tiistai 2. elokuuta 2016

Hyvä puukko

Hyvät kengät ovat ehkä retkeilijän tärkein varuste, mutta myös puukko on tuiki tarpeellinen ja myös paljon tunteita herättävä kapistus. Sellaista minun ei onneksi tarvinnut ryhtyä ostamaan, laatikoista löytyy valmiiksi parikin erilaista mallia.

iso ja pieni puukko kalliolla
Puukkoja on moneen lähtöön.

Puukkoa tarvitaan makkarapaketin avaamiseen ja makkaratikun teroittamiseen, mutta myös paljon muuhun. Eniten puukkoa tulee käytettyä nuotion teossa, mutta varsinkin hätätapauksessa se voi nousta arvoon arvaamattomaan, sillä voi katkoa naruja ja jopa pieniä puita ja veistellä kaikenlaista lusikasta leirikyrpään (jolla toivottavasti ei ole mitään tekemistä hätätapausten kanssa...).

Puukoista ollaan aika montaa eri mieltä, joku tykkää isosta vesurimaisesta työkalusta ja toinen tykkää näperrellä pienen terän kanssa. Minusta tärkeintä kuitenkin on valita sellainen puukko, joka tuntuu omaan käteen sopivalta ja sillä saa tehtyä ne askareet mitä on ajatellut. Eikä kukaan estä hankkimasta useampia puukkoja jos ei usko pärjäävänsä vain yhdenlaisella.

Vanha kunnon Mora


Ensimmäinen partiopuukkoni oli klassikko, vanha kunnon punakahvainen Mora. Se ei ehkä ollut yhtä hieno kuin muiden puukot, mutta ajoi kyllä asiansa. Jos etsii huoletonta ja edullista puukkoa, on muovituppinen ja ruostumaton Mora ihan käypä peli. Toki kovat erämiehet nyrpistävät nenäänsä rosterille, mutta kyllä silläkin kiehiset vuolee ja avaa kyrsäpaketin.

Lapin puukko (tai ihan vaan puukko)


Kun olin päässyt yli Mora-vaiheesta, hankin Iisakki Järvenpään lapinpuukon. Tosin eipä Iisakki mistään lapista ollut, mutta tietyntyyppisiä puukkoja kutsuttiin tuolloin usein lapinpuukoiksi. Ehkä siksi, että niitä myytiin paljon matkamuistona Lapissa, omanikin oli ostettu sieltä.

Tuolloin kaikilla partiossa oli joko Marttini tai Iisakki ja siitä vähän sitten käytiinkin vääntöä, tosin jälkeenpäin ajatellen ei niillä tainnut olla mitään kummempaa eroa.

Isoilla pojilla oli tietysti leuku. Pelkkää leukua näppärämpi keksintö oli sellainen, missä oli sekä iso leuku että pienempi puukko. Itse en tykännyt leu'usta, mutta kyllähän se on ihan näppärä jos tarvitsee suorittaa vaikka pienet avohakkuut jossain pusikossa. Kovimpien poikien leuku oli hiiliterästä.

Oma lapinpuukkoni oli ruostumatonta terästä, eikä käytössä juurikaan eronnut Morasta paitsi että lakattu kahva oli märkänä liukas. Yritin kyllä joskus hioa lakkaa pois.

Tuolloin lettiin suunnilleen 90-luvun puoliväliä. Jostain eräkirjasta lukemani ohjeen mukaan puukon terän oikea mitta olisi kämmenselän leveys, mutta pääsääntöisesti meidän puukkomme olivat vähän pidempiä. Leu'ut vielä sitten erikseen.

Pienet eräpuukot


Jossain vaiheessa, varmaan 90-luvun loppupuolella, tulivat muotiin sellaiset hienot käsintehdyn näköiset pikku puukot. H.Roselli taisi olla niistä kuuluisin. Terän piti olla ehdottomasti hiiliterästä, musta ja ehkä jopa viimeistelemättömän näköiseksi jätetty. Kahva ei ollut missään nimessä lakattu ja tuppikin oli hyvin koreilematon.

ahti tikka puukko ulkona tupestaan
Ahti Tikka on näppärä pikkupuukko.

Rosellia minulla ei koskaan ollut, mutta edelleenkin laatikosta löytyy Ahti Tikka -niminen puukko. Olen saanut sen lahjaksi ja kyllä se minulla usein on ollut mukana, mutta en minä sitä ihan hirveästi ole koskaan käyttänyt. Sopisi varmaan kyllä pieneen näpertelyyn, mutta olen enemmän suurten linjausten mies näissä asioissa.

Monitoimityökalut


90-luvun puolivälissä Sveitsin armeijan linkkari oli vielä kova sana, ehkäpä MacGyverin eli Ihmemiehen ansiosta. Ja olihan sellainen tosi näppärä välillä. Tosin osassa malleista tölkinavaaja oli lähes käyttökelvoton, mutta saksia tai ruuvimeisseliä osasi aina silloin tällöin arvostaa.

90-luvun loppupuolella vöille alkoi ilmestyä nahkamiehiä, mitkä olivat tavallaan paljon kätevämpiä kuin linkkarit. Erityisesti partiotaitokisoissa nahkamies osoitti arvonsa, mutta kyllä sellainen sopii nykyään ihan tavallisen kodinkin yleistyökaluksi tai maailmanlopun varalle.

Itselläni on halpis Leatherman-klooni ja sellaista en kyllä voi suositella kellekään. Jos ostatte, ostakaa kunnon kamaa.

Sissipuukko ja jääkäripuukko


Jääkäripuukosta minulla ei ole kokemusta, mutta se ilmeisesti muistuttaa kovin sissipuukkoa ja väittävät jopa paremmaksi, mutta tiedä häntä. Saatavuus jääkäripuukossa on ainakin parempi.

sissipuukko ulkona tupestaan
Sissipuukko M/95 ei turhia koreile.

Minulla on kuitenkin aito ja alkuperäinen J.P. Peltosen sissipuukko M/95 nahkatupella. Tämä puukko on minulle se kaikkein rakkain. En löytänyt muuta sivua, joten lukekaa tästäkin Lekan sivuilta.

Puukko ei ole rakkain sen takia, että se on aliupseerikoulun kurssipuukko vuodelta 2001, vaan siksi, että se on ollut uskollinen ja luotettava kumppani, herättänyt jopa kateutta monissa yhteyksissä. Siirryttyäni Säkylästä Tikkakoskelle, ei siellä oltu moista juurikaan nähty. Eikä sitten myöhemmin Säkylässäkään, mutta ei niistä jutuista sen enempää.

Partioleireillä pikku partiolaiset olivat kovin kiinnostuneita isosta, erikoisen näköisestä teräaseesta. Ja onhan se toki kovin sotilaallisen näköinen mustine terineen. Hauskaa siinä oli se, että saattoi rauhassa antaa pikku käpälien tarttua puukon kahvaan, sillä rullalukitus esti viemästä puukkoa, onhan se tarkoitettu kannettavaksi taisteluvyöhön kiinnitettynä kahva alaspäin. Oikealla tekniikalla puukko kyllä lähtee aikuisen käsissä näppärästi tupesta.

Ensi hätään sissipuukko saattaa tuntua raskaalta ja kömpelöltä, mutta kyllä sillä makkarapaketti aukeaa suitsait sukkelaan ja kyrpiäkin tuli vuoltua kipinässä jokunen.

sissipuukko kädessä
Tukevasta kahvasta saa hyvän otteen.

Kumikahva on hyvin muotoiltu ja pitävä, tosin ahkerammassa hakkaamisessa voi saada käteensä rakon. Parasta härvelissä on kuitenkin teflonilla päällystetty, hiiliteräksestä valmistettu jykevä terä.

Partioaskareissa terällä on nakuteltu poikki muun muassa ranteenvahvuista puutavaraa, mutta kyntensä se näyttää erityisesti klapien pienimisessä. Nuotiota tai tulisijaa sytyttäessä on usein hyödyksi lyödä klapit vähän pienemmiksi ja se onnistuu asettamalla puukon terä klapin päälle ja lyömällä hamaraan toisella klapilla.

sissipuukko ja pieniksi pilkottuja klapeja
Sissipuukko on sytyttäjän kaveri.

Tulihan sitä harrastettua Moralla ja "lapinpuukollakin", mutta ne jäivät yleensä aina lopulta kiinni. Sissipuukon terä on kuitenkin hamarapuoleltaan 5 millimetriä paksu, eli terä on kiilamainen ja myös kestää kovempaakin nuijimista. Toki teflonpinnoite saa ajan myötä kyytiä, mutta se ei haittaa menoa.

sissipuukon terä ja kuluneet teflonit
Terästä näkee, että se on saanut runtua.

Sissipuukko (ja ehkä vähän myös partiossa opitut taidot) toivat minulle armeijassa kovan sytyttäjän maineen. Kerrankin herätettiin yöllä, kun edellinen kipinämikko oli nukahtanut ja nukkunut minunkin vuoroni yli, mutta kysyttiin josko viitsisin sytyttää sissikaminan uudestaan kun eivät märkiä puita oikein saaneet palamaan. Ja viitsinhän minä (tämä kyseinen tapahtuma tapahtui muistaakseni Säkylässä aliupseerikoulussa).

Suomesta ei löydy maasto-olosuhteita, joissa sissipuukolla ei pärjäisi. Sissipuukko on omiaan asioiden halkomisessa sekä katkomisessa.  – Otteita aliupseerin arjesta

Makkaranuotiota tehdessä kannattaa vain muistaa, että ei pilko kaikkia klapeja sormenpaksuisiksi säleiksi, sillä ne palavat nopeasti eikä käristämiseen parhaiten soveltuvaa hiillosta oikein pääse muodostumaan.

ilolerssi makkarapaketti
Hyvä puukko on makkarapaketin surma.

Jos lähden makkaraa paistamaan, lähtee sissipuukko mukaan, ja kun sitten tässä jossain vaiheessa saan aikaiseksi jonkun kunnon reissun, tulee se varmasti matkaan silloinkin. Toki se saa ehkä kaveriksi Tikka-puukon, onhan se hyvä olla toinenkin puukko matkassa, jos vaikka hukkuu tai katkeaa (sissipuukko tuskin).

Millaisen puukon juuri sinä tarvitset?


Ehkä sinulla on jo siitä hyvä ajatus ja luet tätä vain huviksesi. Tai ehkä ei ole harmainta aavistustakaan. Eri puukot sopivat erilaisiin tarpeisiin, mutta puukko joka ei tunnu hyvältä omaan käteen sopii huonosti vähän kaikkeen.

tikka puukko kädessä
Puukon pitää tuntua hyvältä omassa kädessä.

Turvallinen ja edullinen ratkaisu on hankkia ensin Mora (tai joku muu vastaava) ja miettiä myöhemmin mitä puukoltaan oikeasti kaipaa. Halpispuukolla pääsee hyvin alkuun ja hankinnan voi hyödyntää myöhemmin remppapuukkona. Partiolainen saattaa kaivata työkalua sekä pieneen näpertelyyn, että isompien leirirakennelmien tekemiseen. Kirves, varsinkaan huonosti hoidettu, ei pärjää sissipuukolle (tai muulle isommalle värkille) esimerkiksi kiilojen vuolemisessa.

Tyylistään tarkka hankkii ehkä kauniin eräpuukon (mikä ei toki tarkoita, että se olisi muutenkaan mikään huono valinta). Mikäli harrastaa metsästystä, asettaa sekin omat vaatimuksensa. Pikku-partiolaisen käteen taas sopii isolla sormisuojalla varustettu partiopuukko.

Jos jostain syystä vierastaa perinteistä puukkoa, löytyy markkinoilta erilaisia taittoveitsiä. Itseltänikin löytyy yksi kappale, mutta minusta retkeilykäytössä puukko on miellyttävämpi.

marttini taittoveitsi terä auki
Taittoveitsessä ei ole tuppea,
vaan terä taittuu kahvan sisään.

Mitään patenttiratkaisua ei taida olla, itselläni on ollut varmaan ainakin 5–6 erilaista puukkoa, mutta näistä sissipuukko on edelleen selvä ykkönen.

Puukkokin kaipaa huoltoa


Ruostumaton morapuukko muovitupella on huoleton ja edullinen uusia, mutta kyllä siitäkin kannattaa pyyhkiä suurimmat mähmät pois käytön jälkeen. Mutta jos on hankkinut arvokkaammat teräaseen, kannattaa pitää huoli, että se myös pysyykin hyvänä.

Mikäli terä on hiiliterästä, kannattaa se pitää mahdollisuuksien mukaan kuivana. Viimeistään varastoon laittaessa terä kannattaa puhdistaa ja kuivata huolellisesti. Lopuksi sipaisee siihen kevyesti ruokaöljyä estämään ruostumisen. Pieni pintaruoste ei toki ole mikään katastrofi, mutta isompia syöpymiä ei kannata päästää syntymään.

kulunut sissipuukko ja tupen takapuolelle kiinnitetty timanttikovasin
Timanttikovasin kulkee siellä missä sissipuukkokin.

Terä tarvitsee tietysti myös teroitusta. Itse käytän sissipuukon tuppeen kiinnitettyä timanttikovasinta. Teroittamisessa on hyvä tutustua ohjeisiin tai pyytää apua kokeneemmalta, vääränlaisella tekniikalla voi jopa pilata terän (ainakin jos "terottaa" 90-asteen kulmassa, on sellainenkin tapaus tullut vastaan). Hiiliteräs on helpompi pitää terässä kuin ruostumaton, mikä lienee suurin syy sen suosioon.

Puukahvakin voi kaivata hoitoa, Partioaitta ja Martini suosittelevat OSMO-puuvahaa. Lakatun kahvan voi lakata uudestaan, mutta itse ainakin hioisin lakan kokonaan pois pidon parantamiseksi. Tikan kahvaan olen joskus sipaissut ihan ruokaöljyökin.

Viimeisimpänä, muttei vähäisimpänä nahkatuppikin kannattaa hoitaa jollakin sopivalla nahanhoitoaineella (itse käytän nykyään enimmäkseen valjasrasvaa). Hoidettu nahka pysyy notkeana, eivätkä ylimääräiset möhmöt pääse imeytymään siihen.

Pahaksi onnekseni huomasin, että pitkän käyttämättömyyden jäljiltä molempien puukkojeni tupet olivat päässeet melko ikävään kuntoon. Tikan tuppi imi valjasrasvan nopeasti sisäänsä ja nuortui sillä, mutta sissipuukon nahka oli jo päässyt halkeamaan. Sissipuukon tuppi on vahvasti pinnoitettua nahkaa, eli se ei juurikaan ota vastaan minkäänlaisia hoitotoimenpiteitä uutena, eikä vanhana.

sissipuukon tupen nahka on murtunu kärjestä
Kovettunut nahka murtuu helposti, eikä siitä
enää ehjäksi muutu edes hyvällä hoidolla.

Eihän tuo käyttöä haittaa, mutta harmittaa toki. Ja kun nahka on päässyt kerran murtumaan, se ei siitä enää ehjäksi muutu, vaan yleensä vaurio pahenee ajan myötä.

Mikäli tuppi kuitenkin joskus pääsee hajoamaan, ei hyvää puukkoa silti välttämättä kannata hylätä. Sissipuukkoon voi saada vielä uuden tehdastekoisen tupen ja eräpuukkoon näppärämpi kaveri askartelee itse vahvasta nahasta uuden. Vähemmän näppärä teettää suutarilla.

Isältä pojalle


Parhaimmillaan hyvä puukko kestää oikein hoidettuna eliniän ja pidempäänkin. Siksi puukkoon voi vähän satsatakin. Puukot ovat myös suosittuja lahjaesineitä, tosin silloinkin kannattaa miettiä hieman millaisen puukon vastaanottaja ehkä haluaisi.

Käsintehdyn kaunokaisen vai jämerän sotapuukon, armeijan lähtille varmasti jälkimmäinen. Ainakaan omana palvelusaikanani ei PV tarjonnut mitään käyttökelpoista, kunnon puukko voi siis lisätä palvelusmukavuutta ja on mukava muisto vielä vuosienkin jälkeen.

martini taittoveitsi ja lahjakotelo
Puukko tai veisti on arvostettu lahjaesine.

Eikä puukon teko itsekään ole mitenkään mahdotonta. Puukontekokursseilla on mahdollista tehdä kaikki terästä alkaen, mutta teriä saa myös valmiina, jolloin voi keskittyä veistämään juuri omaan käteensä sopivan kahvan ja valmistamaan omaa silmää miellyttävän tupen.

Itse olen sitä mieltä, että kyllä jokaisen suomalaisen pitäisi omistaa edes yksi puukko. Edes se Mora millä vääntää tarvittaessa maalipurkin kansi auki.

Huom. Käytin erilaisista puukoista sellaisia nimityksiä millä ne ovat ovat itselleni tulleet vastaan, kyse ei ole mistään kiveen hakatuista virallisista luokituksista. 













Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Jätä toki kommentti tai kysymys.