torstai 27. elokuuta 2015

Kyllä pyöräilijän kuuluukin hävetä

Meinasin jäädä alkuviikosta auton alle. Tai siis autoilija meinasi ajaa minun päälleni. Väistämisvelvollisuudesta ei ollut epäselvyyttä, mutta kyllä siitä vähän syyllinen olo jäi.

Olisin voinut katsoa tarkemmin, että tuleeko se auto sieltä vai ei ja väistää. Minuahan siinä olisi sattunut, eikä minulla ollut edes kypärää. Ilmankos hävetti.


vanha piirros pyöräilevästä perheestä
Polkupyöräilijät ovat suomalaisen liikennekulttuurin syöpä.

Lähes päivittäin luen sosiaalisesta mediasta, kun joku autoileva ihminen on pahoittanut mielensä, koska joku pyöräilijä on ainakin hänen mielestään rikkonut liikennesääntöjä. Tai ainakin ajanut liian kovaa. Autoilijat eivät pidä siitä, että joku rikkoo liikennesääntöjä tai kaahaa.

Kun kerron kulkevani pyörällä töissä, minulle heti kerrotaan, että millaisia törppöjä pyöräilijät ovat. Sen takia ei myöskään pidä rakentaa lisää pyöräteitä eikä pyöräkaistoja, koska pyöräilijöitä pitää kollektiivisesti rankaista. Tämä siinäkin tapauksessa, että kukaan ei ole edes nähnyt miten minä yksilönä ajan pyörällä.

Olen autoilijana saanut kahdet ylinopeussakot. Olen siis rikkonut lakia, saanut siitä rangaistuksen ja olen vielä rikoksen uusijakin. Tästä minua ei ole koskaan paheksuttu, vaikka olen asiasta kertonut avoimesti. Jotkut jopa tapaavat kehuskella ylinopeuksillaan ja muilla toimenpiteillä, jotka luettaisiin lain mukaan törkeäksi liikenteen vaarantamiseksi. Tosin ei sitä julkisesti kukaan myönnä.

Eräässä kesätyöpaikassani esimieheni ajoi firman autolla sellaista ylinopeutta, että kortti lähti saman tien kuivumaan. En muista, että sitä olisi mitenkään paheksuttu. Lähinnä kai vittuiltiin, sehän vituttaa kun kortti lähtee ja silloin on hyvä kiertää lisää veistä haavassa.

Olen kuulunut liikenteen pahimpaan riskiryhmään, juuri kortin saaneisiin nuoriin miehiin. Paheksuttiinko minua silloin siitä, että olin juuri kortin saanut nuori mies, kerrottiinko minulle millaisia törppöjä me juuri kortin saaneet nuoret miehet olemme. No mitäs luulisitte?

Pyöräilijät tuntevat väistämissäännöt kehnosti, se on erinomaisen totta. Mutta Liikenneturva muistuttaa, että eivät niitä sääntöjä tunne autoilijatkaan. Yleisradio uutisoi asiasta viime vuonna ja Iltasanomat viimeksi tänään.

Pyöräilijä ja autoilija eroavat muutamissa seikoissa. Pyöräilijällä ei tarvitse olla ajokorttia, mutta useimmilla autoilijoilla on voimassa oleva, laillinen ajokortti. Luulisi siis autoilijoiden tietävän pyöräilijää paremmin. Kuitenkin Poliisin tilastojen mukaan 2/3 onnettomuuksista on autoilijoiden syytä. Eikö ajokorttikoulutuksemme ole riittävää, vai eikö säännöistä vain piitata?

Pyöräilijä väistää aina.

Mutta kun ei väistä, ainakaan lain mukaan. Itsekin olin ylittämässä tietä, jolle autoilija oli kääntymässä, eli autoilija oli väistämisvelvollinen. Poliisi on useasti kehoittanut pyöräilijöitä luopumaan oikeuksistaan oman turvallisuutensa takia. Ehkä autoilijat lasketaan jo menetetyiksi tapauksiksi. Liikenneuutisissakin autoilijoiden töppäilyt tuntuvat olevan vain tilastoja (ellei joku kuole).

Lopetin autoilun 2009 ja pari vuotta myöhemmin vaihdoin taloudellisista syistä vaihdoin bussin kokonaan pyörään. Sen jälkeen minusta, entisestä ammattikuskista, on tullut liikenteen hylkiö. Saan vihat päälleni ilman, että olen edes itse tehnyt mitään (tai ainakaan jäänyt siitä kiinni). Pyöräilijöitä saa vapaasti paheksua, ilmeisesti pyöräilijänä minun pitäisi hävetä pahoja kollektiivisia tekojamme.

Surkuhupaisinta asiassa on se, että herrasmiesautoilijat eivät juurikaan syyllisty pyöräilijöiden mollaamiseen. Asialla ovat useimmiten samat teiden sankarit, jotka ilman omatunnon tuskia posottavat ylinopeutta ja lörpöttelevät samalla puhelimessa. Valoista mennään vanhoilla vihreillä, hyvin ehtii. Renkaatkin ovat niin uudet, että pinta ei ole ehtinyt kasvaa.

Ja tästä päästäänkin toiseen eroon autoilijan ja pyöräilijän välillä. Jos pyöräilijä töppää, yleensä häntä itseään sattuu. Jos autoilija töppää, pyöräilijään sattuu taas. Pahimmassa tapauksessa autoilijan virhe, piittaamattomuus tai tahallinen teko voi surmata pyöräilijän. Tai jalankulkijan. Tai moottoripyöilijän. Tai toisen autoilijan. Pyöräilijään verrattuna autoilija käyttää tappavaa voimaa ja muuhun liikenteeseen pitäisi suhtautua sen mukaisesti.

Miksi minua siis hävettää kun olen liikenteessä pyörällä ja meinaan jäädä jonkun alle? Kun ajan autoa, teen virheen ja joku tööttää, minua harmittaa vietävästi, sehän oli vain vahinko. Luuleeko se olevansa parempi kuski? Itse en tööttää, koska pelkään tieraivoa, mutta ajattelen siitä toisesta kuskista niin pahoja ajatuksia, että teen sellaista vain autoillessa.

Kyllä pyöräilijätkin harmittavat minua kun ajan autoa, mutta ei missään määrin niin paljon kuin muut autoilijat. Autokoulussa minulle opetettiin, että aina pitää katsoa, tuleeko pyöräilijöitä. Opetettiin myös, että koskaan ei saa ajaa päälle. Ne olivat hyviä oppeja. Taskuparkkia ei opetettu, mutta eipä sillä enää ole väliä.

Autoilijoissa on myös kolmas eriävä piirre. Autoilijat ovat liikenteen epäsolidaarisin ryhmä, ne kun eivät oikein tule toimeen edes keskenään. Autoilijoilla on kollektiivinen yhteishenki vain silloin kun autot ovat parkissa.

Suomalaisessa liikennekulttuurissa on paljon ikäviä piirteitä ja korjattavaa. Pyöräilijät eivät ole ongelmista suurin, mutta vain heitä on lupa paheksua julkisesti.

Kirjoittaja on entinen ammattikuski, harrasteautoilija ja nykyinen työmatkapyöräilijä.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Jätä toki kommentti tai kysymys.