torstai 17. maaliskuuta 2016

Yksilö vai massaa

Monet perustelevat asioita terhakkaasti sillä, että itse ovat tiettyä mieltä – minäkin usein. On kuitenkin hyvä muistaa, että yhden yksilön mielipiteellä on sangen vähän merkitystä. Massojen liikkeitä taas seurataan tarkasti.

joukko ihmisten silhuetteja
Massasta on vaikeampi erottua kuin uskoisikaan.

Jos minä nyt kirjoittaisin mielipidettäni monisanaisesti prustellen blogitekstin, että Hesburgerin majoneesi on pahaa, mitä tapahtuisi. Pari kaveriani ehkä peukuttaisi sitä Facebookissa ja kolmas kommentoisi, että hänkään ei voi ymmärtää, miksi joku laittaa suuhunsa tuota niljakasta ihraa.

Kirjoituksesta huolimatta Salmelan Hessun pankkitili lihoaisi samaa tahtia riisillä kuorrutettuja ranuja suupielet rasvassa massuttavan asiakkaansa kanssa. Yhden, tai edes parin kolmen ihmisen mielipide ei paljoa maapallon akselia kallista.

rokkitähden sileutti
Toisia kuunnellaan enemmän.

Mielipidevaikuttaja


Mielipiteiden maailmassakaan kaikki eivät ole saman arvoisia. Vaikka sata ihmistä lukisi blogikirjoitukseni ja lopettaisi hesessä syömisen, Hessu joutuisi siltikään etsimään naskalia tehdäkseen vyöhönsä uuden reiän.

Mutta jos Madonna päättää laittaa alushousut päälihousujen päälle, se voikin olla ensi kesän muotivillitys. Jos naapurin Tiina tekisi niin, hänelle luultavasti määrättäisiin lääkitys.

Minun mielipiteeni


Sanonta mielipiteen ja erään ruumiinosan yhteneväisyydestä ei ole ihan tuulesta temmattu. Ollakseen mielipidevaikuttaja, ei riitä, että omasta mielestään on oikeassa. On myös eduksi, että mielipide on edes vähän keskimääräistä parempi ja poikkeaa valtavirrasta.

Esiintyvä taiteilija


Jos haluaa mielipiteensä kuuluviin, se on osattava perustella, oikealla tavalla ja oikeille ihmisille. Tämän takia esiintymistaitoisista ihmisistä tulee helpommin mielipidevaikuttajia, he osaavat ottaa yleisönsä. 

Kannattaa myös aina muistaa, että se oma mielipide voi olla enemmistön mielestä väärä. Esimerkiksi jos suurieleisesti kirjoittaa Facebookkiin, että Pasila on ihan paska sarja, on hyvä muistaa, että se on suosittu sarja jolla on vankka fanikunta.

Sitten siinä käykin niin, että enemmistö on sitä mieltä, että olet typerä moukka, joka ei vain ymmärrä älykästä satiiria.

Minä, yksilö


Nyky-yhteiskunta korostaa yksilöllisyyttä. Jokainen mainosalalla oleva tietää, että vaikka ihmisiä pitää käsitellä massoina, heistä pitää puhua yksilönä. Mainoskirje tehoaa paremmin kun se alkaa "Hei Ville...".

Minua tuollaiset mainoskirjeet enimmäkseen ärsyttävät, mutta sillä ei ole mitään väliä, sillä ne uppoavat massoihin kun kuuma veitsi voihin. Yliopistolta muistan joltain kurssilta sen, että mittaustuloksissa poikkeavat hajaosumat kannattaa poistaa, sillä ne ovat joko merkityksettömiä tai mittausvirheitä.

En minä sentään ihan mittausvirhe ole, mutta yksittäinen mielipiteeni on merkityksetön niin kauan kuin mainoksia räätälöidään suurille joukoille. Toki erityisesti netissä meitä pystytään käsittelemään aina vaan yksilöllisemmin.

Tästä saamme kiittää erityisesti sitä, että netissä haluamme kaiken ilmaiseksi mainostajien maksaessa laskut. Yksityisyyshän siinä vähän menee, mutta pääasia että voi googlettaa ja facettaa ilmaiseksi.

Kun pyrkii kohti yksilöllisyyttä ja huutaa mielipidettään koko maailmalle, kannattaa pohtia, että kuunteleeko maailma. Ja miten sen saisi kuuntelemaan. Siihen ei riitä, että on yksi persereikä muiden joukossa.

Mainosalalla olen oppinut, että asioita pitää pyrkiä katsomaan myös muiden kantilta kuin vain omaltaan. Mainoksen tekijät ovat harvemmin itse kohderyhmää. Pyrin soveltamaan tätä myös muussa elämässä, mutta ei se aina onnistu, eivät kaikki mainoksetkaan aina toimi.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Jätä toki kommentti tai kysymys.