maanantai 21. maaliskuuta 2016

Tarvikeosia puhelimeen?

Nykyisissä älypuhelimissa on iso, yleensä lasinen näyttö, joka hajoaa herkästi. Akku saattaa kaivata vaihtamista parin vuoden jälkeen, joskus jopa nopeammin. Liittimet ja nappulat voivat ottaa itseensä kovassa käytössä. Mikäli puhelimella on vielä muuten elinikää jäljellä, se saattaa kuitenkin kannattaa korjata.

tyhjenevän akun symboli
Kun akku tekee kuolemaa, kiusaus
halpaan tarvikeosaan on suuri.

Nimettömän tarvikeosan saa usein reippaasti halvemmalla kuin alkuperäisosan, varsinkin Applen laitteisiin, mutta vastaako tarvikeosa laadultaan alkuperäistä?

Halpisosista on ihmisillä monenlaista kokemusta, hyvän osan saaminen tuntuu kuitenkin olevan arpapeliä. Nimettömiä osia valmistavaa tahoa ei maineen menetys huolestuta ja laadunvalvonta on mitä on. Tarvikeosien vaihtelevan laadun opin tuntemaan jo aikoinaan autojen kanssa touhutessani. Joskus sai hyvää tavaraa ja joskus täysin kelvotonta.

Osa voi kyllä olla jopa samalta tehtaalta kuin alkuperäinen, mutta täyttääkö se samat kriteerit ja ovatko käytetyt materiaalit samoja? Entä mitä tapahtuu osille, jotka eivät täytä alkuperäisosalle asetettuja laatuvaatimuksia? Alkuperäisenä myytävä osa voi olla kakkoslaatua tai silkka väärennös.

Esimerkiksi näyttöpaneeli voi olla väritoistoltaan kalpea varjo alkuperäisestä tai uusi nappula ei kestä kovin kauaa ennen kuin hajoaa uudestaan. Jopa alkuperäiset akut voivat pullistua tai räjähtää, mutta halvan tarvikeosan kanssa riski on isompi.

Puhelimiin on päätynyt väärennettyjä osia jopa laitevalmistajan hyväksyltyltä kumppanilta. Tässä tapauksessa akusta puuttuivat turvallisuuden kannalta olennaiset ylipaineventtiili ja suojapiiri.

Oman iPhoneni akku on alkanut osoittaa uupumisen merkkejä 2,5 vuoden jälkeen. Vaikka puhelimella on päivityksiä edessä luultavasti vielä hyvän tovin, ei laitteen arvo ole enää parhaimmillaankaan kuin vajaa pari sataa ja alkuperäisakku tuntuu siihen nähden hintavalta.

En myöskään ole erityisen innostunut laitteen purkamisesta omin pikku kätösin, vaikka iFixitistä löytyykin hyvät ohjeet. iTapsa vaihtaisi akun 49 eurolla. iTapsa on toiminut alalla jo hyvän aikaa, joten vaikka tarvikeosia käyttävätkin, osaavat luultavasti hankkia riittävän laadukkaita varaosia. 

Toinen vaihtoehto olisi tietysti siirtää ongelma jollekin muulle ja pistää puhelin kiertoon, iPhone menee kyllä kaupaksi akkuvikaisenakin. iPhone 5S ei tosin vielä varsinaisesti huuda pääsyä vaihtoon, ohjelmat pyörivät mukavasti, kameraa ei tarvitse vieläkään hävetä ja päivityksiäkin pitäisi tosiaan olla vielä luvassa. Tosin iPhone SE julkaistiin tänään, mutta pitää katsella, mihin hinta lopulta asettuu...

Sinänsä on mukavaa, että varaosia saa vielä vanhempiinkin laitteisiin, iTapsa huoltaa vielä "ikivanhaa" iPhone nelostakin. Näin laitteiden elinkaari pitenee. Toki älypuhelin lienee tällä hetkellä yksi nopeiten vanhenevista kapineista mitä kaupasta saa. Erityisesti halvat Android-laitteet voivat vanheta nopeasti käsiin, kun päivitykset loppuvat jopa heti alkuunsa.

Mikäli haluaa puhelimestaan pitkäaikaisen kumppanin, kannattaakin valita tehokas laite, jolle on luvassa päivityksiä vuosiksi eteenpäin. Itse en missään nimessä ostaisi laitetta minkä ei voi olettaa saavan päivityksiä vähintään kolmea vuotta eteenpäin. Päivittämättömän laitteen käyttö on riskipeliä.

Kaapeleissakin taidan kokeilla taas tarvikelaatua, saatoin hukata parhaan Lightning-kaapelini (en ole ainakaan toistaiseksi löytänyt sitä) ja niitähän ei voi muutenkaan olla koskaan liikaa. Clas Ohlssonilta ostettu Belkinin kaapeli osoittautui säädyttömäksi rimpulaksi, mutta Ankerin kaapeleita kehutaan kovasti. Hinta on puolet Applen omasta ja ei alkuperäiskaapelikaan ole maailman kestävimmän maineessa.

Tarvikeosien kanssa touhutessa kannattaakin muistaa, että ihan halvimpaan ei kannata sortua vaan etsiä hyvämaineinen tuote. Näin voi saada puhallettua uutta elämää vanhempaankin laitteeseen . Mutta jos käy huono tuuri, menettää rahansa, hermonsa ja jopa laitteensa.

lauantai 19. maaliskuuta 2016

Huawei E5186 4G-reititin

ZTE:n nettitikun ja "Dark Knigthtin", eli Asus DSL-N55U:n yhteiselämä ei sittenkään sujunut ruusuisesti. Huaweilta oli onneksi tullut uusi malli, joten lähdin Sonera-kauppaan vähän kyselemään. Kotiin tulin uuden laitteen kanssa.

huawei 4G-modeemi hyllyssä
E5186 sopii paremmin taka-alalle kuin paraatipaikalle.

En ihan kauheasti siedä tökkiviä systeejä. Jos laite ei toimi halutulla tavalla, se täytyy vaihtaa sellaiseen joka toimii. ZTE:n tikun käyttöönoton jälkeen ip-osoite oli hukassa milloin miltäkin vehkeeltä. Koskaan ei kuitenkaan kaikilta, joten asiaa sai hetken ihmetellä.

Minulla on jonkun verran kokemusta Huawein aikaisemmista "pupunkorvamalleista". Niistä puuttui kerrostalokäytössä tärkeä 5 gigahertsin verkko. Kuuluvuus ei ole myöskään ollut kovin kummoinen, wifipuolessa on siis menty siitä missä aita on matalin.

Wifillä on väliä.


Ihmisillä on nykyään paljon laitteita jotka käyttävät wifiä. Kännykät, tabletit ja läppärit läppärit käyttävät luonnollisesti yleensä wifiä, mutta esimerkiksi älytelevisiot ja jopa jotkut jääkaapit haluavat myös kytkeytyä verkkoon.

Hyvälaatuisen wifitukiaseman merkitystä ei aina ymmärretä, ajatellaan että nettiyhteys tökkii ja syytetään palveluntarjoajaa, vaikka vanha tukiasema huutaa armoa pölyisessä kolossaan.

Kerrostaloasunnossa voi myös hyvin näkyä toista kymmentä wifiverkkoa. 2.4 gigahertsin taajuus menee silloin helposti tukkoon ja kannattaa siirtyä käyttämään 5 GHz -verkkoa. Sen kantama on lyhyempi, mutta siirtonopeus suurempi ja taajuudella riittää tilaa useammille käyttäjille.

Monet uudet laitteet myös tukevat uusinta AC-standardia, mutta yleisemmällä N-standardillakin pärjää kyllä kotikäytössä mainiosti. Mikäli tukiasemasi ei tunne uusia standardeja, vaan käyttää ikivanhaa G:tä, kannattaa ehkä kipaista kauppaan heti kun tämä juttu on tullut luettua...

Toimivaan sisäverkkoliikenteeseen tarvitaan siis laadukas laite, josta löytyy ainakin kerrostalokäytössä 5 GHz -ominaisuus.

Miksi joskus kannattaa ostaa kallis tuote – Sulantoblog

Huawei E5186

E5186:n saa edullisimmin operaattoriväreissä
olevassa pakkauksessa.

E5186 on samanlainen mattavalkoinen pyöreäkulmainen laite kuin edeltäjänsäkin. Se on suunniteltu asennettavaksi pystyasentoon eikä paikkaa seinäkiinnitykselle ole. Asennuvaihtoehtoja on siis tasan yksi. Laite ei ole niin ruma, että se tekisi mieli piilottaa kaappiin, mutta ei sitä kovin esillekään haluaisi laittaa.

Soneran sivuilta löytyy pitkä listaus erilaisia teknisiä tietoja jotka eivät kerro taviskuluttajalle mitään kovin olennaista. Laitteesta löytyy 4 kappaletta nopeita Gigabit ethernet -portteja ja yksi usb-portti, johon voi kytkeä esimerkiksi ulkoisen kovalevyn. Itse otan siitä virran Nanoleaf Smarter Hub -tukiasemalle.

Laitteessa on kaksi antenniliitintä ja vaikka sitä ei esimerkiksi Soneran sivuilla sanotakaan (elleivät lisää, laitoin palautetta huonoista tuotetiedoista), mukana tulevat "pupunkorvat" eli 2 kpl valkoisia, littanoita antenneja. Missään asiaa ei kerrota, mutta ne lienevät mobiiliverkon antenneja, eli kuuluvuutta voi parantaa  hankkimalla järeämmät antennit.

Tiedonsiirtonopeuslupaukset ovat muhkeat, käytännössä laite antaa sen, mitä verkosta irtoaa. Huippunopeuksia tosin taitaa kaivata vain ahkera warettaja, esimerkiksi Netflixin hd-streamaus hoituu hyvin alle 10 megan nopeudella.

E5186 eroaa edeltäjistään erityisesti wifin puolesta. Wifi on siirretty nykyaikaan ja laite tukee sekä 5 GHz -taajuutta, että uutta AC-standardia (joka itseasiassa toimii vain 5 GHz -taajuudella). Soneran myynti-ihmiset kehuvat laitetta vuolaasti, eikä sitä foorumeillakaan ole kauheasti haukuttu.

Kehuista huolimatta tieto siitä, löytyykö laitteesta dual band -ominaisuus, ei meinannut löytyä kissojen eikä koirienkaan kanssa. Lopulta tieto löytyi erään verkkokauppiaan sivulta. Dual band tarkoittaa sitä, että 2.4 GHz ja 5 GHz -verkot voidaan luoda samaan aikaan. Tämä on tärkeä ominaisuus, sillä kaikki laitteet eivät jostain syystä vieläkään tue 5 GHz -taajuutta, esimerkkinä Playstation 4 -pelikonsoli.

Laitteen käyttöönotto oli helppoa. Sim-kortista piti repiä reunus irti, eli kannattaa varmistaa, sopiiko oma kortti laitteeseen ilman saksia.

Käyttöliittymä ei ole kaunis, mutta selkeä. Asuksen runsaista säätömahdollisuuksista voi vain haaveilla, mutta peruskäyttäjä tekee tuskin muuta kuin vaihtaa wifin nimen ja salasanan. Kaikki eivät vaivaudu edes nimeämään verkkoaan.

Suurin puute on mahdollisuus asettaa ip-osoite kiinteäksi modeemin asetuksista. Tosin ainakin PS4: PS Network tuntuu toimivan hyvin ilman porttiohjauksia ja konsoli näyttää NAT2:sta.. Soneran myyjän mukaan kannattaa käyttää Demilitarized Zonea (DMZ) PS4:n kanssa, mutta en ole kovin innokas verkkopelaaja, joten jätin asetukset koskamatta.

Nyt viikon käytön jälkeen E5186 vaikuttaa ihan pätevältä laitteelta. Tosin verkon kantavuutta ei 26 neliön asunnossa pääse kovin hyvin testaamaan, kaikki laitteet saavat kuitenkin täyden kuuluvuuden molemmilla taajuuksilla.

download 42 upload 17,5 ping 21
4G:n vauhti riittää hyvin kotikäytössä.

Ping on läppärillä reilu 20 millisekuntia, eli ei pääse valittamaan siitäkään. Nopeutta tulee sen verran kuin Sonera antaa. Vanhoihin malleihin verrattuna wifi on nyt vihdoin nykypäivän vaatimusten tasolla.

Operaattorien kaupoista laite irtoaa alle 200 eurolla, mutta muualla se maksaa enemmän. Ihan halvasta laitteesta ei siis ole kyse. 4G-tikkuja saa alle satasella ja perinteiset adsl-modeemit maksavat halvimmillaan kymppejä. Halvalla ei kuitenkaan aina saa hyvää, esimerkiksi halvat adsl-modeemit on yleensä kyhätty halvoista komponenteista, joiden elinikä ei ole kovin pitkä

Toivottavasti E5186 ajaa asiansa monta vuotta ilman murheita. Nämä ovat laitteita, jotka toivoisi voivansa vain unohtaa. Mutta mikäli ongelmia alkaa ilmetä, kannattaa tutkia, että mikä ne aiheuttaa ja  poistaa ongelmien lähde.

Toki jos syyksi paljastuu kehno nettiyhteys, ei välttämättä ole mahdollista tehdä asialle mitään. Itse  kärsin viime vuonna huonosta laajakaistasta ja 4G:stäkään ei ollut iloa, kunnes sitten Sonera rakensi uuden tolpan naapuriin ja johan data kulkee taas.

Kannattaa kuitenkin muistaa, että modeemi on usein se laite, joka toimii linkkinä sinun ja maailman välissä, jos se ahdistaa, ei data kulje. Ja huono wifi voi myös ajaa ihmisen hermoromahduksen partaalle.

edit: lisätty lisätietoja antenneista


torstai 17. maaliskuuta 2016

Yksilö vai massaa

Monet perustelevat asioita terhakkaasti sillä, että itse ovat tiettyä mieltä – minäkin usein. On kuitenkin hyvä muistaa, että yhden yksilön mielipiteellä on sangen vähän merkitystä. Massojen liikkeitä taas seurataan tarkasti.

joukko ihmisten silhuetteja
Massasta on vaikeampi erottua kuin uskoisikaan.

Jos minä nyt kirjoittaisin mielipidettäni monisanaisesti prustellen blogitekstin, että Hesburgerin majoneesi on pahaa, mitä tapahtuisi. Pari kaveriani ehkä peukuttaisi sitä Facebookissa ja kolmas kommentoisi, että hänkään ei voi ymmärtää, miksi joku laittaa suuhunsa tuota niljakasta ihraa.

Kirjoituksesta huolimatta Salmelan Hessun pankkitili lihoaisi samaa tahtia riisillä kuorrutettuja ranuja suupielet rasvassa massuttavan asiakkaansa kanssa. Yhden, tai edes parin kolmen ihmisen mielipide ei paljoa maapallon akselia kallista.

rokkitähden sileutti
Toisia kuunnellaan enemmän.

Mielipidevaikuttaja


Mielipiteiden maailmassakaan kaikki eivät ole saman arvoisia. Vaikka sata ihmistä lukisi blogikirjoitukseni ja lopettaisi hesessä syömisen, Hessu joutuisi siltikään etsimään naskalia tehdäkseen vyöhönsä uuden reiän.

Mutta jos Madonna päättää laittaa alushousut päälihousujen päälle, se voikin olla ensi kesän muotivillitys. Jos naapurin Tiina tekisi niin, hänelle luultavasti määrättäisiin lääkitys.

Minun mielipiteeni


Sanonta mielipiteen ja erään ruumiinosan yhteneväisyydestä ei ole ihan tuulesta temmattu. Ollakseen mielipidevaikuttaja, ei riitä, että omasta mielestään on oikeassa. On myös eduksi, että mielipide on edes vähän keskimääräistä parempi ja poikkeaa valtavirrasta.

Esiintyvä taiteilija


Jos haluaa mielipiteensä kuuluviin, se on osattava perustella, oikealla tavalla ja oikeille ihmisille. Tämän takia esiintymistaitoisista ihmisistä tulee helpommin mielipidevaikuttajia, he osaavat ottaa yleisönsä. 

Kannattaa myös aina muistaa, että se oma mielipide voi olla enemmistön mielestä väärä. Esimerkiksi jos suurieleisesti kirjoittaa Facebookkiin, että Pasila on ihan paska sarja, on hyvä muistaa, että se on suosittu sarja jolla on vankka fanikunta.

Sitten siinä käykin niin, että enemmistö on sitä mieltä, että olet typerä moukka, joka ei vain ymmärrä älykästä satiiria.

Minä, yksilö


Nyky-yhteiskunta korostaa yksilöllisyyttä. Jokainen mainosalalla oleva tietää, että vaikka ihmisiä pitää käsitellä massoina, heistä pitää puhua yksilönä. Mainoskirje tehoaa paremmin kun se alkaa "Hei Ville...".

Minua tuollaiset mainoskirjeet enimmäkseen ärsyttävät, mutta sillä ei ole mitään väliä, sillä ne uppoavat massoihin kun kuuma veitsi voihin. Yliopistolta muistan joltain kurssilta sen, että mittaustuloksissa poikkeavat hajaosumat kannattaa poistaa, sillä ne ovat joko merkityksettömiä tai mittausvirheitä.

En minä sentään ihan mittausvirhe ole, mutta yksittäinen mielipiteeni on merkityksetön niin kauan kuin mainoksia räätälöidään suurille joukoille. Toki erityisesti netissä meitä pystytään käsittelemään aina vaan yksilöllisemmin.

Tästä saamme kiittää erityisesti sitä, että netissä haluamme kaiken ilmaiseksi mainostajien maksaessa laskut. Yksityisyyshän siinä vähän menee, mutta pääasia että voi googlettaa ja facettaa ilmaiseksi.

Kun pyrkii kohti yksilöllisyyttä ja huutaa mielipidettään koko maailmalle, kannattaa pohtia, että kuunteleeko maailma. Ja miten sen saisi kuuntelemaan. Siihen ei riitä, että on yksi persereikä muiden joukossa.

Mainosalalla olen oppinut, että asioita pitää pyrkiä katsomaan myös muiden kantilta kuin vain omaltaan. Mainoksen tekijät ovat harvemmin itse kohderyhmää. Pyrin soveltamaan tätä myös muussa elämässä, mutta ei se aina onnistu, eivät kaikki mainoksetkaan aina toimi.

maanantai 14. maaliskuuta 2016

Teistä tulee vielä jotakin

Viikonloppuna kaivauduin ensin isovanhempieni menneisyyteen ja sitten myös omaani. Isäni oli löytänyt varaston periltä tavaroitani sisältävän laatikon, jota ei ollut avattu sitten vuosituhannen vaihteen. Kostuneiden papereiden ja vuotaneiden pattereiden keskeltä löytyi myös iso kasa muistoja.

Ihan rehellisesti voin sanoa, että suurin osa laatikon sisällöstä päätyi nyt roskiin, mutta talteen jäi muun muassa arkullinen markkoja, luokkasormus ja partiossa aikoinaan saamani ansiomerkki.

hopeinen sarven muotoinen ansiomerkki
Partiolippukunta Halikon Sinisten hopeasarvi

Vaikka sitä ei kuulemma nykyään kovin helpolla uskokaan, olin ennen aktiivinen partiolainen. Solmujen teko ei koskaan oikein sujunut, mutta kunnostauduin erityisesti iltaohjelmien kehittelyssä, niin kirjoittajana, näyttelijänä kuin lavastajanakin.

Laatikossa oli myös vanhoja kolmen ja puolen tuuman levykkeitä ja sanelukoneen nauhoja noilta ajoilta. Ne jätin kuitenkin sen tarkemmin tutkimatta. Muutamat paperit olivat kuitenkin kiinnostavia.

Erityisesti eräs kiitoskirje onnistuneesta tapahtumasta herätti muistoja. Nykyäänhän saa harvoin palautetta mikä jäisi mieleen, mutta tuolloin oli eräällä johtajalla tapana muistaa meitä hyvinkin monisanaisesti.

Tuolloin olimme sangen nuoria, elettiinhän 90-luvun loppupuolta, Nokiakin oli vasta nousemassa kirkkaimpaan kukoistukseensa. Kiitoskirjeen alkupuolella oli lause, jota en nyt muista ulkoa, koska paperi jäi saloon, mutta sisällöltään se oli jotakuinkin sellainen, että meistä kaikista tulee vielä jotakin. Se pisti miettimään.

Minulla on suhteellisen hyvä muisti, tilanteet ja tunnelmat voivat palata vuosienkin jälkeen mieleeni melko eloisina. Toki yksityiskohdat vuosien saatossa haalistuvat. Mutta muistan edelleenkin, että meillä oli suhteellisen tiivis ryhmä.

Tuolloin elettiin nousukautta ja meillä oli vielä opiskelut edessä. Lähes kaikki tuosta nimenomaisesta porukasta ovat tainneet suorittaa korkeakoulututkinnon, minua tietenkin lukuunottamatta. Minultahan jäivät luvut kesken aikoinaan. Tuohon aikaan taisin vielä elätellä toiveita kunniakkaasta elämästä Nokian insinöörinä.

Suurinta osaa tämän kirjeen saaneista en ole nähnyt vuosiin ja sen kirjoittajaankin törmäsin viimeksi ihan ohimennen kauppakeskuksessa. En tiedä, onko kenestäkään tullut mitään erityisen suurta, mutta ihmiset ovat menestyneet. Toiset vähemmän, toiset enemmän.

Itse ehkä vähemmän, tuskin olisin tuolloin uskonut, jos joku olisi sanonut, että päädyn asumaan kerrostaloyksiöön ja työkseni hakkaan copypastea ja kiroilen paskoja briiffejä. Mutta onhan tässä vielä elämää edessä, ehkä suuruus antaa vielä odottaa itseään.

Mietin, että olisipa hauska nähdä nuo ihmiset, lukea kirje ja keskustella, mihin kukakin on päätynyt ja mitä kautta. Mutta tuntuisivatko joskus ennen niin tutut ihmiset vierailta. Joskus tuntuu, että eläisi täysin eri planeetalla kuin vanhat ystävänsä ja tuttavansa. Kun kuulumiset on vaihdettu, seuraisiko painostava hiljaisuus.

Joskus sitä tuntuu vieraantuneen jopa itsestään. Tähän on tultu, mutta sen verran vauhdilla tultiin, että ei muista, että millä ja mitä kautta. Tuntuukin, että kaikki muistot ovat vuosien takaa. Vanhat hyvät ajat. Tai eivät ne mitään hyviä aina olleet, mutta jäivät kuitenkin mieleen.

Vanhat muistot ovat kuin c-kasetti. Mielen sopukoissa ne soivat kirkkaasti, mutta nauhurissa kulunut nauha soi vaimeasti valittaen. Joskus se vain silti tekee mieli laittaa soimaan.

Ja loppuun vielä kuva muutamasta löydöstä:

Jonnet ei tajuu

maanantai 7. maaliskuuta 2016

Miksi aina on aikaa tehdä väärin?

Itse tuppaan olemaan nykyään sen verran kiireinen, että haluan tehdä asiat oikein ja nopeasti. Siksi perehdyn, opettelen ja luen jopa ohjeita. Monilla tuntuu kuitenkin olevan niin ruhtinaallisesti aikaa, että asioita voi veivata, vääntää, kääntää ja vielä vähän kiukutellakin päälle kun ei suju.

polkupyöräilyä opettelevia naisia
Elämä ei ole pelkkää polkupyörällä ajoa.

Itselläni on sellainen tapa, että jos en osaa tehdä jotain, otan selvää ja opettelen. Jos se ei onnistu, etsin jonkun joka osaa. Perehtyminen vie aina hetken aikaa ja vaatii vähän vaivaa, mutta yleensä myöhemmin aikaa säästyy reippaasti kun hommat sujuvat.

Jos oikein innostun, niin saatan vielä asian tultua tutuksi pohtia, että voisiko tämän sittenkin tehdä vieläkin paremmin. Jos joku asia ei toimi haluamallani tavalla, otan selvää, miksi se ei toimi. Jos sen ei kuulukaan toimia, en jää hakkaamaan päätäni seinään, vaan etsin jonkun toisen, sopivamman ratkaisun.

vasara ja saha
Jokaiseen työhön löytyy yleensä oikea työkalu.

Mikäli tarvitsee vasaran, ei välttämättä kannata ottaa käteensä kirvestä. Kirveen hamarallakin saa toki hakattua naulan seinään, mutta ei ollenkaan yhtä kätevästi kuin vasaralla. Ja jos kirves on sellainen muovivartinen Fiskars, yleensä se menee rikki kun sen väärällä päällä aikansa naputtelee.

Työssäni olen oppinut, että alkutöissä ei kannata fuskata jos on kiire tai muuten vaan laiska luonteeltaan. Esimerkiksi jos en InDesignissä tee heti alkuun tyylejä ja sivupohjia kuntoon, homma kyllä kostautuu jossain vaiheessa. Yleensä juuri silloin kun on kovin kiire.

Monilla ei kuitenkaan ole niin kiire, että kannattaisi perehtyä vaikkapa päivittäisiin työkaluihinsa. Kun on aikaa, niin samat virheet voi tehdä päivästä toiseen. Ja siinä saa hyvää hyötyliikuntaa, kun hyppii raivosta ja uhoaa heittävänsä pelit ja vehkeet seinään.

Ja toisaalta, miksi opetella itse kun useimmiten voi pyytää jotain toista tekemään. Moni kysyy "Voisitko tehdä tämän minulle, minä en osaa.", kun oikea kysymys olisi "Voisitko näyttää minulle miten tämä tehdään, osaan sitten ensi kerralla.".

Esimerkiksi mainostoimistoissa ei saisi missään nimessä jumittua paikalleen, ohjelmat päivittyvät, asioita ja ilmiöitä tulee ja menee. Työntekijöiden osaaminen ei kuitenkaan tunnu olevan tärkeää edes työnantajille, vaikka osaava työntekijä on tuottava työntekijä.

Puhutaan elinikäisestä oppimisesta, mutta se ei tunnu aina kiinnostavan edes nuoria. Tosin se ei ole ihme maassa, missä väitetään olevan maailman paras koulutus, mutta meillä on alle 30-vuotiaita korkeakoulutettuja, jotka hädin tuskin osaavat käyttää tekstinkäsittelyohjelmaa.

Perus atk-taidot ja toimisto-ohjelmistojen käyttö ovatkin sellaisia asioita, että hyvin monessa paikkaa odotetaan niiden osaamista, mutta mikään taho ei ole halunnut ottaa todellista vastuuta siitä, että ihmisiltä sellaiset taidot löytyisivät.


tanssija
Ei tanssikaan harjoittelematta suju.

Mutta ei hätää, onneksi jokaisella on vielä mahdollisuus oppia. Joskus pitää vain ensin oppia oppimaan. Se lähtee siitä, että seuraavan kerran kun joku asia ei suju, sanoo itselleen "Minäpä nyt otan tästä selvää, tutkin ja opettelen, sujuu sitten paremmin ensi kerralla".

Jos ei kuitenkaan selviydy omin avuin, pyytääkin opettamaan, ei auttamaan. Jos hakkaa niitä nauloja sillä kirveellä, voi miettiä, että menisikö tämä homma paremmin jollain muulla välineellä. Moni ikävä asia muuttuu mukavaksi kun on oikeat välineet (paitsi siivoaminen).

Kaikki me opimme, kunhan vain haluamme. Ja mitä enemmän oppii, sitä paremmaksi siinä tulee. Minäkin olin ennen se, joka aina kysyi apua, nyt sitä tullaan kysymään minulta.

Kuvat tälläkin kertaa: openclipart.org