maanantai 22. kesäkuuta 2015

Löytö: Technics SL-23A -levysoitin

Halvimmat kelvolliset levysoittimet maksavat noin pari sataa euroa. Halvin, mutta ei välttämättä helpoin, tapa saada kunnollinen soitin on kunnostaa joku kirppissoitin. Luonteeltaan levysoitin on periaatteessa sangen yksinkertainen ja uusia neuloja ja jopa ihan asiallisia äänirasioita saa halvimmillaan muutamalla kympillä.

Tärkein vaadittava taito on se, että osaa erottaa halpisromut laadukkaammista laitteista. Helpoin tapa karsia jyvät akanoista on paino. Heppoiset muoviaskit kannattaa unohtaa heti alkuun, mutta kun jämäkkä laite löytyy, niin Google auki ja etsimään tietoa.

Toinen tarvittava ominaisuus on ruuvimeisseli ja vakaa käsi. Äänirasian ja neulan kanssa täytyy olla tarkkana. Mitään kirurgin kättä ei onneksi tarvita. Netin lisäksi apua tarjoaa Hifiharrastajien vinyyliopas, joka kannattaa lukaista läpi joka tapauksessa mikäli halajaa levysoitinta. Parhaan äänen saamiseksi levysoitin vaatii hieman säätöä, lue lisää: audiovideo.fi.

Itse olen Dualiini tyytyväinen, mutta olin luvannut auttaa entistä kämppistäni soittimen hankinnassa. Juhannusaattona eräässä Fb-ryhmässä tarjottiin ilmaiseksi Technicsin levysoitintinta. Normaali YV/AV/jono/kysyn mieheltä -porukka oli ilmeisesti jo kesälaitumilla, joten kävin hakemassa sorvin kotiin.

technics sl-23a levysoitin
Technics SL-23A näyttää ihan oikealta levysoittimelta.

Mallista ei ollut tietoa, mutta tiesin, että Technics osaa valmistaa hyviä levysoittimia. Halvempikin malli olisi luultavasti ainakin vilkaisemisen arvoinen. Mutta kun sain yli 6-kiloisen soittimen käsiini, alkoi pieni hymy levitä suupieliin. Ei ehkä ihan huippumalli, mutta ei ihan halpiskaan s-mallisine äänivarsineen ja stroboskooppivaloineen.

Kuvauksessa soitinta oli mainostettu toimintakuntoisena hankituksi, mutta huomasin heti puuttuvan neulan. Se olisi mennyt uusintaan joka tapauksessa, joten en antanut asian haitata. Kytkin virrat soittimeen, stroboskoopin valo syttyi, mutta mitään ei tapahtunut kun vein varren lautasen päälle.

Nostin lautasen ylös ja ensiksi suoravetoiseksi luulemani laite olikin hihnavetoinen. Tosin hihna oli irronnut moottorin päästä. Kytkimiä räpläämällä ja äänivartta liikuttelemalla sain levylautasen ensin nytkähtämään ja lopulta se lähti liikkeelle. Nopeus ei kuitenkaan tahtonut asettua kohdilleen.

soitin ilman levylautasta
Levylautasen alta paljastuu sangen simppeli näkymä.

Googlailin ja sain vähän neuvoja Hifiä harrastavien FB-sivulta. Yleisesti ottaen soitinta tunnutaan pidettävän hyvänä soittimena, malli on ilmeisesti 70-luvun loppupuolelta. Nopeus ja käynnistysongemat ovat yli 30-vuotiaalle soittimelle tyypillisiä, mutta ne pitäisi saada korjattua annostelemalla kontaktispraytä alakautta.

Jotkut ovat myös vaihtaneet kondensaattoreita ja muita, mutta en lähde siihen ellei ole pakko. Rca-johdon voisi kuulemma vaihtaa parempilaatuiseen, mutta johto vaikuttaa ehjältä, joten olkoot paikoillaan.

Ortofon-äänirasia ei liene alkuperäinen ja neulan saatavuuskin on heikko. Tonarilta löytyisi luultavasti tarvikeneula, mutta halvin uusi äänirasia maksaa reilu 20 euroa, joten rasian vaihtokaan ei vie konkurssiin. Toisaalta, koska soitin osoittautui odotettua paremmaksi, taidan investoida pari kymppiä enemmän, sillä saa "legendaarisen" AT95E:n. Jälkimmäiseen voi myös nälän kasvaessa syödessä vaihtaa paremman neulan.  Myös ennestään tuttu Gradon edullinen Prestige Black voisi sopia, mutta Audio-technican kokeileminen kiinnostaa.

vanha ortofonin äänirasia äänirasiakelkassa
Ortofonin vanha M-sarjalainen joutaa eläkkeelle.

Kontaktispraytä, eikä rasioita saanut juhannuksena, joten soitin saa odotella hetken. Löytönä se oli kuitenkin ilahduttava. Ei maksanut mitään ja pienellä investoinnilla soinee taas kauniisti.

SL-23A:n rakenne on yksinkertainen ja se olisi helposti purettavissa. Hieman kävi mielessä maalata runko jollakin iloisella värillä, mutta saa nähdä viitsiikö ryhtyä moiseen.

Halvimmillaan tästä saisi soivan pelin noin 30 eurolla, mutta kyllä sitä pitää kunnioittaa japanilaista insinöörityötä hieman enemmän. Pääsee samalla vertailemaan, että miten pärjää saksalaiselle, tosin Dualissa on nyt asteen verran kovempi neula kuin AT95E.

Hieman kävi mielessä, että raaskiiko tästä edes luopua ja etsisin vielä kolmannen pelin. Mutta eipä tänne kahta soitinta sovi ja jokunen vuosi sitten päätin, että kun tulee uusi laite, vanha saa lähteä.

Jos vanhan levysoittimen kunnostaminen siis kiinnostaa, kannattaa valmistautua vaihtamaan ainakin neula ja mahdollisesti katkennut/haurastunut vetohihna. Levysoittimet ovat herkkiä laitteita, joten jonkun asteinen puhdistelu ja herkistely on yleensä myös tarpeen. Kannattaa kuitenkin kokeilla, että lautanen pyörii ja äänivarsi liikkuu herkästi, ennen kuin kantaa soittimen kotiin.

Kirppareilta ja kierrätyskeskuksista voi saada kelvollisen aihion kympeillä, mutta kannattaa tehdä myös löytöretki sukulaisten nurkkiin. Neulavikaisia soittimia näki takavuosina usein roska-astioiden liepeillä, mutta nykyään laitteita taas arvostetaan enemmän (tai vanhan soittimet on jo dumpattu roskiin aikoja sitten). Japanilaisten lisäksi kannattaa vilkuilla eurooppalaisia Thorenseja ja Dualeja, molemmat ovat olleet aikoinaan yleisiä merkkejä. Myös Bang&Olufsenia näkee silloin tällöin.

Jos räplääminen ei innosta, mutta mielii silti vintage-henkistä soittopeliä, kannattaa tutustua esimerkiksi Classic Audion valikoimiin. Vanha soitin voi olla samalla upea sisustusesine, erityisesti tanskalainen Bang&Olufsen tunnetaan designistään.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Jätä toki kommentti tai kysymys.