sunnuntai 17. toukokuuta 2015

Äänirasiaa etsimässä – Dual 505-3

Äänirasian hankinnassa vain taivas tuntuu olevan kattona ainakin hinnassa, mutta jo satasella pitäisi saada ihan kelvollisia askeja. Mutta sopiiko joku rasia juuri sinun soittimeesi ja mieltymyksiisi, se on taas ihan toinen juttu. Äänirasioissa erot ovat isoja sekä soundin, että sopivuuden suhteen.

Tietynlainen äänivarsi vaatii tietynlaisen äänirasian.

Voisi kuvitella, että alkuperäinen ensiasennusrasia vuosikymmenten takaa (Ortofonin OM-sarjalainen) kaipaisi automaattisesti päivitystä. Hankin joskus 10 vuotta sitten Hifilehden testimenestyjärasian, Gradon Prestige Blackin. Myöhemmin kuitenkin aloin ymmärtää, että kaikki rasiat eivät ihan noin vaan sovi kaikkiin soittimiin, raskas äänivarsi vaatii erilaisen rasian kuin 505:n kevyt varsi. Ja Prestige Black on enemmän raskaan äänivarren rasia.

Dualin 505 on erittäin yleinen soitin, eri variaatioineen sitä on valmistettu vuodesta 1980 asti ja uusin versio, 505-4, on edelleenkin tuotannossa. Voisi kuvitella, että tarinoita erilaisten rasioiden sovittamisesta laitteeseen on tuhansia, mutta ei. Hyvin moni tuntuu tyytyvän alkuperäiseen OM-rasiaan, tosin Audiovideon jutussa todettiin Shuren rasian sopivan hyvin 505:n kevyeen äänivarteen. Lisää 505:sta voi lukea toisesta Audiovideon jutusta.

Monet pitävät Ortofonin uudempaa 2M-sarjaa parempana kuin vanhaa OM-sarjaa, mutta siinäkin tulee taas vastaan sopivuus äänivrteen. 2M on OM:n selkeä perillinen, mutta se on suunniteltu raskaammille äänivarsille.

Jostain syystä rasian ja äänivarren yhteensopivuus tuntuu olevan katoavaa tiedettä, olen jutellut parin myyjän ja yhden maahantuojan kanssa, eikä ketään ole huolettanut 505:n kevyt äänivarsi. Vai onko vanha teoria todettu jo humpuukiksi? En ole aikanaan lukenut moisesta.

Jos nyt ei ole mitään käryä mistä kirjoitan, niin lyhyesti, raskas äänivarsi tarvitsee rasian jossa on jäykemmät ripustukset. Asiahan ei tietysti ole ihan näin yksinkertainen ja joku rasia ei vaan muuten välttämättä soundiltaan sovi laitteistoon. Mutta ainakin ennen vanhaan ja vinylengine-sivustolla vieläkin laskeskellaan varsien ja rasioiden sopivuuksia. Asiasta pääsee paremmin kärryille kun lukee tämän jutun.

Asiaa pyöriteltyäni ja ihmeteltyäni tuntuisi olevan lähinnä kaksi vaihtoehtoa. Joko kokeilla Shuren M97xE-rasiaa, jota tarjottiin kohtuuhintaan käytettynä tai sitten ruuvata takaisin vanha kunnon OM.

Tosin siinä on se ongelma, että minulla oli kaksi OM rasiaa, toinen oli rikki ja toisesta neula vääntynyt. Otin ehjän neulan ehjään rasiaan, mutta nyt toinen rasia on hukkunut jossakin muutossa. Pitää käydä Salossa tutkimassa, että olisiko ehjä aski tallella vielä.

OM-rasiassa on kaksi etua, se sopii erinomaisesti 505:n kevyeen varteen (joku kirjoittikin, että se ei soi yhtä hyvin missään muussa soittimessa) ja neulaa vaihtamalla sen pystyy nostamaan ihan uudelle tasolle. Harrastajat kertovat, että 20-numerolla varustetun neulan hankkiminen olisi ehdottoman kannattavaa, hintaa sillä on alle 200 euroa. OM 10 vastaa suurin piirtein nykyistä 2M Red -rasiaa ja OM 20 on samassa luokassa 2M Bluen kanssa, vaativalle löytyy vielä 30 ja 40 -neulat.

Ihan ensimmäiseksi soitin pitää kuitenkin vielä TV-Saarnille huollettavaksi. Kyseinen firma on huoltanut hifilaitteita vuosikymmeniä ja äänivarren tasapainotusongelma tuntui olevan heille tuttu.

Tässä vaiheessa joku voisi vielä kysyä, että jos nykyinen äänirasia toimii hyvin, niin miksi se pitää vaihtaa. Mutta jos vaihdolla saa soittimen soimaan paremmin, niin miksipä ei. Kun sorvi oli vielä käytössä, niin äänestä puuttui selvästi jotakin, toisaalta oma osansa oli varmasti myös huollon tarpeessa olevalla koneistolla. Ongelmat tulivat ilmi kun yritin ratkaista asiaa säätöjen tarkistamisella. Mutta jos oma soitin/rasia-yhdistelmä soi riittävän hyvin, niin asialla ei liene syytä vaivata päätään.

Eikä Prestige Black ole menossa haaskuun, vaan se olisi tarkoitus siirtää Salora LS 6200 -soittimeen.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Jätä toki kommentti tai kysymys.