tiistai 23. elokuuta 2016

Mitä musiikille on tapahtunut?

Mietin tänään tulevaa Apulanta-elokuvaa ja Ekotorilta ostamiani levyjä. Nykyään etsin vivahteita ja tunnelmia, mutta sieluun musiikki ei enää oikein käy. Paitsi ehkä eilen kun kuuntelin vanhoja Neljän ruusun biisejä.

c-kasetti
C-kasetti on soittanun soundtrackin ikimuistoisiin hetkiin.

Muusiikinkuunteluni on nykyään vähän kuin joisi kallista viskiä. Sitä haistelee ja maistelee pikku siemauksin yrittäen löytää sen hienoimpia vivahteita. Saatan ostaa vinyylilevyn, kuunnella sitä kerran pari nauttien ja sen jälkeen unohtaa. Ei jää tunnetta joka vetäisi takaisin levyn pariin.

Apulannan Anna mulle piiskaa tai Tehosekoittimen C'mon baby yeah -singlejä taas saatoin soittaa tunninkin putkeen kyllästymättä (Mä haluun rauhoittua on "b-puoli").  Autoradiosta yöllä soinut Timo Kiiskisen Liian nuorena kaunis porasi reiän suoraan sieluuni.


Miljoonasade tai Leevi and the Leavings oli kuin koppa kaljaa parikymppisenä, ne maalasivat eteen elämänmakuisia tarinoita, uusia, mutta tutun oloisia. Siinä on jotain sellaista mitä ei löydy yhdeksän euron oluttuopista, enkä enää muista miltä haisee kun tupakka käryää koleassa syysillassa.

Teknomusiikki, tai ysäri kuten nykyään sitä kutsutaan, oli ihan omaa luokkaansa. Teknon soidessa tuntui kuin aina olisi ollut bileet. Vaikka nykyään biletys on suosittu aihe musiikissa, ei siinä ole samaa poljentoa kuin vaikka Scooterin Firessä. Ihan kuin nykyään vain chillailtaisiin.

Eipä tuolloin tullut ajateltua, että 90-luku pääsee ajallaan samaan asemaan kuin muutkin vuosikymmenet. Ysärimusiikin suosiota on yritetty selittää sillä, että sen positiivinen tunnelma kiehtoo taantuman vuosina. Ysäri on hyvää menomusaa.

Ennen musiikki oli tarinoita ja tunnelmia. Nykyään voin melkein maistaa soinnut kieleni päässä, kuulla kun plektra osuu kitaran kieliin. Ei tee mieli kääntää nuppeja kaakkoon kuten aikoinaan Guano Apesin Big in Japanin kanssa. Tosin tuolloin asuin teollisuushallin yläkerrassa, nyt olen asuntovelallisena kerrostaloyhtiössä.

Silläkin lienee osansa asiaan, että minulla on paremmat stereot kuin ehkä koskaan unelmoin. Toista oli kun soitti itse nauhoittamiaan kasetteja Grundig-merkkisellä kasettimankalla. Vanhaksihan en tietenkään ole missään tapauksessa tullut, mutta jotain siinä oli sellaista mitä ei enää ole.

Pitäisi vain muistaa, että aina ei tarvitse nuuhkia savun aromia viskilasista tai etsiä jaloaromihumalaa tulppaanilasista. Joskus voi myös ottaa kymppisäkin tarjousbisseä ja pitää kavereiden kanssa hauskaa. Pistää vaikka soimaan Michael Jacksonia ysärin tapaan. Lopuksi toivotetaan Hyvää yötä ja huomenta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Jätä toki kommentti tai kysymys.