tiistai 12. toukokuuta 2015

Pro-ject Maia Pre - monitaitoinen pikku esivahvistin

Esivahvistimen etsintä on virallisesti päättynyt, kun purin laatikosta Pro-Ject Maia Pre -esivahvistimen. Maia on jämäkkä paketti täynnä ominaisuuksia ja ehdottomasti hintansa väärti.

Nykyään tulee ostettua enimmäkseen netistä, mutta hifilaitteita hankkiessa asiantunteva myyjä voi olla kultaakin kalliimpi. Tällä kertaa olin päätökseni jo tehnyt, mutta kun kerran laitteen saa kilpailukykyiseen hintaan Turun keskustasta Hifistudiosta, niin miksi alkaa tilailemaan? Lisäksi kaapeleiden valinnassa kaipasin vielä vähän apua, tosin niissäkin päädyin lopulta siihen mitä olin aluksi ajatellutkin. Lisäksi minut laitettiin kuuntelemaan Doldy Atmos -ääntä kun kävin liikkeessä viime viikolla, se kuulosti kyllä ihan asialliselta.

pro-ject maia pre etuviistosta
Pro-Ject Maia Pre ei ole koolla pilattu.

Askeettisen, mutta asiallisen pakkauksen sisältä paljastui jämäkän tuntuinen pikku paketti – eli itse vahvistin, Bluetooth-antenni, virtalähde ja piskuinen kaukosäädin paristoineen. Mukaan tuli myös Pro-jectin isompi kaukosäädin, mutta itse en oikein keksi sille mitään käyttöä.

pro-jectin pieni kaukosäädin
Näppärä pikku kaukosäädin.

Jos kokoa ei oteta lukuun, tuntuu Maia Pre ihan ehdalta hifilaitteella, rakenne on tukeva, voimakkuudensäädin jämäkkä ja takalevyn liittimet ovat kullatut sekä laadukkaan oloiset. Playstation 4 -pelikonsolin vieressä Maia näyttää pikkuiselta.

Pro-ject maian takalevy
Pieni laite, mutta isosti liitäntöjä.

Takalevy on täynnä, mutta ei ihan niin täynnä kuin päätevähvistilla varustetussa versiossa. Analogisia tuloja on levysoitinliitännän lisäksi kolme ja digitaalisia neljä. Tämän lisäksi ääni siirtyy langattomasti Bluetooth aptX-tekniikkaa hyödyntäen, jos oma laite sellaista tukee, muuten saa tyytyä perustason sinihampaaseen. Itse luotan Applen Airplay-tekniikkaan ja sen häviöttömään pakkaukseen.

Syy juuri tämän laitteen hankintaan oli saada mahdollisimman monta laitetta yksissä kuorissa. Hieman spesifistisempänä tarpeenani on kaksi optista liitäntää, sekä levysoitinliitäntä. Pro-ject tunnetaan erityisesti juuri levysoittimistaan, joten voisi olettaa levysoitinesiasteen olevan vähintäänkin kelvollinen. Tätä en nyt pääse kokeilemaan, koska vanha Dualini reistaa.

Hifistiä varmasti kiinnostaa se, että laite on toteutettu dual-mono-rakenteella, eli vasen ja oikea kanava ovat erilliset yksikkönsä. Digipuoli syö parhaimmillaan 24bit/192kHz -materiaalia, mutta vain usb:n ja koaksiaalisen liitännän kautta. Tämä liikuttanee lähinnä kovan luokan harrastajia, itselleni optisen liitännän käyttäminen ei tuota unettomia öitä.

Näyttää ja tuntuu hyvältä, mutta miltäs se sitten kuulostaa? No hyvältäpä tietenkin, tosin en päässyt tekemään tarkempaa vertailua vanhaan Beresfordiini, koska myin sen ennen uuden ostoa. Mitään valtavaa eroa ei vanhaan tunnu kuitenkaan olevan (tykkäsin kyllä Beresfordin soundista, se on asiallinen laite sekin). Diskantti vaikuttaisi olevan heleämpi, mutta se saattaa johtua kaapeleistakin, en ole tehnyt niidenkään kanssa vielä mitään tarkempia vertailua. Jossain vaiheessa kyllä varmaan lyön vanhat piuhat takaisin kiinni.

Tällä kertaa en ollut edes hakemassa mitään kummempaa parannusta ääneen, vaan enemminkin halusin selkeyttää laitekasaa hyllyssäni. Maia istuu hienosti tv-tasooni muiden laitteiden seuraan, eivätkä sen ledit ole ärsyttävän ylikirkkaat, vaikka siniset ovatkin.

pro-ject maia tv-tasossa pelikonsolien seurassa
Maia on hyvä valinta kun tilaa ei ole täysmittaiselle laitteelle.

On toki laitteessa jotain pientä kauneusvirhettäkin. Ohjelmalähteen valinta ja äänevoimakkuuden säätäminen tuottavat hivenen häiriöääntä. Geneleccien herkkyyden ollessa asennossa 0 dB, häiriöt ovat jo melko voimakkaat, mutta -10 dB asennossa ne eivät juurikaan häiritse. Pieneen pakettiin on tungettu paljon tavaraa, joten komponentit ovat lähellä toisiaan.

Jämäkkä rakenne, monipuoliset ominaisuudet ja hyvä äänenlaatu vievät Maian varmasti monen harrastajan laitehyllyyn. Voisin kuvitella, että erityisesti edullisemman pään Geneleccien omistajat voisivat innostua tästä, itse ainakin innostuin kun kuulin, että Maiasta tulee Pre-versio. Genelecin M030:t + Maia Pre + Tidal soivat kyllä melkoisen upeasti.

Ja koska hifisti on harvoin tyytyväinen, niin matka jatkuu taas pian. Seuraava projekti on herättää levysoitin henkiin uuden äänirasian kera. Vahvoja vaihtoehtoja ovat Ortofon 2m Red ja Shure M97xE -rasiat. Ja syksymmällä sitten akustointia. Yksi virinnyt idea on tehdä Lundia-hyllyyn takaseinä Konto-levystä. Mutta nyt nautiskelen Maian avuista.

2 kommenttia:

  1. Voin yhtyä yo. mielipiteisiin! Laadukas peli pienine puutteineen. Äänenlaatu Genelec 8050+Antimode 2.0 kanssa erinomainen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itselleni tuli myös nyt dsp, sopii hyvin settiin, tosin "vain" miniDSP, siitä saisin näppärästi vielä ulostulon subbarille.

      Poista

Jätä toki kommentti tai kysymys.