti hintansa väärti.

Nykyään tulee ostettua enimmäkseen netistä, mutta hifilaitteita hankkiessa asiantunteva myyjä voi olla kultaakin kalliimpi. Tällä kertaa olin päätökseni jo tehnyt, mutta kun kerran laitteen saa kilpailukykyiseen hintaan Turun keskustasta Hifistudiosta, niin miksi alkaa tilailemaan? Lisäksi kaapeleiden valinnassa kaipasin vielä vähän apua, tosin niissäkin päädyin lopulta siihen mitä olin aluksi ajatellutkin. Lisäksi minut laitettiin kuuntelemaan Doldy Atmos -ääntä kun kävin liikkeessä viime viikolla, se kuulosti kyllä ihan asialliselta.

Pro-Ject Maia Pre ei ole koolla pilattu.

Askeettisen, mutta asiallisen pakkauksen sisältä paljastui jämäkän tuntuinen pikku paketti – eli itse vahvistin, Bluetooth-antenni, virtalähde ja piskuinen kaukosäädin paristoineen. Mukaan tuli myös Pro-jectin isompi kaukosäädin, mutta itse en oikein keksi sille mitään käyttöä.

Näppärä pikku kaukosäädin.

Jos kokoa ei oteta lukuun, tuntuu Maia Pre ihan ehdalta hifilaitteella, rakenne on tukeva, voimakkuudensäädin jämäkkä ja takalevyn liittimet ovat kullatut sekä laadukkaan oloiset. Playstation 4 -pelikonsolin vieressä Maia näyttää pikkuiselta.

Pieni laite, mutta isosti liitäntöjä.

Takalevy on täynnä, mutta ei ihan niin täynnä kuin päätevähvistilla varustetussa versiossa. Analogisia tuloja on levysoitinliitännän lisäksi kolme ja digitaalisia neljä. Tämän lisäksi ääni siirtyy langattomasti Bluetooth aptX-tekniikkaa hyödyntäen, jos oma laite sellaista tukee, muuten saa tyytyä perustason sinihampaaseen. Itse luotan Applen Airplay-tekniikkaan ja sen häviöttömään pakkaukseen.

Syy juuri tämän laitteen hankintaan oli saada mahdollisimman monta laitetta yksissä kuorissa. Hieman spesifistisempänä tarpeenani on kaksi optista liitäntää, sekä levysoitinliitäntä. Pro-ject tunnetaan erityisesti juuri levysoittimistaan, joten voisi olettaa levysoitinesiasteen olevan vähintäänkin kelvollinen. Tätä en nyt pääse kokeilemaan, koska vanha Dualini reistaa.

Hifistiä varmasti kiinnostaa se, että laite on toteutettu dual-mono-rakenteella, eli vasen ja oikea kanava ovat erilliset yksikkönsä. Digipuoli syö parhaimmillaan 24bit/192kHz -materiaalia, mutta vain usb:n ja koaksiaalisen liitännän kautta. Tämä liikuttanee lähinnä kovan luokan harrastajia, itselleni optisen liitännän käyttäminen ei tuota unettomia öitä.

Näyttää ja tuntuu hyvältä, mutta miltäs se sitten kuulostaa? No hyvältäpä tietenkin, tosin en päässyt tekemään tarkempaa vertailua vanhaan Beresfordiini, koska myin sen ennen uuden ostoa. Mitään valtavaa eroa ei vanhaan tunnu kuitenkaan olevan (tykkäsin kyllä Beresfordin soundista, se on asiallinen laite sekin). Diskantti vaikuttaisi olevan heleämpi, mutta se saattaa johtua kaapeleistakin, en ole tehnyt niidenkään kanssa vielä mitään tarkempia vertailua. Jossain vaiheessa kyllä varmaan lyön vanhat piuhat takaisin kiinni.

Tällä kertaa en ollut edes hakemassa mitään kummempaa parannusta ääneen, vaan enemminkin halusin selkeyttää laitekasaa hyllyssäni. Maia istuu hienosti tv-tasooni muiden laitteiden seuraan, eivätkä sen ledit ole ärsyttävän ylikirkkaat, vaikka siniset ovatkin.

Maia on hyvä valinta kun tilaa ei ole täysmittaiselle laitteelle.

On toki laitteessa jotain pientä kauneusvirhettäkin. Ohjelmalähteen valinta ja äänevoimakkuuden säätäminen tuottavat hivenen häiriöääntä. Geneleccien herkkyyden ollessa asennossa 0 dB, häiriöt ovat jo melko voimakkaat, mutta -10 dB asennossa ne eivät juurikaan häiritse. Pieneen pakettiin on tungettu paljon tavaraa, joten komponentit ovat lähellä toisiaan.

Jämäkkä rakenne, monipuoliset ominaisuudet ja hyvä äänenlaatu vievät Maian varmasti monen harrastajan laitehyllyyn. Voisin kuvitella, että erityisesti edullisemman pään Geneleccien omistajat voisivat innostua tästä, itse ainakin innostuin kun kuulin, että Maiasta tulee Pre-versio. Genelecin M030:t + Maia Pre + Tidal soivat kyllä melkoisen upeasti.

Ja koska hifisti on harvoin tyytyväinen, niin matka jatkuu taas pian. Seuraava projekti on herättää levysoitin henkiin uuden äänirasian kera. Vahvoja vaihtoehtoja ovat Ortofon 2m Red ja Shure M97xE -rasiat. Ja syksymmällä sitten akustointia. Yksi virinnyt idea on tehdä Lundia-hyllyyn takaseinä Konto-levystä. Mutta nyt nautiskelen Maian avuista.

Äänentoiston heikoin lenkki

Joidenkin mielestä kaiuttimet ovat tärkein komponentti äänentoistossa, toinen vannoo vahvistimien nimeen, kolmas hokee jalat ristissä mantraansa "Garbage in, garbage out". Joku vaihtaa monoradioonkin Furutechin virtapiuhat. Se on kuitenkin se ketjun heikoin lenkki, mikä voi pilata kokonaisuuden, oli se sitten ketjun alussa tai loppupäässä. Eikä sen lenkin tarvitse olla kovin iso.

Ostin uudet linjapiuhat lyhyeksi jääneiden Tara Labs Prism 3 -johtojen tilalle, samaten minulla on nyt koekäytössä Pro-ject Maian integroitu malli. Tämän setin luulisi soivan vähintään hyvin Genelec M030-kaiuttimieni kanssa.

Heti ensi puraisulla äänestä kuitenkin tuntui puuttuvan jotain. Dire Straits soi vieraan tuntuisesti, eikä Katie Meluakaan enää tuntunut olevan läsnä vanhaan tapaan. Ihan kuin vokalistin eteen olisi vedetty verho. Kävin läpi asetuksia ja kytkentöjä, annoin musiikin soida, ehkä joku osanen vaatisi sisäänajoa tai jotain.

Vika ei kuitenkaan ollut missään edellä mainituissa, ketjussani oli uusi, ylimääräinen komponentti.

Sinä olet heikoin lenkki

Maian integroidussa versiossa linjatasoinen lähtö on toteutettu ilmeisesti tilasyistä 3,5 mm plugilla ja olin sitä varten napannut johtolaatikon pohjalta rca-plugi -adapterin. Olen tainnut ostaa kyseisen kapistuksen joskus aikoinaan Biltemasta, eikä sen laatu ole kovin kummoinen. Hankasin vähän kontaktipintoja puhtaaksi ja asettelin johdot tällä kertaa tarkemmin paikoilleen, Atlaksien kuori on hieman jäykempää kuin perus kumipäälinen, joten adapteri jää helposti vetoon johonkin suuntaan. Ja johan ääni kirkastui.

Adapterin eristykset ovat myös ilmeisen heikot, jos johto ei ole kytkettynä vahvistimeen, kaiuttimista alkaa kuitenkin kuulua hurinaa kun pidän kiinni sen muovirungosta. Kytkentöjähän ei tietysti koskaan tehdä kun laitteissa on virrat päällä, mutta ahtaassa hyllykössä liittimen runko voi päästä kosketuksiin muiden johtojen kanssa.

Hurrrrrrrr

Päädyin vielä mahdollisten häiriöiden pelossa pudottamaan Geneleccien sisääntulon herkkyyttä kymmenellä desibelillä. Pääsen onneksi adapteriongelmasta ensi viikolla, kun käyn hakemassa Pre-mallin, mutta jos on tarvetta käyttää plugia, kannattaa hankkia esimerkiksi tämä johto. Hyvää johtoa ei kannata pilata huonolla adapterilla.

Palaan Maiaan ja Atlas Element Integra -kaapeleihin tarkemmin ensi viikolla kun saan lopullisen setin kasaan, mutta jo tämän kokeilun perusteella Maia vaikuttaa oikein asialliselta laitteelta.