tiistai 13. syyskuuta 2016

Miksi joku haluaisi ostaa kahvia R-Kioskista?

Kaverini totesi sosiaalisessa mediassa että ei ymmärrä miksi joku ostaa kahvia R-Kioskilta. Minä ymmärrän, ihmisillä on erilaisia tarpeita. Kahvin juominen on yksi niistä, ainakin useimmilla meistä. Ja jos osaa täyttää tarpeet, voi tienata lantin taikka kaksi.

pahvikahvi ja kismet-patukka
Kahvia ja suklaata yhteishintaan.

Matkataan leikkimielisesti ajatuksissamme vaikkapa aamuruuhkaan Pasilan juna-asemalle. R-Kioskeista kohoavat korkeat pahvimukipinot. Kiireinen liikemies on vaihtamassa junaa. Väsyttää, päätä särkee, tekee mieli kahvia.

Kun ihmisellä on tarve, on sille silloin helppo myydä. Pitää olla vain oikeassa paikassa. Tarve voidaan myös luoda. Tiskille lappu "Piristä päivääsi pullalla" tai jotain muuta latteaa, myydään kahvin kylkeen teolliselta maistuva nisupulla sopivalla tarjouksella. Tai vaikka suklaapatukka.

Tullaan pois sieltä kiireiseltä asemalta ja mennään vaikka tuohon minun lähiärrälleni. Vanhempi herrasmies täyttää veikkauslappua ja Juhla Mokka höyryää pahvikupissa. Oliko tarve kahville vai sille, että pitää päästä jonnekin, nähdä joku. Joko vanha tuttava, naapuri tai edes se tuttu myyjä. Kahvin kera aika menee rattoisasti eikä ilmankaan oikein kehtaa istuskella.

Tätä tarvetta on hankalampi tavoittaa, mutta silloinkin on tärkeää olla oikeassa paikassa. Joskus jo pelkkä "Poikkea sisään" voi toimia, ihminen haluaa olla tervetullut. Itsekin lähden ihan vaan joskus jonnekin, vaikka lähiärrälle. En ehkä halua jutella kellekään, mutta ehkä vaihtaa sanan tai kaksi. Katsella kun ihmiset tulevat ja menevät. Kahvi on vain oheistuote, minulle myydään kuppi kuumaa mutta ostan jotain aivan muuta.

r-kioskin serviettiteline


Pitää ymmärtää tarve


Olen töissä mainostoimistossa. Vaikka en joisi itse kahvia laisinkaan, minun pitää ymmärtää miksi joku juo. En minä halua tai tarvitse Mercedes Benz Viton vesipumppua, mutta tiedän, että joku tarvitsee. Kahvikupin voi ostaa hetken mielijohteesta, mutta vesipumpulla ei tee mitään ilman oikean mallista mersua. On hyvä ymmärtää ero vesipumpun ja kahvikupin välillä.

Jos tehdään mainosta, pitää ajatella myös kohderyhmää. Ostaisiko 17-vuotias lukiolaistyttö pahvimukillisen kahvia? Viton vesipumppua ei ainakaan. Mainoksen ei tarvitse miellyttää muita kuin sen kohderyhmää. Joskus on jopa eduksi ärsyttää muita, toki liiallisuuksiinkaan ei pidä mennä.

Joskus ajattelen liikaa näitä asioita. Käyn harvoin esimerkiksi Hesburgerissa, mutta aina silloin kun käyn, mietin miksi nämä ihmiset tulevat tänne uudestaan ja uudestaan. Jokin vetää ne takaisin. Niillä on halu tai tarve mikä siellä täytetään. Miksi sitten itse käyn hesessä? Siksi koska silloin kun on nälkä ja kiire, se sattuu usein olemaan oikeassa paikassa. Yksinkertaisia asioita.

Jos näen sporttisen nuoren naisen tulevan kuntosalilta, ajattelen, että hän haluaa olla hoikka ja treenattu. Tähän tarpeeseen on joku luonut hyvän bisneksen. Tossut ja trikoot ovat samaa merkkiä, joku toinen on luonut tarpeen näyttää tietynlaiselta.

Näetkö rahan liikkeen
näetkö minne se menee
aselastit vaihtaa omistajaa
Lapsuuden sankarille – Miljoonasade 

Varsinkin yksin ollessani mietin usein näitä asioita, arvioin ja analysoin ympäristöäni. Ei ole ihmisiä, on vain palveluita, tuotteita ja kuluttajia. Ennen kuin uusi kännykkä sujahtaa taskuun, ovat verimetallit matkanneet Afrikasta Aasian kasvottomille sopimusvalmistajille ja sieltä taas Eurooppaan. Sinä teet 36 kuukauden maksusopimuksen, jossain kaukana joku hymyilee uuden huvijahtinsa kannella.

Ei ole yksilöitä, on vain iso pelilauta täynnä kasvottomia sotilaita, kuninkaat ja kuningattaret ovat piilossa. Sinun mielipiteelläsi ei ole väliä. Nimelläsi on väliä vain luottotiedoissa. On silti tärkeää, että luulet toisin. Puhutaan kauniisti yksilöistä, mutta kohdellaan massoja massana. Ja minäkin 6000 kuukausittaisen sivunäyttöni kanssa olen pelkkä sotilas, en edes lähetti tai hevonen.

Minä ja muut


Kun kirjoitan tätä blogia, kerron omat mielipiteeni asioista. Tämä on minun blogini, ei kenenkään muun. Mutta työskentely mainostoimistossa on muuttanut ajattelutapani ehkä lopullisesti. Jos en pidä jostakin palvelusta tai tuotteesta, ajattelen usein, että olenko sen kohderyhmää.

Usein tulen siihen tulokseen, että en kuulu. Toivomani asia ei ole relevantti kohderyhmän kannalta. Sitten joko tyydyn asian nykytilaan tai vaihdan palvelun tai tuotteen mieluisampaan. Aikoinaan murisin yksinäni, että miksi sekin nyt on noin, mutta eihän se kannata. Ketään ei yksinkertaisesti kiinnosta, ainoa tapa on äänestää jaloillaan ja lompakollaan.

Jos olet yksi miljoonista, ei silläkään ole merkitystä. Mutta onhan se toki voimaannuttava tunne kun poistaa luottokorttinsa tiedot palvelusta. Vähän kuin kävisi äänestämässä, voi hetken aikaa kuvitella, että maailma kuuntelisi.

Tämä ei tietysti estä minua arvostelemasta asioita tässä blogissa, ei minulle kukaan kehumisestakaan mitään maksa. Kehuminen on tylsää, myönnän, että näytän asiat mieluusti negatiivisessa valossa. En ole analyytikko (vaikka joskus yritän ollakin), pidän blogia omalla nimelläni ja naamallani, jos tänne joku tulee, niin luultavasti hän ymmärtää, että täällä voi lukea minun mielipiteeni asioista, ei tieteellistä analyysiä.

Kahvia, kiitos


R-Kioski on muuten Suomen suurin take away -kahvin myyjä. Jotain on siis tehty oikein.
R-Kioski on uudistunut, kuunnellut ja löytänyt ihmisten tarpeet jotka se voi täyttää. Suomessa tämä tuntuu olevan harvinaista. Jäädään jumittamaan vanhoille raiteille. Sanotaan, että kyllä minä tiedän, minulla on kokemusta. Vaikka ei sitten tiedettäisikään, luullaan vaan. Nokiakin ajettiin kokemuksen syvällä rintaäänellä suoraan suohon. Tiedettiin, että miten niitä älypuhelimia tehdään. Mutta ei sitten oikein tiedettykään.

Jos Suomessa olisi aikoinaan sanottu, että aletaan myydä lihapullia huonekaluliikkeessä, olisi sanojalle varmasti naurettu. Kun käy Ikeassa, idea ei naurata laisinkaan. Vaikka ei itse söisi lihapullia, on helppo ymmärtää miksi ne käyvät kaupaksi. Kukaan ei halua eksyä nälkäisenä Ikean labyrinttiin. Kukaan ei sano, että en minä halua lihapullia, tyhmä idea.

Kahvin ja lihapullien myyminen on loppujen lopuksi sangen yksinkertaista. Pitää ymmärtää ihmisen tarve ja sen jälkeen täyttää se. Pitää olla oikeassa paikassa oikeaan aikaan. Kaikki ei tietenkään ole näin yksinkertaista. Yksinkertaiset asiat toimivat kuitenkin usein parhaiten.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Jätä toki kommentti tai kysymys.