perjantai 29. heinäkuuta 2016

Särmä Classic nilkkavarsikengät Mk. II

Kaappiin oli jo kertynyt monenlaista rättiä ja muuta retkeilyyn kelpaavaa, mutta luontoon (tai luontoon verrattavaan paikkaan) lähtemisen esteenä oli vielä hyvien kenkien puute. Kolmensadan Goretexit eivät oikein tuntuneet omaan makuun sopivilta ja toisaalta armeijaylijäämänä on hankala löytää hyviä kenkiä ainakaan ihmisten koossa. Onneksi Varustelekan valikoimista löytyi kaikin puolin miellyttävä vaihtoehto, Särmä Classic -malliston nilkkavarsikengät.

Nilkkavarsikengät kalliolla lankattuna
Hyvät nahkakengät ovat aina järkevä ostos.

Jykevät ja kalliit vaelluskengät eivät välttämättä muutenkaan olisi olleet järkevä ratkaisu, sillä ensin on tarkoitus tehdä vähän lyhyempiä reissuja. Toisaalta, jos innostus lopahtaa alkuunsa, jäävät kalliit kengät kaappiin pölyttymään ja kovettumaan. Kenkien oli siis sovittava myös arkikäyttöön.

Kun isäni aloitti vaeltamisen 90-luvulla (vaiko ehkä jo 80-luvulla...), hänellä oli yksinkertaiset tsekkiläiset nahkavarsikengät. Se ei kuitenkaan estänyt tekemästä pidempiä reissuja kuin mitä olen itse ikinä tehnyt. Vaatimattomammallakin varustuksella voi siis pärjätä.

Kaverini juuri hetki sitten tokaisi, että vaeltaminen on välineurheilujen välineurheilua. Se on tavallaan totta ja tavallaan ei. Rahaa on helppo upottaa satoja tai jopa tuhansia euroja, mutta välttämätä ei tarvitse. Toki välineitä ja varusteita on oltava, siitä ei pääse mihinkään. Varusteiden tasoa kannattaa myös peilata siihen, että lähteekö Norjaan 100 km vaellukselle vai paistamaan makkaraa retkeilyalueen lähimmälle laavulle.

Sovittelin kyllä ranskalaista nilkkavarsikenkää ylijäämänä, mutta kenkä oli kova ja raskas, lestikin oli suomalaiseen jalkaan todella kapea. Kengät olisivat saaneet myös olla numeron verran isompia, mutta saatavuutta ei ollut.

Kesän alennusmyynneistä bongasin edulliset Merrelin vaelluskengät. Olen pitänyt Merreliä laatuvalmistajana, mutta kuluttaja-arvioita lukiessani tulin siihen tulokseen, että myyvät kertakäyttöroskaa, todella moni valitteli kenkien heikkoa laatua. Toki vaelluskenkänä lähtöhinnaltaan reilu satasen popo on suorastaan halpa, mutta ei se silti saisi hajota käsiin tai edes jalkoihin.

Särmä Classic


Särmä classic logo

Päätin hylätä ajatuksen "oikeista vaelluskengistä", budjetti ei oikein venynyt siihen suuntaan ja talvella olisi hyvä olla toiset pidempivartiset kengät loskaisemmille keleille. Olin jo pitkään katsellut sivuvilmällä Varustelekan Särmä Classic -malliston hyppymaihareita ja nilkkavarsikenkiä.

Mark II -mallissa ei enää valitettavasti ollut läpitikattua pohjaa, mutta toisaalta, ei se mikään itseisarvo ole. Käyttöä eikä elvistelemistä varten kun olin kenkiä ostamassa. Retkeilykauppojen valikoimiin verrattuna hintakin oli naurettavan halpa, nilkkavarsikengät 130 eurolla.

Kyseiset kengät ovat sitäpaitsi tehty naapurimaassamme Virossa, eikä missään kaukoidän hikipajassa. Viro ei ole ehkä maailman kuuluisin kenkämaa, mutta Foxberg valmistaa myös esimerkiksi maihinnousukenkiä Norjan armeijalle, joten laadun luulisi riittävän.

Konstailemattomat nahkakengät


Särmä Classic -varsikengät ovat ajattoman tyylikkäät ja yksinkertaiset, mitään kummempia hienouksia niistä ei löydy, mutta nahka on vahvaa ja työn jälki viimeisen päälle laadukasta.

Jos sie tarviit hyviä kenkiä, ni täs siul on sellaset.

Kengät olivat kevyemmät kuin odotin, tosin viimeksi minulla on ollut uustuotantoa olevat saksalaisen paramaiharit teräskärjellä, joten odotukseni perustui ehkäpä niihin.

Pohja on myös notkeampi miltä näyttää ja kuvio on hyvin perinteinen, kumi tuntuu olevan erinomaisen pitävää. Kulutuskestävyydestä ei voi vielä oikein sanoa mitään, mutta odotukset ovat korkealla.

Kenkää saa myös korkeammalla varrella ja mustana, mutta matala malli sopii paremmin arkikäyttöön. Ruskea väri miellytti enemmän silmää ja yhdistettynä muihin armeijahenkisiin kamoihin se ei ole niin militantti.

Hyvät jalassa


Kengän lesti on leveä ja sopii varmasti useimmille. Uutena kenkä ei ehkä tunnu ihan parhaalta, mutta koska ne ovat täysin nahkaa, ne muotoutuvat ajan kanssa käyttäjän jalkaan sopiviksi. Olenkin huomannut, että kun ostaa laadukkaita kenkiä, ne vaativat enemmän tai vähemmän sisäänajoa. Samassa ajassa taas surkeimmat kaukoidän viritelmät ovat jo roskiskunnossa.

Kengissä ei ole mitään varsinaista vuorta, mutta kun sukka on hyvä, ne eivät ole ainakaan itselläni hiertäneet edes aluksi. Pidemmälle reissulle kannattaa kuitenkin varautua tuplasukilla. Asiallisen sukan merkitystä ei kannata missään nimessä muutenkaan vähätellä. Hyvää jalkinevalintaa ei kannata tärvellä onnettomilla puuvillasukilla.

Kengät on varustettu ihan asiallisen oloisilla pohjallisilla, mutta kovempaa käyttöä varten kannattaa kuulemma hankkia esimerkiksi Jalaksen FX2 -pohjalliset. Itse olen toistaiseksi pysytellyt vakiopohjallisissa, mutta kun eteen tulee pidempi reissu, saattaa tilanne muuttua.

Nahkakenkä kaipaa huoltoa, jo uutena


Yleinen virhe on päästää kengän ensin huonoon kuntoon ja alkaa hoito vasta sitten. Itse käsittelin kengät heti tuoreeltaan edullisella mutta hyvällä valjasrasvalla. Kengät imivätkin ainetta ahnaasti, hyvä ensihoito pidentää kengän elinikää, mutta ei niiden hoitoa kannata laiminlyödä myöhemminkään.

Vastarasvatut kengät ja valjasrasvapurkki
Valjasrasva on edullista ja hyvää nahanhoitoainetta.

Kengät kannattaa aina puhdistaa ja kuivattaa huolellisesti käyttökertojen välissä. Kenkiin voi työntää sanomalehtipaperia imemään kosteutta ja pitämään jalkineen ryhdissään varastoinnin aikana, lepolestejäkin kannattaa harkita. Itse otan yleensä myös pohjalliset pois käytön jälkeen.

Rättisäärystimien hankaama kenkä
Lankkauksen tarpeen huomaa.

Kenkien alkuperäinen väri alkoi lähteä aika nopeasti. Jos on tottunut maalattuihin tai pinnoitettuihin pintanahkakenkiin, väri tuntuu lähtevän todella nopeasti. Lankkiputkilo kannattaa siis olla valmiina, ahkera lankkaaminen pitää kengät hyvännäköisinä ja vedenkestävinä.

Vastalankatut kengät ja lankkiputkilo
Lankkia pintaan ja taas kiiltää.

Itse olen käyttänyt saksalaista lankkia, saman firman tavaraa on ollut käytössä myös Suomen armeijassa. Kengät kannattaa lankata joka reissun välissä, jos se tuntuu työläältä, kannattaa ehkä harkita muita jalkineita ellei sitten erityisesti hae rähjääntynyttä lookkia.

Ei muuta kuin kovaa käyttöä


Ensimmäisen, reilu 7 km kävelyn tein heti kengät saatuani. Uutena ne tuntuivat toki vielä uusilta, mutta eivät mistään kohtaa epämiellyttäviltä. Nyt takana on joitakin kymmeniä kilometrejä ja kengät ovat jo alkaneet muotoutua jalan mukaisiksi.

Nilkkavarsikengät ensimmäisellä kävelyretkellä.
Ensimmäiset kilometrit menossa.

Askellus on kevyt ja pohja pitävä, kyllä näillä ilokseen kävelee. Pidemmät reissut isoilla kantamuksilla voisivat kyllä vaatia ne paremmat pohjalliset.

Nilkkaa kengät eivät tietenkään tue samalla tavalla kuin esimerkiksi modernit vaelluskengät, mutta itse olen vahvanilkkainen, joten se ei muodostune ongelmaksi. Hankin kuitenkin kengille kaveriksi rättisäärystimet.

Nilkkavarsikengät rättisäärystimien kanssa
Säärystimet sopivat hyvin nilkkavarsikenkien kanssa.

Säärystimet tukevat nilkkaa ja pitävät ylimääräiset röhnät ja talvella lumen poissa kengänsuusta. Myös nauhat saa säärystimen alle piiloon jolloin ne eivät aukea pusikoissa rymytessä. Säärystimiä on monenlaisia, mutta itse pidän juuri näistä rättisäärystimistä. Vintage-henkinen ulkonäkö saa tuntemaan olevansa Kari Grandi tai joku muu herrasmiesseikkailija.

Arkeen ja metsään


Särmä Classic nilkkavariskengät ovat konstailemattomat kengät sekä arkeen, että metsään. Ei hienouksia vaan laadukasta työnjälkeä ja materiaaleja ajattoman ulkonäön kera. Näistä ei varsinaisesti keksi muuta valittamista kuin että nauhat voisivat olla asteen verran tummemmat.

Joidenkin mielestä taas yli 100 euroa on liikaa kengistä, mutta jos sillä saa pitkäikäiset ja euroopassa valmistetut kengät, hinta ei kuulosta minusta ollenkaan pahalta. Tässä ei kansainvälinen brändiyritys vedä isoa siivua toisin kuin hienommissa merkeissä ja Virossa työolosuhteet ovat varmasti paremmalla tolalla kuin kaukoidässä.

Nämä kengät eivät ole varsinaisesti halvat, mutta eivät myöskään älyttömän kalliit. Halvemmalla tuskin saa hyvää laatua, eikä köyhällä ole varaa kertakäyttökenkiin. En erityisesti myöskään rakasta kenkäostoksilla ravaamista. Itse en myöskään saa lisäarvoa siitä, että sijoittaisin enemmän kenkiin joilla rymyän vähän metsässä ja kahlaan talvella loskassa. Näiden ei tarvitse olla huippuedustavat vaan toimivat, eri hommiin sitten eri jalkineet.

Extremevaeltajat ja välinehifistelijät varmasti nyrpistävät nenäänsä, mutta on sitä maailmassa kävelty ennen goretexejäkin. Suosittelen.

Lue lisää kenkien huollosta Varustelekan sivuilta.

Asiahan on niin, että kenkien huolto on yksi terapeuttisimmista asioista, mitä ihminen voi housut jalassa tehdä. Tämän lisäksi se saattaa parhaimmillaan moninkertaistaa kengän käyttöiän ja parantaa käyttökokemusta huomattavasti. - Arne Eriksen

Pintanahkakenkien hoidosta tarinoi myös Tyyliniekan Jussi Häkkinen.

Uudetkaan kengät eivät välttämättä ole tehtaalta tullessaan käyttökunnossa. Mikäli on syytä epäillä hankittujen kenkien viettäneen aikaa varastossa, on syytä tehdä käyttöönottohuolto erittäin huolellisesti. - Jussi Häkkinen

Ja loppuun vielä fiilistelykuva ilman kenkiä. Kahvittelu/makkaranpaistoreissulla ei tarvita extremevälineitä, mutta ei ihan lenkkitossuillakaan viitsisi lähteä. Viime reissulla tuli vastaan pari käärmettä ja ainakin toinen oli selvästi kyy.

Kahvittelutarpeet puupöydällä
Kahvia ja jotain ekohippikeksejä.


maanantai 18. heinäkuuta 2016

Sarandë – Albania

Ystäväni suosituksesta päätin tänä vuonna suunnata kesälomamatkani Albaniaan. Historiansa puolesta Albania ei ehkä ole kaikkein mukavimman maan maineessa, mutta ajat muuttuvat. Puolen tunnin lauttamatkan päässä Korfulta sijaitseva Sarandë on oikein miellyttävä kohde lomailuun.

Sarandë linnoitukselta katsottuna.

Ystäväni suositteli lentämään Korfulle ja menemään sieltä lautalla Sarandëën. Aluksi ajattelin, että olisi voinut jatkaa bussilla sisämaahan, mutta paikallinen julkinen liikenne ei ole "ihan samalla tasolla" kuin jossakin muualla. Ja koska sain erinomaiset arvostelut saaneen hotellin hyvään hintaan, tulikin reissusta sitten vaihteeksi vähän enemmän rantaloma.

Varasin matkan jo tammikuussa, joten sain lennotkin edullisesti, tosin jos en olisi kuhninut, olisin saanut ne vieläkin halvemmalla, nyt maksoin noin 160 euroa. Suurin miinus lennoissa olivat ajat, menolento oli perillä vähän ennen kahta yöllä ja ensimmäinen lautta Sarandëën lähtee aamuyhdeksältä. Paluulento lähti taas 2.35 yöllä ja viimeinen lautta menee 18.30 (tai 19.00 kuten nettisivulla luki, oikeasti se lähti ehkä 18.50).

Korfu


Näkymä korfun satamaan
Korfu lautalta katsottuna.

Yöllä sain sellaisen hauskan ajatuksen, että en edes yritä nukkua kentällä, vaan lähdin yöhön seikkailemaan. Lentokentältä on satamaan matkaa vain muutama kilometri, joten sen voi aivan hyvin kävellä. Jos haluaa tappaa aikaa, kannattaa kiertää rantaa pitkin, näkee Korfua vähän paremmin.

Google Mapsia tutkaillessani havaitsin lentokentän lähellä puiston jossa oli mielenkiintoinen rinkula. Päätin suunnata ensi töikseni sinne. Matkalla oli välillä vähän pimeää, mutta havaitsin rinkulan jonkunlaiseksi linnoitukseksi. Pyörin siinä sitten hetken ja otin vähän kuvia, kunnes huomasin kyltin joka kertoi paikan olevan vankila ja kuvaamisen ehdottomasti kielletty. Hupsis.

Vankila Korfulla
Muistakaa sitten, että täällä ei saa kuvata!

Poistuin paikalta vähin äänin ja siirryin rantareittiä kohti satamaa. Muutama baari ja yökerho näkyi ainakin olevan auki, mutta en viitsinut mennä sisälle. Satama-alueella päätin kuitenkin poiketa oluelle aamun valkenemista odotellessa. Kun valoa alkoi riittää, siirryin läheiselle puiston penkille lukemaan.

Lipunmyyntipisteet aukeavat aika aikaisin aamulla ja sataman tienoilla olikin jo pientä vilskettä. Olin netistä lukenut, että satama-alueeltakin voi ostaa lippuja Sarandëën, mutta sellaiseen tietoon en saanut vahvistusta. Sarandën lautat lähtevät ihan sataman itäisestä kärjestä, kun taas lipputoimistot ovat ihan toisella suunnalla (itseasiassa vastapää ravintolaa jossa poikkesin).

Laivafirmoja on muutama, mutta menomatkalle valitsin Ionian Cruisesin hydrofoilin joka matkaa kohteeseen 35 minuutissa. Lippu maksoi reilu 20 euroa, sesongin ulkopuolella vähän vähemmän. Maanantaiaamuna kello kahdeksan pintaan lipputoimistolla oli käynnissä jo melkoinen härdelli ja reipas etuileminen kuului tietysti asiaan.

Hydrofoili.

Hydrofoilin vanhanaikainen sisustus
Ei ihan tämän vuoden malli.

Ikkunat olivat parhaat päivänsä nähneet.

Jos haluaa katsella maisemia, ei kannata ottaa hydrofoilia, mutta itselleni alkoi jo tulla vähän uni matkan aikana.

Sarandë


Satamassa tapahtui jotain sellaista mitä ei sitten ihan hetkeen olekaan tapahtunut, nimittäin passiini lätkäistiin leima. Satama ei ollut kovin kummoinen, mutta rakenteilla näytti olevan jonkinlainen oikea terminaali.

Hotellini oli suhteellisen lähellä satamaa, joten päätin taas kävellä. Tosin hotelli ei ollut siinä missä se kartan mukaan oli. Vanhana taksikuskina kuitenkin tuumasin, että kyllä se kohde löytyy kun jatkaa vaan katua eteenpäin.

Ja löytyihän se sitten vähän edempää, hotellissa oltiin ihmeissään kun löysin niin helposti perille, ilmeisesti keskivertotulija joutuu hieman soittelemaan (joka on muuten sitten sangen kallista Albaniassa).

Kello oli vasta noin yhdentoista tietämillä, joten jouduin odottelemaan hieman huoneen vapautumista. Se luonnistui mukavasti terassilla olutta nauttien, olut paljastui myöhemmin saksalaiseksi, mikä on hyvä juttu, sillä paikalliset oluet eivät ole varsinaisesti mitään olutharrastajan märkiä unia.

Kalemi's Beach Hotel



Hotellin henkilökunta oli oikein mukavaa ja paikka osoittautui perheyritykseksi. Jäi hieman epäselväksi, että oliko heillä jonkinlaiset "päivystysvuorot", mutta sillä ei ole varsinaisesti väliä, sillä joku oli aina paikalla terassilla.

Näkymä hotellihuoneesta

Mitään erillistä respaa tai ruokalaa hotellissa ei ollut, asiat hoidettiin terassilla. Sisälläkin oli myös jonkinlainen yleinen tila, mutta sitä ei näyttänyt käyttävän juuri kukaan, eikä ihme kun jatkuvasti oli reilu 30 astetta lämmintä. Hotelli on sangen tuore ja siellä tehtiin jatkuvasti pieniä parannuksia, esimerkiksi wifitukiasema vaihdettiin viikon aikana parempaan.

Hotellissa oli aamupalan lisäksi mahdollisuus syödä lounasta, päivällistä ja saada myös jotain pienempää purtavaa. Mitään erillistä listaa ei ollut, terassilla aikaa viettäessä henkilökunta tuli kysymään, että maistuisiko ruoka ja kertoi mitä milloinkin on tarjolla. Söinkin useasti hotellilla, lähimaastossa oli tarjolla lähinnä kebabia ja pizzaa.

Näkymä merelle hotellin terassilta
Hotellin terassilla oli mukava istuskella.

Ruoka ja juoma


Sarandëssa pystyy pärjäämään hyvinkin pienellä budjetulla jos pystyy elämään viikon kebabilla ja oluella. Halvimmat oluttuopit olivat 80-100 lekiä (100 lek = n. 75 c). Kuumassa kelissä itse ainakin suosin juuri pieniä tuoppeja, juoma ei tällöin ehdi väljähtyä.

Pitakebab ja olut
Possupita ranskalaisilla.

Perus pitakebab maksoi yleensä vajaat 200 lekiä. Hienompia annoksia sai 400–500 lekillä, mutta mihinkään erikoisempiin ravintoloihin en sortunut tällä reissulla. Peruskebu oli ihan toimiva ratkaisu, tosin paikalliset laittavat sinne aina ranskalaisia väliin jos ei keksi kieltää sitä erikseen.

Tuoretta kalaa hotellin keittiöstä.

Paikallinen olut ei ole mitenkään ihmeellistä, mutta monissa paikoissa on hanassa saksalaista olutta ja pullotavaraakin löytyy, mutta hintaakin kertyy enemmän.  Paikallinen Skenderbey-brändy osoittautui ihan kelpo tavaraksi, mutta myös kreikkalaista Metaxaa sai edullisesti (250 lek / 4 cl).

Ranta

Hotellin ranta
Sesongin ulkopuolella rannalla ei ole tungosta.

Hotellin terassilta oli vain pari askelta rannalle ja koska hotellilla oli oma kaistale, ei siitä tarvinnut maksaa erikseen. Rannalla tulikin vietettyä aikaa joka päivä. Hotellin sijainnista johtuen rannalla ja terassilla kävi lempeä tuulenvire eikä 30 astetta tuntunut ollenkaan liian kuumalta.

Herkkäjalkaisen kannattaa hankkia kunnon rantajalkineet, sillä mistään hiekkarannasta ei ole kyse, vaan rannalla on noin sormenpään kokoisia veden pyöristämiä kiviä. Toisaalta hyvä puoli on se, että hiekka ei tunkeudu joka paikkaan.

Ja koska pahin sesonki ei ollut vielä alkanut, rannalla oli mukavasti tilaa. Mutta mitä lähemmäs elokuuta mennään, sitä täydemmäksi paikat käyvät.

Blue eye (Syri Kalter)

Ihmisiä uimassa sinisessä silmässä
Vesi on puhdasta, mutta kylmää.

Hotellilla oli tarjolla reissuja suosituimpiin kohteisiin ja mikäs sen mukavampaa, nousta suoraan hotellin pihalta ilmastoituun autoon. Kuskina toimi omistajien nuorempi poika ja hän oli erinomaisen varovainen kuski. Toki se saattaa olla huonoa bisnestä jos asiakkaat menehtyvät liikenneonnettomuudessa.

Ensimmäiseksi kohteeksi valikoitui vajaan 30 kilometrin päässä sijaitseva Syri Kalter (Blue Eye). Syri Kalter on kirkas ja puhdasvetinen lähde joka on sukeltajien mukaan ainakin 50 metriä syvä. Samalle reissulla oli mukana myös ruotsalainen pariskunta.

Vaikka matkaa onkin, on Syri Kalter ehdottomasti näkemisen arvoinen, rohkeimmat voivat hypätä korokkeelta kylmään veteen ja vähemmän rohkeat voivat tyytyä maistamaan raikasta vettä, ruotsalaista miestä kylmä vesi ei pelottanut ja uskaltautui hyppäämään, itse kastelin vain jalkojani.

Eikä reissulla tarvitse tyytyä pelkkään veteen, paikalle on rakennettu myös ravintola, jossa ruotsalaisten kanssa nautimme oluet.

Maisemia matkan varrelt.


Lekursin linna (Kalaja e Lëkurësit)


Ravintolan pöytiä linnan terassilla
Linna ei ole kovin suuri.

Toinen suositeltu kohde oli paikallinen linna joka sijaitsi mäen harjalla noin 3-4 kilometrin päässä keskustasta. Turkkilaisten 1600-luvulla rakentama linna itsessään ei ole mikään kovin ihmeellinen, mutta näkymät ovat huikeat.

Linnalta näkee kauas.

Mäen päältä avautuu hyvä näkymä Sarandëën ja Korfuun. Hyvä aika lähteä linnalle on noin viiden kuuden maissa illalla, sillä silloin siellä ei ole ruuhkaa ja valoa riittää vielä. Ei niin kovin yllättävästi linnastakin löytyy ravintola, tosin tälläkin kertaa tyydyin olueen. Ravintola on kuulemma ei mikään ihmeellinen, mutta ihan ok.

Ksamilin kylä


Yksi suosittu kohde on Ksamilin kylä, mutta toiset taas pitävät sitä tylsänä (tai ainakin pari australialaista tyyppiä). Itsekin päätin jättää sen väliin, lomailemassahan tässä oltiin, eikä sykkimässä aamusta iltaan.

Kannattaako mennä Sarandëën?


Rantalomakohteena Sarandë eroaa esimerkiksi Dubrovnikista reilusti edullisemman hintatasonsa ansiosta. Varsinkin jos elää oluella ja kebabilla,  mutta varsinkin keskustasta löytää myös kalliimpia paikkoja.

Suurin osa ihmisistä tuntui puhuvan hyvää englantia ja palvelu oli ystävällistä. Tosin tarjoilijat eivät kyttää sinua jatkuvasti, joten välillä piti heilutella vähän enemmän, että sai lisää juomaa tai ruokaa.

Rantakadulla oli väkeä iltaisin.

Kovin sesonki on elokuussa, mutta kesäkuussa ja heinäkuun alussa saa taas olla rauhassa. Nähtävyyksilläkään ei ollut nyt suurempaa ruuhkaa. Jos ei halua bilettää ankarasti, rauhallisempi ajankohta on oikein hyvä vaihtoehto.

Jos taas haluaa nähdä enemmän muuta Albaniaa, kannattaa hypätä bussiin tai lentää suoraan Tiranaan. Korfulle lentäessä kannattaa miettiä, että kannattaisiko myös siellä viettää aikaa, varsinkin jos lennot ovat keskellä yötä kuten itselläni oli.

Paluumatkalle voi ottaa hitaamman risteilyaluksen ja katsella maisemia, ainakin joistakin isommista laivoista löytyy myös pieni baari. Isot alukset ottavat myös muutaman auton sisäänsä, mutta ainakin sesonkiaikana on kuulemma suositeltavaa varata autopaikka hyvissä ajoin.

Ehdottomasti siis kannattaa, minulla ei ole reissusta mitään pahaa sanottavaa ja hotellivalintakin oli onnistunut.